5.3.18

Mike Adams ja Kadonnut sananvapaus

Natural News -sivuston Mike "Health Ranger" Adams on varmasti tuttu monelle skeptikolle. Kyseessä on sama hemmo, joka yritti selvittää mihin skeptikot uskovat. Sen jälkeen Mike on kirjoitellut ja puhunut kaikenlaista. Teemat ovat olleet monipuolisia. Lääketeollisuus on natseja, 9/11-totuuslaisuutta, Obaman syntymätodistus oli väärennös ja kemikaalivanat ovat totta, sekä geenimanipulaatio on paholaisen anuksesta. Tuo oli erittäin lyhyt ja vajaa kertaus miehestä.

YouTube poisti Miken kanavan. Enää Natural Newsin fanit eivät näe tubessa n. 1700 videota, jotka Mike teki kymmen vuoden pituisella tubettajan urallaan. Syyksi ilmoitetaan YouTuben sääntöjen rikkominen. Yleisesti kanava saa kolme varoitusta, ennen näin radikaalia ratkaisua kanavan poistosta. Vain Mike tietää mistä YouTube syyttää häntä. Eikä hän ole kertonut siitä vielä julkisuudessa. Ainoastaan todennut, ettei poistolle ollut mitään syytä. Ehkä saamme lähipäivinä tietää minkä takia YouTube teki tuollaisen ratkaisun.

Sitä odotellessa Mike pääsee kirjoittamaan mitä haluaa omalla Natural News verkkosivullaan. Sekä Twitter-tilillään. Että myös Facebookissa, jossa hän julkaisee videoitaan. Jopa Health Ranger verkkokaupassaan. Ja videoita on näytetty jo pitkän tovin Adamsin kanavalla Vimeo.com palvelussa, joka on YouTuben kilpailija.

Mutta muuten Mike on vaimennettu ja näkymätön internetissä, joten hänellä ei enää ole sananvapautta.

Tuo oli sarkasmia.

Mike kirjoittaakin miten hänen YouTube-kanavansa poisto tarkoittaa vähintään Amerikan varastamista ja kansalaisten vapauden menettämistä. He elävät poliisivaltiossa. Sananvapaus on poltettu poroksi ja tuhkat valuneet viemäriin.

The evil Left won’t stop at merely silencing their political opponents, of course. They won’t even stop at taking away all your firearms. What they ultimately want is to steal your country out from under you and turn America into a left-wing totalitarian regime… a police state where all dissenting views are criminalized and oppressed.

Hurjat visiot pelkästään siitä, että suosittu yksityinen firma siivoaa tarjonnastaan joitain käyttäjiä, jotka voivat saman tien siirtyä monen muun firman käyttäjiksi.

Vasemmisto suorittaa puhdistuskampanjaa, jonka uhriksi Mike joutui. Sen takia hän suosittelee fanejaan lataamaan ja asentamaan Natural Newsin oman appsin, jolla videoiden katselua voi jatkaa ilman Ison Tuubin sensuuria. Ehkä tässä olisi ollut nerokkaan ennakoivan mainoskampanjan ainekset, jolla Miken oma sovellus saa lisää käyttäjiä. Se sopii miehen toimintatapaan, sillä hän loi myös Good Gopher sivuston, joka tarkoitettiin vaihtoehtoiseksi hakukoneeksi vaihtoehtomedian juttujen etsimisessä. Asteittain on luotu salaliittoteorioissa pyörivien omaa sosiaalista mediafarmia.

YouTube ja Facebook ovat tiukentaneet linjaustaan siitä millaista materiaalia niiden palvelussa saa jakaa. Ja näihin tiukentamisiin liittyvät myös tietynlaiset salaliittoteoriat, joissa joukkosurmien uhreja ja selviytyjiä syytetään näyttelijöiksi. Jolloin nämä ihmiset saavat mm. tappouhkauksia. Lue lisää seuraavasta Skeptikko -lehdestä!

3 comments:

  1. Toisaalta keskustelu siitä pitäisikö näiden yhtiöiden kuten Alphabetin, facebookin ja twitterin, joiden vaikutus globaaliin sananvapauteen on suurempi kuin yhdenkään valtion, seurata sananvapauden periaatteita on mielestäni ihan aiheellista.

    ReplyDelete
  2. Sananvapauteen liittyy sananvastuu. Ei kaiken soopan suoltaminen voi olla suojattua. Rajoista on sitteen tärkeää keskustella.

    ReplyDelete
  3. AnoMatin huoli on täysin aiheellinen. Youtube on markkinointialusta jonka ainoa tarkoitus on tehdä rahaa. Youtubea ei kiinnosta pätkääkään mitä potaskaa käyttäjät palveluun lisäävät. Videot poistetaan kun tulee negatiivista julkisuutta ja mainostajat hermostuvat.

    Youtuben toimilla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa, mutta sillä on käytännössä monopoliasema videoiden näkyvyyden suhteen. Se on ongelma, että Youtube ei toimi käyttäjien ehdoilla, vaan päinvastoin.


    ReplyDelete