14.9.17

Syyskuun 11. salaliittoteoriat ja 16 vuoden junnaus

Syyskuun 11. 2001 tapahtui useampi tragedia ja tuhansien ihmishenkien menetys terrori-iskussa, jossa matkustajalentokoneet muutettiin aseiksi. New Yorkissa World Trade Centerin isoimmat tornit sekä WTC7 rakennus romahtivat. Useampi muu kerrostalo päätyi myös romutuskuntoon. Pentagonissa seinään iskeytyi American Airlines yhtiön lento 77, joka oli Boeing 757 mallinen lentokone. Neljäs lentokone lento 93 syöksyi maahan Shanksvillen maaseudulle Pennsylvaniassa.

Näistä tapahtumista on kulunut 16 vuotta. Tuona aikana internetin syövereihin on kirjoitettu tuhansia ja tuhansia ja tuhansia ja tuhansia kommentteja, joissa yritetään selittää tuon päivän tapahtumia laajan salaliittolinssin läpi. En tiedä onko hyvä vai huono juttu, että minä olen sivusta seurannut kyseisiä väittelyjä.

Virtuaalinen kädenvääntö toistaa kaavaansa vuodesta toiseen. Tässä näyte siitä mitä tapahtui tänä vuonna somesyötteessäni Facebookissa. Nimet poistettu ihmisten maineen suojelemiseksi. Aivan samanlaisia väittämiä esitetään monen eri näppäimistön voimin, joten nimet ovat lopulta yhdentekeviä.

Ensimmäisenä tietenkin selkeä väite Pentagoniin tehdystä iskusta.

"Pentagonissa ei ole mitään jälkiä lentokoneen moottoreista."

Johon voi vastata näyttämällä millaisia lentokoneen moottorin osia löydettiin Pentagonista. Tai linkkaamalla materiaalia, jossa tehdään yhteenveto siitä miksi löydetyt moottorin osat kuuluivat Boeing 757 lentokoneessa käytettyihin Rolls Roycen moottoreihin.



Jolloin vedotaan siihen, ettei Pentagonin seinässä ollut selkeää jälkeä moottorin aihettamasta iskusta. Ja löydetyt lentokoneen osat on kannettu Pengatoniin heti iskun jälkeen:

"Seinässä ei ollut mitään jälkeä ensimmäisessä valokuvassa ja romut tuotiin myöhemmin"

Kun tiedustelen mikä on tuo kyseinen ensimmäinen valokuva josta selviäisi noin mullistava tieto, niin en tietenkään saa enää vastausta. Ei selitystä miten hän todistaa romujen tuodun paikalla myöhemmin. Ei todisteita siitä, että löydetyt osat ovat lavastuksen palasia. Nämä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän väitteen ja todisteen eroa.  
  
Sama toistuu kaikkialla 9/11 salaliittoteorioiden parissa. Tehdäänpä jopa meemikuvia, joilla yritetään vahvistaa uskoa salaliittoon. Käydään läpi kaksi helppoa esimerkkiä tällaisista väitteistä.



Kyseistä lento 93 ei siis muka löytynyt ruuviakaan. Selkeästi myös täysin väärä väite, sillä lentokoneen jäänteitä löydettiin runsaasti. Törmäyskohdasta löydettiin moottorin osia. Ympäröivästä metsästä löydettiin lisää lentokoneen paloja.


Aineistoa lentokoneiden osista ja matkustajien jäänteistä julkaistiin runsaasti U.S. v. Moussaoui oikeudenkäynnissä vuonna 2006. Kuvat löytyvät nopealla googlauksella, jos vain uskaltaa altistaa itsensä salaliittoteorioita kumoavalla materiaalille.

Joten peli on selvä? Sinne syöksyi matkustajalentokone? No ei tietenkään salaliittoteoriaan uskovan mielestä. Löydetyt palat ovat osa lavastusta. Koska muuten salaliittoteoriaan uskova joutuisi myöntämään olevansa väärässä. Automaattinen reaktio tapahtuu kuin liukuhihnalta.

Mutta miksi näille lavastusoperaatiolle ei ole silminnäkijöitä? Ne kun tapahtuivat julkisella paikalla.

No siksipä tietenkin, että kaikki sellaiset silminnäkijät eliminoitiin.

Keitä nämä elimininoidut ihmiset sitten olivat?

No nimiä ei ole antaa, mutta hihasta revittynä viimeisenä oljenkortena tuollainen ad hoc on toki lohduttava.

Mutta miksi lentokoneiden syöksyille on silminnäkijöitä?

No tietenkin he valehtelevat.

Jos he puhuisivat totta, niin salaliittoteoriaan uskova joutuisi muuttamaan käsityksiään.

Ja niin edelleen kerta toisensa jälkeen. Tämä toistuu samoilla väittämillä taas syyskuun 11. vuonna 2018. Joten tavataan vuoden kuluttua!

4 comments:

  1. Jos Pentagoniin osui ohjus, olisi kiva tietää, mitä tapahtui lennolle 77 ja sen matkustajille. Mihin lentokone, lentohenkilökunta ja matkustajat piilotettiin siten, ettei heistä sen koommin kuultu? Eliminoitiin? Miten ja milloin ja minne? Miten piilotettiin lennonjohdolta? Lennonjohto valehtelee, ja ne jotka eivät suostuneet valehtelemaan eliminointiin?

    Hyvissä käsissä tuo ehkä menisi leffana. Ehkä.

    ReplyDelete
  2. Ja vieläkin suuremmalla ihmettelyllä; jos salaliittolaisten tarkoituksena oli väittää että Pentagoniin osui lentokone miksi he eivät lentäneet Pentagoniin lentokonetta? Ei se olisi niin vaikeaa ollut kauko-ohjattuna edes tuon ajan teknologialla. Ainoa selitys on että salaliittolaisten kyvyt suunnitella kyseinen operaatio oli samaa luokkaa kuin Kelju K Kojootilla, mutta onni vastakkainen.

    ReplyDelete
  3. Tätä voi aina miettiä ja pohtia, Trumpistakaan kun ei silloin ollut muuta haittaa kuin se, että hän pilasi muutamia teesarjoja, joihin änkesi rahalla mukaan. Sarjat olivat kyllä muutenkin jo ala-arvoisia, joten siinä ei mitään menetetty. Amerikan pressoista myös Ronald harjoitteli pressan uraansa leikkimällä länkkäriä:) Donald ja Ronald aasinsillan kautta pääsen itse aiheeseen, eli ilkeään väittämään, että amerikkalaiset olisivat muka itse lennelleet päin Centtereitä, jotta voisivat syyttää terrorismia ja aloittaa uusia mukavia sotia.

    Toisaalta lentojen suunnittelu ja tyriminen Pentagonissa viittaisivat tähän samaan, mutta terrorismin mahdollisuus on kuitenkin varsin ilmeinen. Tai ehkä World Trade Centereissä oli joku rakennusvika ja ne piti tuhota äkkiä, jotta saataisiin kunnon vakuutusrahat japseilta. Muitakin vakuutuspetos juttuja on väläytelty, sillä rakennuksissa tuhoutui paljon vakuutus- ja osakekirjoja. Toisaalta melkein 3000 kuolonuhria tulevat hekin maksamaan yhteiskunnalle paljon, joten järjettömältä tuntuu tuokin vaihtoehto. 11. syyskuuta on muutenkin merkkipäivä, sillä se on lapsenlapseni syntymäpäivä:)

    ReplyDelete
  4. Jumalakin lavasti evoluution ripottelemalla fossiileja sinne tänne. Silminnäkijöitä ei ole koska ihmistä ei oltu vielä luotu.

    ReplyDelete