23.11.13

Neurokirurgi kävi taivaassa, osa 2

Neurokirurgi Eben Alexanderin jännittävä matka taivaaseen ja takaisin on ollut myyntimenestys kirjakaupan puolella. Totuus taivaasta (WSOY) on nyt myös kovassa pr-pörinässä täällä Suomessa. Iltasanomien vknloppuliitteessä on peräti melkein kokonaisen aukeaman verran Ebenin eeppistä tarinaa. Neurokirurgin kirjaa arvioi Sanna Peutere. Itse en ole vielä kirjaa lukenut. Ehkä joulupukki kuitenkin sellaisen minulle tuo, jos olen ollut tarpeeksi skeptinen koko vuoden. En mielelläni suostuisi maksamaan mitään kirjasta.

Noh, Iltasanomat toistaa Ebenin kertomusta. Kirjassa mainittujen lääkäreiden arvioita Ebenistä kehutaan. Niiden perusteella miehen kokemus tuonpuoleista on tavallisia tunnelikokemuksia luotettavampi. 2008 hän vaipui aivokalvontulehduksen aiheuttamaan koomaan. Seitsemän päivän aikana miehen aivot olivat käyrien puolesta kuolleet. Sen aikana hän kuitenkin vieraili kuoleman rajan takana. Hän näki uskomattomia asioita ja jutteli perhosille. Ebenin kirja myy niin hyvin, koska sen tueksi on perusbiologisia käsityksiä aivoista. Lääketieteen kannalta koomaan vaipuneet tulehtuneet aivot kun olivat sellaisessa kunnossa, etteivät hallusinaatiot olisi mitenkään onnistuneet.

Siis jos Ebenin aivot oikeasti olivat sellaisessa lääketieteellisessä tilassa kuin hän antaa kirjassaan ymmärtää. Neurokirurgia hoitanut lääkäri Laura Potterin versio poikkeaa Ebenin sairaskertomuksesta. Potterin päätöksellä neurokirurgi laitettiin keinotekoiseen koomaan, jotta toipumisella edes oli mitään mahdollisuuksia. Kun lääkitystä vähennettiin alkoi miehen kivunhuudot ja kouristelut, jolloin lääkitys nostettiin takaisin. Eben muistelee huutaneensa kipukohtauksen aikana "God, help me!" Tohtori Potter vaihtoehtoisesti muistelee, että miehelle oli laitettu hengitysputki kurkun läpi. Huutaminen ei onnistuisi. Tohtori Potterin versiossa Ebenin aivot olivat sellaisessa tilassa, jossa hallusinaatiot ovat mahdollisia.

Joko Ebenia hoitanut tohtori valehtelee, eli oikeasti mies vaipui koomaan useaksi päiväksi bakteerin aiheuttaman tulehduksen takia. Tai sitten Eben on oikeasti lähettänyt tajuntansa jonnekin uuteen ulottuvuuteen, mutta häntä hoitanut tohtori muistaa väärin unilääkitykset sun muut. Näin todennäköisten vaihtoehtojen edessä joudumme heittämään lanttia.

Iltasanomien haastattelussa Eben kertoo elämästään kuolemanjälkeisessä maailmassa. Nykyään Eben ei kerkiä enää tekemään kirurgintyötä. Kirjakiertueet ja luennot ihmisen tietoisuuden laajuudesta vievät niin paljon aikaa. Onneksi ne myös mahdollistavat elannon leikkaussalin ulkopuolella. Kokemuksesta oli varmasti hyötyä neurokirurgille, sillä enää hän ei pelkää kuolemaa.

Bonuksena voit tutustua siihen miten Patmos-lähetyssäätiön kristitty Pasi Turunen suhtautuu neurokirurgin kertomukseen:

Voivatko NDE kokemukset olla pahojen henkien aikaansaamia?

Tohtori Eben Alexander suhtautuu kokemukseensa yllättävän naivilla herkkä-uskoisuudella. Hänellä ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että hänen kokemuksensa oli todellinen. Yhtäältä tämä johtuu varmasti siitä, että kokemus itsessään on ollut voimakas. Muuttihan se entisen ateistin kertaheitolla uskomaan henkimaailman todellisuuteen. 
Mutta vaikka kokemus sellaisenaan olisi aito osoitus henkimaailman ja kuoleman jälkeisen elämän todellisuudesta tästä ei automaattisesti voida päätellä, että Alexanderin kokemus ei voisi johtaa häntä harhaan. Alexander tuntuu odottavan kirjansa lukijalta kritiikitöntä tempautumista hänen kiehtovan kokemusmaailmansa pyörteisiin ja siitä tehtyihin tulkintoihin.
Jos kuitenkin henkien maailma on todellinen ei ole lainkaan tavatonta ajatella, että siinä, missä ihmiset toisinaan valehtelevat toisilleen, on myös olemassa henkiä, jotka voivat valehdella ihmisille, jotka astuvat heidän maailmaansa. Raamatun mukaan on olemassa eksyttäviä henkiä (1. Joh. 4:1-3) minkä vuoksi varoitetaan: ”Älkää jokaista henkeä uskoko”. Raamattu tuskin turhaan jyrkästi kieltää yritykset ja pyrkimykset hankkiutua henkimaailman ja vainajien kanssa tekemisiin meedioiden ja spiritualistien välityksellä (5. Moos. 18:10-11).

8 comments:

  1. Nyt heitän ihan ilman faktatietoa, pelkästään huonoksi todetun muistini varassa, että eikös ko. kirurgi ollut hieman huono hommassaan, ja työpaikka oli vaakalaudalla? Sellaiseen saumaan mukava rahanansainta hyväuskoisten ihmisten kustannuksella olis ihan kiva, varsinkin jos se johtaa siihen, ettei kirurgintöitä ehdikään tehdä...

    ReplyDelete
  2. Että eikös kirjasto ole olemassa, sieltä voi lainata kirjan ja todeta ihan ilmaiseksi pitääkö siitä vaiko ei..... :-)

    ReplyDelete
  3. Hallusinaatiot ja sekavuus on hyvin yleisiä tehohoidossa olleilla potilailla. Onkin todettu että toipumisen jälkeen hoidon aikaisten tapahtumien läpikäynti tehon henkilökunnan kanssa vähentää merkittävästi PTSD -oireiden kehittymistä.

    Lisäksi ihmisen ajantaju on abstraktia, joten on mahdotonta arvioida ovatko muistot syntyneet kooman aikana vai vasta voinnin hivenen kohennuttua.

    ReplyDelete
  4. http://iands.org/images/stories/pdf_downloads/esquire%20article%20on%20eben%20alexander%20distorts%20the%20facts.pdf

    ReplyDelete
  5. Onkos täällä vielä kirjoitettu tästä?

    http://www.ecso.org/news/newsflash/42-french-court-censors-critical-documentary-about-psychoanalysis-and-autism

    Sietäisi saada kyllä lisää palstatilaa.

    ReplyDelete
  6. JOssain podcastissa oli nainen joka kertoi omasta NDE:stään. Muistaakseni hän kulki Tähtiportin läpi Star Trekin Enterpriselle. Onko tuo sitten muka yhtään kahelimpaa kuin Jeesuksen näkeminen?

    ReplyDelete
  7. Ei liity suoraan postaukseen, mutta
    kiinnostavaa:
    Suomen Kuvalehdessa (numero 47) on
    juttu nimeltä "Outo intuitio".
    Jutusta löytyy tämä kohta:

    "Kari Enqvist, tunettu skeptikko,
    teilaa tutkimukset tutustumatta
    niihin."

    On aika kammottavaa, jos Enqvist on
    valmis vetämään kriittisen ajattelun vessanpöntöstä alas noin
    brutaalisti.

    Näinkö se menee: skeptikko investoi
    materialistiseen maailmankuvaan ja
    tieteeseen, mutta kun tiede alkaa
    olla ristiriidassa materialismin
    kanssa,siitä aiheutuu pelkoa ja
    yleistä typeryyttä?

    ReplyDelete
  8. Eikä pidä unohtaa sitä, että muistiaukko helposti ihan oikeasti täytetään valemuistoilla. Lisäksi joku voi tietysti valehdella näitä kertomuksiaan.

    Ihmettelenkin, että miten ruumiistairtoamiskokemuksen kertominen todistaa tai edes viittaa yliluonnolliseen. ; Vaikka aivot eivät kenties ole kooman aikana "tienneet mitään" niin on paha sanoa että valemuisto ei olisi tapahtunut heräämisen jälkeen, jolloin tajuntaa kyllä on.

    En kyllä pidä siitä että tutkimukset teilataan lukematta. Vasta analyysi voi paljastaa onko perustelussa esimerkiksi aukkoja. Olisiko sielunsiirtymisen ystävillä jotain tutkimusta jolla todistetaan näkyjen ja niiden kohteen verrannollisuus. Eli se, että näyt on liitettävissä siihen aikaan ja tilaan johon ne viittaavat.

    Ilman tätä tasoa ei oikeasti ole mitään evidenssiä. Ilman tätä tasoa voidaan mennä kaupunkishamanismin maailmaan jossa selitetään että unet ovat oikeasti Totta ja että LSD auttaa Todellisuuteen sulautumisessa. Nämä ovat vain uskoa ja sellaisena ne voi kyllä ohittaa ilman lukemista. Ajanhaaskuuta on, jos ei ole tarjota mekaniikkaa jolla nämä aukot ylitetään.

    ReplyDelete