28.10.21

Virusdenialismin alkeet osa 2: psykiatri Andrew Kaufmanin eksosomit

Edellisessä osassa teimme nopean katsauksen virusdenialismin lähtölaukauksiin.

Vuosikymmeniä jatkunut virustutkimus on tuonut esiin valtavan määrän tietoa siitä miten virukset toimivat, miten ne reagoivat soluissa ja miten monipuolista virusten perimä voi olla. SARS-CoV-2 viruksen kohdalla virusdenialismi on uusimpien argumenttiensa parissa.Virusdenialismin on vastattava valtavalla rintamalla kerättyyn tutkimusaineistoon. Vain yksi monista denialisten taktiikoista on keskittyä yhteen tiettyyn asiaan, joka on tietenkin vain yksi viipale kokonaisuudesta. Tällä yhdellä asialla yritetään sitten kumota koko virologia.

Elektronimikroskooppien taltioinneissa näkyvät virukset ovat vaikea pala denialisteille. Laitteiden avulla nähdään viruksia juuri niistä näytteistä, joista viruksia pitäisi nähdä. Luonnollinen vastareaktio denialismin kannalta onkin vain väittää, ettei elektronimikroskoopin kuvissa näkyvät virukset ole viruksia. Vaan jotain aivan muuta.

 Juuri tällaisena vastarannan kiiskenä tuli koronapandemian alkutaipaleella esiin psykiatrian tohtori Andrew Kaufman. Kaufman sai uusia seuraajia erittäin ripeällä tahdilla. Virusdenialismin pienissä piireissä oli pitkään kaivattu uutta kasvoa, jolla oli jonkinlaista akateemista taustaa partansa takana. Sekä osaisi puhua aivan kuin tietäisi mistä puhuu.

Kaufmanin puheita on taltioitu Youtubeen. Niissä hän osoittaa selkeästi olevansa tautiopin suhteen siellä Pasteuria edeltävällä aikakaudella. Kaufman ei hyväksy esim. tuhkarokko, hepatiitti-, polio-, HI-viruksia tautien aiheuttajiksi. Tältä pohjalta hän tulkitsee koronaviruksiin keskittyvää tutkimusta. Kun tutkijat näkevät kuvissa viruksia, niin Kaufman näkee niissä eksosomeja. Eli solun ulkoisia vesikkeleitä.  Tuo on vain tylsä Wiki-artikkeli, mutta lisää seksikästä kamaa löytyy Duodecim-julkaisusta.

Kertauksena:

Eksosomit ovat solujen välisen kommunikoinnin osia. Eli solujen välillä liikkuvia "kirjekuoria" jotka voivat sisältää proteiineja, mRNA:ta ja muita molekyylejä. Eksosomien tutkimista on suoritettu 1980-luvulta lähtien. Eksosomeja on valtavasti erilaisia, sillä erityyppiset solut voivat tuottaa erilaisia eksosomeja erilaisten sairauksien takia. Niiden alkuperäsoluja voidaan tunnistaa vaikka hermosoluista peräisin oleviksi. Tätä solujen välistä viestittelyä tapahtuu jatkuvasti ja juuri nyt siellä verenkierrossasi! Jos eksosomit eivät liikkuisi sisälläsi, niin hyvin todennäköisesti et ole tarpeeksi eloisa lukeaksi tätä bloggausta.

Sitten pääsemme Kaufmanin luentoon. SPECIAL REPORT: Humanity is NOT a virus! videollaan Kaufman tuli tunnetuksi virusdenialisten parissa. Mm. salaliittoteorioistaan tuttu David "Liskomiehet!" Icke jakoi sitä seuraajilleen. Kaufman väittää, ettei lääketieteellinen yhteisö ole nähnyt, eristänyt tai tutkinut yhtäkään koronavirusta. Sen sijaan he ovatkin koko ajan tarkkailleet pelkästään eksosomeja! Ovatpas virologit huolimattomia.

Tarkastellaan siis videon sisältöä. 

Kaufmanin ensimmäisiä vastalauseita olivat Kochin postulaatit. Hän väitti, ettei SARS-CoV-2 täyttänyt Kochin asettamia kriteerejä tartuntataudin tunnistamiseksi. Tämä kohta on helppo pikakelata, sillä Robert Koch itsekin huomasi etteivät hänen postulaattinsa toimi kaikissa tapauksissa. Kolera ja lavantauti eivät täyttäneet postulaatteja. Eikä viruksia oltu edes löydetty, kun hän laati postulaattejaan. Postulaatteja onkin lisätty ja muokattu, jotta ne olisivat käyttökelpoisia myös tällä vuosituhannella.

Virusdenialismin suhteen diagnoosityössä käytetyt postulaatit ovat myös sieltä epäolennaisesta päästä. Jopa niillä päivitetyillä Kochin postulaateilla pyritään ainoastaan selvittämään aiheuttaako jokin mikrobi jotain tiettyä sairausta. Eikä siis sitä onko jokin mikrobi olemassa. 

 Useat virusdenialistit kyllä ymmärtävät tämän eron. Se ei estä heitä käyttämästä sitä semanttisena sumuverhona. On kuitenkin aivan turhaa jauhaa niistä heidän kanssaan.

18:50 kohdalla Kaufman ottaa esiin elektronimikroskooppien kuvia. Niistä hän esittelee kohtia, jotka ovat hänen mielestään eksosomeja. Jos seuraat mitä kohtaa hän ympyröi hiirellään, niin huomaat jotain outoa.

19:01 "You can see here an exosome budding out of the cell" ja hän pyörittää hiirtä tämän lisäämäni punaisen ympyrän kohdalla. Hän ei väitä, että siinä olisi valtava kokoelma eksosomeja, vaan yksi eksosomi. Se johtaa eksosomien ja virusten kokojen väliseen mokaan miehen puheissa. Kaufman vertailee eksosomiaan oikealla olevaan SARS-CoV-2 virukseen, joka on myös juuri työntynyt ulos solusta.

 

Mutta Kaufman ei tunnistanut vasemman puoleisesta kuvasta eksosomeja. Kuvan hän löysi James Edgarin Q&A: What are exosomes, exactly? artikkelista. Hän ei tainnut lukea artikkelia. Jos olisi lukenut, niin olisi ehkä huomannut tietopläjäyksen eksosomien kokoluokasta:

There are other types of microvesicle, including apoptotic bodies and ectosomes, which are derived from cells undergoing apoptosis and plasma membrane shedding, respectively. Although apoptotic bodies, ectosomes and exosomes are all roughly the same size (typically 40–100 nm) and all also contain ‘gulps’ of cytosol, they are different species of vesicles and understanding differences between them is of paramount importance but has too often been overlooked.

Kaufmanin eksosomiksi luuleva kohta on kuvan mittakaavan mukaan n. 400 nanometriä leveä. Eksosomit olivat niitä pienempiä palloja solun pinnalla.

Koronavirusten koko on n. 100 nanometriä.

Eksosomien tunnistamisessa Kaufmanilla on selkeitä ongelmia.

Videollaan Kaufman myös misquottaa professori James Hildrethiä (24:08), kun hän yrittää kasata argumenttiaan tukevaa materiaalia:

I happened to look into the virology literature and actually they also think that viruses and exosomes are possibly the same thing. This is James Hildreth, a very famous researcher and academic physician in the field of virology and HIV research [lists his many other credentials] and he wrote this paper with two of his colleages [sic] there, and what he said, and I quote, “the virus is fully an exosome in every sense of the word.” Now this was just a great confirmation of what I was already thinking. I was kind of blown away when I read this in a paper. Because this was one of the last papers I looked at. To find that they have come to the same conclusion really helped validate my opinion.” 

Hildrethin kirjoituksista diakuvaan valitaan: "...the virus is fully an exosome in every sense of the word." Hälytyskellojan kannattaa aina kilistä, kun näet lainauksissa noita "..." kohtia. Tälläkin kertaa hälytykseen oli hyvä syy.

Lainaus ei ole Hildrethin kirjoituksista, vaan William A. Wellsin kirjoittamasta When is virus an exosome? artikkelista. Wells kirjoittaa HIV:in toiminnasta eksosomien parissa. On nimittäin tutkittu retrovirusten replikaation eri vaiheita, ja eräässä vaiheessa eksosomien sisään voi päätyä myös virusten perimää ja proteiineja. Sieltä Kaufman on poiminut yhden lauseen. Välittämättä siitä, että aiheena oli viruspartikkelien leviäminen eksosomien muodossa. Hildreth ei ollut sanomassa, ettei HI-viruksia ole olemassa. 

Ehkä Kaufman ei vaan ollut skarppina miehenä, kun selaili Hildrethin tutkimustyötä Wellsin artikkelissa. Ehkä hän ei vaan välittänyt kontekstista, kun huomasi omaan ajatusmaailmaansa sopivan sanaparin. 

Jos haluat tietää tästä virusten ja eksosomien kontekstista tarkemmin, niin lue "Trojan exosome hypothesis" artikkeli. Käytin kokonaisen illan vapaapäivistäni sen lukemiseen, joten SINUNKIN TÄYTYY TUHLATA AIKAASI SIIHEN! Siinä ollaan aivan selkeästi eroteltu virusten toiminta eksosomien toiminnasta. Mutta hypoteesin mukaan tietyissä tilanteissa eksosomi voisi toimia viruksen leviämisen edistäjänä.

Kaufman ei ollut edes poiminut rusinoita pullasta, vaan luullut pöydälle kuollutta kärpästä rusinaksi. Tärkeintä oli saada kuuntelijat uskomaan, että immunologi oli samaa mieltä Kaufmanin kanssa siitä että eksosomit ja virukset ovat samoja asioita.

Hildreth ei ollut samaa mieltä Kaufmanin kanssa. Hildreth sai useamman tiedustelun Twitterin kautta, että onko hän oikeasti samaa mieltä Kaufmanin kanssa. Hildreth teki selväksi, ettei ole samaa mieltä.


Kohteliaana herrasmiehenä hän ei suoraan kommentoinut mitä ajattelee Kaufmanista.

Tällainen sekaantuminen eksosomien ja virusten yhteistyöstä oli ehkä alunperin taustalla, kun Kaufman erehtyi luulemaan eksosomeja viruksiksi. Se selittäisi miksi hän näkee kuvissa eksosomeja, kun virologit tunnistavat niistä erilaisia viruksia. Ja tunnistavat myös koronaviruksille ominaisia piikkiproteiineja koronavirusten pinnalla. Joita ei olisi eksosomeissa.

Mutta Kaufmanin reaktio siihen kun oli lukenut tuon yhden lauseen Hildrethiltä oli vain Kaufmanin ajatusmaailmaa vahvistava (24:44):

"This was just a great confirmation for what I was already thinking. I was kind of blown away when I read this in the paper, because this was one of the last papers I looked at. To find this after I've already come to the same conclusion, it really helped validate my opinion."

- Andrew Kaufman

Tuo olkoon oiva varoittava esimerkki siitä miten helposti me sorrumme vahvistusharhan ansaan. Jos Kaufman olisi vaivautunut lukemaan suoraan Hildrethin tutkimuspapereita (eikä vain yhtä lyhyttä artikkelia tutkimuksesta), niin ehkä hän olisi huomannut oman ajatusvirheensä.

28 minuutin kohdalla Kaufman ottaa esiin kahden kuvan vertailun. Vasemmalla oleva kuva on peräisin kiinalaisesta tutkimuspaperista. Kaufmanin mukaan kiinalaisesta paperista poimitussa kuvassa väitetään olevan koronavirus, eikä eksosomi (kuten Kaufman uskoo). Sen vastapuolelle Kaufman laittoi toisen kuvan, jossa hänen mukaansa on eksosomi. Hän kysyy pystyykö kukaan luentoa seuraavista huomaamaan niiden välillä eroja. 

Ero on selkeä. Vasemmalla puolella olevassa kuvassa on nähtävissä piikkiproteiinit, joista koronavirus on saanut nimensä. Sellaisia ei näy oikealla puolella olevassa kuvassa.

Mikä sitten on näiden eksosomien funktio, jos ne eivät liity Covid-19 tautiin? Kaufmanin mielestä emme näe sairastuneiden ihmisten näytteissä otetuissa elektronimikroskooppien kuvissa koronaviruksia, vaan eksosomeja. Kaufmanin ajatusmaailmassa se tarkoittaa sitä, että eksosomit toimivat solun puhdistamisprosessina. Sairastuneen solut tuottavat viruksilta näyttäviä eksosomeja, kun ne poistavat "toksiineja" soluista. Eli eksosomit/virukset olisivat sairauden seurausta, eivät sairauden syy. Aivan kuten Antoine Béchamp selitti mikrobien ja sairauksien yhteyttä! Siihen oli syynsä miksi aloitin tämän Virusdenialismin alkeet -sarjan Béchampista kertomalla.

 Seuraava ei enää liity viruksiin. Kirjoitan vain siitä miksi Kaufmanin ajatusmaailma on ajautunut noille raitelle missä hän tällä hetkellä kurvailee.

 Andrew Kaufmanin kirjoittama kuvaus itsestään:

I am a natural healing consultant, inventor, public speaker, forensic psychiatrist, and expert witness. I completed my psychiatric training at Duke University Medical Center after graduating from the Medical University of South Carolina, and I have a B.S. from M.I.T. in Molecular Biology. I have conducted and published original research and lectured, supervised, and mentored medical students, residents, and fellows in all psychiatric specialties. I have been qualified as an expert witness in local, state, and federal courts. I have held leadership positions in academic medicine and professional organizations. I ran a start-up company to develop a medical device I invented and patented.

Kotisivullaan Kaufman tarjoilee erihintaisia kursseja:

Natural Healing Consultation
Dr. Andy can assess any health issue you might be experiencing. This includes physical and psychological issues of any kind. You will learn how to heal yourself the natural way.

Health Advocacy
If you or your loved one is not sure about alternative or natural healing strategies, Dr. Andy can help teach you the risks and benefits of different approaches and will provide objective, scientific information to assist you in your most important decisions.

Cancer Advocacy
Dr. Andy will educate you and your loved ones on the risks and benefits of standard vs. alternative treatment for cancer. Dr. Andy is familiar with many different approaches to cancer and will make sure you know what’s out there.

 Näiden kurssien lisäksi Kaufman myy "luonnollisia hoivatuotteita" jotka hän on valinnut ayurvedan monipuolisesta valikoimasta. Menestystuotteenaan hän markkinoi Shijalit-pikitahnaa. Tuttu tuote monista luontaistuotekaupoista, joten on ymmärrettävää että Kaufman haluaa viipaleensa sen myymisestä. Kaufman on siis avoimesti ns. holistisen hoitomuodon kannattaja.

 Youtube kanavallaan hän toteaa jättäneensä tuottoisan lääkäriuransa, jotta voisi keskittyä tähän luonnonmukaisempaan tapaan auttaa ihmisiä.

"One year ago, I quit my lucrative Medical Career to blow the whistle on the fake Covid-19 Virus and Plandemic."

 Olisikin todella mielenkiintoista nähdä Kaufmanin tulojen muuttumisen ennen ja jälkeen koronapandemian alkamista. Miehen nimi kun levisi pandemian ansiosta ympäri maailmaa, joten verkkokurssien kassakilinä on varmasti tuttu ääni Kaufmanin kotikoneella.

 Kaikki tämä selittää sitä miksi Kaufmanin versiot ihmisten terveydestä ja sairauksien alkuperästä menevät niin paljon eri suuntaan lääketieteellisistä selityksistä. Tartuntatautien syiksi tarjoillaan virusten sijaan "toksiineille altistumista" tai "aliravitsemusta" tai "kehon oman uusiutumisen prosessia" tai "stressiä" tai "sähkömagneettista säteilyä" jotain muuta vastaavaa. Mitä tahansa muuta kuin sitä, että virus tarttuu ihmisistä toiseen ja aiheuttaa heissä oireita.

Jos kuuntelet Kaufmanin useita luentoja, niin huomaat miten varovasti ja kierrellen hän kohtelee tätä aihetta. Kaufman selkeästi ymmärtää miten lääkärit reagoisivat, jos hän kertoisi suoraan mitä ajattelee virusten vaihtoehtoiseksi selitykseksi.

Kaufmanin vakiokalustoon kuuluvat tutut puheet kehon yleisterveyden tärkeydestä. Jos se on kunnossa, niin ei tarvitse murehtia Covid-19 taudista. Eikä muistakaan tartuntataudeista. Tällainen yleinen terveyden edistämiseen keskittyvä puhe korvaa selitykset siitä mikä aiheuttaa Covid-19 oireet sadoissa miljoonissa ihmisissä ympäri maailmaa.

7 comments:

  1. "Kaufman ei ollut edes poiminut rusinoita pullasta, vaan luullut pöydälle kuollutta kärpästä rusinaksi."
    :D :D

    ReplyDelete
  2. Kiitos paneutumisestasi tämän aiheen pariin.

    Odotan suurella mielenkiinnolla kolmatta osaa tästä sarjasta toivoen, että siinä käsittelet asian pihviä eli sitä miten voimme olla varmoja, että virusten eristämistä osoittavissa kokeissa havaitut haitat soluille johtuvat todella seoksessa olevasta viruksesta eikä eristämistoimenpiteen koeasetelmasta kuten seokseen lisätyistä antibiooteista, vieraista esim. vero soluista tai sitten seoksen ja sen solujen näännyttämisestä nälkään.

    Eräs taho muuten keskittyy vaatimaan virologian tutkimuksissa toistaiseksi koskaan tekemättömiä kontrollikokeita viruksen eristämistä “todistavien” tutkimusten yhteyteen. Kontrollikoe pitäisi olla jotta voidaan olla varmoja juuri siitä, että kokeessa havaitut haitat aiheuttaa virus eikä jokin muu tutkimusmenetelmässä. Kontrollikokeessa tehtäisiin täysin sama toimenpide kuin juuri näissä eristyksissä tehdään, mutta ilman että seokseen lisätään sitä osaa (esim. räkä) missä viruksen oletetaan olevan. Näin ei ole koskaan virologian tutkimuksissa tehty ja tämä nimenomaan vaadittaisiin jotta voitaisiin sanoa, että haitat koeasetelmassa soluille tulevat viruspartikkelista eikä jostain muusta mitä koeasetelmassa tehdään.

    Merkinnän lopussa on myös linkki kirjeeseen, minkä Lanka lähetti lokakuun alussa Saksan terveysministerille. Mielenkiintoista olisi kuulla jos tuohon joskus jotain vastataan, mutta pidän sitä melko epätodennäköisenä että niin tehdään.
    https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=176795004631611&id=100069033360343

    Kritisoit Kaufmania siitä, että hän ei tarkalleen kerro sitä mikä sairauksia aiheuttaa jos eivät virukset. Ymmärrän ettei Kaufman mene tarkasti tähän aiheeseen, koska sitä on käsitelty muualla hyvin kattavasti. Tämä 2019 julkaistu "What really makes us ill? - Why everything you knew about disease is wrong" kirja on loistava opas jos oikeasti kiinnostuu siitä mikä muu meitä sairastuttaa. Kirja painaa yli kilon ja on todella paksun lisäksi kirjoitettu pienellä fonttikoolla, eli tämän lukeakseen pitää jo olla melkoisen vankasti kiinnostunut aiheesta. Lähdeviitteitä ja tutkmusviitteitä on kirjassa runsaasti, eli kyseessä on vankasti tieteeseen nojaava kirja. Kaufman ja muut virusdenialistit viittaavat usein juuri tähän kirjaan.
    https://whatreallymakesyouill.com/

    Jos haluaa samaa aihetta käsittelevän kirjan kevyemmässä muodossa suosittelen Cowanin helppolukuista 2020 julkaisemaa "The Contagion Myth" kirjaa. Molemmat näistä kirjoista löytyvät Adlibriksestä.

    /Marja

    ReplyDelete
  3. Jos Kauffman ei erottanut eksomia koronaviruksesta, niin kaikki muu on jonninjoutavaa selittelyä.

    ReplyDelete
  4. Marja, paras on viimeisenä. Ja jälleen useiden tuntien ilmaisen työn takana.

    ReplyDelete
  5. Minä taas odotan että henkilö tutustuu kritiikkiin ja vastaa esimerkiksi siihen että tämä suuri nero ei osannut lukea viittaamaansa tutkimusta.

    Tämä on tärkeää. Sillä ei riitä että on lähdeviitteet. Viittauksen on vastattava viitatun sisältöä. Tässä tapauksessa ei. ositettiin miten virus ei ole eksosomi joten Kaufmanin väitteen perusta on kumottu.

    Muutenhan tilanne on vähän kuin homeopaatit jotka yrittävät viedä asiat syrjään kovasta faktasta. Kun metatutkimukset eivät näytä homeopatian olevan parannusmenetelmä (luvat saadaan suomessakin btw. vaarattomuuden osoituksen eikä tehon osoituksen kautta, jos katsot itse tahoja jotka antavat nämä luvat). Tästä tasosta he yrittävät hypähtää asiasta edelle selittämään jostain veden todistamattomasta muistista. Mutta muistilla on mekanismina väliä vain jos homeopatia jo toimii. Jolloin valjastetaan kärryä hevosen eteen.

    No. Tuossa on jo annettu valokuva virusksesta. Se on aika hyvä alku sille että puhutaan jostain todellisesta. Joka ei ole eksosomi. Kuten näet omilla silmillä eron.

    Mutta hei. Jos sinä vaikka todistat että viruksia ei ole eikä ne voi toimia. Tee vertaisarvioitu tutkimus omalla nimellä ja palaa sitten rehvastelemaan sillä.

    ReplyDelete
  6. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tupakan_mosaiikkivirus

    TMV oli ensimmäinen löydetty virus. Sen löysi venäläinen biologi Dimitri Ivanovski,[1] hän suodatti bakteerisuodattimen läpi tupakan mehua ja totesi että suodatettu mehu pystyi edelleenkin saastuttamaan terveitä tupakanlehtiä, mutta piti sitä bakteerien tuottamana myrkkynä. Hän esitteli tuloksensa vuonna 1892 Pietarin tiedeakatemialle. Samoihin aikoihin hollantilainen Martinus Beijerinck[2] teki samanlaisia kokeita, mutta hän julkaisi ne vasta kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1898. Hän kuitenkin oli tullut siihen tulokseen että suodoksessa oli jotakin uuden tyyppistä taudinaiheuttajaa joka lisääntyi vain elävissä soluissa. Suodos oli steriili mutta se säilyi vuosia ifektointikykyisenä. Beijerinck kutsui tuntematonta taudinaiheuttajaa nimellä contagium vivum fluidum eli tarttuvaksi eläväksi nesteeksi.[3]

    Beijerinckin ansiosta suodattimen läpäisystä tuli viruksen kriteeri, ja hän lienee ensimmäisiä, jotka käyttivät sanaa virus suodatettavasta infektiivisestä tekijästä. Samankaltaisten suodosten katsottiin sisältävän virusta, jota silloin pidettiin nestemäisenä. 1900-luvulla mikrobiologit alkoivat ajatella, että suodatettava taudinaiheuttaja olisi jonkinlainen molekyyli. Lopullinen läpimurto uudelle ajattelutavalle tapahtui kuitenkin vasta 1930-luvulla. 1935 yhdysvaltalainen kemisti Wendell Stanley[4][5] yhdessä John Northropin[6] kanssa onnistuivat kiteyttämään tupakan mosaiikkiviruksen, joka saostui liuoksesta neulasmaisina kiteinä.

    ...
    Vuonna 1939 saksalaiset tutkijat Gustav Kausche, Edgar Pfankuch ja Helmut Ruska[9] julkaisivat ensimmäiset elektronimikroskooppikuvat TMV:stä. Se todettiin pitkiksi sauvoiksi, joiden paksuus oli noin 15 nm ja pituus noin 300 nm.
    (Ohessa valokuva)

    ReplyDelete
  7. Missä se Stefen Lanka-juttu on?

    ReplyDelete