Spiritistinen istunto - Marjo Kaartinen

 

 Viime vuonna kotimaisen tietokirjallisuuden saralla ilmestyi skeptikoita juuri oikealla tavalla kutittava Spiritistinen istunto. Se on kulttuurihistoriallinen katsaus eräästä okkultismin vaiheesta Suomessa. Kirjan punainen lanka on meedio Madame d'Esperancen vierailu Helsingissä vuonna 1893. Mainetta oli hankittu Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Belgiassa, Sakassa ja Ranskassa  Huomiota herättänyt visiitti sai paikallisen kulttuuriväen osallistumaan sekä väittelemään seansseista. Oliko niissä oikeasti otettu yhteyttä edesmenneisiin ihmisiin vai oliko nainen onnistunut petkuttamaan osallistuneita vieraita?

Kaartisen kuvaukset istunnoista ovat sopivan hämyisiä. Ne luovat niihin kuuluneen tunnelman.  Sessiot järjestettiin poikkeuksellisen pienessä salissa, sillä Suomessa kaikki tuntui olevan pienempää verrattuna isompien eurooppalaisten valtioiden menoon. Sitä pidettiin d'Esperancen kykyjä arvioivien mielestä erittäin otollisena, sillä pakostakin lähekkäin asetetut tuolit johtivat tarkastelijoiden läheisyyteen. Mahdollisuudet huijaukseen oli täten minimoitu. Mutta henkien kutsumiselle tyypilliseen tapaan sielut ilmestyvät vain äärimmäisessä hämärässä, ellei täydellisessä pimeydessä. Tietenkin ihmisten on luotava henkiolennoille suotuisat olosuhteen laulamalla virsiä tai muita toimiviksi todettua hengellisiä lauluja. Skeptikoiden mielestä nämä laulut sopivat meedion mahdollisten pimeässä tehtyjen liikkeiden äänien peittämiseksi.

Kuuluisin ilmiö tehtiin Suomessa tapahtuneiden seanssien aikana. Se oli meedion jalkojen dematerialisaatio. Käsillä tunnistellen huomattiin, että naisen jalat olivat kadonneet. Soveliaisuuden nimessä tunnustelua ei tehty muualta, mutta meedio ilmoitti olevansa erittäin heikossa kunnossa. Ihmisen jalkojen katoamiselle oli selkeä spiritualistinen selitys. Henkiolentojen ilmestyminen edellytti materian siirtymistä meediosta henkiolentoihin. Meedion suureksi helpotukseksi jalat ilmestyivät takaisin session aikana. Tällainen meedion ja henkien välinen linkki oli tärkeä selitys lähes kaikille yliluonnollisille ilmiöille.

Jalat katoavat tuolilla istumisen aikana. Vasta meedion jo poistuttua maasta alettiin pohtimaan saisiko nainen taivutettua jalkojaan tuolilla sellaisalla tavalla, että näyttisivät katoavan hamekankaan alla. Jälkeenpäin todettiin, että se olisi ollut mahdollista. Joten joko jalat katosivat eetteriin, tai meedio vain taivutteli itseään pimeässä ja vaatteidensa alla.

Madame d'Esperance jäikin kirjaimellisesti kiinni pari kertaa uransa aikana. Kerran joku osallistujista tarttui huoneessa liikkuvaan henkiolentoon kiinni ranteesta. Meedion piti olla sermin takana kanavoimassa näitä voimia. Mutta kädestä tartuttu olento paljastui paljaana käveleväksi meedioksi. Tätä selitettiin jälkeenpäin sillä, että tietenkin meedio muuttuu pimeässä tuonpuoleisten henkien välittäjäksi omalla kehollaan. Tapaus vei meedion pitkälle sairaslomalle toipumaan. Eli odottamaan kohun laantumista otsikoista.

Suoritettiin myös useita testejä, joilla pyrittiin selvittämään minkälaista tietoa sieltä tuonpuoleisesta saataisiin. Mm. automaatiokirjoituksella saatiin vastauksia luonnontieteilijöiden ja insinöörien esittämiin kysymyksiin. Vastaukset olivat tietenkin oikein, mutta eivät mitään uutta ja todettavalla tavalla paljastavaa. Tai täysin turhaksi osoittautuvaa höpinää. Mutta näissä testeissä psyykkisten ilmiöiden tutkijat (kaikki miehiä) huomauttivat, että selkeästi vastausten täytyi tulla jostain mysteerisestä lähteestä. Sillä eihän hyvänen aika joku NAINEN voinut tietää niin paljon teknologiasta ja luonnontieteistä. Nainen muka pystyisi lukemaan omalla ajallaan tieteellisiä tekstejä? Oli helpompaa uskoa, että oikeita vastauksia tuli tuonpuoleista.

Paljastumisen ja kiinni jäämiset eivät lopettaneet meedion uraa. Alan perinteisiin kuului vain vaihtaa nimeä ja kokeilla uudelleen jossain toisessa valtiossa. Juuri näin Esperance oli tehnytkin. Kaartinen jäljitti naisen elämää syntymäkaupunkiin asti. Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Elizabeth Jane Puttock. Hän meni naimisiin Thomas Reedin kanssa, jolloin nimeksi tuli Elizabeth Reed. Tällä nimellä hän aloitti meedion uransa.

Ilmiöstä väiteltiin kiivaasti sanomalehtien kirjepalstoilla. Nimimerkkien takaa. Meno vaikutti olevan lähellä samaa kuin nykyisen sosiaalisen median hieman laadukkaimmilla palstoilla. Kaartinen on selannut läpi valtavan määrä vanhojen lehtien sivuja. Hän tunnistaa joitakin nimimerkkejä seansseihin osallistujiksi. 

Naisten todistusarvo oli ajan kulttuurille omaisesti aivan erilainen kuin miehillä. Istunnoissa tarkkailutehtäviä suorittanut neiti Vera Hjelt (myöhemmin kansanedustaa Hjelt) sai ylistystä usealta suunnalta. Pidettiin nimittäin poikkeuksellisena, että NAINEN teki niin yksityiskohtaisia, hyödyllisiä ja täsmällisiä muistiinpanoja. Ellei peräti silloisen paranormaalin tutkimuksen parhaita muistiinpanoja. Niitä kerättiin venäläiselle Aleksandr Aksakoville, joka oli pietarilaisen psyykkisen tutkimuksen iso nimi.

Kirja on myös oiva muistutus siitä, että maailma ei muutu. Seansseja ja henkimaailman palveluksia myyvät meediot vastapainoina toimivine antispiritualisteineen ovat jossain muodossa läsnä myös tänä vuonna. Kilpajuoksu meedioiden temppujen paljastamiseksi on jatkunut sukupolvesta toiseen. Ehkä pienenä onnenpilkahduksena uskallan varovasti sanoa, etteivät meediot ole tällä hetkellä yhtä isoja median suosikkeja kuin yli kymmenen vuotta sitten. Okkultismi ei ole ihan niin suosittua lehtien sivuilla tai viihdeohjelmissa kuin muistan sen olleen, kun vietin teinivuosiani. Ehkä muistan väärin.

Modernin maailman mentalistit ja alan viihdetaiteilijat eivät ehkä enää ole niin selkeänä vastapainona spiritistisiä istuntoja tarjoaville henkilöille. Mentalisteina tunnetut Pete Poskiparta, Jose Ahonen ja Noora Karma ovat selkeästi tämän päivän antispiritualisteja. Tosin meedioiden näkyvyyden puuttuessa heidät tunnetaan enemmän muistitekniikoistaan, ajatuksenlukunäytöksistä sekä muista hämmästyttävistä tempuistaan. Derren Brown suorittaa uskomattomia näytöksiä, jotka saavat monet helposti uskomaan, että niissä käytetään jotain yliluonnollista kykyä. 

Juuri siinä on se ratkaiseva ero meedioihin verrattuna. Toisen osapuoli kertoo aivan suoraan, ettei viihteeseen liity luonnonlakeja rikkovaa magiaa. Toinen väittää tai vihjailee yliluonnollisen tulevan paikalle.

Kirjan toinen puoli esittelee tanskalaisen taikurin, joka oli oman aikansa Derren Brown. Ainakin tietyissä Euroopan valtioissa. Faustinus Pedersenin ura kohti tunnetumpaa Faustinus Capriellon nimeä oli kiehtovaa luettavaa. Hänellä oli sopiva yhdistelmä lavakarismaa, taikurien taitoja ja älyä. Meedioiden tempuista tehtiin teatteriyleisöille sopivat versiot, jotka olivat yhtä ällistyttäviä kuin seansseihin osallistuneet olivat kuvailleet. Mutta esityksen aikana Faustinus onnistui esittelemään yleisöä viihdyttävillä tavoilla mitä oikeasti tapahtui magian takana. Jättäen sopivasti mysteeriä seuraavaan esityskertaan.Yleisöa huijataan, mutta se kuuluu esitykseen. Siksi yleisö ei pettynyt petetyksi tulemisesta.

Faustinus mainosti olevansa vain taikuri, joka sattumalta osasi tehdä samat ilmiön joita meediot olivat tehneet psyykkisten ilmiöiden tutkijoille. Suosio vei antispiritistiä myös laajoille kiertueille Suomeen useampana vuonna. Sekä luennoille puhumaan spiritismistä. Viihdealalla oli useita vastaavia esiintyjiä, mutta Faustinus oli sukupolvensa parhaimmistoa. Ainakin lehtiarvostelujen mukaan. Faustinut oli enemmänkin viihdyttäjä kuin valistaja. Toki hän tuki rahallisesti parapsykologisia tutkimusseuroja ja oli mukana huijareiden paljastamisissa.

Yhteys Suomeen pysyi kiertueiden lisäksi myös suomalaisesta  Dagmar Elisabeth Edelberg vaimosta. Joka oli yksi monista miehen suhteista.

Taikureiden ja meedioiden historia on selkeästi aihe, josta haluan lukea lisää. Suosittelen lämpimästi Marjo Kaartisen Spiritistinen istunto -kirjaa. Kiehtova yhdistelmä kadonnutta maailmaa ja samalla osoitus siitä miten vähän maailma on muuttunut.