14.3.15

Pasi Turunen ja oikeus syrjiä uhattuna

Patmos-lähetyssäätiön Pasi Turunen on jälleen vauhdissa. Ainoan oikean aidon avioliiton puolustuspuheessa otetaan tällä kertaa kantaa sukupuolineutraalin avioliittolain aiheuttamaan uhkaan. Samalla se sisältää tutun vastalauseen sille miten asiassa ei saisi vertailla ihonväriä ja seksuaalista suuntautumista keskenään. Sitä ennen Turunen pääsee ihan asiallisen huolestumisen pariin.

Nyt viimein lausutaan julki se, mitä sukupuolineutraalin avioliittolain kriitikot - itseni mukaanlukien - olemme sanoneet jo vuosia. Presidentin allekirjoitettua uuden avioliittolain ollaan ilmeisesti jo sen verran luottavaisia, että tosiasioista uskalletaan puhua rehellisemmin.

On nimittäin käynyt ilmi, että kirkon vihkimiskäytäntöön voidaan ehkä mahdollisesti tehdä muutoksia.

YLE:n tuoreessa jutussa ongelma kiteytetään toteamalla kuinka yhtäältä ”uskonnonvapauslaki antaa kirkolle oikeuden vihkiä avioliittoo ketä se haluaa.” Toisaalta ”[y]hdenvertaisuuslaki kieltää syrjimästä ketään seksuaalisen suuntautumisen perusteella.”  
Kirkon tämänhetkinen käytäntö ja teologia eivät salli samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Oikeustieteen akatemiaprofessori Kaarlo Tuorin mukaan ”tilanne saattaa tuottaa lainopillisen ongelman, kun sukupuolineutraali avioliittolaki vuonna 2017 astuu voimaan.” Tuori sanoo: ”Jos laki säädetään ja kirkko tai yksittäiset papit kieltäytyvät vihkimästä samaa sukupuolta olevia, syrjintäajatus ei ole ainakaan täysin poissuljettu.”

Viranomaiset voisivat syyttää joitain pappeja syrjinnästä. Huolestumisesta olen Pasi Turusen kanssa aivan samaa mieltä. Sanon taas suoraan tässä  sen kuten aina edellisillä kerroilla. Kirkoilla ja uskonnollisilla yhdyskunnilla täytyy olla oikeus syrjiä aivan ketä tahansa he haluavat aivan millä tahansa perusteella! Olen valmista puolustamaan tätä kirkkojen syrjintäoikeutta.

Turunen huomasi myös jotain ovelaa YLE:n jutussa.

YLE:n artikkelissa todetaan myöhemmin seikka, joka monelta on jäänyt ehkä huomaamatta: Perustuslain ihmisten yhdenvertaisuutta koskevassa pykälässä (6) ei seksuaalista suuntautumista mainita lainkaan! 
”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” (Perustuslaki 6 pykälä). 
Huomasitko? Ei mainintaa seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. Se tulkitaan pykälään sisältyväksi, koska pykälässä löytyvät sanat: ”…tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”.

YES! Kirkoilla onkin vielä mahdollisuus syrjiä homoja, lesboja ja muita luonnonvastaisia friikkejä!

Jos joku viranomainen yrittää sakottaa homoparien vihkimisestä kieltäytyviä, niin ainakin pykälät ovat kieltäytyjän puolella, kuten Turunen juuri vastaansanomattomasti osoitti. Ongelmia tulee varmasti siitä miten kirkko vatvoo sisäisiä ristiriitaisia suuntauksiaan. Jotkut papit vihkisivät, toiset eivät. Se olkoon kirkon ongelma. 

Lopulta pääsemme itse jutun herkullisimpaan osioon. Turunen yrittää jälleen tehdä eroa syrjintäperustelujen kestävyydelle. Ihonvärin perusteella tehty syrjintä olisi väärin, koska se on perinnöllinen ominaisuus jolle ei voi tehdä mitään. Seksuaalisen suuntautumisen perusteelle tehty syrjintä olisi ok, koska se on ominaisuus jota voi vaihtaa kuin paitaa.

YLE:n jutussa on puolilihavalla alaotsikko: ”Ihonvärin perusteella ei voi kieltäytyä vihkimästä, seksuaalisen suuntautumisen perusteella voi”.
Tutkijatohtori Lavapuron ajatuksiin viitaten YLE:n jutussa pohdiskellaan uskonnonvapauden rajoja tämän tyystin virheellisen rinnastuksen valossa:  ”Kysymykseksi muodostuukin, mikä lain silmissä tulkitaan ’räikeäksi syrjinnäksi’. Kirkko ei voisi uskonnonvapauteen nojautumalla kieltäytyä vihkimästä aviopareja esimerkiksi etnisen taustan tai ihonvärin perusteella. ’Avoimen rasistinen opinkappale olisi varmasti oikeusjärjestelmän perusteiden vastainen,’ Lavapuro toteaa.” 

Tekstissä rinnastetaan virheellisesti kaksi täysin eri asiaa keskenään: ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen. 

Voi salainen veljeskunta sentään, nyt se tulee.

Ihonväri on sataprosenttisesti geneettisesti määräytyvä, täysin muuttumaton fysiologinen ominaisuus. Seksuaalinen suuntautuneisuus sen sijaan ei ole mitään näistä. Se ei ole sataprosenttisesti geneettisesti määräytyvä, fysiologinen ominaisuus, joka olisi täysin muuttumaton. Ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen ovat siten eri asioita ja niiden rinnastaminen toisiinsa on karkea kategoriavirhe. 

Turusen maailmassa näyttäisi olevan oikein syrjiä, jos syrjinnän kohteella on mahdollisuus muuttaa itseään sellaiseksi ettei häntä voisi enää syrjiä. En keksi miksi muuten hän nostaisi tässä kohtaa tuollaista vastalausetta.

Sotkemalla virheellisesti toisiinsa ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen, joista ensin mainittu on kiistatta synnynnäinen fysiologinen piirre siinä missä jälkimmäinen ei, luodaan mielikuva rasisminkaltaisesta syrjinnästä. On kuitenkin täysin absurdia väittää, että avioliittoinstituutio olisi lähtökohtaisesti rasistinen instituutio ja siksi  perustuslain vastainen.

Jos pääsemme katsomaan miten asiat olivat muinoin eräässä toisessa valtiossa: Tasa-arvoinen avioliitto ja epäsovelias katsaus menneisyyteen. On nimittäin niin hassusti, että joskus avioliittoinstituutio voi olla avoimen rasistinen. Asenteet, moraalit ja käsitykset tasa-arvosta muuttuivat. Ja niinpä rotuerotteluun perustuva avioliittolaki muutettiin hieman modernimpaan suuntaan. Pasi Turusen vastalauseet ihonväriin perustuvan syrjinnän kohdalla kertovatkin enemmän huolestumisesta. Huolestumisesta sen suhteen miten helposti kansalaiset hoksaavat tasa-arvoista avioliittoa vastustaneiden puheiden rinnastuvan rotusyrjintään puolustavien vastalauseisiin. Molemmilla on samanlainen huoli yhteiskunnan jatkuvuudesta ja arvostetun avioliittoinstituutin tulevaisuudesta.

Eräs esimerkki tällaisen rinnastamisen vastaisesta rimpuilusta tuli republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Ben Carsonin suusta. CNN-haastattelussa esitettiin varsin soveliaasti pointti siitä miten lakeja on muutettu muuttuvien asenteiden mukaan. Huomioikaa miten Carson vaihtaa aiheen siihen miten seksuaalisuus on valinta.



Todettakoon vielä, että kotonani ollaan niin täysin rinnoin tasa-arvon kannalla, etten edes pese eriteltyä valkopyykkiä.

9 comments:

  1. Jos Pasi Turunen todella lähtee sille tielle että segregaatio ei ole mitään jos ROTU tai IHONVÄRI on geneettinen ominaisuus, ja seksuaalinen suuntautuminen ei ole.

    Niin sitten ei tarvitse kuin modifioida kritiikkiä. Sanoa että uskonto ei ole geneettinen ominaisuus. Joten meidän täytyy nyt kieltää eri uskontokuntien väliset avioliitot. Luterilainen ei enää saa naida ortodoksia, islamisti ei ateistia. Eikä tässä ole epätasa-arvoa koska kaikki saavat naida omaa uskontokuntaansa edustavan tasapuolisesti.

    ReplyDelete
  2. Tulipa muuten mielen että ainakin työnhaussa kirkolla näyttää olevan oikeus syrjiä- Kirkkojen hakuilmoituksissa nimittäin aina muistetaan kertoa että valitun pitää olla kikon jäsen, myös tapauksissa jossa työ ei liity kirkon uskonnolliseen aspektiin (esim vahtimestarin hommat). EIkös tuo ole syrjintää uskonnon tai vakaumuksen puolesta?

    ReplyDelete
  3. Öö, pääsääntöisesti eri uskontoa olevat eivät todellakaan ole voineet mennä muuta kuin siviiliavioliittoon.

    ReplyDelete
  4. Turunen: "Ihonväri on sataprosenttisesti geneettisesti määräytyvä, täysin muuttumaton fysiologinen ominaisuus."

    Minä osasin, jopa ex tempore tarkistamatta, olla tietävinäni toisella foorumilla seuraavaa:

    Ihonväri voi kieliä ammatista (nuohooja, kivihiilityöläinen), rikkaudesta (ravaa Mallorcalla), sairaudesta (maksasairaus), ravinnosta (betakaroteeni), lääkkeistä(antabus tai kolloidinen hopea) tai köyhyydestä (köyhistä etelän valtioista tullut). Rasisteilla ihonväri menee myös nahkasta läpi aivoihin asti.
    (Viimeinen lauseeni oli Kemppismäistä ironiaa).

    Ja Turunen väittää pokkana 100% pysyväksi! Voi voi hänen ihmisbiologian ja ihmiselämän käänteiden tuntemustaan.. niin vähän tuntee ihmiselämää ja käsi pystyssä opettamassa. Voi voi voi voi..

    ReplyDelete
  5. Meillä pitäisi olla oikeus syrjiä Pasi Turunen -nimisiä henkilöitä, koska nimi ei ole geneettinen ominaisuus. Ainahan syrjitty voi vaihtaa nimeään.


    "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen [jne...] perusteella."

    Ilmeisesti vain miehiä koskevalla asevelvollisuudella on jokin hyväksyttävä peruste. Eli oikeastaan Pasi Turunen on tässä ihan oikeilla jäljillä, kyse on vain siitä, mikä katsotaan hyväksyttäväksi perusteeksi syrjinnälle.

    ReplyDelete
  6. Eipä siis muuta kuin kiireen vilkkaa kieltämämään moiset yhdistykset ja tilaisuudet!

    ReplyDelete
  7. Jätän tämän vain tähän.

    https://www.youtube.com/watch?v=AbNLvj3KZjs

    ReplyDelete
  8. Oisko niitä rautalankamalleja siihen, että
    - miksei täällä alati lenteleviä syrjintäsyytöksiä mitenkään perustella ja suhteuteta Perustuslain "ilman hyväksyttävää perustetta"-edellytykseen syrjinnän toteutumisesta
    - miksi esitetyt (Turunen et.al. toisaalla) perusteet eivät olisi hyväksyttäviä perusteita pitää avioliitto miehen ja naisen välisenä
    - miksi täällä edelleen vouhkataan, että vanha avioliittolaki syrjii seksuaalisen suuntautumisen perusteella, vaikka kumpikaan laki (ennen eikä jälkeen viime vuoden muutoksen) ole ottanut mitenkään kantaa seksuaaliseen suuntautumiseen

    ReplyDelete
  9. Perustelut, joiden asiallista epätodeksi näyttämistä pyysin, on tietysti parhaiten tähän liittyen luettavissa tuolta aloitteesta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175

    ReplyDelete