31.10.17

Katselusuositus: Yksi meistä

Uskonnollinen yhteisö modernin miljoonakaupungin sisällä. Eristäytyneet uskovaiset varjelevat itseään ja lapsiaan sekulaarin maailman vaaroilta, kuten internetiltä ja maallistuneilta kirjoilta, sekä ihonvärisiltä sukkahousuilta. Naisten elämä ja elämän tarkoitus rajataan tarkasti. Päät on peitettävä julkisilla paikoilla. Lapset kasvatetaan tietenkin yhteisön sisällä. Lastenkirjoista peitetään tussilla tyttöjen ja naisten kasvot. Samoin miehet noudattavat uskonnollisten säännösten pykäliä, joilla määritellään hiusten pituudet, naaman karvoitus ja vaatetus. Koteihin jaetaan ohjevihko. Se sisältää yksityiskohtaiset määräykset siitä miten yhteisössä asutaan. Luonnollisesti se tarkoittaa ettei koteihin asenneta modeemeja, ellei se ole täysin välttämätöntä aviomiehen työssä.

Näistä kertoo Netflixissä pyörivä uusi dokumenttielokuva Yksi meistä. Tekijöinä lähes sama tiimi joka teki Jesus Camp dokumentin. Ohjaajina jälleen Heidi Ewing ja Rachel Grady. Yksi meistä kertoo kolmen ex-ortodoksijuutalaisen tarinan. Tai ainakin heidän elämänsä vaiheita usean vuoden ajan yhteisöstä lähtemisen jälkeen. He varttuivat hasidilaisten juutalaisten parissa. Dokumentissa päästetään ääneen elämänsä hylänneet ihmiset: teinipoika Ari, vuosia sitten yhteisöstä lähteänyt Luzer ja avioeronsa kanssa taisteleva Etty. Heidän tarinansa vetää vakavaksi.

 Aivan liian usein hasidiyhteisölle selkänsä kääntäminen tarkoittaa lähes olemattomiin rajattuja vaihtoehtoja entisen elämän jälkeen. Perhe ja ystävät jäävät hasidiyhteisöön. Yhteisön kouluissa ei myöskään opita elämään muun maailman mukana. Koulutuksella ei saa hanttihommia isompia hommia, joten ex-juutalaiset joutuvat turvautumaan avustuksiin tai laittomuuksiin. Huumeiden käyttö on myös yleistä. Ahdistus ja masennus painavat mieltä.

Yhteiskunnasta eristäytyminen tehdään mahdollismman monella tasolla. Yhteisön ulkopuolinen maailma on huono paikka elää, sillä siellä ei noudateta Jumalan asettamia ohjeita. Brooklyn lähiöihin on muodostunut alue, jossa palo- ja poliisiautot sekä keltaiset koulubussit ovat hasidilaisia varten perustettujen yksityisten ja vapaaehtoisjärjestöjen ylläpitämiä. Päältä päin ei välttämättä huomaa mitään eroa näissä palveluissa, mutta niissä toimivat henkilöt ovat vaatimusten mukaisesti syvästi uskonnollisia. Samoin perheriitojen pahentuessa avioeroksi asti ovat hasidien lakimiehet valmiina puolustamaan yhteisöön jäävää puolisoa. Lapset halutaan ehdottomasti jäämään uskonnolliseen elämään. Lapset eivät nimittäin kuulu vanhemmilleen vaan yhteisölle. Lapset korvaavat ne juutalaiset sielut, jotka menetettiin holokaustissa. Siksi heitä ei saa altistaa sekulaareille ajatuksille.

Yksi meistä on kylmäävä katselukokemus, mutta samalla osoitus siitä miten ihmisillä voi aina olla kaipuuta ajatuksen vapauteen ja omaan elämään. Silloin tiukat yhteisölliset rajoitukset päätyvät vahingoittamaan ihmisiä, vaikka säännöillä oli alunperin tarkoitus suojella heitä.

3 comments:

  1. Millä tavalla noiden sääntöjen pitäisi suojella ketään? Kieltämällä maailman olemassaolo? Eikö suojeleminen tarkoita sitä että opetetaan kohtaamaan erilaisia asioita? Ah. Ai niin. Uskonto.

    Lähinnä säännöistä tulee mieleen vallankäyttö. Teen näin koska voin. Ja vielä enemmän tulee mieleen se että säännöt ja ohjeet ovat olemassa jotta on mahdollista pitää omassa käytössä haaremia. Joukkoa hyvin tottelevaisia ottelevaisia naisia....

    ReplyDelete
  2. PA olisi voinut mainita että Yksi meistä on enkuksi One of Us (2017), se on siis ilmeisesti tämä:
    http://www.imdb.com/title/tt7214842/


    Vuosi sitten luin kansanedustajan kirjan ja hämmästyin tästä, kertoo v:sta 1999:

    "Uusi kotini sijaitsi Crown Hightsissa Brooklynissa, puolen tunnin metromatkan päässä Manhattanilta. Meidän naapurustomme asukkaista 99,8% oli mustia, ja alueen kahtia jakavan tien toiselta puolelta alkoi valtava ortodoksijuutalaisten alue. ....
    Uteliaana kurkistelin myös tien toiselle puolelle, siellä oli ihan oma maailmansa, täysin omanlaisensa yhteisö ja kulttuuri. Pitkiä partoja, mustia hattuja, ohimolla heilahtelevia hiuskiehkuroita, rukousnauhoja ja ... Naiset pukeutuivat peittävästi ja pitivät päässään peruukkia suojatakseen hiuksensa ulkopuolisten katseilta."

    - Jani Toivola: Musta tulee isona valkonen, Siltala, Keuruu 2016, ss.91-92.

    ReplyDelete
  3. "Millä tavalla noiden sääntöjen pitäisi suojella ketään?"

    Jokainen uskonnollinen yhteisö noudattaa ainoita oikeita Jumalan antamia sääntöjä(tm), siis ainakin omasta mielestään. Vain sääntöjä noudattamalla pääsee taivaaseen, muita odottaa ikuinen kadotus. On siis syytä ollakin huolissaan.

    ReplyDelete