16.4.13

Bostonin pommit ja automaattiset salaliittoteoriat

Kaikki ovat kuulleet ja lukeneet siitä miten Bostonin maratoonissa räjähti kaksi pommia. Yli sata loukkaantui, raajoja menetettiin ja ihmisiä on toistaiseksi menehtynyt kolme kappaletta. Asiaa ei tarvitse setviä sen enempää, ennen selvityksiä siitä mitä oikein tapahtui. Minkälaiset pommit laukaistiin, miten ja mistä. Ja ennenkaikkea ketkä saadaan todennäköisemmäksi syylliseksi iskulle. Uutisissa on toistaiseksi toisteltu vain spekulaatioita. Tutkinnassa kestää.

Sandy Hookin ja Aurora -elokuvateatterin joukkosurmista viisastuneet osasivat odottaa miten tähän tragediaan reagoitaisiin ns. foliopipopiireissä. Tutkinnalla ei ole mitään väliä. Salaliittoteorian raamit on jo laadittu. Ne pitää vain sovittaa uutisvirrasta pomppiviin tietoihin. Ristiriitaisuudet tukevat teorioita. Niin tai näin, lisätietoja odottamatta, oltiin useammalla suunnalla valmiita julistamaan pommi-iskut salaisen maailmanhallituksen tekosiksi. Because why the fuck not? Epäiltyjä ei ole pidätetty, eikä viranomaiset ole vielä julistaneet jotakin maata syylliseksi, mutta kuitenkin ihmisten kärsimys kerittiin käärimään salaliiton huopaan.

Joillakin keskustelupalstoilla epäiltiin, että uhrien avuksi riennettiin väärällä tavalla. Tai sitten auttamisesta otetut valokuvat olivat väärennöksiä. Tai kaduilla ole veri on väärän väristä. Tai iskujen tapahtuminen patrioottisen päivän aikana merkitsee jotakin synkkää symboliikkaa, jollakin tavalla. Tai poliisien harjoitellessa pommi-iskujen varalle he ovatkin jotenkin mukana pommien räjäyttämisessä. Tai ennakkoon ilmoitettu uuden hätäajoneuvon käyttöönotto juuri maratoonia varten oli epäilyttävää. Jostakin syystä.

Varsinaisen todistusaineiston puuttuessa väen on jälleen turvauduttava ennakoivan ohjelmoinnin havaitsemiseen. Menetelmää sovellettiin Lontoon olympialaisten kohdalla (useat ennustusvideot onkin poistettu). Salaliittoteoreetikot näkivät merkkejä tulevasta pommi-iskusta olympialaisissa, mutta heidän harmikseen kisat sujahtivat ilman ennustettuja tuhoja. Nolo moka on jo unohtunut, sillä samat ihmiset ovat nyt etsimässä yhteyksiä maratoonin ja televisio-ohjelmien väliltä.

Onneksi joku löysi jonkinlaisen yhteyden. Family Guy -animaatiosarja ennusti Bostonin maratoonin pommi-iskut!

Jaksossa Peter Griffin muistelee voittoaan Bostonin maratoonissa. Hän voitti ajamalla maratoonareiden yli ja läpi autollaan. Kohtaus tapahtuu jaksun alkupuoliskolla. Samassa jaksossa on myös terroristin järjestämien pommien tahaton räjäytys, kun Peter soittaa terroristin unohtamalla kännykällä. Sattumaako?!?!?!!? Noh, pommit räjähtävät Rhode Islandilla, eivät Bostonissa, mutta yhteys samaisen jakson alussa mainittuun Bostoniin riittää teoreetikoille. Aivan lopussa Peter soittaa taas kännykällä tehdessään pöytävarausta ravintolaan, mutta räjäyttääkin kotikaupunkinsa sillan.


Yritän jaksaa näiden salaliittoteorioiden seuraamista, mutta Sandy Hookista alkaneiden sekoilujen jälkeen ei oikein tahdo löytyä motivaatiota saman rulianssin toistamiseen.

No comments:

Post a Comment