20.10.13

Iltasanomat kehumassa homeopatiaa

Iltasanomien viihdepalstalla on tänä viikonloppuna homeopatian ylistämistä. "Intohimona hyvinvointi" otsikon alla on Satu Järvilehdon tarina. Rouva Järvilehto on ollut läheinen amerikkalaisen homeopaatti Dana Ullmanin kanssa. Sivun kokoinen esittely Järvilehdon tutustumisesta homeopatian maailmaan ei sisällä edes lantrattua tippaa kritiikkiä.

Homeopatian guruksi nimetty Ullmanin kerrotaan antavan terveysvinkkejä viihdemaailman kermalle: Tom Hanks, Paul McCartney ja Robert Downey Jr saavat apua olemattomiin laimennetuista vesitipoista. Järvilehto kertoo ymmärtäneensä kymmenen vuotta sitten, etteivät lääkärien määräämät lääkkeet ole ainoa parannuskeino. Matkustaessaan Yhdysvalloissa ja Ranskassa hän huomasi, että lääkäri määräsi joskus myös homeopaattisia lääkkeitä. Hän perehtyi alaan ja pian perheen terveyttä hoidettiinkin myös homeopatialla.

Suomeen palattuaan oli perheellä edessään ongelma. Homeopatiaa ei löydy samalla tavalla apteekeista kuin esim. Ranskassa. Samaan aikaan Järvilehto sairastui kilpirauhasen autoimmuunitulehdukseen. Lääkärien mukaan tulehdus oli parantumaton. Hän halusi toisen mielipiteen ja meni homeopaatin luokse. Homeopaattinen hoito aloitettiin, mutta tekstissä annetaan ymmärtää, ettei se "vielä tuolloin" parantanut kilpirauhasta. Homeopaattisille pillereille annetaan kuitenkin "suuri vaikutus" Järvilehdon elämässä. Teksistä ei selviä mitä hoitoja Järvilehto sai homeopatian lisäksi kilpirauhasvaivaansa.

Hän alkoi opiskelemaan homeopatiaa. Valmistuttuaan 2009 Järvilehto alkoi pitämään vastaanottoa Helsingissä. Tämän Iltasanomien jutun jälkeen vastaanotto ei varmasti ole tyhjänä pitkään aikaan.

Kiirettä pitääkin homeopaatti Järvilehdon elämässä. Onneksi mukana ei ole harhakuvitelmia homeopatian ylivoimasta.

"Hän muistuttaa, ettei hän tai muut alalla olevat henkilöt ole ihmeparantajia. He kunnioittavat lääketiedettä.
-Kaikkia hoitomuotoja tarvitaan ja niitä kannattaa mielestäni käyttää rinta rinnan, Satu kertoo ja huomauttaa tekevänsä yhteistyötä lääkäreiden kanssa."

Lisäksi hän mainostaa homeopatian lopettaneen lasten korvatulehduskierteen. Sitä klassista vaihtoehtohoidon anekdoottitarinaa, jota saamme  lukea milloin mistäkin. Lasten kasvaessa vanhemmaksi tulehdukset vähenevät luonnostaan.

Järvilehto mainitsee epäileväisten ihmisten olevan myös olemassa.

"Vaikka Satu puhuu alasta täysin sydämin, hän ymmärtää myös muiden mielipiteitä ja sitä, etteivät kaikki kannata homeopatiaa.
- On paljon ihmisiä, jotka ovat alan suhteen epäluuloisia. Jokainen saa valita oman hoitomuotonsa. Siihen on täysi oikeus."

Ei sanaakaan siitä miksi meta-analyyseissä homeopatian hoitoteho jää lumevaikutuksen tasolle, tai miksi hoitoteho jää lumetasolle sitä todennäköisemmin mitä paremmin yksittäinen tutkimus on suoritettu.        

Iltasanomat jatkaa kertomalla miten homeopaatit kouluttautuvat ja mikä on homeopaattien asema Suomessa. Pienessä tietoikkunassa koulutustasoa kehotaan erinomaiseksi. Koulutuksessa on runsaasti koululääketieteen opintoja. Mikä onkin hyvä, sillä homeopatiassa ei välitetä tuon taivaallista bakteereista, viruksista tai geneettisistä taudinaiheuttajista. Niistä ei tiedetty vielä mitään, kun homeopatian perusteita suunniteltiin Samuel Hahnemannin päässä. Mielestäni se kertookin paljon noista perusteista, etteivät ne muuttuneet kun lääkärit oppivat miten virukset ja bakteerit aiheuttavat tauteja.

Järvilehto toivoo, että homeopaattien ammattinimike saisi Suomessa jonkinlaisen lain suojan. Tietoikkunassa mainitaan myös Suomen Homeopaatit ry. Järvilehto on kyseisen ry:n hallituksessa puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta. Siellä päätetään homeopaattien koulutuskriteerit ja valvotaan homeopaattien eettistä toimintaa.

Entäpä jos esimerkiksi joku kotimainen homeopaatti suosittelisi matkaajalle malarian ja keltakuumeen ehkäisyyn homeopaattista valmistetta, jotta hänen ei tarvitsisi turvautua rokotteisiin? Olisiko se eettistä toimintaa homeopaatilta vai tuomitsisiko Suomen Homeopaatit ry tuollaisen homeopaatin neuvot?

Tähän viimeiseen kohtaan tulee toivottavasti jatkoa vielä tämän vuoden aikana. Terveisiä homeopaatti Vanessalle.

4 comments:

  1. Miten tämä ei käy koskaan vanhaksi.
    Voi elämä meidän iltapäivälehtiä.

    Kovasti jäi hämäämään viikko noin viikko sitten iltasanomissa (saattoi olla iltalehtikin) ollut lööppi ettei laihtuminen ole kiinni kaloreista ja liikunnasta. Nettisivuilta ei löytynyt sitä tietoa, ja rahaani en tuollaiseen torttuun laita. Tietääkö kukaan mihin ihmeeseen se "uutinen" perustui?

    ReplyDelete
  2. tsekkaa tämä, kiitos

    http://www.menaiset.fi/artikkeli/seksi_ja_suhteet/ihmissuhteet/ufo_uskovaiset_eija_ja_kalevi_kosminen_virtaus_yhdisti_meidat

    kovin tyhminä naisia siellä toimituksessa pidetään...

    ReplyDelete
  3. Minulla on uskoa homeopatia hoitoon. Käytän omaa ja lapselleni. se on yksi turvallisimmista lääke ulos sivuvaikutuksia

    ReplyDelete
  4. Hei kaikille, tämä on todellisen elämän todistuksen miten hamppuöljyyn kovettunut syöpä,
    http://ricksimpsonoilcurescancer.blogspot.de
    ansiosta
    Gozukara

    ReplyDelete