Onko jokin hyvää, koska Jumala tahtoo sitä? Vai tahtooko Jumala jotkin siksi, että se on hyvää?
Jos vastaat, että jokin hyvää, koska Jumala tahtoo sitä, hyvästä tulee mielivaltaista. Jumala olisi voinut tahtoa, että viha on hyvää, ja silloin olisimme olleet moraalisesti velvollisia vihaamaan toisiamme. Se vaikuttaa järjettömältä. [...] Mutta jos vastaat, että Jumala tahtoo jotakin, koska se on hyvää, silloin hyvä ja paha ovat Jumalasta riippumattomia. Siinä tapauksessa moraaliset arvot ja velvollisuudet ovat olemassa Jumalasta riippumatta, mikä on ristiriidassa premissin (1) kanssa.Onko objektiivinen moraali lopulta Jumalasta riippumaton komponentti? Vai onko se päätetty ailahtelevan Jumalan tahdon mukaan, jolloin oikea ja väärä ovat lopulta vain Jumalan mielivaltainen maku. Se selittäisi miten sama lähde vakuuttaa ihmisille rakkautta ja toisaalta määrää heitä tappamaan toisiaan. Vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole mieluisia Craigin moraaliargumentille.
Craigin vastaus:
Meidän ei tarvitse osoittaa vääräksi kumpaakaan Euthyfronin dilemman väitettä, koska siinä esitetty pulma on virheellinen. On olemassa kolmaskin vaihtoehto: että Jumala tahtoo jotakin, koska Hän on hyvä. Mitä tarkoitan? Tarkoitan sitä, että Jumalan oma olemus on hyvyyden mitta, ja Hänen käskynsä ovat Hänen olemuksensa ilmauksia. Lyhyesti sanottuna: oikeudenmukaisen ja rakastavan Jumalan käskyt määrittävät moraaliset velvollisuutemme.
Saammeko selitystä siitä miten Craig on päätellyt Jumalan olemuksen olevan hyvyyden mitta, eikä pelkkää ad hocia? Eli mistä tiedämme Jumalan olevan tuolla tavalla oikeudenmukainen ja rakastava? En löydä vastausta kirjasta.
Craig jatkaa.
Moraaliset arvot eivät siis ole riippumattomia Jumalasta, kosa Jumalan oma olemus määrittää sen, mikä on hyvää. Jumala on myötätuntoinen, oikeudenmukainen, lempeä, tasapuolinen ja niin edelleen. Hänen luontonsa on se mitta, joka määrittää hyvän ja pahan.
Kappas. Eli Jumala sattuu olemaan juuri sitä mitä Craig tarvitsee pelastaakseen argumenttinsa. Miten oivallinen yhteensattuma! Teologisissa kinasteluissa Jumala on yleensäkin juuri sellainen kuin kukin kinasteleva osapuoli haluaa Hänen olevan.
Hänen käskynsä heijastavat vääjäämättä Hänen moraalista olemustaan. Siksi ne eivät ole mielivaltaisia. Kun ateisti kysyy: "Jos Jumala käskisi hyväksikäyttämään lapsia, olisimmeko velvollisia tekemään niin?", hän esittää vastaavanlaisen kysymyksen kuin: "Jos olisi neliönmuotoinen ympyrä, olisiko sen ala sen yhden sivun neliö?" Vastausta ei ole, koska oletettu asia on loogisesti mahdoton.
Ei oikein vakuuta minua, tuo Craigin kirjoitus. "Hyvä" menettää merkityksensä, kun siitä tehdään tuollainen tautologia. Erittäin oudoksi Craigin kirjoituksen tekee se, että sama mies on puolustanut saman Jumalan antamia käskyjä tappaa ihmisiä. Onko siis tappaminen sellainen tavallaan oolrait juttu, mutta lapsien hyväksikäytön kohdalla Craigin moraalitaju sanoo vastaan? Sapattina työskentely on joillekin teloituksen paikka, mutta toisille ei ole. Samoin ruokavalion noudattamisesta tehdään moraalisesti tuomittavaa, jos lautaselle eksyy jotakin jota Jumala ei diggaa.
Sen lisäksi, miksi vajaan ihmisen oletetaan olevan velvollinen noudattamaan aivan toisessa kategoriassa liikkuvan Jumalan ominaisuuksien perusteella?
Craig viimeistelee selvityksensä Jumalan luonteesta.
Niinpä Euthyfronin dilemma tarjoaa meille virheelliset vaihtoehdot, emmekä saa mennä lankaan. Moraalinen hyvä/paha määrittyy Jumalan olemuksen pohjalta, ja moraalinen oikea/väärä määrittyy Hänen tahtonsa pohjalta. Jumala tahtoo jotakin, koska Hän on hyvä, ja jokin on oikein, koska Jumala tahtoo sitä.
Ja näin kaikki mitä Jumala sattuu määräämään on automaattisesti moraalisesti hyvää. Miten me voisimme tarkistaa onko määräys hyvää vai pahaa? Tietenkin tarkistamalla määräkö Jumala sellaista. Tämä ei ole mielivaltaista moraalia, koska Craigin kaltaiset ihmiset uskovat sen olevan jotain muuta kuin mielivaltaista.
Ongelma säilyy, jos oletamme, että Jumala on täydellisen moraalin ruumiillistuma. Hyvä on hyvää, koska se on Jumalan olemusta, mutta miten tuo hyvyys määritellään? Jumalan ominaisuudet ovat hyviä, joten Jumala näyttäisi olevan vain välimies moraalille.
Vikaistaanpa, mitä apologetiikkawiki sanoo asiasta:
ReplyDeleteOlettakaamme vielä sellainenkin skenaario, että Jumala ei edes pyri olemaan oikeudenmukainen; Hän vain väittää olevansa sellainen ja on mieleltään kiero sadisti-despootti. Hän on kuitenkin luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän päättää, mitä tehdään. Hän on luonut luonnonlait, kaikki planeetat ja eliöt. Hän on tehnyt säännöt. Vaikka hän sanoisi: "jos et ole valtavan innostunut helvettiin pääsemisestä, niin hypi oikealla korvallasi kyykkyhyppyjä muutama biljardi kertaa ja sitten voisit vaikka hirttäytyä suoliisi". Etpä voi paljoa muuta kuin totella, jos taivaaseen haluat. Jumala on kaikkivaltias. Kaikkivaltias päättää, mikä on oikein. Hän on siis filosofisesta näkökulmasta joka tapauksessa oikeudenmukainen.
Väitettä voidaan demonstroida esmierkillä. Olet koodari ja kirjoitat kivan pelin. Pelissä on 100 ukkelia, joista 13 arvotaan bittitaivaaseen ja loput bittihelvettiin. 13 pääsee bittitaivaaseen ja that's it. Sinä loit säännöt, eikä sillä ole mitään väliä, vaikka 87 muuta ukkelia väittäisivät sinun olevan epäoikeudenmukainen.
Summa summarum: Jumala on oikeudenmukainen, jos ymmärrämme/ymmärtäisimme hänen täydellisen logiikkansa. Vaikkei Hän sitä olisi, se ei muuta mitään. Toteltava on. Koska tiedän Hänen olevan oikeudenmukainen ja tahtovan parastani, tottelen mielelläni.
Olen täysin erimieltä 1. kommentoijan kanssa. Euthyfronin dilemma pitää ottaa vähän vakavammin eikä kukaan Jumalaan uskova filosofi vastaa siihen kuten kyseinen kommentoija.
ReplyDeletePA,
"Saammeko selitystä siitä miten Craig on päätellyt Jumalan olemuksen olevan hyvyyden mitta, eikä pelkkää ad hocia?"
On jälleen kerran myönnettävä ettei Craig selitä tätä kirjassaan, mutta sinunkin on myönnettävä ettei tämän mittakaavan julkaisulta voi odottaa, että siinä selitettäisiin kaikki juurta jaksaen. Jumalan hyvyys ei ole ad hoc. Filosofinen "Jumala" tarkoittaa aina "täydellisin/suurin mahdollinen olio" eli filosofinen Jumala nähdään jo valmiiksi täydellisen hyvänä.
"Teologisissa kinasteluissa Jumala on yleensäkin juuri sellainen kuin kukin kinasteleva osapuoli haluaa Hänen olevan."
Kenties, mutta filosofiassa Jumalan määritelmä on jokseenkin yksiselitteinen kuten edellä määrittelin.
""Hyvä" menettää merkityksensä, kun siitä tehdään tuollainen tautologia."
Huolellisuutta. Kyseessä ei ole tautologia vaan paradigmaattisuus. Sama kuin miksi H2O on vettä tai miksi 1kg punnukset painaa 1kg.
"Erittäin oudoksi Craigin kirjoituksen tekee se, että sama mies on puolustanut saman Jumalan antamia käskyjä tappaa ihmisiä."
Väitätkö että Jumala ei voi päättää milloin jonkun on kuoltava. Jos hän on olemassa, hän päättää myös sinun elinaikasi. Jos USAn laki voi päättää tällaisista asioista niin eikö Jumala?
"Ja näin kaikki mitä Jumala sattuu määräämään on automaattisesti moraalisesti hyvää."
Tässä kirjoitat jälleen suorastaan epärehellisesti. Jos olet tajunnut koko asiasta yhtään mitään, niin et voi kirjoittaa että Jumala "sattuu" määräämään jotain. Jumalan mieli on paradigmaattinen VÄLTTÄMÄTTÖMÄN hyvän kanssa. Paradigmaattisuus on ihan filosofian peruskäsitteitä. Koko tekstisi tuntuu perustuvan yksittäisen filosofisen käsitteen ymmärtämättömyydelle.
Hohhoijakkaa. Apologistit häviävät pelin välittömästi sanoessaan mitään tyyliin "Etpä voi paljoa muuta kuin totella, jos taivaaseen haluat." Näin siksi, että tuo "jos haluat" tekee koko normista loogisesti ehdollisen. Kuulostaa aika relativistiselta minusta. Minä en sen enempää usko taivaan & helvetin olemassaoloon enkä välittäisi niihin liittyvistä seurauksista itselleni, vaikka ne olisivatkin. Mutta se ei ole minulle looginen syy ryhtyä paatuneeksi raiskarimurhaajaksi, koska olen itse arvottanut sen kielteiseksi teoksi. Koko objektiivisen moraalin käsite on paitsi koherenssiltaan kyseenalainen, myös käytännössä hyödytön ja sivuutettavissa jopa arguendona oletettaessa. Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi ihmiset kokevat subjektiivista tarvetta etsiä tai postuloida jotain objektiivisen moraalin tapaista.
ReplyDelete"Hyvä" on subjektiivinen käsite, joka edellyttää semmoisen tietoisuuden olemassaoloa, jota kristinuskossa ei ole arvottamaan Jumalaa sellaiseksi, koska kristinuskossa Jumala itse on olemassaolon perustavin tila! Tästä seuraa, että Jumala on korkeintaan itsensä hyväksi arvottama, mikä automaattisesti herättää kysymyksen, miksei kuka tahansa voisi arvottaa itseään hyväksi. Taiku hetkinen, aika lailla kaikki elävät organismit tekevät niin. Mitä uutta Jumala tähän edes tuo?
Niin, ja vielä tämä. Koko tarpeen ja välttämättömyyden suhde on ehdollinen olemassaolevasta tarpeesta. Esimerkiksi lyijy on välttämätön osa lyijytäytekyvää ainoastaan siinä tapauksessa, että sillä kynällä on kirjoitettava (ei "itsessään välttämätön"). Mutta kristinuskossa nimenomaan Jumalan asema olemassaolon perustavimpana tilana vie koko Hänen olemassaolonsa ja ominaisuuksiensa väitetyltä välttämättömyydeltä kokonaan koherenssin.
Joten kyllä, "sattuu" on ihan käypä sanavalinta. Jokainen maailmankuva redusoituu jossakin kohtaa tähän ikuisen perustavimman tilan satunnaisuuteen, ja Craigin kaltaisten pitäisi nimenomaan vakuuttaa ei-kristityt siitä, miksi muiden pitäisi olettaa samaa perustaa olemassaololle kuin hän.
Ja siinä hän ei yksinkertaisesti onnistu.
"Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi ihmiset kokevat subjektiivista tarvetta etsiä tai postuloida jotain objektiivisen moraalin tapaista." Yksinkertaisesti siksi että se on niin vahva intuitio. Lapsen sormien katkominen huvikseen ei ole pahaa samalla tavalla kuin että maksalaatikko on pahaa. Se ei vaikuta makuasialta.
ReplyDelete"Jumala on korkeintaan itsensä hyväksi arvottama" Olet oikeassa. So? Mitä ihmeen väliä tällä on?? Jos hän on välttämätön ja hänen mielenlaatunsa on välttämätön, niin silloin hän kelpaa absoluuttisen moraalin paradigmaksi. That's all.
"Jokainen maailmankuva redusoituu jossakin kohtaa tähän ikuisen perustavimman tilan satunnaisuuteen" Perustavimman tilan tulee olla nimenomaan välttämätön, ei satunnainen. Jos perustavin tila on satunnainen, se ei ole niin perustava kuin se voisi olla, mikä avaa oven sille, että on jokin vielä perustavampi tila, joka on välttämätön.
LaurenticAspie: "Koko objektiivisen moraalin käsite on paitsi koherenssiltaan kyseenalainen, myös käytännössä hyödytön ja sivuutettavissa jopa arguendona oletettaessa. Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi ihmiset kokevat subjektiivista tarvetta etsiä tai postuloida jotain objektiivisen moraalin tapaista."
ReplyDeleteTämän voisi esimerkiksi perustella jotenkin. Yhtä hyvin voidaan vain heittää, että objektiivisen materian olemassaolo on paitsi koherenssiltaan kyseenalainen, myös käytännössä hyödytön ja sivuutettavissa jopa arguendona oletettaessa. Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi ihmiset kokevat subjektiivista tarvetta etsiä ja postuloida jotakin objektiivisen materian tapaista.
Huomaat varmasti, ettei tällaisen väittäminen todista mitään. Tarvittaessa voidaan vääntää analogiaa vielä rautalangasta.
" 'Hyvä' on subjektiivinen käsite, joka edellyttää semmoisen tietoisuuden olemassaoloa, jota kristinuskossa ei ole arvottamaan Jumalaa sellaiseksi, koska kristinuskossa Jumala itse on olemassaolon perustavin tila!"
Pientä kehäpäättelyn makua. Miksi ihmeessä kristityn pitäisi olettaa "hyvän" olevan subjektiivinen käsite, kuten väität?
Jos sen sijaan objektiivinen hyvä on olemassa, niin silloin Jumala on enemmän kuin vain itsensä hyväksi arvottama: Jumala on silloin myös objektiivisesti hyvä ja arvokas, kontingenteista arvotuksista riippumatta. Tämä toimii samoin kuin Jumalan välttämättömyyden kohdalla: ei Jumala vain päätä olla välttämätön, vaan jos Jumala on olemassa välttämättömyytensä nojalla, Hän vain on olemuksellisesti välttämätön.
1. Kommentoija ei suinkaan kertonut omaa mielipidettään, vaan apologetiikkawikin mielipiteen. Sama ajatus löytyy toki muualtakin, esimerkiksi Pieperin Dogmatiikan perusteista.
ReplyDeleteSanoin objektiivista moraalia inkoherentiksi ja "hyvää" subjektiiviseksi, koska kaikki "hyvän" (kuten myös "arvon") määritelmät, joihin olen ikinä törmännyt, koostuvat joko sanoista, jotka 1) kuvaavat asioiden suhdetta ne havaitseviin ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa oleviin subjekteihin (kuten "miellyttävä" tai "haluttava") tai 2) geneerisempiin termeihin (kuten "positiivinen"), joiden erikseen katsominen johtaa minut kehässä takaisin termiin, josta alunperin päädyin etsimään sitä. Koska 1):n merkitysten koherenssi on riippuvainen subjektien olemassaolosta (ellet sitten kerro, miten miellyttävyyden kaltainen asia voi olla riippumaton mieltymisen kaltaisesta subjektiivisesta kokemuksesta) ja koska näiden tyyppiset ovat ainoat saatavilla olevat määritelmät, näyttää minusta joko siltä, että apologistit 1) argumentoivat loogisesti ristiriitaisen asian olemassaolon puolesta tai 2) käyttävät jotakin omaa koherenttia, mutta muilta salattua määritelmäänsä. Se saa koko väittelyn tuntumaan ajanhaaskaukselta, koska apologistit eivät tunnu edes haluavan aallonpituuden pysyvän samana tämän väittelyn osapuolten kesken.
ReplyDeleteJa niin. Sanoin objektiivisen moraalin käsitettä hyödyttömäksi, koska jopa (esim.) rehellisyyden ollessa absoluuttisesti oikein ja siksi toimintamalli, jota pitää noudattaa, voi senkin rikkomisen loogisesti oikeuttaa sanomalla "en välitä siitä, mikä on absoluuttisesti oikein ja siitä, mitä minun pitää noudattaa." Joten...joo. En näe, miten tuo käytännössä eroaa subjektiivisesta moraalista (jossa voi tehdä ihan samoin), enkä myöskään objektiivisen ja subjektiivisen moraalin jaon relevanssia.
Asian välttämättömuus on koherenttia ainoastaan, jos jokin olemassaoleva tahi postuloitu "tarvitsija" sitä edellyttää, kuten esimerkissäni lyijytäytekynällä kirjoittaminen lyijytäytettä. Ainoat Jumalan ja maailman välisiä välttämättömyyssuhteita koskevat argumentit, joita ainakaan minä olen nähnyt yritettävän, koskevat Jumalan tahi Hänen ominaisuuksiensa välttämättömyyttä tiettyjen universumin piirteiden aiheuttajana (mitä toivottavasti tarkoitit sanoilla "niin perustava kuin" - mielestäni siinä ei nimittäin ole muuten järkeä) - mikä ei mitenkään vaadi niiden epäsatunnaisuutta.
Esimerkiksi lottopotin saamiseksi on välttämätöntä saada seitsemän numeroa oikein, muttei tämä ole mitenkään antiteettistä sen seitsemän numeron määräytymiselle satunnaisesti; kuka ikinä sanoi, että lottovoiton täytyy tapahtua?
Joten ei, perustavimman tilan täsmällisten ominaisuuksien määräytymisen epäsatunnaisuus ei yhäkään seuraa loogisesti mistään.
LaurenticAspie,
ReplyDeleteOlet aivan oikeassa siinä että hyvän täytyy riippua jonkun mielipiteestä, mutta sinun on yritettävä ymmärtää, että jos tuo mileipide on modaalisesti välttämättömän olennon modaalisesti välttämätön mielipide, niin silloin puhutaan absoluuttisesta moraalista. Jumala ei "satu" olemaan jotain mieltä. Eihän lyijytäytekynäkään "satu" toimimaan lyijytäytteellä. Jumala ei voi "päättää" moraalisääntöjä vaan ne määräytyvät hänen olemuksestaan.
"Ainoat Jumalan ja maailman välisiä välttämättömyyssuhteita koskevat argumentit, joita ainakaan minä olen nähnyt yritettävän, koskevat Jumalan tahi Hänen ominaisuuksiensa välttämättömyyttä tiettyjen universumin piirteiden aiheuttajana mikä ei mitenkään vaadi niiden epäsatunnaisuutta."
Leibnizin argumentti vaatii modaalisesti välttämättömän luojan. Lisäksi filosofinen "Jumala" on määritelmällisesti välttämätön, koska se tekee hänestä suuremman. Jumala ei siis ole ikään kuin "välttämätömän tarpeellinen" jonkin selittämisessä (tätä varmaankin tarkoitit). Sen sijaan Jumala on MODAALISESTI välttämätön, eli välttämättömästi OLEMASSA.
Nyt, intuitiomme absoluuttisesta moraalista tukee tätä hypoteesia, eli tekee siitä entistä vahvemman.
LaurenticAspie: "Sanoin objektiivista moraalia inkoherentiksi ja "hyvää" subjektiiviseksi, koska kaikki "hyvän" (kuten myös "arvon") määritelmät, joihin olen ikinä törmännyt, koostuvat joko sanoista, jotka 1) kuvaavat asioiden suhdetta ne havaitseviin ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa oleviin subjekteihin (kuten "miellyttävä" tai "haluttava") tai 2) geneerisempiin termeihin (kuten "positiivinen"), joiden erikseen katsominen johtaa minut kehässä takaisin termiin, josta alunperin päädyin etsimään sitä."
ReplyDeleteKuten sanoin jo edellisessä kommentissani, objektiivinen hyvä jakaa tältä osin syyllisyytensä objektiivisen materian kanssa: myös objektiivinen materia määritellään sanoin, jotka (1) kuvaavat subjektien havaintokokemuksia, mielikuvia ja vuorovaikutusta näiden subjektien kanssa (mittaukset) tai (2) viittaavat yleisempiin termeihin jotka viittaavat siihen objektiiviseen materiaan, joka piti määritellä.
Ongelma on yleistettynä siinä, että jos sinulla on sanakirja joka viittaa pelkästään itseensä, et pääse edes alkuun sanojen määrittelyssä, jos et jo valmiiksi tunne edes joitain sanoja. Jos siis sinulla on kiina-kiina -sanakirja, etkä osaa sanaakaan kiinaa, et tee sanakirjalla mitään, ennen kuin voit määritellä edes joitakin sanoja jonkin sellaisen kautta, minkä jo tunnet. Sanaston pitääkin siksi viitata johonkin "aksiomaattiseen" itsensä ulkopuolelle, käytännössä siis subjektiiviseen kokemukseemme ja vaikutelmiimme tai puhtaaseen a-priori-tietoon, sekä näistä muodostettuun analyyttis-synteettiseen päättelyyn.
"Ja niin. Sanoin objektiivisen moraalin käsitettä hyödyttömäksi, koska jopa (esim.) rehellisyyden ollessa absoluuttisesti oikein ja siksi toimintamalli, jota pitää noudattaa, voi senkin rikkomisen loogisesti oikeuttaa sanomalla 'en välitä siitä, mikä on absoluuttisesti oikein ja siitä, mitä minun pitää noudattaa.' "
Kyllä, subjekti voi oikeuttaa rehellisyyden rikkomisen välinpitämättömyydellään totuudesta. Tällaisella välinpitämättömyydellä on nimikin, sitä kutsutaan pahuudeksi.
Jälleen sama argumentti voidaan soveltaa myös objektiivista materiaa vastaan: vaikka olisi objektiivisesti totta, että käden laskeminen kuumalle liedelle aiheuttaa palovamman, enkä haluaisi saada palovammaa, voi käden laskemisen kuumalle levylle oikeuttaa sanomalla: "En välitä siitä, mikä on absoluuttisesti totta ja siitä, mitä toiminnastani luonnollisesti seuraa". Samoin voi toki toimia myös subjektiivisen materian tapauksessa.
Jos siis olet valmis heittämään subjektiivisen ja objektiivisen moraalin erottelun pois turhana, voit varmaankin johdonmukaisena heittää koko subjektiivinen-objektiivinen -harhan samalla kertaa?
Kunnon idealisti varmaankin ottaisi johtopäätöksesi ilomielin vastaan: "mielestä riippumattomuus on oletuksena ja käsitteenä ihan turha juttu, on olemassa vain subjekteja ajatuksineen ja kokemuksineen."
Jos sen sijaan ei olla valmiita heittämään objektiivisuudesta puhumista kokonaan romukoppaan, meillä täytyy olla sellainen arkijärjenkin mukainen käsitteistö, joka kyllä viittaa "aksiomaattisesti" subjektiiviseen kokemukseemme, mutta joka kykenee viittaamaan myös mieleni ulkopuolelle.
Jotta alkuperäinen argumenttisi voisi toimia, sinun tulisi osoittaa sellainen ratkaisu, joka toimii objektiivisen materian kanssa, mutta jota ei voi soveltaa analogisesti objektiiviseen moraaliin.