21.5.21

Maria Nordin VS Uppo-Nalle

 Ihmiskunta ansaitsee tulevaisuutensa. Olkoon se minkälainen tahansa. Näin lohdutan/vihastutan itseäni, kun muistan Maria Nordinin olevan olemassa.

Tuoreimmissa sometus tuotoksissaan Nordin ottaa kantaa uuteen Uppo-Nallen teatteriesitykseen. Kivinokan kesäteatteri aikoi esittää 40-vuotta vanhan näytelmän. Mutta kauhistusten tupakointikaappi! Näytelmän ennakkotekstissä mainitaan rokotteet! Se nostatti rokotevastustajien parissa erittäin aktiivisen somekampanjan teatteria vastaan.



Rokotusten esittäminen hyvänä asiana nostatti tietenkin raivoa rokotevastustajissa. Kukaan ei tuntunut tietävän, että Uppo-Nallen alunperin kirjoittanut Elina Karjalainen eli ja kirjoitteli juuri silloin, kun Corynebacterium diphtheriae saatiin kuriin rokotteilla. Eli tuttavallisemmin tunnettu kurkkumärä. Siksi rokotemyönteisyys on erittäin ymmärrettävää kontekstia kirjailijan tuotoksissa.

 Palautetta lähetettiin teatterin suuntaan. Palaute ei aina ollut ihan asiallista.

Teatterinjohtajan mukaan palautteen sävy on ollut erittäin julmaa.

– Tästä on tullut ihan hirvittävän aggressiivista palautetta ja hyökkäyksiä meidän teatteria kohtaan. Viestejä on tullut somessa ja sähköpostilla. Minulle on soiteltu hävyttömiä puheluita ja uhkailtu, Kinnaslampi sanoo.

– Eilen piti sulkea koko puhelin. Siellä oli muutama sellainen asiaton kommentti, että tullaan pesäpallomailan kanssa. On uhattu lapsiasiavaltuutetulla ja rikospoliisilla. Eihän me olla tehty mitään rikosta, Kinnaslampi toteaa.

 

Näitä vaatimuksia esitettiin varmasti useamman ryhmittymän suunnalta. Yksi niistä oli Maria Nordin:


Luit oikein. Nordin kertoo ihan avoimesti koko maailmalle, että lääkäri ja neuvola jäävät toissijaiseksi äidin omien mielipiteiden taakse. Onhan se yksi tapa kasvattaa lasta.

Noh. Kesäteatteri ilmoitti korvaavansa kyseisen alkuperäisen "rohkeusrokotteen" jollain toisella kohtauksella. Suureksi pettymyksekseni teatteri taipui rokotevastustajien vaatimuksiin.

18. päivä Nordin vastasi kohtauksen muutokseen kiitollisuutta viestivillä emojeilla.

Uutisointi teatterin vastaanottamista uhkauksista oli laajaa. Se tuli varmasti vastaan myös Nordinin uutissyötteessä. Kelkka kääntyi.

21. päivä Nordin kertoi, ettei teatterin olisi kannattanut muuttaa kohtausta.


Ihan ymmärrettävää PR-toimintaa Nordinilta. Ei kannata avoimesti assosioitua väkivallalla uhkaileviin piireihin. Nyt kesäteatteri on taipunut painostukseen, joten uhkailijat ovat todenneet keinonsa toimivaksi tavaksi vaikuttaa. Taiteilijoiden ilmaisunvapautta on karsittu, koska tietty osa suomalaisista vastustaa rokotteita. Se ei ole ainakaan minulle mikään pikku juttu. Isoäitini teki pitkän uran teatterissa. Siksi minua vit-eikun-harmittaa suunnattomasti tällainen perseily kesäteatteria kohtaan.

Rokotevastaisten aktiivisuuden vastaista toimintaa kannattaa pohtia useamman mietintämyssyn voimin. Yhdysvalloista tuttu antivaxxx meno on nyt todellisuutta myös Suomessa.

3 comments:

  1. Sekä vihapuhe että rokotevastaisuus ovat ilmeisesti paheneva ongelma.

    Muuten, olen antanut itseni twiiteistä, wikistä ym ymmärtää, että Elina Karjalaisen Aili-äiti kuoli tuberkuloosiin 1939 Elinan ollessa vasta 11-vuotias. Suomessa alettiin rokottaa tuberkuloosia vastaan 1941 vastasyntyneitä ja armeijassa 1943.

    Uppo-Nalle sadut lähti siitä että Elina kertoi niitä pitkään sairaalassa olleelle tuttavalapselle. Elina lähetti satua pätkissä kirjeitse. Ne toimi sitten myöhemmin lastenkirjan pohjana.

    ReplyDelete
  2. Maria Nordinista ja teatteria uhkailleista ei voi muuta kuin todeta, että kaikkia se leipä elättääkin.

    ReplyDelete
  3. Jos tuo ei ollut tekopyhää takinkääntöä, niin mikä sitten?

    ReplyDelete