11.10.12

Uskomaton meno lisääntyy

Maailmalta kantautuu tuttuja trendejä. Uutisten mukaan uskonnottomien ihmisten määrä on nousussa joissakin maissa. Yhdysvalloissa melkien joka viides määrittelee itsensä uskonnottomaksi. Tuohon joukkoon lukeutuu myös ne ihmiset jotka uskovat jonkinlaiseen jumalolentoon, mutta eivät seuraa mitään tiettyä järjestäytynyttä uskontoa. Lähempää kantautuu myös kivoja uutisia. Ruotsissa Jumalaan uskoo enää 45 % kansasta. Ei sinällään yllättävää, että Afrikasta ja Etelä-Amerikasta lähetetään lähetyssaarnaajia maallistuvaan Eurooppaan.

Sitten on tämä outo tarina ananaksesta nimeltä Mohammed. Reading University Atheist, Humanist and Secularist Society järjesti tempauksen, jossa testattiin sananvapautta. Tietenkin laittamalla uskonnolliset tunteet testiin. Opiskelijat halusivat keskustella siitä pitäisikö uskontoja kunnioittaa. Noh, nähtävästi vastaus on kyllä ja ei. He nimesivät teeman mukaisesti paikalle tuodun ananaksen Mohammediksi. Se oli kuitenkin liikaa joidenkin ihmisten uskonnollisille tunteille. Opiskelijoidenliitto pyysi sekularistista seuraa poistamaan loukkaavan ananaksen. Tapaus osoitti, että toisten ihmisten uskonnolliset vakaamukset on yllättävän helppo laittaa niihin uskomatta jättävien ihmisten noudatettavaksi. Ateistien ja muidenkin ei-muslimien pitäisi noudattaa muslimien asettamia rajoituksia siitä miten he voivat nimetä esineitä ja lemmikkieläimiään.
 Pelko ihmisten loukkaantumisen mahdollisuudesta tulee varmasti testaamaan sananvapautta täältä ikuisuuteen. Tietenkin ihmisillä täytyy olla kaikki oikeus loukkaantua ihan mistä tahansa he haluavat loukkaantua.

“We must respect the other fellow’s religion, but only in the sense and to the extent that we respect his theory that his wife is beautiful and his children smart.”
–H.L. Mencken

1 comment:

  1. Bongasin tämän aamun uutisvirrasta: http://ts.fi/uutiset/kotimaa/400814/Uskonnollisia+yhdistyksia+syntyy+yha+enemman

    ReplyDelete