19.9.17

Homeopatian nousua Intiassa

Homeopatia on jo ajat sitten menettänyt loputkin vähäisestä uskottavuudestaan akateemisessa maailmassa. Jokunen vannoutunut harrastelija on homeopatian lisäksi opiskellut oikeaa lääketiedettä, ja he yhdistelevät näitä tilanteen mukaan vastaanotoillaan. Mutta pääsuuntaisesti länsimaissa homeopatian suunta on ollut jatkuvaa alamäkeä.

Tilanne on erilainen Intiassa. Isolla valtiolla on mahdollisuudet ja resurssit nostaa itsensä erittäin merkittäväksi tieteellistä tutkimusta edistäväksi keskukseksi. Valitettavasti aina silloin tällöin niitä resursseja viskotaan alas viemäristä. Juuri näin pääsee käymään homeopatian kanssa, sillä sen suosia on vielä vahva Intiassa.

Department of Indian System of Medicine and Homeopathy päivitti joitain vuosia sitten itsensä Ministry of AYUSH laitokseksi. Sen toimialaa on homeopatian, joogan, ayurvedan ja muiden ns. pehmeiden hoitojen edistäminen. Valtiolta saadaa tukirahaa. Sekä ihan virallinen peukutus muutenkin näille hoidoille. Intia on tällä rintamalla uskomushoitojen kärkimaita.

Homeopatian suhteen perustettiin maan ensimmäinen virologian laboratorio Regional Research Institute for Homoeopathy, jonka tarkoituksena on testata miten uskomushoito tepsii tauteihin. Sellainen laboratorio on normaalisti upea ja kiehtova paikka. Labra kärsii pienoisen kolauksen arvolleen, kun toiminta keskittyy homeopaattisten valmisteiden testaamiseen. Moraalisen alamäen laskettelu varmistetaan sillä, että uusi laboratorio keskittyy vaarallisten tartuntatautien kuten H1N1-sikainfluenssan, denguekuumeen, ja muiden virus- tai bakteeritautien hoitamiseen homeopatialla.

Jäämme puolijännittyneessä tilassa odottamaan minkälaisia tuloksia Regional Research Institute for Homoeopathy julkaisee. Ennustan, että siitä saadaan runsaasti silputtavaa skeptikoille.

Kiitos vinkistä kuuluu herra Mertojoelle.

1 comment:

  1. Tämä liittynee ehkä siihen että oikeistosiiven hindunationalistinen Intian kansanpuolue (BJP) sai vaaleissa 2014 murskavoiton?

    ReplyDelete