11.2.16

Ohituskaista avioliittoon

Eduskunnassa kommentoitiin lakivaliokunnan eilen mietintöä uuden avioliittolain vaatimista muutoksista. Puheita kuunnellessa huomasin, että kovin moni vastustaja luulee vielä tässäkin vaiheessa, että tasa-arvoinen avioliittolaki on peruttavissa. Tavallaan söpöä. Toisaalta noloa. Uusi avioliittolaki on jo vahvistettu eduskunnassa 2014.  Enää päätetään siitä minkälaisia muutoksia tarvitaan lakeihin. Nykyinen hallitus on tehnyt esityksen näiden muutosten selvittämisestä. Muutosehdotusten tyrmääjät siis ovat enää periaatteessa suorittamassa viivytystaistelua.

Puheenvuoroissa toistettiin niitä samoja vastalauseita kuin edellisillä kerroilla itse avioliittolaista äänestettäessä. Pari uutta sentään mahtoi joukkoon, sillä pari vastustajaa oli hoksannut päivittää puheitaan tämän päivän aiheisiin rekisteröidyistä parisuhteista, väestötietojärjestelmästä sekä transseksuaalisen sukupuolen vahvistamisesta annettuun lakiin vaadittavista muutoksista. Kommentoin tällä kertaa vain yhtä uutuukaista kansanedustajien retoriikassa.

Merkittävä muutos uuden avioliittolain astuessa voimaan on rekisteröidyistä parisuhteista luopuminen.  Nämä suhteet voidaan muuttaa avioliitoiksi. Pyrkimyksenä on lopulta päästä eroon kahdesta rinnakkaisesta käytännöstä, mikä selkeyttäisi tilanteen. Ihan loogisia perusteluja tarpeelliselle muutokselle. Muutos rekisteröidystä parisuhteesta avioliittoon tapahtuu täyttämällä pari lomaketta maistraatissa.  Ja sekös aiheuttaa vastalauseryöppyä! Saimme kuulla miten tällainen vihkimisestä poikkeava käytöntä on ohituskaista avioliittoon. Perinteisiä heteropareja siis syrjitään!

Tätä ohituskaistaksi kutsuttua vasta-argumenttia kerkisi ensimmäisenä käyttämään Mika Niikko (PS):

Hallituksen esityksessä on muutoksia, joihin eduskunnan tekemä päätös sukupuolineutraalista avioliittolaista ei lainkaan edes velvoittanut. Eduskunta ei käskenyt poistaa sitoutumista avioliiton yhteydestä. Vaikka en hyväksy samaa sukupuolta oleville pareille avioliiton statusta, en voi myöskään ymmärtää sitä, että käsillä oleva lakiehdotus avaisi ohituskaistan avioliittoon rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Perustelut sille, että avioliitto ei edellyttäisi vihkimistä, ovat huonot.

Toinen ohituskaistan vastustaja oli Lea Mäkipää (PS):

Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia. Onko eduskunta hyväksymässä tämän niin sanotun ohituskaistan avioliittoon? 
Avioliittolain muutoksen tultua voimaan myös samaa sukupuolta olevat aviopuolisot voivat adoptoida yhdessä, kuten täällä on puhuttu. Tässäkin on jäänyt tekemättä lapsivaikutusten arviointi, joka mielestäni oli ainakin tässä asiassa erittäin tärkeätä tehdä. Sen jo tiedämme, että joukko maita tulee kieltämään adoptiot Suomeen.

 Kolmas vastustaja oli Sari Tanus (KD):

Sen lisäksi nyt ollaan luopumassa siitä, kuinka päästään, mennään avioliittoon, että siinä on todistajat ja annetaan vala. Nyt ollaan selkeästi tekemässä ohituskaistaa. Pelkällä ilmoitusmenettelyllä voi solua avioliittoon. Me ilmoittaudumme erinäisiin ystävyysryhmiin. Täälläkin eduskunnassa voidaan ilmoittautua vaikka urheiluklubiin, nyt ilmoittaudutaan sitten avioliittoon. Se on kyllä kaukana siitä, minkälaiseksi minä olen avioliiton elämäni aikana mieltänyt.


Jos rekisteröity parisuhde muutettaisiin avioliitoksi siviilivihkimisen kautta, niin vastustajat olisivat hiljaa. Aivan kuin parisuhteen juridisen oikeus muuttuisi arvottomaksi jos tuon oikeuden lisäystä suoritetaan eri tavalla. Ohituskaista-argumentin keksi ensimmäisenä Timo Lehtonen, jolta se onkin kopioitu luvan kanssa kansanedustajien puheisiin.

 Jos ehdotettu avioliittolain muutos tulee voimaan, niin tulevaisuudessa avioliitossa olisi kahdenlaisia puolisoita:
  • aviopuolisoita, joiden avioliitto on solmittu vihkimisellä; ja
  • puolisoita, jotka ovat saaneet avioliittostatuksen pelkällä ilmoitusmenettelyllä ilman, että heitä on vihitty avioliittoon.
Jos ehdotettu lainmuutos tulee voimaan, niin avioliittolaki ei enää sen jälkeen kohtelisi kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti avioliittoon pääsyn tavan suhteen.
Noin ei saa olla!


Tässä kohtaa huomasin, että Lehtonen ja kumppanit ovat aivan oikeassa. Rekisteröidyistä parisuhteista luopimisen virtaviivaistamisen  ei saisi olla noin helppoa. On väärin, että toiset pääsevät naimisiin pelkällä ilmoituksella! Varsinkin, kun itse jouduin huomaamaan, etteivät kaikki kansalaiset pääset yhtä helposti naimisiin nyky Suomessa. Joillain paikkakunnilla uskonnottomilla ihmisillä on suurempi haaste päästä naimisiin. Siviilivihkimisiä järjestetään maistraateissa vain tiettyinä päivinä, jos silloinkaan. Toijalassa tämä ei enää onnistu. Vihkijä täytyy pyytää paikalle toisesta kaupungista. Tai avioparin täytyy matkustaa muualle vihkimistä varten. Jos menettely olisi vain ilmoitus viranomaisille (ja seremoniat sitten avioparin haluamalla tavalla, halutussa paikassa, halutulla hetkellä) niin elämä olisi helpompaa. Ja varmaan sen takia näin ei tule koskaan tapahtumaan.

Ohituskaista-argumentti on juuri sitä ihanaa semanttista kikkailua, jossa ei välitetä rekisteröityjen parisuhteiden oikeusvaikutusten olevan tismalleen samoja kuin avioliiton solmimisella, ja rekisteröinti saadaan tehdä vain siviilivihkimiseen oikeutetun viranomaisen toimesta, sekä esteiden tutkinta on jo suoritettu. Eikä siinä välitetä miksi avioliittoon haluava rekisteröidyssä parisuhteessa elävä pari haluaa naimisiin. Prosessissa ei vain ole käytetty taikasanaa vihkiminen tai tehty vihkikaavan seremoniaa.

Lehtosen argumentin ydin on tämä:

Avioliittolain mukaan kihlakumppaneista tulee aviopuolisoita, kun vihkimisessä vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.
Aviopuolisoksi tullaan siis vihkimisen myötä.
Tuosta seuraa, että henkilö, jota ei ole vihitty avioliittoon, ei ole aviopuoliso
.

Paitsi jos avioliittolakiin tehdään lisäys (kuten lakivaliokunnan esittelypuheenvuorossa sanottiin) jossa rekisteröity pari pääsee aviopuolisoksi ilmoituksella. Tadaa! Silloin pykälät asettuvat kohdalleen ja Lehtosen argumentti haihtuu. Aviopuolisoksi pääsee muutenkin kuin vihkimällä. Ongelma on pois päiväjärjestyksestä. Tästä saadaan ongelma siis pelkästään NYKYISEN ei-päivitetyn pykäläkokoelman kanssa.


Suosittelen lukemaan läpi kaikki eduskunnassa käytetyt puheenvuorot. Sieltä löytyy lisää helmiä, kuten vaikkapa Niikolta:

Arvoisa puhemies! Hävettää tämän hallituksen puolesta. Meillä on pitkästä aikaa konservatiivinen, kristillisiä arvoja kunnioittava hallitus, mutta tässä ollaan. Hallitus on jäänyt edellisen eduskunnan ja hallituksen panttivangiksi. Tahtoa vapautumiseen ei ole. Voimattomuus ja ryhti puuttuvat. Hävettää. Mitään muuta en voi siitä sanoa.

 Jep jep. Jopa konservatiivinen, kristillisiä arvoja kunnioittava hallitus on suositellut tasa-arvoista avioliittolakia eteenpäin. Niikko ja kumppanit ovat jääneet näin paljon jälkeen maailman menosta.

Huomionarvoista oli mielestäni myös Peter Östmanin (KD) ja Kari Tolvasen (kok) vuoropuhelu Aito avioliitto -kansalaisaloitteen tulosta. Ilmassa on sala_liiton vihjailua.

Östman:

Arvoisa rouva puhemies! On ollut jo monta kuukautta tiedossa, että lähiaikana eduskuntaan saapuu uusi kansalaisaloite nimeltään Aito avioliitto. Kansalaisaloitteessa vedotaan siihen, että avioliitto edelleen saisi säilyä miehen ja naisen välisenä liittona. Haluaisin kysyä lakivaliokunnan puheenjohtajalta, miksi hallitus nyt näin kiireellä tuo nämä liitännäislait tähän eduskuntakäsittelyyn, koska se herättää epäilystä siitä, että nyt yritetään tällä tavalla sitten vesittää tämän uuden kansalaisaloitteen mahdollisuutta kunnon käsittelyyn.  

Tolvanen:
 
Arvoisa puhemies! Arvoisa edustaja Östman, ihan hallituksen puolesta en pysty vastaamaan mutta lakivaliokunnan puolesta vastaan kyllä, että viime syksynä, kun tätä hallituksen esitystä käsittelimme, tämä kansalaisaloite, niin sanottu Aito avioliitto, ei vielä ollut valmis, ja käsittääkseni se ei ole vieläkään saapunut tähän taloon. Eli se ei ollut silloin vielä valmis, ja sitä ei voitu missään tapauksessa yhdistää tähän käsittelyyn. Täytyy muistaa, kuinka eduskunta velvoitti toimimaan näissä asioissa ripeästi ja nopeasti, ja lakivaliokunta on näin toiminut. 
Ja haluan vielä huomauttaa, että nythän näissä hallituksen esityksissä näiden lakien voimaantulo on vähän yli vuoden kuluttua eli 1. päivä maaliskuuta 2017. Jos sitten jotain muutoksia tapahtuu siihen peruslainsäädäntöön kansalaisaloitteen myötä, niin toki se silloin vaikuttaa myös näihin lakeihin — jos tällaista tapahtuu.

10 comments:

  1. Juha Leinivaara kirjoitti: ”Paitsi jos avioliittolakiin tehdään lisäys (kuten lakivaliokunnan esittelypuheenvuorossa sanottiin) jossa rekisteröity pari pääsee aviopuolisoksi ilmoituksella. Tadaa! Silloin pykälät asettuvat kohdalleen ja Lehtosen argumentti haihtuu. Aviopuolisoksi pääsee muutenkin kuin vihkimällä.”

    Avioliittolakiin ehdotettu lisäys: ”Suomessa rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat muuttaa parisuhteensa avioliitoksi tekemällä sitä koskevan yhteisen ilmoituksen maistraatille…”.

    Osapuolet saisivat ilmoituksen tekemällä avioliittostatuksen väestötietojärjestelmään, mutta mistään säännöksestä ei käy ilmi, että heistä tulisi samalla aviopuolisoita.
    Avioliittolaissa säädetyn mukaan kihlakumppaneista tulee aviopuolisoita, kun vihkimisessä vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.
    Ohituskaistaa avioliittoon käyttäneitä henkilöitä ei olisi vihitty avioliittoon, eivätkä he olisi minkään säännöksen mukaan asiaa tarkasteltaessa aviopuolisoita.
    Jos ohituskaistaa avioliittoon käyttäneeltä kysyttäisiin ”milloin teidät vihittiin avioliittoon”, niin hän ei voisi antaa vastauksena mitään todellista päivämäärää, koska häntä ei ole vihitty avioliittoon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanko tosissasi nyt väität että keskenään laillisessa avioliitossa olevat ihmiset eivät olisi automaattisesti toistensa aviopuolisoita? Todella vaivaannuttavaa kiemurtelua.

      Delete
  2. Vanha avioliittolakihan on tasa-arvoinen, kun se kohtelee kaikkia tasavertaisesti. Kaikki saavat mennä naimisiin haluamansa, vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa. (perinteinen AA-argumentti)

    No niin on rekisteröity parisuhdekin! Kaikki saavat solmia rekisteröidyn parisuhteen haluamansa, samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Ja näin päästä nauttimaan tästä "ohituskaistasta" avioliittoon.

    Kaikki ovat tasa-arvoisia, ja kaikki on siis kunnossa! Kaikkia kohdellaan tasavertaisina, aivan kuten AA-väki on vaatinutkin.

    ReplyDelete
  3. Ja sitten jos kysyttäisiin, että "milloin lakkasit hakkaamasta aviopuolisoasi" niin oi ja voi; silloinkaan ei voisi vastata päivämäärää! Mikä vahinko ja suuri vääryys!

    ReplyDelete
  4. Heippa Aapo,
    kato ongelma vaan on se, ettei niitä rekisteröityjä parisuhteita enää jatkossa sais solmia, vaikka toiset homot haluaiskin.

    ReplyDelete
  5. Kuka muuten luuli, ettei hetskun tarvi miettiä mitään aviopuolisoa hankkiessaan? Pitää löytää joku, joka on täysikäinen, vapaa eikä ole sukulainen, jonka kanssa edes periaatteessa olis mahdollista lisääntyä. Niin, ja vastuullinen ihminen vielä valitsee sen, jota jo rakastaa, jotta avioliittolupauksen täyttäminen olisi helpompaa.

    ReplyDelete
  6. Avioliittolaissa säädetyn mukaan kihlakumppaneista tulee aviopuolisoita, kun vihkimisessä vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.
    Mihin säännökseen perustuen parisuhteen osapuolista, jotka muuttaisivat parisuhteensa avioliitoksi tekemällä sitä koskevan yhteisen ilmoituksen maistraatille, tulisi aviopuolisoita ilman avioliittoon vihkimistä?

    Rekisteröidyn parisuhteen osapuolet saisivat avioliittostatuksen pelkällä ilmoituksella - heillä olisi oikeus jota ei ole muilla!
    Oikeus tarkoittaa: jllek yksilölle (oikeusjärjestyksen mukaan) kuuluva etu t. valta tehdä jtak.

    Niiden, jotka eivät ole rekisteröidyssä parisuhteessa pitää avioliittostatuksen saadakseen todistajien läsnä ollessa luvata rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä.
    Heillä on velvollisuus, jota ei olisi rekisteröidyn parisuhteen osapuolilla!
    Velvollisuus tarkoittaa: se mitä jkn pitää tehdä säädösten, asemansa, sitoumuksensa, omantuntonsa tms. vuoksi.

    Ihmiset olisivat eriarvoisia avioliittolain edessä, jos jokaiselta avioliittoon haluavalta ei edellytetä samanlaista em. velvollisuutta koskien avioliiton solmimisen menettelyä.

    Kaikki eivät halua solmia avioliittoa. Rekisteröityjä parisuhteita ei voi enää jatkossa solmia! Tuo on selvä epäkohta verrattuna nykytilanteeseen.

    ReplyDelete
  7. Myöskään kansakoulua ei voi enää käydä uuden opetusjärjestelmän korvattua sen. Kannatti tai tuki uutta ratkaisua, pitää myöntää, että rinnakkaiset järjestelmät yleensä poistuvat yhteiskunnasta ja entiset määritelmät korvataan uusilla.

    Esimerkiksi toisessa maassa siviiliavioliiton (eli käytännössä maallisen rekisteröidyn parisuhteen) solmineet hyväksytään Suomessa seurakunnan jäseniksi kristillisinä aviopuolisoina ilman uudelleenvihkimistä. Vaikkapa Ruotsissa solmittu avioliitto hyväksytään jopa kristillisissä piireissä vastaavaksi järjestelmäksi, vaikka on määritelmältään poikkeava suomalaisesta käytännöstä.

    ReplyDelete
  8. Timppa: Mihin säännökseen perustuen parisuhteen osapuolista, jotka muuttaisivat parisuhteensa avioliitoksi tekemällä sitä koskevan yhteisen ilmoituksen maistraatille, tulisi aviopuolisoita ilman avioliittoon vihkimistä?

    Selvästikin osaat lukea ja kirjoittaa suomea, mutta sen ymmärtämisen kanssa on vielä ongelmia.

    Nykyisen lain kohdalla ei tuollaista kohtaa vielä löydy, sillä eduskunnassa valiokunta on vasta tekemässä ehdotusta, jolla avioliittoon päästään ilman vihkimistä.

    Kerrothan, jos et ole vielä ymmärtänyt tätä konseptia tulevaisuuden tapahtumista.

    ReplyDelete
  9. Tässä katseluvinkki: Yle Areena: Elämää keskiajalla

    Historia: Elämää keskiajalla
    Jakso 2: Avioliitto

    Avioliitto. Keskiajalla avioliiton solmiminen oli paljon helpompaa kuin nykyisin, siihen riitti vain molemminpuolinen suostumuksen ilmaus. Katolisen kirkon oli kuitenkin ryhdyttävä tiukentamaan valvontaansa.

    ReplyDelete