Katselusuositus: Yksi meistä

Uskonnollinen yhteisö modernin miljoonakaupungin sisällä. Eristäytyneet uskovaiset varjelevat itseään ja lapsiaan sekulaarin maailman vaaroilta, kuten internetiltä ja maallistuneilta kirjoilta, sekä ihonvärisiltä sukkahousuilta. Naisten elämä ja elämän tarkoitus rajataan tarkasti. Päät on peitettävä julkisilla paikoilla. Lapset kasvatetaan tietenkin yhteisön sisällä. Lastenkirjoista peitetään tussilla tyttöjen ja naisten kasvot. Samoin miehet noudattavat uskonnollisten säännösten pykäliä, joilla määritellään hiusten pituudet, naaman karvoitus ja vaatetus. Koteihin jaetaan ohjevihko. Se sisältää yksityiskohtaiset määräykset siitä miten yhteisössä asutaan. Luonnollisesti se tarkoittaa ettei koteihin asenneta modeemeja, ellei se ole täysin välttämätöntä aviomiehen työssä.

Näistä kertoo Netflixissä pyörivä uusi dokumenttielokuva Yksi meistä. Tekijöinä lähes sama tiimi joka teki Jesus Camp dokumentin. Ohjaajina jälleen Heidi Ewing ja Rachel Grady. Yksi meistä kertoo kolmen ex-ortodoksijuutalaisen tarinan. Tai ainakin heidän elämänsä vaiheita usean vuoden ajan yhteisöstä lähtemisen jälkeen. He varttuivat hasidilaisten juutalaisten parissa. Dokumentissa päästetään ääneen elämänsä hylänneet ihmiset: teinipoika Ari, vuosia sitten yhteisöstä lähteänyt Luzer ja avioeronsa kanssa taisteleva Etty. Heidän tarinansa vetää vakavaksi.

 Aivan liian usein hasidiyhteisölle selkänsä kääntäminen tarkoittaa lähes olemattomiin rajattuja vaihtoehtoja entisen elämän jälkeen. Perhe ja ystävät jäävät hasidiyhteisöön. Yhteisön kouluissa ei myöskään opita elämään muun maailman mukana. Koulutuksella ei saa hanttihommia isompia hommia, joten ex-juutalaiset joutuvat turvautumaan avustuksiin tai laittomuuksiin. Huumeiden käyttö on myös yleistä. Ahdistus ja masennus painavat mieltä.

Yhteiskunnasta eristäytyminen tehdään mahdollismman monella tasolla. Yhteisön ulkopuolinen maailma on huono paikka elää, sillä siellä ei noudateta Jumalan asettamia ohjeita. Brooklyn lähiöihin on muodostunut alue, jossa palo- ja poliisiautot sekä keltaiset koulubussit ovat hasidilaisia varten perustettujen yksityisten ja vapaaehtoisjärjestöjen ylläpitämiä. Päältä päin ei välttämättä huomaa mitään eroa näissä palveluissa, mutta niissä toimivat henkilöt ovat vaatimusten mukaisesti syvästi uskonnollisia. Samoin perheriitojen pahentuessa avioeroksi asti ovat hasidien lakimiehet valmiina puolustamaan yhteisöön jäävää puolisoa. Lapset halutaan ehdottomasti jäämään uskonnolliseen elämään. Lapset eivät nimittäin kuulu vanhemmilleen vaan yhteisölle. Lapset korvaavat ne juutalaiset sielut, jotka menetettiin holokaustissa. Siksi heitä ei saa altistaa sekulaareille ajatuksille.

Yksi meistä on kylmäävä katselukokemus, mutta samalla osoitus siitä miten ihmisillä voi aina olla kaipuuta ajatuksen vapauteen ja omaan elämään. Silloin tiukat yhteisölliset rajoitukset päätyvät vahingoittamaan ihmisiä, vaikka säännöillä oli alunperin tarkoitus suojella heitä.