19.6.14

Tuomari John E. Jones III iskee jälleen

Muistat varmasti tarkasti sen miten Pennsylvanian osavaltiossa tuomari John E. Jones III teki kuuluisan päätöksensä Kitzmiller VS Dover kinastelussa vuonna 2005. Älykäs suunnitelma sai potkun nivusilleen. Eikä ole juuri noussut kiemurtelemasta maasta sen jälkeen. Tuomari Jones kun määritteli ID:n joksikin muuksi kuin tieteelliseksi tutkimusprojektiksi, ellei jopa hieman uskonnolliseksi hommaksi. Se sai konservatiivit kuumaksi  (ei-seksuaalisella tavalla) ja nimittelemään tuomaria aktivistituomariksi.

Tuomari Jones teki taas päätöksen, joka sai varmasti vanhoillisten alahuulet vapisemaan. Pennsylvania laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot toukokuussa, kun Jones perui osavaltiossaan olevan samaa sukupuolta olevien avioliittojen kiellon vuodelta 1996. Peruisteluin käytettiin perustuslakia, tasa-arvoa ja muita tuttuja termejä jotka sotivat perusarvoja vastaan. Osavaltion kuvernööri Tom Corbett ei edes vaivautunut käyttämään veto-oikeuttaan. Paine hyväksyä avioliiton päivitys on menossa jopa liittovaltion tasolla Yhdysvalloissa.

Schuylkillin piirikunnassa on kuitenkin vastarintaliike. Joukko virkailijoita ei halua suorittaa siviilivihkimisiä, jos ei-heterot pyytävät niitä. Theresa Santai-Gaffney on tämän vastarinnan kärjessä. Hän haluaisi lopettaa näiden homoliittojen virallistamiset toimistossaan, eli käytännössä toimisi osavaltionsa kuvernöörin päätöstä vastaan. Laadittiin anomus Jonesin päätöksen eväämisestä. Santai-Gaffney kun näkee nykyisen tilanteen epäselvänä työnsä puolesta.

Tuomari Jones hylkäsi Santai-Gaffneyn anomuksen. Näillä näkymin Pennsylvania on liittynyt muiden tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyneiden osavaltioiden kasvavaan joukkoon. Suunta on selvä, sillä nykyään enemmistö kansalaisista Yhdysvalloissa on muutoksen puolella. Perusarvojen puolustajat ovat hidastamassa vääjäämätöntä. Liittovaltion tasolla periaate on ollut samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolella.

Kaikkien onneksi vähemmistöön jäävät poliitikko Scott Eskin kaltaiset henkilöt, jotka haikailevat homojen kivittämisen aikakaudelle.

No comments:

Post a Comment