10.11.12

Dosentti Bäckman ja Jussi K Niemelän natsimerkit

Dosentti Bäckman on ollut otsikoissa useamman vuoden ajan. Jostain käsittämättömästä syystä hänen puheitansa on päästetty ihan tiedotusvälineisiin asti. Aiheet ovat vaihdelleet melko laajasti, mutta suurimman kohun Bäckman sai aikaan toimiessaan Suomen epävirallisena edustajana Venäjällä. Hiljalleen toimittajat alkoivat huomaamaan, että miehen sanomisissa ei aina ole aivan täysi totuus mukana. Sitten kolumneissa kerrottiin, että Bäckmanin lähestymistaktiikka kritiikkiin on vastava raivoavalla raastupaerektiolla. Toimittajia on uhkailtu poliisitutkinnalla, kun Bäckmanista on kirjoiteltu vähemmän mairittelevalla tavalla. Toimittajat ovat sopineet keskenään, etteivät kirjoittelisi enää miehestä. Kunnes tuo suurempi kohu Venäjällä tänä vuonna oli liian iso pala kierrettäväksi.

Nyt lehdissä uskalletaan repiä Bäckmanin väitöskirjaa riepaleiksi, ja se on hyvä.

Sain ensimmäisen kosketukseni Bäckmanin todellisuusrajoitteisuuteen kauan kauan sitten, eli vuonna 2009. Dosentin tuotokset eivät tehneet minuun vaikutusta. Tajusin melko nopeasti, että miehellä on suuria vaikeuksia pysyä kiinni todellisuudessa puheissaan. Tarkemmin sanottuna totuudessa. Silloin Bäckman kirjoitteli UusiSuomi-blogissaan. Sittemmin se onkin poistettu netistä. Noh, aiheena oli silloin vapaa-ajattelijoiden bussikampanja, jossa ihmisille väitettiin ettei Jumalaa todennäköisesti ole olemassa. Kohuhan siitä nousi. Rienaavaa mainontaa vastaan protestoitiin. Paikalle ilmestyi myös dosentti Bäckman. Hän oli huolestunut bussikuskien oikeuksista.

Viranomaisten pitäisi myös selvittää islaminuskoisten bussinkuljettajien työnantajien toimien lainmukaisuus. Islaminuskon pyhiä arvoja panettelevien valtavien ilmoitusten liimaaminen muslimikuskien työpaikalle kuulostaa jonkinlaiselta Auschwitz-meinigiltä, varsinkin kun kuskeilta kiellettiin protestit. Jos siis muslimikuskit pakotetaan ajamaan busseilla, joihin on kiinnitettuy heidän uskontoaan herjaavia lauseita, kuulostaa se suoranaiselta kidutukselta. Ihan sama kun natsinilkit aikanaan retuuttivat juutalaisia kaduille ja leikkasivat heidän partansa.

 Dosentilla oli vertauskuvallinen herne nenässä tuosta mainonnasta. Ainakin hänen käyttämänsä mielleyhtymät bussimainoksista ovat sieltä rajuimmasta päästä. Rautatieaseman torille ilmaantui myös vapaa-ajattelija Jussi K. Nieminen. Hän keskusteli rauhallisesti aiheesta. Tapahtuma taltioitiin ja laitettiin Youtubeen, mutta on sittemmin poistettu. En ala arvailemaan kenen toimesta se poistettiin.



"45min: Ateistit kampanj..."
Videoon liittyvä YouTube-tili on suljettu, koska kolmannet osapuolet ovat tehneet useita ilmoituksia tekijänoikeusloukkauksista.
 
Jos joku uskaltaa luottaa minuun, niin vannon vaikka käsi Lajien synnyllä, että Jussi käyttäytyi asiallisesti. Bäckman oli erimielisesti vastahakoinen tapahtumien kulusta. Tekstissään hän yritti esittää Niemelän mahdollisimman epäilyttävässä valossa.


Jussi K. Niemelä esitti Rautatientorilla ja YouTube-videoissa käsissään olevia tautointeja, jotka ainakin minulle näyttivät jonkinlaisilta natsimerkeiltä tai ainakin mystisiltä riimukirjoituksilta, ehkä johonkin luonnonuskoon liittyviltä.

 
 Bäckman on kirjoittanut ihan tarkoituksella "natsimerkeillä" sanan, joten hän ei ehkä tiedä minkälaisia merkkejä natsit käyttivät. Mystiset riimukirjoitukset menevätkin jo lähemmäksi todellisuutta. Aikuiselta oppineelta mieheltä, jopa dosentilta, niiden tunnistamisen ei pitäisi olla kovin haastava tehtävä. Pyysin Jussi K. Niemelältä tarkan kuvan noista salaperäisistä riimutatuoinneista.



Toritapahtumien jälkeen Bäckman kirjoitti vielä vaatimuksen Niemelän erottamisesta. Niemelä kun on erehtynyt sanomaan, että Venäjän ihmisoikeustilanne ei ole täysin täydellinen.

Pitkä tarina lyhyesti; en ymmärrä miksi Bäckmania on otettu missään vakavasti.

Onneksi tuo kuuluisa Venäjä-episodi on nostanut saman ihmettelyn monen muun pääkoppaan asti.

Jos haluat tietää miksi Bäckman aloitti noinkin villin vaatimuslistan Niemelästä, vaikka torilla oli asiallinen meno, sinun kannattaa tutustua miten Jussi K. Niemelä on kritisoinut Johan Bäckmania vuodesta 2008 lähtien.

4 comments:

  1. Wikipedia: Narsistinen persoonallisuushäiriö

    ReplyDelete
  2. Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

    ReplyDelete
  3. "Kun on vähän HUUHAA,
    niin on paljon PUUHAA."
    -joskus muinoin internetissä nähtyä





    ReplyDelete
  4. Nopeaa toimintaa. Perversioni ohjailemana olisin tarkastellut raivoavaa raastupaerektiota, mutta "Sorry, the page you were looking for in this blog does not exist." :/

    ReplyDelete