26.6.15

Aikuinen oikeus- ja työministeri, lapsen sielu

Kouvolan Sanomat esitteli uuden oikeus- ja työministerimme työhaluttomuutta.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) epäröi edellisen eduskunnan hyväksymän tasa-arvoisen avioliittolain esittelyä. Lindströmin mukaan asia on vaikea sekä hänelle itselleen että perussuomalaisille puolueena. Puolue vastusti aloitetta lähes yksituumaisesti viime vuoden marraskuussa.
Yksi vaihtoehto voisi olla, että Lindströmin sijasta lain esittelee valtioneuvostossa hänen sijaisensa.

Eli Lindström ei halua esitellä hänelle epämieluisaa lakia valtioneuvostossa. 

Mitä tasa-arvoiselle avioliittolaille sitten tapahtuu, jos Lindström jää käytävälle potkimaan seinää kädet puuskassa? Lakihan eteneen ihan samaan tahtiin eteenpäin. Eduskunta on jo äänestänyt sen voimaan. Presidentti Niinistö on sen vahvistanut. Lindströmin sijasta se tosiaan esiteltäisiin valtioneuvostossa jonkun alemman virkailijan toimesta. Lindström toteaa olevansa tietoinen kiukuttelunsa turhuuden myös itse uutisessa:

En ole varma voinko esitellä lakialoitetta. Periaatteessa esittely kuuluu toimivaltaiselle ministerille, mutta jos minä olen poissa, joku toinen esittelee sen. Tätä asiaa on selvitelty.

Eli käytännössä oikeus- ja työministeri jättäisi työnsä tekemättä, jotta saisi tehtyä jonkinlaisen periaatteellisen protestin maamme lainsäädäntöä ja kansantahtoa vastaan.



Ministerimme käsitykset lainsäädännöstä ja eduskunnasta yleensäkään eivät näyttäisi olevan sieltä - miten tämän kirjoittaisi kiltisti - pätevimmästä päästä. Hän ihmetteli seuraavaa asiaa:

Ministeri Lindströmin mukaan sukupuolineutraali avioliittolaki ei ollut mukana ainakaan niissä hallitusneuvotteluiden keskusteluissa, joissa hän oli mukana.

Miksi olisi ollut? Lakihan oli jo hyväksytty eikä millään puolueella ollut ohjelmassa avioliittolain kumoaminen. Timo Soinikin ymmärtää millainen poliittinen itsemurha se olisi, koska on helpompaa sanoa olevansa lakia vastaan kuin oikeasti tehdä jotain sitä vastaan.

Onneksi ministeri Lindströmin vaakalaudalla kiikkuva mahdollinen ja täysin turha päiväkotitasolla liikkuva protesti ei kuitenkaan ole samaa luokkaa mitä saamme parhaillaan kuulla tuolta Rapakon takaa. Sisällissotaa, polttoitsemurhia ja muuta mukava on luvassa, jos homot pääsevät naimisiin. Jos täällä Suomessa joku ministeri jättää työnsä tekemättä jonain päivänä, niin ainakin kansakuntana olemme vielä hyvällä polulla.


6 comments:

  1. Esitys on eduskuntaan tuotava. Tiedän tämän ja sitä kunnioitan.
    - Ministeri Lindström (YLE, 26.6.2015)

    Lindströmille tuntuu olevan tärkeää antaa oma mielipiteensä asiasta mutta samalla sanoa että tekee virkavelvollisuutensa. Mikäs siinä, tuohon hänellä on täysi oikeus.

    Soossi: http://yle.fi/uutiset/oikeusministeri_lindstrom_sukupuolineutraalin_avioliittolain_esitteleminen_minulle_nihkeaa/8106055

    ReplyDelete
  2. Groucho Marxin sanoin: "Mies puhuu kuin idiootti , hän näyttää idiootilta, mutta älkää antako sen pettää itseänne: hän on idiootti.”

    ReplyDelete
  3. Persesuomalaista politiikka käuytännössä.

    Hilirimpsistä vaan.

    ReplyDelete
  4. MrrKAT, Skepsis ry:n jäsenSunday, 28 June, 2015

    Professori ja varatuomari Jukka Kemppinen päätteli oikeusministerimme idiootiksi.

    http://kemppinen.blogspot.fi/2015/06/oikeusministerin-onnettomuus.html
    [i]Iltapäivälehdet ilmeisesti juoksuttivat ilkeyksissään Lindströmin nyrkkiin, ja tämän juoksi.
    ..
    Joka tapauksessa Lindström teki uuden rataennätyksen. Näin nopeasti hän osoitti, ettei hänestä ole oikeusministeriksi.
    ..
    En tiedä, miten tuli mieleen Groucho Marxin repliikki Chicosta eräässä elokuvassa – ”tuo mies puhuu kuin idiootti , hän näyttää idiootilta, mutta älkää antako sen pettää itseänne: hän on idiootti.”[/i]

    ReplyDelete
  5. Ehkä Lindström pohtii alitajuisesti ja tiedostamatta, mitä hän nyt sanoo kahdelle sisarukselle, jotka tulevat anomaan Jarilta oikeutta solmia avioliitto keskenään perustuen Yhddysvaltain Korkeimman oikeuden määritelmään siitä mikä avioliitto on.

    Osaisiko Hra Ajaja auttaa Jaria vastauksessaan, jotta se olisi loogisesti pätevä ja kestävä?

    ReplyDelete
  6. Kemppinen olikin riemastuttanut liudan anomyymejä:)

    Ei olisi kanttia kirjoittaa suoraan ja antaa kaikken
    kommentoida.

    Koskee myös PA:ta

    ReplyDelete