14.10.13

Jeesus olikin roomalaisten keksintö!


Amerikkalaisen raamattututkijan tittelillä itseään mainostava Joseph Atwill on perehtynyt Raamatun salattuun historiaan. Häneltä ilmestyi vuonna 2006 kirja nimeltään Ceasar's Messiah. Sen sanoma oli mullistava, joskaan ei edennyt Atwillin faniryhmää laajemmalle. Tässä lyhyesti tulkintani tuosta paljastuksesta:

Nykyisen Uuden testamentin evankeliumit kirjoitettiinkin muinaisten roomalaisten takahuoneessa, jotta keisari Vespasianus saisi naureskella nokkelalla pilallaan juutalaisille. Kristinuskon todellisuus onkin pelkkää illuusiota. Juutalaisten tunnetuin messias kasattiin nerokkailla vertauskuvilla ja jopa runoudella Rooman keisarista, eikä Nasaretin entisestä puusepästä. Tämä vitsi on hoksattavissa vain todella hyvin piilotetun sisäpiiritiedon kautta. Jeesus on pelkkä Flavius-klaanin keksintö, jolla pyrittiin rauhoittamaan kapinoivien juutalaisten mielialoja. Tämä selittää miksi kristinusko päätyi lopulta Rooman valtauskonnoksi. Juutalaisten perinteiden tuntemus tuli tietenkin itse Titus Flavius Ceasar Vespasianus Augustuksen menneisyydestä, sillä hän toimi Juudean maaherrana ja pyrki voittamaan juutalaissodat. Rooman valtakunta rauhoitettiin yhden uskonnon voimalla, ja se uskonto vain satuttiin poiminaan ja jalostamaan juutalaisten uskonnosta. Sodanjulistamisen sijaan Messias puhui toisen posken kääntämisestä ja vihamiestensä rakastamisesta. Näin kapinoivat läänit saataisiin vihdoinkin kuriin.

Miten näin mullistava selitys on onnistuttu salaamaan jopa Atwillin kirjan julkaisun jälkeen? Miksi valtamedia vaikenee kristinuskon murenemisesta? Ehkä siksi, että kyseessä Rauni-Leena Luukanen-Kilden kaltainen versio kristinuskon historiasta. Atwillin vaihtoehtoinen selitys kristinuskosta vaatii pitkälle tehtyjä hyppyjä johtopäätöksissä.

Pienten piirien salaliittoteoriaksi jäänyt idea oikeasta Jeesuksesta nousi useamman ihmisen tietoisuuteen, sillä Atwill ja kumppanit ovat laatineet kirjaan perustuvan dokumenttielokuvan: Covert Messiah.

Kohua nostetaan tyylikkäästi yhden päivän luentosarjalla Lontoossa lokakuun 19. päivä. Lippu maksaa vain 25 puntaa. Valitettavasti en kerkiä tulloin Lontooseen.

Covert Messiah -sivusto selittää miksi uusin todistusaineisto julkaistaan poikkeuksellisella tavalla:

The Internet Age makes events like this possible and presents us with an opportunity for a different future. Now that the average person has an unprecedented ability to access and share information instantly with like-minded people around the globe it's time for us to create a new open-source intelligence, help each other get educated, and break the spell of dogma and propaganda together.


Näin vältetään se hidas, tunkkainen ja jälkeenjäänyt akateeminen vaihtoehto historiantutkimuksen epäjännittävässä maailmassa. Kuka enää jaksaa välittää siitä mitä alaan perehtyneet asiantuntijat sanovat?

 Atwill julkaisee tuon maailmanhistorian mullistavan todistusaineistonsa dokumenttielokuvassa ja luennollaan.Sitten ihmiset voivat maksaa netistä ladattavasta leffasta (hieman alle 8 euroa) tai ostaa uusitun painoksen Ceasar's Messiah -kirjasta (19 dollaria).



Jos sinua kiinnostaa opiskella miksi Atwillin esittämä salaliittoteoria on - kohteliaasti sanottuna - kaukaa haettua, niin perehty vaikka aluksi siihen miten hän on keskustellut asiasta Richard Carrierin kanssa. Heti ekana mietityttää se mikseivät muinaiset roomalaiset hoksanneet laatia valtakuntaansa rauhoittavaa messiasolentoa vaikkapa Gallialaisten suunnalta. Olivathan he suurempi sotilaallinen uhka Roomalle kuin Juudea. Eeeeei mutta hitto vie, nyt täytyy lukea Asterixin seikkailut uudelleen läpi. Sieltä voi löytyä piilotettuja vinkkejä Rooman salatusta historiasta.

Varmasti tulemme kuulemaan herra Atwillista lisää 19. päivän jälkeen.

1 comment:

  1. Sitä kannattaakin kysyä, miksi vaietaan? Olisko siinä ihmistä isompi juttu kysymyksessä? Paholaisen juristilla oli silti mielenkiintoinen ja hupanen informaatio tästä aiheesta.

    ReplyDelete