30.11.14

Pitäisikö James Hirvisaari pidättää?

Eduskunnassa äänestettiin tasa-arvoisen avioliiton kansalaisaloitteen tulevaisuudesta. Enemmistö oli kansalaisaloitteen puolella. Siitäkös nousi aivan ihana närkästys vastustajien riveissä. Helmenä haluaisin nostaa pinnalle Muutos2011-puolueen James Hirvisaaren. Hän käyttää twitter-tiliään aktiivisesti. Sieltä löytyy tällainen purkautuminen.




 Itse tulkitsen tuota siten, ettei Hirvisaari enää jätä homoja rauhaan. Se mitä hän tekee heille heitä tavatessaan on vihamielinen reaktio. Ellei kansanedustaja peräti lähde homoparien kotien ikkunoiden taakse huutamaan:
"ANTAKAA PYHÄ TAKAISIN! HETI!" 

Se jos mikä vaikuttaa huolestuttavalta.

Mitä olisi tapahtunut jos Hirvisaaren toivomassa kansalaisäänestyksessä olisi käynyt samoin? Vihaisiko Hirvisaari enemmistöä äänioikeutetuista Suomen kansalaisista? Onko Hirvisaari Suomen omistautuneinen ja taitavin trolli, joka onnistui soluttautumaan eduskuntaan asti näyttelemään kansanedustajaa?

10 comments:


  1. Ei pidättää, mutta hänen äänestämistään olen vakaasti harkinnut.

    ReplyDelete
  2. Taas nähdään, miten halveksuvasti Hirvisaari suhtautuu demokratiaan. Eduskunta hyväksyi yhden lakiehdotuksen ja heti Hirvisaari on taas v*ttuilemassa yhdelle kansanryhmälle pitkän kaavan kautta.

    ReplyDelete
  3. Juu juu, ja nykäsmattihan se on oikea pyhän lähettiläs. Raamatulla päähän sitä, joka avioeroja muistelee.

    Jameksen itsekkyys on melkein liikuttavaa tasoa, ellei se olisi niin lapsellista.

    ReplyDelete
  4. Olen tullut vakuuttuneeksi että James ei ole ihan typerä, vaan tarjoilee tarkalle osalle äänestäjiä omia mielipiteitään tavalla jonka hän uskoo toimivan.

    Niin ja ei tuollaisesta pidättää voi, eikä mielestäni ole aihetta muuhunkaan virallisempaan toimeen. Ensi vaaleissa katsotaan löytyykö miehelle tarpeeksi kannattajia uuteen kauteen ja oli tulos mikä tahansa niin kansa on puhunut.

    ReplyDelete
  5. Vaalit tulossa, ura kansanedustajana katkolla. Mainosbudjettia tuskin löytyy, joten on pysyttävä otsikoissa hinnalla millä hyvänsä jottei nimi unohdu. Ex-puolueesta löytyy samaan strategiaan nojaavia puolen tusinaa. Huomion tavoittelu todennäköisesti vain yltyy lähikuukausina tällä jengillä.

    ReplyDelete
  6. Eikö James voisi muuttaa puolueensa nimen todenmukaisemmaksi "Muutosvastarinta2015"?

    ReplyDelete
  7. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  8. Voi paskat tuota lukiluki-alkua taas, nyt oli pakko poistaa viesti ja korjata se järjellisempään muotoon eli:
    Blogger Mustis said...

    Hyvä yritys herra asianajaja, tässä nähdään miten käy, kun asia irroitetaan isommasta kokonaisuudesta, eli tästä saa sen käsityksen että Hirvisaari vihaisi ja vainoaisi homoja koko rahalla, mutta hän on sanonut myös näin ja hyvinkin julkisesti ja mielestäni demokratiaa kunnioittaen:


    29/11/2014
    2 kommenttia
    135. Homoavioliitto (puheenvuorot eduskunnassa)

    DEBATTI

    James Hirvisaari /m11 (vastauspuheenvuoro):

    "Arvoisa puhemies!

    Tämä homoliittoasia jakaa kansaa rajusti ja suurilla tunteilla. Me kaikki edustajat olemme saaneet aivan hirveän määrän postia puolesta ja vastaan. Sen tähden sitä ei mielestäni pitäisi tässä salissa laisinkaan päättää, vaan kansanäänestyksellä, ja vaikkapa jo ensi kevään vaalien yhteydessä, ja sitten kun kansalta on kysytty, niin sitten pulinat pois. Tosin minusta tuntuu, että täällä eduskunnassa pelätään kansan mielipidettä.

    Arvoisa puhemies, siinä yksi syy, miksi nyt vastustan aloitetta. Näin suuresta asiasta pitää antaa kansan päättää."

    ReplyDelete
  9. Ei kai liene syytä tulkita pikaistuksissa tehtyä purkausta suunnitelmaksi tai intentioksi? Vaikka harkitsematonta tuo kansanedustajalta on, olankohautuksella tällaiset voi ohittaa. Kyllä se vitutus siitä asettuu.

    Minua on hämmentänyt ihmisten emotinaalinen sitoutuminen asiaan, puolin ja toisin. Pirunmoista kohkaamista, en aivan ymmärrä.

    ReplyDelete
  10. Öhhööhöh, eihän arvon asianajaja ole oikeasti asianajaja. Jutussa oli pilkettä silmäkulmassa, James voi jatkaa kiukutteluaan ihan vapaalla jalalla.

    Loukkaako James kaikkia niitä, jotka eivät ole vaihtaneet kotimaista etunimeään ulkomaalaiseksi. James on varastanut PYHÄN! Onneksi ei sentään kehdannut ottaa sukunimekseen nimeä Bond.

    ReplyDelete