15.9.12

Skientologit ja Unelmaparin järjestely

Vanity Fair -lehti onnistui nostamaan esiin skientologian erikoisuuksia. Tom Cruisen ja Katie Holmesin avioeron jälkipeleissä toimittajat ovat taas perehtyneet kultin toimintatapoihin. Erikoiset tavat eivät yllätä, sillä kultin sisällä on vuosikymmenien aikana tapahtunut kaikenlaista. Artikkelin kirjoittanut Maureen Orth väittää Tom Cruisen saaneen parasta palvelua skientologian tähtenä toimiessaan. Häntä varten passitettiin koe-esiintymisiin lupaavia seurusteluehdokkaita. En voi väittää, että se olisi sen oudompaa kuin nykyiset sarjapikadeitit ravintoloissa.

Vakava syytös (eikä ensimmäistä kertaa esillä ollut) liittyy kultin nykyiseen johtajaan David Miscavigeen. Hän on päässyt käsiksi rivijäsenten luottamuksellisiin tietoihin. Auditointi-toimenpiteessä taltioituja paljastuksia ei pitäisi paljastaa eteenpäin. Sitä verrataan esim. katolisen kirkon synnintunnustuksen kaltaiseksi uskonnolliseksi rituaaliksi.

Katie Holmesin avioehtosopimus Cruisen kanssa laadittiin erittäin perinpohjaisesti. Orthin mukaan sopimus täytti peräti viisi dokumenttilaatikkoa. Lisäksi Katien isä, Martin, oli ollut pitkään huolissaan siitä miten hänen tyttärensä saataisiin irti kultin vaikutusvallasta.

Lehdessä paljastettiin myös Cruisen ja Nicole Kidmanin avioliittoon liittyviä juttuja. Sosiaalipornoa, tylsää.

Tietenkin skientologit eivät tykkää Vanity Fair -lehdessä julkaisusta tekstistä. He aloittivat tutun kampanjoinnin lehteä vastaan. Kommenteissa valitetaan epäreilusta journalismista. Orthin väitetään kirjoittaneen pelkkiä valheita. Hän ei haastatellut oikeita ihmisiä, vaan turvautui kuulopuheisiin.

Myös skientologien virallinen lakimies on lähettänyt valituskirjeen Vanity Fair -lehdelle. Se on hauskaa luettavaa. Valituksessa tehdään selväksi, että lehden olisi pitänyt tarkastuttaa Orthin kirjoitus ensin lehdessä työskentelevän skientologin kautta (joka sattumoisin myös työsuhteessa Davin Miscavigen alaisena). Tuon työntekijän nimeä ei paljasteta, mutta periaate on selkeä. Skientologiaan liittyvät kirjoitukset täytyisi ennakkotarkastuttaa skientologiakultin kautta. Artikkeli tuomitaan vähemmistö uskonnon vainoamiseksi. Eihän Orth kuulemma edes vaivautunut ottamaan kunnolla yhteyttä Miscavigeen, jotta hän olisi päässyt kunnon haastatteluun. Miscavige oli avoimessa haastattelussa viimeksi vuonna 1992, joten miehellä taitaa olla kiireitä. Onhan hän kansainvälisen uskonnon uskonnollinen johtaja.

Lakimies mainostaa Miscavigen menoja ympäri maailmaa. Samalla vakuutellaan, että skientologia on menestyvä ja kasvava uskonto. Mitä Orthin käyttämiin lähteisiin tulee, niin nuo entiset skientologit ovat kaikkea muuta kuin haastattelukelpoisia ihmisiä. Lakimies kuvailee heitä seuraavin sanoin:

rabid anti-Scientologist/anti-David Miscavige apostates
Orth on erehtynyt käyttämään "vihasivustoja" joissa kerrotaan pelkkiä valheita skientologiasta. Samaisilla vihasivustoilla lainaillaan skientologien opetusmateriaalia. Skientologien PR-väkeä kun opetetaan valehtelemaan mahdollisimman uskottavalla tavalla toimittajille. Siksi he yleensä käyttäytyvätkin niin hassusti kameroiden edessä.

Tommy Davis on hoidellut skientologian merkittävimpiä PR-ongelmia. Kerran jos toisenkin. Hassua on myös se, että toimittajat yleensä päästävät läpi skientologien valheet. Se on kai sitä tasapuolista journalismia.

Juuri tämän takia ei kannata ihmetellä miksi kultti kieltäytyy toteamasta oikeussaleissa asti todistettuja asioita todeksi. Esim. Xenun kohdalla PR-väki on mennyt niin monta kertaa solmuun tarinoissaan, että on vain hämmästeltävä skientologien sitkeyttä. Toivon hartaasti, että skientologit haastavat Vanity Fair -lehden oikeuteen. Siitä tulisi hauskaa.

No comments:

Post a Comment