13.8.15

Aidon avioliiton sormettaminen

Liikkeenä Aito avioliitto on jäänyt keräysten kannalta auttamattomasti jälkeen sen vastustaman lain saamien kansalaisaloiteäänien suhteen. Kuten muistamme nykyisen eduskunnan sisällön tarkastelun suhteen, eivät vaakakupit ole suotuisia aidolle avioliitolle. Poliittisesti Aito avioliitto on ollut alamäessä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen jälkeen.

Tapahtuipa viime kuussa sellainen tapaus, jossa Aito avioliitto -kampanjan kansalaisaloitteen allekirjoitukset saavuttivat piikin 18.7. Aloite pääsi kerrankin uutisiin asti. Äänien nettikeräys palasi melko nopeasti tutulle tasolleen alle sataan allekirjoitukseen per päivä.



Allekirjoitusten kerääminen on vilkkaampaa livenä, kun Aito avioliitto -väki päivystää  teltoillaan eri kaupunkien toreilla ja tapahtumissa. Tämä tarkoittaa monelle kansalaiselle ihan ensimmäistä livekontaktia tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien kanssa. Reaktioita on yhtä monta kuin on ihmisiä. Eräällä paikkakunnalla on Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmän tietojen mukaan peräti kähvelletty yksi AA-väen mainosbanneri viime kuun aikana. Se ei olisi uskomaton tapaus. Kusipäisyys ei katso ikää, sukupuolta, ihonväriä, uskonnollisuutta tai uskonnottomuutta. Yksi tuoreista reaktioista oli keskisormen osoittaminen teltan väkeä kohtaan. Ja tämän käsieleen laittaminen facebookkiin.

Tällainen epäkunnioittava käytös, häirintä ja vandalismi on kaikin puolin tuomittavaa. Olkoon vaikka vain huonoa käytöstä tai peräti toisten omaisuuden varastamista.

Vahvasta marttyyrikompleksista kärsivän väen parissa tällainen käytös on omiaan uhriutumispuheiden kannalta. Pitkään ja hartaasti on varoitettu uskonvainoista ja Aitojen kristittyjen syrjimisestä. Vai oliko se syrjinnästä? Kuitenkin se on sitä mitä he haluavat, eli sympatiapisteiden kolinaa heidän laariinsa.

Anyways, hen.koht. suosisin teltan edessä tapahtuvaa homopususelfietä. Vaikka kolmen kesken varoittavana esimerkkinä tulevasta polysaatiosta. Tai selfie koiran kanssa Aito avioliitto -teltan edessä kaikkien oinosten kauhuksi.

4 comments:

  1. Itse kyllä suosin ihan henkilökohtaisesti oman mielipiteeni ilmaisemista jok' ikiselle homoseksuaalille, jonka tapaan. Ja varsinkin niille, ketkä työntävät lastenvaunuja.

    Ihan näin pieneksi muistutukseksi Hra Ajajalle, että tuo pususelfie on toki hauska juttu ja näin mutta ei välttämättä kovin pitkään enää turvallista. EI mitenkään että toivoisin jonkun homopussaajan saavan pesäpallomailasta päähänsä. Niin vain saattaa tapahtua, joten suosittelisin vastuullisuutta tuossa provokaatiossakin.

    ReplyDelete
  2. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hairikko-iski-aito-avioliitto-yhdistyksen-kojulle/5264162

    Ensimminen kananmuna lentänyt jo Aito Avioliitto yhdistyksen kojuun.

    Turha sitten varmaan valittaa, jos pari lentää Pridessäkin.

    ReplyDelete
  3. Saa valittaa ja pitää valittaa jos Pridessa lentää jotain (minkä ei kuulu siellä lentää).

    Tälläiset idioottimaiset vandalismit pitää tuomita jyrkästi täysin riippumatta siitä onko tekijä näennäisesti samaa vai eri mieltä kanssasi, ja ilman mitään selittelyjä tai vertailuja siitä onko tälläisiä enemmän vai vähemmän kummalla puolella. Tälläiset vandaalit ovat idiootteja, ja oman puolen idiootit on paljon idiootimpia, kuin vastapuolen täysjärkiset.

    Idiotteja on missä tahansa liikkeessä molemmin puolin.

    Terveisin Aito Avioliitto kansalaisaloitteen allekirjoittanut.

    ReplyDelete
  4. Vaikea ymmärtää töhrimistä ja kiusantekoa. Niillä kun ei ole mitään positiivista vaikutusta asiaan, vaan päinvastoin annetaan vastapuolelle mahdollisuus uhrin esittämiseen. Vielä kun on kyse asiasta, jota selvästi ollaan voitu edistää avoimesti demokratian keinoin. Saldoksi jää se, että on saanut esittää oman lapsellisen kiukuttelunsa julkisesti.

    ReplyDelete