18.5.15

Pieni saavutus elämässä saavutettu

Rokotevastaisten porukoiden Facebook-ryhmissä on aina silloin tällöin kuohunut. Joskus keskustelut ovat satoja viestejä pitkiä. Joskus jotkut keskustelijat näyttäisivät katoavan kesken keskustelun. Melko usein on päässyt käymään niin, että keskusteluja tai keskustelijoita on poistettu ryhmästä. Tai hän on vapaaehtoisesti poistunut sieltä. Jos lähtö on kuitenkin tehty ryhmän adminin toimesta, niin vanhasta tottumuksesta ryhmään menevä törmääkin virheilmoitukseen. Bännit saanut keskustelija näkee seuraavanlaisen viestin:


Tuollaisen viestin saan yrittäessäni esim. Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmään. Mutta ei siitä tapauksesta sen enempää.

Rokotevastustajat ovat modernin aikakauden ihmisiä, joten he osaavat verkostoitua. Ja näin kätevästi varoittaa toisiaan ns. ongelmatapauksista. Niistä tapauksista, jotka väsymättä keskustelevat rokotteista ja rokotehaitoista sekä vaivautuvat perehtymään tutkimusmateriaaliin. Things Anti-Vaxxers Say -sivusto sai käsiinsä tiedoston, joka sisälsi tällaisen varoituslistan ongelmatapauksista. Listalla on noin 30 000 nimeä. Ja kaikkein kutkuttavinta minun kannalta on se, että olen päässyt tuolle listalle. Voit etsiä omaa nimeäsi lataamalla tiedoston ja sieltä CTRL +  F toiminnolla.

Ehkä listalle pääsyni johtuu siitä, että olen kirjoitellut rokotteista kehuvaan sävyyn NaturalNewsin ja FoodBaben ryhmissä. Tosin en ole kirjoitellut Vaccine Resistance Movement -ryhmään, jossa erikseen keskustellaan tämän nimilistan julkaisusta. Kyseisen ryhmän adminit ovat olleet tietoisia nimilistasta. Näillä näkymin lista on alunperin ihan oikeasti laadittu nimenomaan rokotemyönteisten keskustelijoiden/trollien listaamiseen.

Kiitos vinkistä, herra Saloranta.

3 comments:

  1. MrrKAT, Skepsis ry:n jäsenWednesday, 20 May, 2015

    Onko Skepsis ry mainittu ?
    Viime vkl ja nyt ½ vrk ajan koko skepsis.fi on ollut ihan tööt.
    (Palvelunestohyökkäys?)


    ReplyDelete
  2. Olen itse huomannut ainakin Skepsiksen keskustelupalstan olevan alhaalla välillä viikonloppuisin.

    ReplyDelete
  3. PA. Hieno suoritus:)

    Rami

    ReplyDelete