15.10.12

Sana sunnuntaille: Sekoitusta

Yhdysvaltojen kulttuurisota osoittaa, että lapset joutuvat yhä uudelleen kokemaan aikuisten pakottamia kauheuksia. Varsinkin kouluissa koululaiset altistuvat armottomalle aivopesulle. Teaching Tolerance yhdistyksen teemapäivä olikin mitä parhain esimerkki tällaisesta toiminnasta. Mix it up -päiväksi nimetty tapahtuma laittaisi viranomaiset määräämään yhden päivän ajaksi uuden istumajärjestyksen ruokalaan. Näin koululaiset puhuisivat aivan uusille tuttavuuksille. Turvallisten kaveripiirien ulkopuolisiin lapsiin otettaisiin sosiaalinen kontakti. Lapsia rohkaistaan puhumaan toisille lapsille. Mix it upin aikana vaikutuksille alttiit lapset siis voisivat tutustua uusiin ystäviin. Ihmisten erilaisuutta joutuisi käsittelemään kesken ruokailun. Ehkä pari väärinkäsitystä ja ennakkoluuloa tuntemattomista ihmisistä kohtaisi korjauksia.Tapahtumalla on myös valistettu koulukiusaamisen haitoista useamman vuoden ajan.

Luettuasi tuon päivän ohjelmaa, olet varmasti yhtä järkyttynyt kuin minä. Kuinka kukaan voi tehdä jotakin noin sairasta viattomille lapsille? Eikö kukaan ajattele lasten oikeuksia?

 Onneksi American Family Association on aktiivisesti taistelemassa Mix it up -päivää vastaan.


"Mix It Up" day is an entry-level "diversity" program designed specifically by SPCL to establish the acceptance of homosexuality into public schools, including elementary and junior high schools.
Many school administrators were offended to learn that their school was listed as a "participating" school on the SPLC website and ordered it removed immediately. In some cases, students or teachers independently signed the school up without approval, leaving principals and superintendents unprepared for phone calls from concerned parents.

Aivan. Erilaisuuden hyväksymisen ja toisiin ihmisiin tutustumisen taustalla on homomafian salajuoni. Koska Southern Law Poverty Center on kamppailut homoseksuaalien oikeuksien puolesta täytyy myös koulukiusaamisen vastaisen tapahtuman olla pro-homoilu tapahtuma. Vieläpä lapsiin suunnattuna!

AFA pyytää kouluja boikotoimaan Mix it up -päivää. Kouluille kerrotaan, että heille ollaan ujuttamassa homoseksuaalien kampanjaa. Ja kouluthan eivät sellaista menosta tykkää. Jotkut vanhemmat ovatkin ilmoittaneet, ettei heidän lapsensa tule kouluun Mix it upin aikana.

The New York Times kertoo tästä taistelusta homoseksuaalien elämäntapaa vastaan. Jos AFA ei puolusta kristittyjen oikeutta kiusata homoja, niin kuka sitä sitten puolustaa?

No comments:

Post a Comment