8.7.24

Ilmastodenialistien meemi: Ilmasto ei lämpene, osa 2

Ilmastonmuutos ja varsinkin ilmaston lämpeneminen on toistuvasti uutisissa. Ympäri vuoden jatkuvat lämpötilaennätykset ympäri maailmaa varmistavat, että kuumat ja kylmät kelit tuottavat runsaasti keskustelua. Varsinkin sen erikoisen joukkion parissa, jossa ei millään hyväksytä erästä luonnontieteellistä faktaa: ilmasto on lämmennyt.

 Lämpenemistä ei hyväksytä vaikka moni muu IPCC:n ilmastoagendaa vastustava ja kritisoiva kirjailija, toimittaja ja tutkija on myöntänyt lämpenemisen. He eivät vaan ajattele, että mitattu lämpeneminen on mitenkään ongelma ihmiskunnalle. Lämpeneminen on ollut hidasta ja vähäistä, joten ei ole mitään syytä paniikkiin.

Väitän, että aihetta käsitellään samalla tavalla kuin luomisopin sisällä. Nuoren maailman kreationistit voivat hyväksyä ja jakaa eteenpäin artikkeleita, joissa perustellaan jonkin biologisen ilmiön olevan suunniteltu eikä evoluution tuotosta. Mutta samat nuoren maailman kreationistit eivät millään hyväksy saman artikkelin kirjoittajan tekstejä, joissa todetaan planeettamme olevan vanhempi kuin muutama tuhat vuosi. Näin kävi toistuvasti mm. professori Michael Behen kohdalla, kun kreationistit jakoivat hänen tuotoksiaan. Jakaminen loppui yleensä siihen, kun jakaja sai kuulla mitä Behe ajattelee esim. lajien yhteisestä polveutumisesta. 

Parisen päivää sitten huomasin amerikkalaisen Heritage Foundation yhdistyksen julkaisseen Roy Spencerin Global Warming: Observations vs. Climate Models kirjoituksen tämän vuoden tammikuussa. Kirjoitus sisältää olennaista kamaa ilmaston lämpenemisestä. Vielä parisen vuotta sitten Heritage Foundation kirjoitteli ympäripyöreästi ilmaston lämpenemisestä. Teksteissä painotettiin enemmän sitä, että IPCC:n käyttämät ilmastomallit arvioivat yläkanttiin lämpenemistä ja sen seurauksia. Vihdoinkin Heritage Foundation kirjoittaa, että ilmasto on lämmennyt.

 

 

1980-luvulta lähtien mitattu globaali lämpötilavaihtelujen muutos on selkeästi nähtävissä Roy Spencerin käyrissä.

Voimme siis lisätä Heritage Foundation järjestön samaan kastiin CLINTEL-maailmanilmastojulistuksen kanssa. Jopa CLINTEL kirjoitti julistuksessaan, että ilmasto on lämmennyt. Mutta vain niin vähän ja vain osaksi ihmiskunnan vaikutuksesta, että ilmiöstä ei kannata kauheasti välittää.

Kesälomani aikana luen myös Matti Virtasen kirjoittamaa Ilmastopaniikki - Hoito-opas kirjaa vuodelta 2019. Se sisältää useita kohtia, joita ilmaston lämpenemistä epäuskovasti sihisevät setämiehet voisivat lukaista läpi. Kirja ei missään nimessä ole ilmastodenialismia. Ilmastopaniikki sisältää runsaasti opettavaisia lukuelämyksiä. Eikä se toista denialistien levittämiä ilmastomeemejä. Esim. 1970-luvun jääkausipaniikki esitellään aivan oikein. Median versio siitä mitä akateemisissa papereissa kirjoiteltiin ei vastannut sitä mitä akateemisissa papereissa kirjoitettiin. Tiedotusvälineissä tehtiin sensaatiomaista otsikointia pian saapuvasta jääkaudesta, jota sitten toistellaan tänäkin vuonna esimerkkinä siitä ettei ilmastotiede tiedä mitä tekee. Vaikka ilmaston lämpenemisestä kertovat paperit yleistyivät enemmän kuin mahdollisesti viilentymisetä kertovat paperit.


 

Virtanen on haastatellut useita asiantuntijoita. Monet heistä puhuvat ilmastotutkimuksen vaikeuksista, ilmastomallien ongelmista ja tutkijayhteisön riitaisuudesta. Mutta siinä samalla lukija saa nauttia tällaisista kohdista. Professori Antero Järvistä on haukuttu ilmastodenialistiksi, mutta Järvinen vastaa Virtasen kysymykseen näin:

"Nyt täytyy tarkistaa, että kai Järvinen sentään hyväksyy globaalin keskilämpötilan nousu? 'Ilman muuta, mutta tässä täytyy ottaa huomioon, että olemme menneet 70 vuoden syklissä nyt ylöspäin. En minä kiistä sitä, eikä varmaan kukaan järkevä ihminen kiistä, että keskimäärin on lämmennyt. Mutta aika pian varmaan tullaan alaspäin, jos mennään vanhan mallin mukaa."

s. 101

Professori Lennart Bengtsson kertoo samalla tavalla lämpenemisestä. Hän myös kertoo miksi mitattu lämpeneminen ei ole johtunut Auringosta. Virtanen kysyi häneltä mitä voidaan sanoa hiilidioksidin lämmitysvaikutuksesta tulevaisuudessa.

"Kaikki viittaa siihen, että alailmakehä on lämmennyt keskimäärin noin yhden celsiusasteen, ja suuri osa siitä selittyy kasvihuonekaasuilla. Yksi osoitus siitä on, että stratosfääri on samaan aikaan viilentynyt. Jos kyseessä olisi pääasiassa auringon vaikutus, niin myös stratosfääri olisi lämmennyt, koska otsoni absorboi lämpösäteilyä siellä."

s. 162

 Useat tutkijat joita ilmastodenialistit siteeraavat myöntävät, että ilmasto on lämmennyt. Heillä on vain eri selityksiä sille mistä tuo lämpeneminen johtui. Luonnolliset pitkän aikavälin syklit, pilvien vaikutus, jne.

Virtanen teki kirjassaan myös pientä ennustamista siitä mitä ilmastolle tapahtuu lähiaikoina.

"Monet ilmastoskeptikot ovat varoittaneet 2020-luvusta tulevan huomattavasti edeltäviä vuosikymmeniä kylmempi, koska Auringon ja valtamerien oskilaatiot ovat siinä asennossa, että ne voivat pudota yhtä aikaa miinukselle. Hiilidioksidilla on kova työ pitää globaali keksilämpötila korkealla, jos Schwabe-sykli, Maunderin jakso, AMO ja PDO osoittavat samaan aikaan alaspäin."

Jos olisi pakko lyödä vetoa, niin veikkaisin itse ilmaston viilenevän lähivuosikymmenien ajaksi. Se tarkoittaa käytännössä, että ilmastopolitiikassa pitäisi varautua lämpenemisen lisäksi viilenemiseen, jota tuskin kannattaa estää lisäämällä kasvihuonekaasujen päästöillä."

s. 61-62

Tutkija Mauri Timonen kertoo samanlaisesta pian saapuvasta viilentymisestä.

"Timonen ennustaa, että lähivuosikymmeninä globaali lämpötila yllättää: "Ilmasto on muuttunut aina isojen syklien mukaan. Nyt ovat merien oskillaatiot menossa kohti kylmää vaihetta, ja Auringon ennustetaan siirtyvän miniminvaiheeseen. Se tarkoittaa, että tulossa on joko kylmää tai hyvin kylmää."

s. 142

 

Tällaisella pian saapuvan viilentymisen alkamisen ja lämpenemisen päättymisen ennustamisella on pitkä historia.

 


Kuinka paljon SINÄ olet valmis lyömään vetoa lämpenemisen jatkumisen puolesta?

No comments:

Post a Comment