Paavi höpisi Chilessä ja Skandaalia pukkaa

Paavi Franciscus käväisi Chilessä ylistämässä uskovaisia, pussaamassa soveliaalla tavalla uskovaisia, sekä kehumassa kirkkoaan. Sekä siinä sivussa muistuttamassa, ettei kirkon sisällä tapahtuneita lasten raiskaamisia kannata muistella liikaa. Paavi tapasi näitä uhreja. Hän sanoi ongelmien olevan ohitse. Joten nykyisiä jäljelle jääneitä piispoja ei kannata enää syytellä. Franciscus ilmoitti suoraan, että nykyinen piispa on puhdas pulmunen.

"Sinä päivänä kun he tuovat minulle todisteita piispa Barrosia vastaan, silloin kommentoin asiaa. Barrosia vastaan ei ole lainkaan todisteita. Kaikki se on herjausta, onko selvä?"

Johon vastaisin räikeän kovaäänisellä naurulla päin paavin naamaa.

Katolinen kirkko menetti viimeisetkin rippeet moraalisesta pääomastaan pari vuosikymmentä sitten. Se on se hinta joka kirkon on maksettava lapsia raiskanneiden pappien suojelemisesta. Sanoisin myös monia muita sanoja paaville, mutta internet on jo tarpeeksi ruma paikka.

Chilessä on toistunut se sama kuvio kuin muissakin maissa. Katolinen kirkko on aluksi salannut pappiensa tekosia. Kunnes julkinen painostus pakottaa paikallisen hiippakunnan tekemään jotain konkreettista rikollisten poistamiseksi palveluksesta. Näin tapahtui 2010, kun uhrit nostivat 1980-luvulla alkaneet hyväksikäytöt julkisuuteen. Sitä ennen he olivat luottaneet kirkon tekevän jotain kaikille niille valituskirjeille, joita uhrit olivat lähettäneet hiippakuntansa konttoriin. Mutta katolinen kirkko ei reagoinut mitenkään kirjeisiin.

Uhrit kertoivat pappi Fernando Karadima suorittaneen alaikäisiin kohdistuvaa laitonta aktiviteettia. Karadima saarnasi Chilen eliitille ja osasi pyöriä rikkaiden parissa Santiagon varakkaiden lähiössä. Chilen syyttäjänvirasto ja Vatikaanin tutkijat haastattelivat uhreja.

Katolinen kirkko aloitti selvityksen tekemisen vasta kun uhrit tulivat julkisuuteen.

 Tammikuussa 2015 paavi Franciscus lähetti Chileen kirjeen katolisen kirkon paikalliselle johtoportaalle. Sen perusteella Vatikaani oli tietoinen aiheen kiistanalaisuudesta. Paavin lähettiläs Monsignor Ivo Scapolo oli yrittänyt pitää kirkolle tapahtuvat vahingot minimissä, ennen kuin tieto hyväksikäytöistä pääsisi tiedotusvälineiden riepoteltavaksi. Scapolo oli vuonna 2014 pyytänyt Barrosia eroamaan toimestaan puolustusvoimien piispana ja ottamaan vuoden verran sapattia.

Nykyinen piispa Barros nostattaa vieläkin protesteja. Nimityksen aikana jopa hiippakunnan papistosta löytyi pappeja, jotka julkisesti osoittivat mieltään Barrosia vastaan. Uhrien antamissa lausunnoissa Barros (silloin Karadiman alaisuudessa) oli nähnyt ja muutenkin tietoinen siitä mitä pappi Karadima teki lapsille. Samoin pari muuta silloista pappia nimettiin. He olivat päätyneet jopa silminnäkijöiksi hyväksikäytölle. Samoin uhrit syyttivät heitä rikosten salaamisesta.

Jumala armahti katolista kirkkoa, sillä Chilen syyttäjänvirasto totesi lainsäädännön perusteella rikosten vanhentuneen. Vaikka syyttäjät olivat saaneet kerättyä todistusaineistoa alaikäisiin kohdistuvasta hyväksikäytöstä, ei materiaalilla voinut haastaa pappi Karadimaa oikeuteen. Samalla periaatteella jäi syyttämättä pappeja Karadiman rikosten salaamisesta. Vatikaani määräsi Karadiman katumaan tekojaan.

So that's something.

Katolinen kirkko on vieläkin enemmän huolissaan maineestaan kuin uhreista. Noh. Maineestaan ja rahastaan. Siihen on syynsä miksi kirkon sisällä annetaan uusille piispoille ohjeita rikosten ilmoittamatta jättämisestä. Ilmi tulleet syytökset lapsia raiskaavista ja ahdistelevista papeista täytyy käsitellä kirkon sisällä. Toki paikallisia lakeja on noudettava, mutta piispoille ei ole välttämätöntä tehdä ilmoitusta viranomaisille. Katolisen kirkon sisällä on jääräpäitä, jotka suuttuvat jos joku piispa tai paavi menee tapamaan ja puhumaan näille uhreille. Mitä vahvempi ote ja vanhempi perinne kirkolla on missäkin valtiossa, sitä helpommin sen näyttää onnistuvan pappien suojelemisessa.

BishopAccountability tietokannan perusteella Chilessä on toistaiseksi paljastettu n. 80 pappia näistä rötöksistä.