6.2.14

Luominen-lehti, lorun loppu?

Luominen-lehti oli ehkä mediaseksikkäintä menoa mitä kotimaiset kreationistit saivat aikaan viime vuosina Suomessa. Läpyskät herättivät huomioni ensimmäisen kerran vuonna 2006. Numeroita taidettiin tuottaa vähintään kokonaiset 12 kappaletta. Ostin niistä pari ensimmäistä. Melkein unohdin koko lehden viime vuoden aikana. Kreationismi on niin kuivunutta täällä Suomessa. Kunnes eilen illalla tarkistin mikä olisi tuorein ihmettelyn aihe luomisopin jännittävässä maailmassa. Järkytyksekseni huomasin etteivät Luominen-lehden kotisivut ole enää toiminnassa. Ei edes Facebookissa ole jäljellä lehden ryhmää.



 Esitän syvimmät osanottoni lehden poistumisen johdosta. Jääkö Suomeen kohta ketään luomisopin valpasta puolestapuhujaa?

12 comments:

  1. Ei taida olla siitä asiasta kovin paljon uutta sanottavaa.

    ReplyDelete
  2. suomi24:ssä joku tilaaja kertoi saaneensa kirjeen lopettamisesta.

    ReplyDelete
  3. Niin, elämme mielenkiintoisia aikoja olla kreationisti. Pian voitetaan. Evoluutio myllytetöään pois kouluista ja tieteestä, wedge -strategialla. Ja näin ateismi päihitetään.

    Nyt ei olla ihan yhtä reteitä. Joku kysyy että miksi iloita toisen epäonnistumisesta. Miten voi olla iloitsematta kun se ei voisi tapahtua oikeammille ihmisille?

    Kenties Ham vs. Nye -debatistakin olisi asiallista mainita sen verran että yleinen mielipide tuntuu olleen evoluutikoiden puolella. Hamin voitolla ei retostella. Harva sanoo että on parempia argumentteja.

    Mediatilan saaminen johtaa usein suosion lisääntymiseen ja esim. rokotevastustus eli täysin sen varassa. Mutta olisiko myös niin että suosio näissä taittuu ja talttuu vähän kuten muodissakin? Eli kreationistit saivat mahdollisuuden, mogasivat sen sekä eettisellä että faktuaalisella tasolla. Ja nyt suuri yleisö ei jaksa olla edes kiinnostunut kun se on "sitä samaa"?

    Että ""ei ole kovin paljon uutta sanottavaa"" voi näissä piireissä olla oleellisempi kuin ""ei ole kovin paljon laadukasta sanottavaa""?

    ReplyDelete
  4. Ed anonyymi sanoo vielä: en usko kreationismiin, enkä välttämättä ole vakuuttunut evoluutioteoreetikkojenkaan jokaisen yksityiskohdan totuudenmukaisuudesta, vaikka se onkin teoriana uskottavampi. Vakuuttunut olen vain siitä, että meistä kukaan ei tiedä satavarmasti, miten kaikki on syntynyt ja varsinkaan miksi.

    Se, että laitoin kommenttini tähän artikkeliin johtuu vain siitä, että tämä on tällä hetkellä uusin artikkeli.

    ReplyDelete
  5. Eh, kriittinen kommenttini poistettiin? Samaa teki Antti Heikkilä aikoinaan kun kritisoin (asiallisesti) jotain hänen juttujaan.

    ReplyDelete
  6. Mitään ei ole poistettu. Mitä kirjoitit? Blogger.com osaa tuhota kommentointia tehokkaasti.

    ReplyDelete
  7. PA-tapaamisen kommentteihin ilmestyi tällainen kirjoitus. Olisiko se anonyymin kaipailema "poistettu" kommentti?

    "Ihan hyvä, että asioihin suhtaudutaan kriittisesti, mutta joskus tuntuu, että Tosi Skeptikko ajattelee näin: "En usko siihen, vaikka se olisi totta." - yksi uskomus tuokin, yhtä paha kuin se, että sokeasti uskoo kaiken.

    Mutta usein ollaan kohtuuttoman kriittisiä eikä edes tutkita asioita kunnolla, koska ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikki vähänkin outo on huuhaata ja kovin huteratkin viitteet siihen suuntaan, että jokin on huuhaata riittää "todistamaan" asian huuhaaksi. Ihmismieli on helposti harhautuvainen ja sokea eikä skeptikon mieli ole mitä ilmeisimmin poikkeus, minkä tämän blogin artikkelitkin todístavat. Usko oman mielipiteen ja uskomuksen voimaan on skeptikollakin vahva.

    Joskus olisi hyvä muistaa, että Galileo Galileikin oli aikoinaan huuhaata, koska ei istunut sen ajan tieteelliseen paradigmaan.

    Itse olen avoimen mielen kannalla ja Jungin sanoin "En alennu typeryyteen väittämällä petokseksi kaikkea, mitä en pysty selittämään."

    Kaikenlaista fanaattisuutta - sekä skeptikkojen, että muiden - voi vain ihmetellä."

    ReplyDelete
  8. Erikoista. Luulin että tuo kommentti sanoo että ei olla kriittisiä. Minä taas näin että tuossa omassa kommentissanikin tässä ketjussa oli annos skeptikonpilkkaa.

    Olisiko niin että tulkinnassa ns. lokeroidaan ja määritellään ihmistä. Kenties tämä teoria skeptikoiden dogmaattisuudesta ei olekaan 100% totta. Kenties se on yhtä totta kuin vainoparanoija ja sensurismisyytös.

    ReplyDelete
  9. Ainakin websivut ovat kokeneet ylösnousemuksen, mutta sisältö lienee sitä samaa tuubaa kuin ennenkin. Ja sfnetissä teejiitee purnaa että tänne kommentointia "ei sallittaisi", että pitäisi rekisteröityä tjsp. Hyvinhän tämä näyttää sujuvan, keep up the good work, AD.
    t. Aj

    ReplyDelete
  10. Oi Aj, suuri kiitos vinkistä! Olisiko linkkiä rakkaan TJT:n voivotteluihin?

    ReplyDelete
  11. Tästä tuo valitus löytyy:
    https://groups.google.com/d/msg/sfnet.keskustelu.evoluutio/rNoOk3YjAaI/EFOQlQqjf3EJ

    Esitinkin epäilyni jos hän olisi mahdollisesti sotkenut tuon captcha-tunnistautumisen johonkin rekisteröintiin, mutta hän ei ole siihen vielä kommentoinut. Toinen vaihtoehto on ettei huomannut klikata anonymous-vaihtoehtoa, jolloin tämä systeemi tarjoaa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. google-tiliin kirjautumista.

    / Aj

    ReplyDelete
  12. Suuri kiitos, Aj! Päivä alkoi kunnon hersyvällä naurulla.

    ReplyDelete