19.12.15

Huuhaa-palkinto ja palkinnon tarpeellisuus

Skepsis ry jakoi pari viikkoa sitten tämän vuoden Huuhaa-palkinnon. Epäonnelliset voittajat ovat MTV, Nelonen Media sekä tuotantoyhtiö Londur. Osanotoni voittajille. Tässä vielä pätkä palkinnon perusteluista:

Yhtiöiden kanavilla esitettävät ohjelmat Astral TV ja Ennustaja-TV houkuttelevat ihmiset kysymään ennustajalta neuvoja tulevaisuuden tapahtumiin ja henkilökohtaisiin kriiseihin, kuten vakaviin sairauksiin, parisuhdeongelmiin, työllistymiseen tai tärkeiden kauppojen onnistumiseen. Ohjelmiin soittaminen on luonnollisesti maksullista.
On inhimillistä, että ihmiset kaipaavat vaikeissa tilanteissa neuvoja ja uskoa tulevaisuuteen. Sitä piirrettä ei pidä käyttää hyväksi. Vaikka ohjelmien toiminta ei olekaan lainvastaista, se ei ole moraalisesti ongelmatonta. Kyseisten ohjelmien luokittelu viihteeksi ei sekään poista ohjelmien tekijöiden ja levittäjien vastuuta.

Palkinnon jakamisesta seuraava valitus oli ainakin yhdellä tapaa *köh* ennustettavissa. Joku ei tykkää siitä, että Huuhaa-palkintoa annetaan näinkin selkeällä tavalla huuhaalle huuhaalle. Eihän Skepsiksen kannata tuhlata aikaansa tuollaiseen tv-hömppään. Se on vain liian helpon maalitaulun räiskimistä.

 Mutta asia ei ole aivan niin yksinkertaista. Se että televisioon päästetään tällaista ohjelmaa on tietenkin häpeäksi noille kanaville. Ymmärrän toisaalta mikseivät he välitä sisältönsä laadusta. He eivät myöskään välitä lähettävänsä ohjelmaa, jossa huijataan ihmisiä. Aamuyön tunnit on täytettävä jollakin, joten mikseipä otettaisi vastaan rahaa ennustajien tuotantoyhtiöltä. Miksi televisiokanavien pitäisi välittää siitä, että katsojia huijataan?

Huuhaa voi tuntua vaarattomalta tai harmittomalta. Mutta pahimmillaan se on kaikkea muuta. Todennäköisesti sanot itsellesi, että sinä et ole niin helposti huijattavissa näissä asioissa. Onneksi olkoon. Olet juuri huijannut itseäsi. Juuri tällainen itsevarmuus tässä asiassa tekee mielestä alttiimman perustelemaan itselleen miten monella eri tapaa et muka olekaan huijattuna.

Vinkkeinä annetaan mm. mille ammattialalle soittajan kannattaa hakeutua. Neuvot ovat onneksi maksu 3,55 euroa per minuutti plus pvm. Ongelmana näissä television kautta tapahtuvissa ennustajien ohjelmissa on se miten katsojille ei tehdä selväksi ohjelman luonnetta. Koko homma on - näin rehellisesti kirjoittaen - kusetusta, mutta kauniimpi tapa ilmasta sama asia on todeta ohjelman tarkoituksen olevan viihteellinen.

Esim. EnnustajaTV-sivuston käyttöehdoissa lukee selkeällä kielellä, ettei heidän ennustajiltaan pidä olettaa mitään tarkkuutta missään asiassa.

2. Ymmärrän, että tämän sivuston sisältö, mukaanlukien luennat, on tehty yksinomaan viihteelliseksi.

Tunnustan, että en ole katsonut yötunneilla kotimaisia ennustajiaohjelmia niin tarkasti alusta loppuun, että tietäisin onko siellä kerrottu samalla tavalla ohjelmien olevan vain viihdeohjelmia. Ehkä joku kolmen sekunnin pituinen insertti ennen lopetusta?

Entä huijareiden uhrit?

Heidän elämänsä hajoaa palasiksi huijausten takia. Tässä kahden ihmisen tarinat.

Ennustajien, enteiden ja henkimaailman houkutus ei ole kadonnut minnekään. Vaikka maailma on muuten populaarimaailmassaan maallistunut. Olennainen esimerkki on Tellervo Riikosen elämä. Hän avautuu HS:n kuukausiliitteessä huijatuksi tulemisesta. Se on ehdottomasti lukemisen arvoinen avautuminen. Tarina on riipaisevaa luettavaa. Riikonen joutui velkojen murskaamaksi moneksi vuodeksi. Käräjäoikeudestä tuli toistuvasti velkatuomioita. Yksinhuoltaja kahdelle lapselle joutui elämään kurjuudessa. Mutta miten Riikonen päätyi tuohon tilaan?

Hän päätti lähteä kielenkääntäjän töihin New York Cityyn vuonna 1998. Tarina on tuttu vuosisadasta toiseen. Ihminen tapaa toisen ihmisen, joka vaikuttaa välittävän lähimmäisestään. Kontakti on lämmin. Riikonen tuntee olevansa rakastettu ihminen. Autettu ihminen. Vanha nainen esittäytyy kohteliaasti ja aloittaa henkisen huokuvan puheen. Seuraan liittyy naisen tytär ja hänen pienet lapsensa. Riikonen avautuu huolistaan. Muuttoon tarkoitettuja rahoja on kadonnut. Uusi tuttavuus tietää mistä Riikosen ongelmat johtuvat. Raha ei ollut puhdasta, vaan eräänlainen kirous. Se olisi kuitenkin mahdollista palauttaa elämän kannalta positiiviseksi. Kunhan suoritetaan tarvittavat rituaalit. Aloitus oli vain 500 dollaria.

Siitä alkoi asteittainen vajoaminen velkatuomioihin. Naiset ohjailivat yhä erikoisempiin rituaalitarvikkeisiin. Aina löytyi uusia haasteita henkien karkoittamisessa, jotka vaativat uusia sijoituksia Riikoselta. Rahaa paloi entistä suurempina summina harvinaisten esineiden keräämiseen. Ja lopulta luksustason miesten vaatteisiin ja -kenkiin. Miesten vaatteet menivät huijarinaisten klaanin miehille.

Itse pahan rahan puhdistamisessa käytettiin perus taikatemppua. Riikonen kuvailee miten puhdistusrituaali suoritettiin hänelle.

 Sitä ennen tapahtui tämä: Täytin Walgreensista ostamani lasipurkin lähdevedellä, suljin kannen, verhosin sen valkoisella silkillä ja pidin sängyn alla seitsemän yötä. En missään tapauksessa saanut avata tai edes katsoa vesipurkkia.  Lopulta sain kutsun puhdistusrituaaliin, jossa istuin tuolilla silmät kiinni ja naiset hääräsivät ympärilläni purkki kädessä Jeesusta avuksi huutaen. Sitten he ojensivat purkin takaisin ja pyysivät minua avaamaan käärinliinat ja kannen. Ja mitä näinkään?

 Kirkas vesi oli muuttunut mustaksi, tahmeaksi, etovaksi mössöksi.  

Se oli Jumalan ihme, sanoi esirukoilijatar, Pyhän Hengen todiste iljettävyydestä ympärilläni. Nyt oli jo kiire vangita mustuus kahteen kultaiseen pienoistemppeliin, jotka ostettaisiin uskonnolliselta postimyyntifirmalta. Ne maksoivat lähes kahdeksantuhatta dollaria kappale.


Vastaavaa puhdistamista on suoritettu vuosisatojen ajan. Ehkä huijareiden onnistumisprosentti olisi pienempi, jos populaarikulttuuria myöten tehtäisiin selväksi miten syvältä perseestä nämä henkimaailmanjuttuihin vetoamiset ovat. Mutta ei, ne ovat maksullisen puhelun muodossa televisioon kelpaavaa materiaalia ympäri maailmaa.

Vuonna 2009 Riikonen löytää googlen kautta muista ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan saman. Hän ei ole yksin. Huijauksen uhreiksi päädytään kaikista yhteiskuntaluokista. Ja samalla kuukausiliitteen lukijalle kerrotaan minkälainen Marks niminen klaani häntä huijanneiden naisten taustalta löytyy. Suosittelen lukemaan koko pitkän tekstin läpi ajan kanssa. Kuten myös Doubtful News sivuston materiaalit Marks klaanista.

Suuri kiitos Tellervo Riikoselle rohkeudesta ja avautumisesta.

Viimeisenä tapauksena kirjailija Maria Peuran tarina Olivia-lehdessä. Huijariterapeutit ja lahkolaiset ovat uhka ihmisten hyvinvoinnille myös tällä vuosituhannella. Hänen kokemuksensa ovat kylmäävää luettavaa.

Kun kerroin astangajoogaopettajalleni, että silmäni ovat auenneet tunnistamaan mani­pulaation ja väärinkäytökset hänen johtamassaan lahkossa, hän vastasi: ”Sä sanot, että sun silmät on auenneet, mutta oikeasti sun silmät on sulkeutuneet. Totuudelta.”
Hetkeksi mykistyin. Kylläpä se taas osasi. Juuri tällai­silla koukuilla olen antanut keihästää itseäni.
Aion pitää silmät jatkossakin auki.
Ne, jotka jäivät joogalahkoon tai huijarite­rapeutin ryhmään, ovat arvostelleet ja uhkailleet minua. Nyt voin jo nauraa sille, mutta hymy hyytyy, kun kuulen toisen samoissa ympyröissä pyörineen saaneen tappouhkauksia. Jotkut lahkosta irtautuneet uskovat edelleen johtajien maagisiin kykyihin. Universaalin rakkauden lähettiläs muuttuu heidän mielikuvissaan vampyyriksi.
Ei totisesti naurata.


7 comments:

  1. Arvostan oikein kovasti tuolle AstralTV:lle kohdistettua Huuhaa-palkintoa, koska oma äitini joutui em. shown lypsämäksi ja myöhemmin tekstiviesteillä ahdistelemaksi.

    Meikäläiseltä vois irrota pidempikin räntti tosta asiasta, mutta en nyt just jaksa. :/

    ReplyDelete
  2. Noilla on käytännössä samat toimintatavat kuin ties mistä legitimiteettinsä hankkineella kirkollakin. Käytännössähän hyvin monet joutuvat ihan verotusoikeudellisesti (ja kaikki yritysten kautta) huijatuksi koska jossain vaiheessa uhkailulla ja maanittelulla on saatu sopiva laki aikaiseksi. Tällä taholla (ja sen eri sivujuonteilla) onkin sitten jo satoja tuhansia uhreja joita kiristetään, uhkaillaan ja ajetaan masennukseen ja itsemurhiin kuten jokaisen kunnon kultin kai kuuluukin tehdä. Haaskalinnut ilmaantuvat paikalle heti kun ihmisen elämäntilanne muuttuu sellaiseksi ettei kaikkeen jaksa ja ehdi keskittyä kyllin tehokkaasti.

    AstraaliTV tms ohjelmat ovat käytännössä aika kevyttä kauraa, ja alkuperäinen syyllinen löytyy kyllä vähän lähempää.

    ReplyDelete
  3. Tuossa jää lause kesken: "Vähintä mitä voimme tehdä on"…?

    ReplyDelete
  4. Kiitos huomautuksesta, ExTechOp. En enää muista ajatustani, joten digipyyhekumin vuoro.

    Skriki, tarinasi kiinnostaa minua. Näistä asioista täytyisi tiedottaa entistä laajemmin.

    ReplyDelete
  5. @Pahis,

    Pistän jossain vaiheessa mailia tulemaan, kun jaksan, tod. näk. lähempänä uuttavuotta, kun olen paremmin ajantasalla siitä, että vieläkö mutsi saa tekstarispammia sieltä ja missä mennään. Mulla on pidempäänkin asiaa kerrottavana siitä, miltä tuntuu kasvaa huuhaan keskipisteessä.

    ReplyDelete
  6. MrrKAT, Skepsis ry:n jäsenThursday, 24 December, 2015

    Skepsis-foorumilla nostin esille (muutkin huomanneet) sen, että valtamedia on ollut nyt ihmeen hiljaa tästä huuhaa-palkinnosta, jonka sai 2 valtamediaa. (Googlaamalla kovin vähän viitteitä vrt "Vuoden turhake").

    "Korppi ei korpin silmää noki"?

    ReplyDelete
  7. Pravda on uutisoinut ainakin vuosien 2012, 2013 ja 2014 huuhaapalkinnot. Miksikähän vuoden 2015 palkinnonsaaja loistaa poissaolollaan...

    ReplyDelete