17.11.15

Kuolonmetallin kotkat ja pastorin pärinät

Pastorit, saarnaajat ja evankelista, nuo loputtoman naamapalmuilun lähteet, ovat olleet YouTubessa jo monta vuotta. Sitä kautta pienenkin seurakunnan tai kultin äänitorvi saa äänensä koko maailman areenalle. Eri asia onkin kiinnostaako puhe ketään. Pinnalle pääsee vaon tuomitsemisen, julistamisen ja hallelujan ääripään tiukimmin puristetut aivopierut.

Tässä ilmiössä eräitä parhaita puristuksia on tuottanut pastori Steven Anderson Arizonasta. Hän on nuorehko, komea ja pukeutuu fiksusti. Pientä vitsiä heittävä persoona on varmasti hurmaava elämys. Kunnes alkaa oikeasti kuuntelemaan mitä pastori puhuu. Vaivaisen sadan lampaan paimen on aikaisemmin päässyt nettiotsikoihin parantamalla Vanhan testamentin avulla AIDSin: tapetaan kaikki homot. Hän on myös rukoillut syntisiksi julistamiensa ihmisten kuolemaa.  Eli Anderson on hyvää vauhtia nousemassa/laskeutumassa Westboron baptistikirkon Fred Phelpsin seuraajaksi.

Tuorein tuhnaus ilmestyi Pariisin iskujen jälkeen. Pastori Anderson tietää kuinka vaarallista Eagles of Death Metal bändin keikalle meneminen oli. Hän valittaa, ettei media ole keskittynyt bändin syntisyyteen. Varoitusmerkki on bändin nimessä, koska Death Metal tarkoittaa Andersonin tulkintana kuoleman ylistämistä. Joten keikalle menneiden ihmisten ei olisi pitänyt yllättyä aseiden alkaessa laulaa. Siellähän palvotaan ja rakastetaan kuolemaa. Sen lisäksi Anderson kertoo minkälaista porukkaa Eagles of Death Metal on. He käyttävät huumeita, viinaa ja muutenkin elävät seksuaalisesti kuin ei-kristityt. Se on huono esimerkki nuorille. Anderson tietää, että keikka oli puhdasta saatananpalvontaa.

Olennainen höpinä alkaa 5 minuutin kohdalla.




Kokeile kuunnella koko 51 minuutin pituinen video. Sieltä löytyy pätkä, jossa Anderson naureskelee Koraanille, koska se sisältää niin tyhmiä ja epäloogisia juttuja.

Ai niin, Eagles of Death Metal ei edes soita death metallia, vaan ihan kunnon rockia.

6 comments:

  1. Hyvin usein mielipiteitään huutavat ovat niitä, jotka tietävät asioista kaikista vähiten. Minusta tämä pastori vaikuttaa kasvaneen hyvin pienessä äärikristillisessä kuplassa, jossa eläville kuolema on synnin palkka.

    Kaikki on hyvin niin kauan, kun nämä äärikristityt vain puhuvat homojen tappamisesta. Mutta jos yksikin seurakuntalainen sekoaisi, jälki olisi tuhoisaa.

    ReplyDelete
  2. Tällä komealla pastorilla on varmasti potentiaalia päätyä homoseksuaaliseksi fetissihahmoksi. Homot hyvin usein muodostavat fetisistisen suhteen avoimesti homofobisiin ryhmiin tai henkilöihin (skinheadit klassinen esimerkki). Netistä löytyy homopornoluonteisia sivuja, joilla ihaillaan avoimen tai peitellyn seksuaalisessa sävyssä kaikenlaisia homofobeja (esim. Venäjän homoja hakkavia nuorisojengejä). Kyseessä on varmaan pyrkimys jonkinlaisen seksuaalisen masokismin kautta ottaa haltuun nämä ilmiöt. Aika harvoin niillä sivuilla kirkonmiehiä on, mutta tämä kyseinen on niin miehekäs ja nuorekas, että kysyntää voisi olla. Ainakin haluaisin sieluni silmin nähdä kuinka homot masturboivat katsellessaan pastorin homojen tappamista vaativia videoita. Se olisi jotenkin kosmisen (ja koomisen) oikeudemukaista.

    ReplyDelete
  3. Ounnouuu.. aina kun kristityt puhuvat muista uskonnoista naureskelevaan sävyyn, kiemurtelen myötähäpeästä niin että tarvitsen kiropraktikon palveluja.

    ReplyDelete
  4. Tässä on rehellisin TV-saarnajavideo (varoitus: sisältää aivopieruja) https://www.youtube.com/watch?v=GK2UJvXwLoc

    ReplyDelete
  5. Todellisen äärihihhulin tunnistaa siitä, että toisten ihmisten kohtaama tragedia voidaan valjastaa oman agendan ajamiseen. Edes muiden todellinen kärsimys ei ole pyhää, kun on itse Jumalan asialla.

    ReplyDelete
  6. Täytyy muuten todeta, Jesse Hughes(EODM solisti) on juttujensa perusteella reippaansortin evankelistahörhö itsekin. Vahinko, koska huumorirokki oikeasti toimii.

    ReplyDelete