6.1.24

Saatanalliset joululaulujen säkeet Iowassa

 Joulun kiireet jäivät edellisen kalenterini sivuille. Kaiken härdellin keskellä minulta jäi huomaamatta äärimmäisen tärkeä aihe. Yhdysvaltojen maaperällä hyökättiin räikeän avoimesti uskontoa kohtaan. Ja vielä joulurauhan aikana! Skandaali tapahtui Iowan osavaltion pääkaupungissa. Des Moinesin hallinnollisissa rakennuksissa on ihan laillisesti esillä uskonnollisia esittelyjä. Varsinkin jouluna, kun Jeesus-lapsi lepää seimessä ja ympärillä on kolme sijoituskonsulttia sekä pyhä neitsyenä pysynyt äiti. Ihan normaalia ja tavallista uskonnollista menoa, jota tasapuolisuuden nimessä sallitaan pidettävän hallintorakennuksen aulassa. Jouluseimi on jokavuotinen perinne rakennuksessa.

Mutta kaikki eivät ole yhtä avomielisiä ja suvaitse uskontoja. Yhä uudelleen ahdasmielisyys ja viha nousee pinnalle. Näin pääsi käymään joulukalenterin 14 luukun aukaisun yhteydessä. Iowan osavaltiossa oli ihmisiä, jotka eivät millään kestäneet uskontoa esiteltävän hallintorakennuksen sisällä. Nämä fanaatikot hyökkäsivät eteisessä pidettävän esittelyn kimppuun. Patsas vandalisoitiin. Syylliseksi ilmoittautui oma-aloitteisesti rikoksen suorittanut poliittisesti aktiivinen Michael Cassidy.

Onneksi pian selvisi, että hyökkäys olikin täysin perusteltu ja oikein. Vandalisoinnin kohteena ei ollut Cassidyn oman uskonnon patsas, vaan toisen uskonnon patsas. Cassidy on kristitty. Rikottu patsas oli Iowan saatanallisen temppelin pystyttämä. Kyseessä oli Baphometin patsas.

Koko episodi laittoi sanan- ja uskonnonvapauden rajapyykin linkoamisvaiheeseen. Ennen vandalisointia paikalla oli kristittyjä protestoimassa saatanallista sanomaa. Kyltit menisivät vihapuheesta, jos ne kohdistuisivat oikeisiin ihmisiin.


Onneksi kyseessä on kuitenkin vain mielikuvitushahmo, joten protestoijat eivät syyllisty viharikoksiin. On kuitenkin hauska katsella mitä kaikkea ihmiskunnan oletetussa sivistysvaltiossa tapahtuu vielä kalenterimme kolmannen vuosituhannen aikana.

5 comments:

  1. Menee vähän ohi aiheen, mutta minua on eläinten ystävänä aina tympinyt se, että saatanan hahmoon on enemmän tai vähemmän ujutettu piirteitä vuohista. Näin myös Des Moinesissa. Vuohet ovat hyödyllisiä ja älykkäitä - tosin joskus rasittavan juonekkaitakin kotieläimiä. Uskonnollisten mielikuvitushahmojen kanssa niillä ei ole oikeasti minkäänlaista tekemistä.

    ReplyDelete
  2. Aikamoinen provo näiltä saatananpalvojilta, mutta jos he eivät oikeasti ole tosissaan uskonnossaan, niin eikö kristittyjen kritisointi olisi ollut järkevämpää muulla tavoin?

    ReplyDelete
  3. niin eikö kristittyjen kritisointi olisi ollut järkevämpää muulla tavoin?

    Tässä kritisoidaan valtion ja uskonnon väliseen eroon liittyviä juttuja.

    ReplyDelete
  4. Jaa, eikös kristittyjen kritisointi ja kirkon ja valtion välinen ero kulje teikäläisillä käsi kädessä?

    ReplyDelete
  5. Täytyy myöntää että minulla on sitten vissiin ollut tiedonaukko, kun luulin että sarvet viittaa esim. härkään.
    Häränpalvontaa kait oli muinoin.

    ReplyDelete