27.2.16

Homeopaatti Mutasen moka

Homeopaatti Markku Mutanen kirjoitti Aamulehden mielipidepalstalle (25.2). Tietenkin taas homeopatian puolustuspuheen. Hän aloittaa kertomalla taustoistaan. Takana on yli 30 vuotta opiskelua vaihtoehtohoitojen parissa, mutta hän ei ole koskaan kuullutkaan yksisarvis- tai enkelihoidoista. Mutanen on tuohtunut siitä miten tuollaisia hömpötyksiä yhdistetään homeopatian kaltaiseen parannushoitoon.

Mutanen muistuttaa WHO:n maininneen homeopatian olevan peräti maailman toiseksi yleisin hoitomuoto. Eikä homeopatialla ole huomattu viimeisen 200 vuoden aikana haittavaikutuksia.

Näiltä kohdin Mutanen on oikeassa. Homeopatia on suosittua. Ja se on turvallista nieltynä. Ja miksi ei olisi? Siinä ei ole vaikuttavia aineita, kuten lääkkeissä. Yliannostus on mahdotonta.

Mutta sitten Mutasen kirjoitus kaatu mutaiseen maahaan.

"Homeopatian tehokkuudesta kertoo, että Euroopassa se on yleisesti käytössä muissa maissa paitsi Suomessa, missä se yritetään vaieta."

Tuo ei mitenkään kerro homeopatian tehosta. Se kertoo homeopatian suosiosta. Homeopatian tehosta kertoo lääketieteellinen tutkimus. Se sama tutkimus, joka osoittaa homeopatian tehon jäävän lumevaikutuksen tasolle.  Näin selvisi jo vaikka kuinka monetta kertaa, kun Australian hallitus tilasi selvityksen kliinisten tutkimusten tuloksista.

Based on the assessment of the evidence of effectiveness of homeopathy, NHMRC concludes  that there are no health conditions for which there is reliable evidence that homeopathy  is effective. Homeopathy should not be used to treat health conditions that are chronic, serious, or could  become serious. People who choose homeopathy may put their health at risk if they reject or  delay treatments for which there is good evidence for safety and effectiveness. People who  are considering whether to use homeopathy should first get advice from a registered health  practitioner.* Those who use homeopathy should tell their health practitioner and should keep  taking any prescribed treatments.
Eikä tuo ole ensimmäinen kerta, kun jonkin maan hallituksen tilaama selvitys kertoo samanlaista. Sama tapahtui, kun Britannian parlamentin tutkintapaneeli arvioi homeopatian toimivuutta.

Mutanen jatkaa homeopatian kehumista ilman tieteellistä näyttöä:

"Sveitsissä homeopatia on otettu viralliseksi hoidoksi pitkien tutkimusten jälkeen kansanäänestysellä,"

On totta, että Sveitsissä tutkittiin homeopatiaa. Ne tulokset eivät vain olleet homeopatian kannalta suotuisia. Homeopaatit kuitenkin puhuvat ylistävään sävyyn ns. Sveitsin homeopatiaraportista, mutta se raportti totesi hieman muunlaisia asioita. Homeopaattien tulkinnat tutkimuksista erosivat asiantuntijoiden tulkinnoista. Hoitojen tehoa arvioivat tutkimukset tönittiin homeopaattien toivomuksesta piiloon, jotta kustannustehokkuutta ja turvallisuutta arvioivat paperit jäisivät pinon päälle. Siksi homeopatia otettiin mukaan tieteen ohi kansanäänestyksellä vuonna 2009. Suosittelen lukaisemaan tämän linkin takaa mitä sveitsiläiset asiantuntijat oikeasti ajattelevat homeopatiasta.

Tämän takia Mutanen jatkaa kertomalla homeopatian suosiosta, eikä sen tutkimustuloksista:

"Ranskassa joka kolmas lääkäri määrää ensisijaisesti homeopaattista hoitioa, Saksassa on homeopaattisia sairaaloita ja tuhansia lääkäreitä, jotka käyttävät homeopatiaa, Englannin kuninkaalliset ovat käyttäneet homeopatiaa koko sen olemassaolon ajan."


Valitettavasti mikään näistä ei vieläkään kerro toimiiko homeopatia sairauksien hoidossa. Mutasen esimerkit kertovat vain homeopatian suosiosta. Oletan hänen olevan ihan kykenevä mies päättelemään näiden asioiden eron. Toivottavasti hän kykenee tekemään sen päättelyn vielä elämänsä aikana.

Suomella ei ole mitään hävettävää homeopatian suhteen, verrattuna muihin eurooppalaisiin valtioihin. Jos jotkut maat ovat virallistaneet jollakin tapaa tuon uskomushoidon, niin se ei ole peruste homeopatian virallistamiseen Suomessa. Silmissäni Suomi on niitä valtioita, joissa huuhaata ei ole otettu mukaan lääketieteeseen homeopaattien haluamalla tavalla. Ja se on vain hyvä asia.

Juuri tuolla tavalla näen homeopaattien kerta toisensa jälkeen julkisuudessa kehuvan alaansa. Onneksi jostain löytyy aina valppaita ja vapaa-aikaansa uhraavia skeptikkoja.

5 comments:

  1. On uskomatonta miten homeopatia pysyy suosittuna hoitomuotona vuodesta toiseen, vaikka sen tehoa ei ole pystytty koskaan osoittamaan kliinisissä kokeissa. Luojan kiitos uskomushoitoja eivät suomalaiset lääkärit määrää. En ainakaan itse luottaisi lääkäriin, joka määräisi pillereitä, joissa ei ole mitään vaikuttavia aineita. Yhtä skeptinen olisi lääkäriin, joka määräisi parannuskeinoksi rukoilua.

    Se, että homeopaattisia "lääkkeitä" myydään luontaistuotekaupoissa, ei tarkoita sitä, että ne olisivat tutkittuja ja tehokkaita. Kovin moni ihminen ostaa niitä ja päänsärky "paranee". No, ehkäpä se päänsärky olisi parantunut ilman "lääkkeitäkin". Tämä juuri erottaa yhden ihmisen kokemuksen homeopatian tehosta ja kliinisen tutkimuksen. Ihminen voi pitää homeopaattista lääkettä tehokkaana omaan kokemukseen vedoten, mutta kliinisessä tuhannen ihmisen tutkimuksessa kontrolliryhmineen ei homeopatialla voida havaita mitään tehoa.

    ReplyDelete
  2. Suomessa on käynnissä laajamittainen homeopatian vastainen salaliitto. Syynä ovat kemikaalivanat ja ihmisiin salaa asennetut sirut. Sain tästä varmaa tietoa Siriuksesta kotoisin olevalta herralta(?) nimeltä XkiuqwASDGFSWrgwe24234CCAAzz.

    ReplyDelete
  3. MrrKAT |=|;|,|,|==-Sunday, 28 February, 2016

    Eikös Ranskassa ole myös tietty valtiohoitomuoto nostanut suosiotaan kovasti kansan keskuudessa? Ei- en tarkoita nostaa ikivanhaa n-korttia, viittaan uuteen LePen-korttiin. Pitäisikö Suomen apinoinda perässä kaikkea, muka?

    ReplyDelete
  4. Mukavaa, että te "skeptikot" suhtaudutte homeopatiaan yhtä kriittisesti kuin aito skeptikko Pekka Reinikainen.

    ReplyDelete
  5. Mikä on valeskeptikko?

    ReplyDelete