Operaatio Puolimatka, osa 3

Pitkästä aikaa jatkan Tapio Puolimatkan Usko, Tiede ja Evoluutio kirjan lukemista. Operaatio on jäänyt tauolle milloin minkin tekosyyn takia. Pyydän anteeksi kaikilta niiltä sadoita ihmisiltä, jotka odottivat jatkoa näille osille:

Osa 1

Osa 2

Toiveeni oli löytää kirjan nimen lupaamaa evoluution kriittistä tarkastelua. Jouduin pettymään. Tämän kirjan jatko-osa, eli Tiedekeskustelun avoimuuskoe, sisälsi enemmän evoluutioteorian kritiikkiä. Usko, Tiede ja Evoluutio käsittelee enemmänkin tieteenfilosofista tapaa tarkastella evoluutioteorian soveltamista tieteissä, kulttuurisssa ja politiikassa.

Puolimatka käy läpi tieteen tekemisen periaatteita, sekä tieteen määrittelyn vaikeuteen liittyviä asioita. Eli rajavetokriteerin pyörittelyä. Pääpointti on siinä, että luomisteoria on rajattu epäreilulla tavalla pois luonnontieteistä. Metodologinen naturalismi on liian hallitseva luonnontieteissä. Evolutionistit syyllistyvät argumentoimaan teologisella tavalla, kun he esittävät väitteitä siitä miten Jumala olisi luonut elämää. Kun sitten ei havaita sellaisia olentoja luonnosta, niin päätellään elämän olevan kehittynyttä.

Sitten sivulla 214 päästään lähelle evoluutioteorian tarkastelua, kun Puolimatka kirjoittaa bakteereista ja malarialoisista.

"Tunnetut empiiriset havainnot antavat tietoa vain perusryhmän sisäisestä muuntelusta. Tunnetut muuntelumekanismit synnyttävät muuntelua vain perusryhmän sisällä."

Ja

"Huolimatta näist muunnelmista, bakteeri pysyy bakteerina ja virus pysyy viruksena. Tieteessä ei ole onnistuttu tuottamaan kokeellista näyttöä makroevoluutiosta, eli kehityksestä perusryhmästä toiseen."

Kirjassa perusryhmä määritellään näin: "kaikki biolajit, jotka ovat sidoksissa toisiinsa lajien välisen pariutumisen välityksellä."

Eli aivan uuden perusryhmän ilmestyminen edellyttäisi populaation jakaantumista, jonkun sirpaleen muuntumista sen verran ettei lisääntyminen enää onnistuisi, ja avot, uusi perusryhmä. Jolloin kreationistit vastaavat, ettei uudella perusryhmällä ole mitään uusia rakenteita. Näiden kahden määritelmän vuorottelulla varmistetaan, etteipä juuri mikään muutos kerralla täytä kreationistien vaatimuksia. Tämä Perusryhmä-ongelma tuli minulle ensimmäistä kertaa Evoluutio - kriittinen analyysi kirjaa lukiessani. Uuden perusryhmän ilmestyminen ei edellytä makroevoluutiota. Anyways...

Malarialoista vastaan käyty kehityssota on käytännössä tuhonnut ihmisen perimää. Sirppisoluanemia tarjoaa jonkinlaistan puolustusta, mutta sen vastapainoa tulevat sirppisoluanemian aiheuttamat haitat. Samassa Behen kirjassa kerrotaan sellaisesta sirppisoluanemian muunnoksesta, joka tarjoaa kaiken tarvittavan suojan malarialoista vastaan, mutta muihin sirppisoluanemian muunnoksiin verrattuna harmiton: Harlem-C mutaatio.

Puolimatka kertaa myös elämän syntyyn liittyvät ongelmat. Fossiiliaineiston heikkous tehdään selväksi perusryhmäbiologian näkökulmasta, tietenkin Stephen Jay Gouldia siteeraten. Lopulta päästään ihan mielenkiintoiseen kohtaan. Darwinistit käyttävät Jumalaa argumentoidessaan luomisoppia vastaan.

Näin tapahtuu, kun evolutionisti mainitsee eläimissä olevia virheitä tai suunnittelumokia. Silloin hän olettaa tietävänsä miten Jumalan olisi pitänyt suunnitella eläimiä. Darwinistit pyrkivät rajaamaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän olennon ominaisuuksia. Sehän ei ole oikein. Jumala olisi voinut suunnitella vaikka minkälaisia eläimiä. Koska tuntemattomia ovat tiet, niin naturalismin pohjalta ei voida argumentoida Jumalaa vastaan tällä argumentilla. Darwinistit eivät voi määrät miten Jumalan olisi pitänyt luoda eläimiä. Lisäksi huomautan, että huonosti suunniteltu olisi kuitenkin vielä suunniteltu, joten näennäiset suunnittelumokat eläimissä eivät mitenkään tarkoittaisi, että ne ovat pakostakin kehittyneet. Ne vain vihjaisivat kömpelöstä suunnittelijasta.

Toinen vastaava argumentaatiovirhe on esittää käsityksiä siitä miten elämän julmuus sotii Jumalaa vastaan. Siinä hypätään tieteestä teologiaan. Julmuuksien kauhistelu onkin hukkaan heitettyä aikaa evoluutioteorista kinasteltaessa. Ihmisten mieltymykset älykkään suunnittelijan ominaisuuksista eivät vaikuta siihen minkälainen tuo älykäs suunnittelija oikeasti on ollut. Eläinten kärsimys ei automaattisesti tarkoita, että eläimet ovat kehittyneet, koska eihän rakastava Luoja sellaista kärsimystä olisi halunnut tapahtuvan luonnossa. Tässä skenaariossa unohdetaan se vaihtoehto, että älykäs suunnittelija olisi oikeasti ollut maksimaalisen ja pitkäkestoisen kärsimyksen puolestapuhuja. Silloin eläinkunta voisi olla täynnä mielestämme pahoja asioita ja olla samanaikaisesti suunniteltua. Kaikki tämä kädenvääntö siitä minkälaisen maailman älykäs suunnitelija olisi laatinut onkin käytännön tasolla aivan turhaa. Sen sopisi muistavan myös darwistienkin.

Luomisopin kannalta elämän kärsimys vain todistaa siitä, että Jumalalta on tulossa suuri tilien tasaus, kun Hän palauttaa hyvää kaiken koetun pahan tilalle.

"Monet naturalistit pitävät eläinten kärsimystä todisteena siitä, ettei Jumala ole luonut elämän muotoja, vaan että elämän kehitys on ohjaamaton prosessi. Edwards kuitenkin pitää maailmassa olevaa kärsimystä osoituksena siitä, että Jumala tulee toteuttamaan täysin oikeudenmukaisen tuomion aikojen lopulla, vaikka tämän tuomion täytäntöönpano merkitsisi ihmisille suurta ja pitkäaikaista kärsimystä, jopa loputonta kärsimystä."

s. 267

Kirjassa kerrotaan myös teistien pyrkimyksistä selittää pahan ongelmaa. Elävältä palasiksi raadellut eläimet eivät välttämättä kärsikään niin paljon kuin oletamme. Puolimatka näyttää otteen David Livingstonen Missionary Travels kirjoituksista, joissa hän kuvailee leijonan uhriksi joutumistaan. Leijonan ravistelu laukaisi miehessä shokkitilan. Kipu katosi uneliaisuuden viedessä Livingstonen ajatukset muualle.

"Jos näin on, hyväntahtoinen Luoja on armollisesti luonut järjestelyn, joka vähentää kuoleman kipua."

- Livingstone, 1860.

Eli eläimiin on ohjelmoitu älykkäästi kivunlievitysprosessi. Mielestäni Puolimatka onnistuu kuvailemaan kärsimyksen soveltamisen osana Jumalan luomisprosessia ihan hyvin. Järjestäytynyt maailma edellyttää, että jotakin kärsimyksen kaltaista on olemassa.

"Jos tuntevat olennot eivät pystyisi kokemaan kärsimystä ja kipua, ja jos kärsimystä ja kipua aiheuttavat asiat eivät toimisi lainomaisesti, tuntevat olennot eivät oppisi ohjaamaan toimintaansa tavalla, joka edistää niiden terveyttä ja hyvinvointia. Pyrkiessään välttämään kipua ne ohjautuvat tavalla, joka tekee niiden toiminnan mielekkääksi suhteessa maailman lainomaiseen järjestykseen ja estää niitä systemaattisesti vahingoittamasta itseään. Näin kärsimys on sen edellytys, että tuntevat olennot osaavat vaistomaisesti toimia maailmassa vallitsevan lainomaisen järjestyksen ehdoilla omaa hyvinvointiaan edistävällä tavalla. Jos oletetaan, että maailman järjestäytynyt toiminta on parempi kuin sen kaoottisuus, ja että maailma, jossa on ihmisiä ja eläimiä, on arvokkaampi kuin maailma, jossa niitä ei ole, silloin maailma, jossa on kärsimystä, on parempi kuin maailma, jossa ei ole kärsimystä."

s. 262

Kaikki eivät vain osaa arvostaa esim. syöpäkasvaimien aiheuttamaa kärsimystä.

Tässäkään kirjassa ei kerrota miten kristillistä tiedettä käytännössä tehtäisiin, sitten kun materialismin ja naturalismin tyrannia on poistettu luonnontieteistä. Loput opuksesta on mm. pohdintaa totuuden arvioinnista, kolminaisuusopin ja inkarnaation merkitys tieteessä, uskon ja tieteen välisestä rajasta, tieteellisen tutkimuksen rajoista, jne. Mukana myös tuttu aihe ihmisen älyn luotettavuudesta, eli älyn tuottamien päätelmien luotettavuus on järkevää vain, jos ihminen olettaa älynsä olevan Jumalan luoma ominaisuus.

Aiheet ovat monipuolisia, mutta eivät satu kiinnostamaan juuri minua. Evoluutioteorian kritiikki kannattaa hakea Evoluutio - kriittinen analyysi kirjasta. Ostin viime viikolla Kimmo Pälikkön Taustaa 3 Alusta viimeiseen aikaan -kirjan. Ehkä luen sen vielä tämän vuoden aikana.