1.5.18

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen kritisoimisen vaarat Kiinassa

Tan Qindong joutui vangituksi erikoisesta syystä. Biolääketieteen firmoja mies on perustanut useamman kappaleen. Kiinassa asuva ja vaikuttava tohtori päätyi poliisien selliin, koska oli kritisoinut sosiaalisen median kautta paikallisen kiinalaisen lääketieteen suosittua valmistetta. Käsirautoja perusteltiin kiinalaisen lääketieteen maineen sekä valmistetta valmistavan tehtaan loukkaamisella.

Kirjoituksessaan Tan varoittaa suositun Hongmao liköörin olevan haitallista terveydelle. Samoin hän väitti tuon n. 60 yrtistä valmistetun liköörin terveysvaikutusten olevan kaikkea muuta kuin mitä valmistaja Hongmao Pharmaceutical väittää. Lisäksi Tan muistutti, että Hongmao on saanut huomautuksia valheellisesta mainonnasta lääkevalvontaviranomaisilta. Hongmaon tulkinnan mukaan Tanin kirjoitus aiheutti firmalle n. 220 000 dollarin vahingot. Vuonna 2016 kyseinen likööri oli Kiinan toiseksi myydyin perinteisen kiinalaisen lääketieteen valmiste.

Tan pidätettiin tutkintavankeuteen tammikuussa. Vapautus takuita vastaan tapahtui huhtikuun 17. päivä, kun oikeus totesi poliisien keräämän todistusaineiston olevan riittämätöntä. Edessä voi kuitenkin olla vuoden sisällä oikeudenkäynti, jos poliisi saa kerättyä oikeuden mielestä tarpeeksi todistusaineistoa. Tämä on kiinalaiseen oikeuskäytäntöön perehtyneen lakimiehen mielestä epätodennäköistä, kertoo Nature julkaisu.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen kritisoiminen on huomattavasti haastavampaa Kiinassa. Maassa valvotaan nettikirjoittelua Ikuisuushanskan kovalla otteella, joten jopa uskomushoitojen kritisoiminen voidaan estää internetissä. Hoitotehoja kyseenalaistavia viestejä poistetaan ripeästi. Eikä huonolaatuisista tutkimuksista huomauttavat viestit pysy sen enempää kiinalaisten luettavana. Samoin kiinalaisen lääketieteen eksoottisten ainesosien kerääminen sukupuuttoon kuolevilta eläimiltä saa jatkua. Vaikka kiinalaiset ajatushautomot suosittelevat synteettisten valmisteiden lisäämistä, jotta eläimistä kerättävät aineet saadaan jätettyä pois. Niissä tapauksissa kiinalaisen lääketieteen yhdistykset vaativat anteeksipyyntöjä ja syyttävät kriitikoitaan ennakkoluuloisiksi.

Miksipä hallinto ei valvoisi kirjoittelua, sillä Kiinan hallinnossa on runsaasti kiinalaisen lääketieteen kannattajia. Joillekin kyseessä on ylpeys kansallisperinteestä. Presidentti Xi Jinping on todennut, että kiinalainen lääketiede on "jalokivi" Kiinan tieteellisessä perinnössä maailmalle. Tavoitteena on saada kiinalainen lääketiede virallisesti osaksi kaikkien terveysasemien tarjontaa vuoteen 2020 mennessä. Hallinto haluaa myös lisätä perinteisen kiinalaisen lääketieteen tohtoreiden määrää.

Tätä vastaan kriitikot joutuvat kamppailemaan nettikirjoittelullaan. En kadehti heitä.

1 comment:

  1. Mielenkiintoinen vaikkakin surullinen uutinen.

    Itse näkisin että puolueen tuki TCM:lle on suoraa jatkumoa puhemies Maon valinnasta elvyttää TCM halvaksi kansanterveysjärjestelmäksi ja kiinalaisen identiteettinarratiivin tueksi.

    Luulin kuitenkin että tilanne olisi jo pikkuhiljaa parantumassa, onhan Kiinassa enemmän ihan oikeaa lääketiedettä harjoittavia sairaaloita kuin TCM-klinikoita. Ilmeisesti iloitsin turhan aikaisin...

    ReplyDelete