14.1.16

Pentti Oinosen raiskausskandaali

Huhhuh mikä uutistorstai. Kiireisenä miehenä yritin lukaista päivän lööppejä kesken työpäivää. Sain nimittäin niin hurjan vaikutelman kansanedustaja Pentti Oinosen käänteistä. Muutama vuosi sitten sain hänen puheistaan melko harmittavan väärinkäsityksen, kun oletin hänen vaatineen oikeutta avioitua koiransa kanssa. Vierheitä sattuu. Tällä kertaa olen varmasti valppaampi.

Ensimmäisessä vilkaisemassani otsikossa kerrottiin, että Oinonen liittyy jolloin tavalla 15-vuotiaan raiskaukseen. Kansanedustaja Pentti Oinonen kirjoitti 15-vuotiaan raiskauksesta – poliisi selvittää väitettä. En ihan kerinnyt perehtymään ajatuksella uutistekstiin, joten oletan Oinosen kehuneen törkeällä teollaan. Kauhistuin miksi mies menee tuolla tavalla kirjoittamaan raiskauksestaan.

Seuraava otsikko näytti vahvistavan käsitykseni. Kansanedustaja kieltäytyy poliisikuulusteluista: "Saa tulla 4-5 riskiä miestä kantamaan"

Siinä Oinonen peräti heristelee vertauskuvauksellista nyrkkiään poliisien suuntaan! Ellei peräti uhkaile virkavaltaa.

- Ilmoitin etten mene kuulusteltavaksi. Siihen he puolestaan uhkasivat, että minut raahataan Joensuun poliisilaitokselle, nykyään Pohjois-Karjalassa asuva Oinonen sanoo Iltalehdelle.
Oinonen vakuuttaa, että hän ei aio kuulusteluihin mennä.
- Minähän en vapaaehtoisesti poliisiauton kyytiin mökistäni astu. Saa tulla 4-5 riskiä miestä kantamaan, olen sellainen jullikka vielä tässäkin iässä, 63-vuotias Oinonen sanoo.

Hurjaksi yltyi meno siellä. Lopulta päivän aikana kerkisin vilkaisemaan miten poliisi oli hakenut epäillyn raiskaajan haltuunsa. Oinonen MTV:n toimittajalle: ”Soita kohta uudestaan, minua viedään nyt poliisiautoon”.



Onneksi poliisi reagoi nopeasti ja vaarallinen henkilö saatiin rautoihin. Toivottavasti perussuomalaiset tuomitsevat kansanedustajansa toimet ja toivottavasti Oinosen uhri saa tarvitsemansa avun. Tuskin minun kannattaa perehtyä asiaan enää tämän syvemmin.

Näin minä koen asiat. Ja tiedän olevani ihan oikeassa tässä asiassa. Jos en ole oikeassa, niin Oinosta lainatakseni "Kukaan ei pysty sanomaan olevansa virheetön" Ehkä pitäisi jaksaa lukea uutiset alusta loppuun ajatuksen kanssa ja vasta sen jälkeen kirjoittaa niistä vaikkapa mielipidekirjoitusta muiden luettavaksi.

6 comments:

  1. "Kansanedustaja Pentti Oinonen väitti MTV:lle, että ”poliisit ovat viemässä minua poliisiautoon”. Poliisin mukaan Oinosta ei ole haettu mistään, eikä kansanedustajaa edes kaivata kuulusteluun." Lainaus Kotimaa lehdestä 14.1.2016 klo 15.10

    ReplyDelete
  2. Nerokkaasti kiteytetty :D

    ReplyDelete
  3. Mä ymmärsin, että oli kovassa humallassa ellei jopa huumeissa. Tällaisen käsityksen mä sen kommenteista sain, totta tai ei, näin se koetaan, tuollainen uhittelu virkavallalle.

    ReplyDelete
  4. Ylehän ei tästäkään kirjoita ja se viimeistään todistaa, että päihtyneen Oinosen taltuttamiseen tarvittiin jopa kolme poliisipartiota.

    ReplyDelete
  5. Mitä vi**ua? Luin kirjoituksen kahteen kertaan, enkä silti ymmärtänyt yhtään mitään.

    ReplyDelete
  6. Mitä vi**ua? Luin kirjoituksen kahteen kertaan, enkä silti ymmärtänyt yhtään mitään.

    Kolmas kerta toden sanoo!

    ReplyDelete