20.12.14

Raamatusta löytyi terminaattori

Vanhan testamentin sankareista löytyy yksi sankari, jonka urotekoja on selitetty Jumalan taikavoimilla. Hän on Simson, tuo juudean muskelimies ja filistealaisten vastustaja. Simson repi palasiksi paljain käsin leijonan. Ei mikään yleinen temppu tuohon aikaan. Hän murhasi suuren joukon filistealaisia Timnan kaupungissa kostoksi naisen polttamisesta. Tilanne ns. eskaloitui, kun juutalaiset luovuttivat köytetyn Simsonin filistealaisille. Äijä riuhtoi köydet poikki ja aloitti oikean terminoinnin. About tuhat Simsonin kuolemaa halunnut filistealaista koki surmansa hänen käsissään. Se jos mikä on merkki yliluonnollisesta uroteosta.

 Mielestäni ilmiölle on kuitenkin tarjolla toinen paljon todennäköisempi selitys. Simson oli tulevaisuudessa rakennettu terminaattori, joka päätyi ehkä aikamatkustuksen epätarkkuuden takia liian kauaksi menneisyyteen. Todennäköisesti hän oli Cyberdyne Systemsin T-800 mallia. Miehen alkuperä on raamatullisesti poikkea. Vanhemmiksi väitetty pariskunta tarinoi jotain enkelin vierailusta ja tiukan ruokavalion noudattamista, jotta lapsen syntymä olisi poikkeuksellista. Tämä oli ennen gluteenittomia dieettejä. Jumala määräsi äidin olemaan juomatta viiniä ja olutta. Enkelien ja epämääräisten tarinoiden tarkoituksena oli kait toimia peitetarinana Simsonin ilmestymiselle.

Timnassa tapahtunut joukkosurma oli alkusoittoa soluttautumiseen kykenemättömän terminaattorin teoista. Simson ymmärtää eristäytyä luolaan odottamaan John Connorin syntymää. Kunnes juutalaiset joutuvat filistealaisten painostuksen kohteeksi. He pyytävät Simsonia antautumaan filistealaisille. Ohjelmoinnin orjuuttamana jokin pykälä kai sai hänet tottelmaan tässä tilanteessa. Kunnes köytetty (kaksi kappaletta vastapunottuja köysiä) mies tuodaan filistealaisten luokse, jotka haluavat surmata hänet. Silloin köydet eivät enää pidättele Simsonia. Lihan alta paljastuu väsymätön kone, joka teloittaa tuhat miestä. Tuhat. Ei sen enempää. Ei sen vähempää. Täsmällinen määrä kertoo meille Simsonin laskeneen urakkaansa. Kuin kone. Surmatyö lopettettiin, kun ohjelmointi laski kuolleita kertyneen tarvittava määrä.

Toki voimme ihmetellä mikseivät filistealaiset lähteneen juoksemaan karkuun eri suuntiin, kun Simsonin ympärillä oli kymmenen kaatuneen miehen raadot. He kävivät sankarin kimppuun, vaikka pinoon kertyi sata miestä. Teurastusta jatkettiin vaikka kentällä vuosi verta kaksi sataa miestä. Luita murtui ja niskoja vääntyi vaikka viisi sataa kuollutta vyöryi pitkin tannerta. Toiset viisi sataa miestä kävi Simsonin kimppuun, tajuamatta ettei heillä ole sen enempää menestystä kuin edeltävillä viidellä sadalla. Varmasti joukossa oli miekoin, seipäin tai kirvein aseistautuneita. Mutta metalliset aseet eivät tietenkään toimineen sisältä metallista miestä vastaan.

Eikä pelkästään Simsonin väsymättömyys ja kestävyys tuhatta miestä vastaan kerro meille hänen terminaattorisuudestaan. Miehen sosiaalinen autistisuus on yksi yhteen T-800 mallien toiminnan kanssa. Simson tapaa Delilan, joka on filistealaisten ovela keino selvittää miehen heikkous. Delila utelee Simsonilta miten miehen voimat saisi poistettua. Itsesuojeluohjelmointi laittaa Simsonin valehtelemaan. Hänet pidettäisiin kurissa muka sitomalla seitsemällä tuoreella jänteellä. Yöllä Delila sitookin miehen tällä tavalla. Filistealaiset teloittajat ovat valmiina, mutta Simson repäisee vaivatta jänteet poikki.

Delila suuttuu miehelleen siitä, ettei tämä paljastanut heikkouttaan naiselle. Jostain syystä Simson ei ymmärrä mitä on meneillään, vaan tyytyy valehtelemaan toisen kerran. Sama yritys kahlita sankarimme toistuu. Ja toistuu kolmannenkin kerran. Ja triplaantuu. Ja lisää. Simson ei näytä ymmärtävän, että hänen vaimonsa on yhteistyössä filistealaisten kanssa. Tappokoneeseen asennettu keinoäly ei yhdistä monimutkaisia sosiaalisia suhteita ja juonittelua.

Lopulta Simson paljastaa salaisuutensa. Joukkotuhoon verrattava voima piilee miehen pesemättömissä hiuksissa. Jos ne leikataan pois katoaisi myös miehen uskomattomat voimat. Näin tarinan mukaan pääsi käymään. Tukan katoamisen selittää kuitenkin se miten terminaattorit on rakennettu. Pääkoppaan on asennettu toimintoja säätelevät mikropiirit. Niihin pääse käsiksi, kun kallossa oleva luukku avataan. Tätä varten hiukset leikattiin, jotta kriittinen heikkopiste löydettäisiin. Mutta korkeamman teknologian selittäminen silloiselle sivilisaatiolle oli tietenkin puhdasta hepreaa. Tai jotain muuta outoa kieltä jota Lähi-idässä ei ymmärretty siihen aikaan. Delila ja kumppanit osasivat vahingoittaa jollakin tavalla Simsonin rakenteita. Mies vangittiin vihdosta viimein. Silmät puhkaistiin ja ranteisiin pronssikahleet. Kontrollin puuttuessa Simson jäi virumaan vankilaan. Kunnes filistealaiset järjestivät julkisen nöyryytyksen heitä niin paljon surmanneelle miehelle. Simson pyytää tukea pylväistä. Maksimaalisessa tuhossa rakennus romahtaa, kun hän kaataa tukipylväät. Mahdoton teko puhtaasti biologiselle ihmiselle. Mahdollista teknologiselle humanoidille. Yli 3000 ihmistä kuolee.

Kaikki nämä tekijät yhdessä osoittavat, että Vanhan testamentin sivuilla seikkailee myös terminaattori tulevaisuudesta.

10 comments:

  1. Nyt kyllä vaikuttaa siltä, että Juha on tainnut käydä syanoakrylaattipurkilla nuuskimassa :)

    ReplyDelete
  2. No vihdoin! Tämä selittää erään Raamatun vähimmin uskottavista tarinoista järkeenkäyvällä tavalla. Viitsisitkö valistaa meitä hiukan niistä muistakin "Münchhausenin kertomuksista" joita Iso Kirja on pullollaan?

    ReplyDelete
  3. Oliko sekin Simson, vai oliko joku muu, kuka tappoi viisisataa miestä aasin leukaluulla? MythBusters materiaalia - mätkitään testinukkea tappavilla leukaluu-iskuilla ja katsotaan, että kestääkö luu.

    ReplyDelete
  4. Ja SIMSON nimi tulee..:

    SIMs ON ?
    SIMUlation Systems ON ?

    ReplyDelete
  5. Ny paukahti sellaista joulu-evakeliumia, tai ainakin joulun aikana, että.

    Kiitos hyvistä nauruista.

    Rami

    ReplyDelete
  6. Lisää tulkintojani Raamatun tapahtumista ilmestyy, jos pääkoppaani ilmestyy inspiraatiota.

    ReplyDelete
  7. Foorumilta eteen tullutta:
    Vaan jos uskontunnustuksen ilmaisu "syntyi neitsyt Mariasta" tarkoittaakin, että Jeesus poistui syntyessään Neitsyen Superjoukosta niin aika uskottavaa onkin, ettei häntä TomTominkaan avulla löydä. Siinä on osoiteavaruus aivan liian köyhä. Taitaa suurin kerralla myytävä olla vain Eurooppa!

    :D

    ReplyDelete
  8. "Tuhat. Ei sen enempää. Ei sen vähempää. Täsmällinen määrä kertoo meille Simsonin laskeneen urakkaansa."

    Tuollainen pyöreä luku on valittu siksi, että lukija voi olettaa sen olevan pyöristetty arvio, noin tuhat. Jos annettaisiin "tarkempi" lukumäärä, esim. 1027, heräisi kysymys, miten asiasta voidaan olla varma? 1000 on siis "luotettavampi" lukumäärä.

    ReplyDelete
  9. Simson oli kyllä melkoinen mahtisonni, mutta kyllä hän on ja pysyy siellä vanhan testamentin tarinoissa, eikä karkaile mihinkään terminaattorijuttuihin hyvästä yrityksestä huolimatta. Toisaalta on hyvä juttukin siinä mielessä että Raamatunhistoria tulee jollakin tavalla tutuksi niillekin, jotka eivät sitä muuten ehkä harrasta:)

    Simsonin tarina on kyllä aika tuttu juttu jo monista elokuvista ja ompa siitä tehty laulunrenkutuksiakin. Anonymousille tarkennan, että että Simson tappoi tarinan mukaan aasin leukaluulla 1000 filistealaista ei 500. Sitä miten se on mahdollista, en osaa selittää. Ehkä osa porukasta oli jopa nukkumassa, kyseessähän oli kosto, joten on mahdollista, että se tapahtui pikkuhiljaa monien aikojen kuluessa ja ehkä Simsonilla oli kuitenkin porukoita apuna, vaikka näin ei kerrotakaan, mutta sankaritarinat tahtovat aina värittyä kertojan mukaan.

    ReplyDelete
  10. Tämä oli kyllä hauska.

    Itse tunsin aikoinaan kaverin, joka oli "ennustanut", että minusta tulee koneiden vastaisen vastarinnan johtaja. Siitä on jo vuosia. Tässä edelleen odotellaan.

    ReplyDelete