6.9.24

Litteä Maa VS Etelämantereen keskiyön aurinko

Tuhlaan vapaa-aikaani seuraamalla täysin turhanpäiväisiä väittelyjä. Yksi monista suosikkiaiheistani on tarkkailla riitelyä litteän Maan kannattajien ja koko muun maailman välillä. Maan kaarevuus pääteltiin yli tuhat vuotta sitten tähdistä ja Auringon tekemistä varjoista eri leveysasteilla. Havainnot ja päättelyt Maan muodosta olivat toimivia ennen kuin edes tiesimme mitään aurinkokeskeisestä maailmankuvasta. Sen jälkeen aihe jäi itsestäänselvyytensä takia käytännössä unohduksiin. Vasta viime vuosikymmeninä myytti litteästä Maasta on saavuttanut jonkinlaista suosiota. Kiitos internetin useat salaliittofoorumit. Ajatuksena se on onneksi vaaraton.

 Juuri litteän Maan erikoisuus ja keino sovitella täysin päinvastaisia selityksiä keskenään kiehtoo minua. Erilaiset selitykset Maan muodoille ja niiden toimiminen ovat oivia aivopähkinöitä. Samalla oppii kertauksena paljon geometriasta, matematiikasta ja tähtitieteestä. Ne asiat joiden kohdalla ajattelin – arvosanojeni perusteella - aivan muita asioita pulpetin äärellä. Ehkä piirtelin liikaa manga-pimuja vihkooni.

Eräs väittelyn suurista aiheista on hauska. Lapissa havaitaan kesäisin keskiyön aurinko. Vastaava ilmiö on nähtävissä myös Etelänavalla, kun Suomessa on talvi. Tutkimusmatkailija Roald Amundsen kirjoitti siitä päiväkirjaansa. Samoin Etelänavalla työskentelevät duunarit ovat huomanneet ilmiön. Jos kiireiltään kerkiävät katselemaan ikkunasta ulos.

Pannukakun muotoinen Maa edellyttäisi näin toimivan tähtitaivaan näkemisessä toinen toistaan monimutkaisempia selitysmalleja. Jotka ovat ristiriidassa keskenään. Litteän Maan kannattajat ovat enimmäkseen yhtä mieltä siitä, ettei Etelämantereella tapahdu yötöntä yötä. Aurinko ei heidän malleissaan koskaan jää yöksi horisontin päälle, koska heidän mielestään Etelämannerta ei ole olemassa. Se mitä me luulemme Etelämantereeksi onkin valtava jääseinä pannukakun piirinä. Pohjoisnapa on pannukakun keskipiste. Aivot menevät helposti mutkalla, kun miettii miten Auringon liikkeet saadaan sovitettua tällaisiin malleihin.

Pallouden kieltäjät ovat yhtä mieltä siitä, että Etelämantereella havaittu 24 tuntia kestävä kirkas päivä romahduttaisi yleisimmät litteän Maan mallit.

Tänä vuonna tapahtuu järisyttävin koe. Dramaattisesti nimetty Viimeinen Koe eli The Final Experiment on mahdollisuus ratkaista ainakin juuri tämä kiista. Amerikkalainen Will Duffy tarjoaa ilmaisen matkan Etelämantereelle joulukuussa neljäksi päiväksi. Hänellä on mahdollisuus itse havaita ja testata jääkö Aurinko yöksi horisontin päälle vai ei. Mukaan pääsee myös muita osallistujia, mutta heidän on maksettava omat lentonsa.

Etelämantereelle lähtevillä on mahdollisuus tarkkailla päivän pituutta. Ainakin kolme litteän Maan kannattajaa on ilmoittautunut retkelle. Useampi retkelle vartavasten kutsuttu on kieltäytynyt. Vaikka tarjolla on mahdollisuus mullistaa omaa maailmankuvaansa. Nousta litteän Maan yhteisön ikimuistoiseksi merkkihenkilöksi. Jostain syystä sellainen maine ei kiinnosta heitä.

 Odotan retken tuloksia enemmän kuin joulupukin saapumista. Vielä suuremmalla innolla odotan sitä miten osallistujat selittävät pois havaitsemansa keskiyön auringon. Ennakkoon puolustuspuheiksi on keksitty retken olevan alusta loppuun huijausta.

3 comments:

  1. Pikkuinen viritys kirjoituksesi faktapuoleen: maan kaarevuus on havaittu jo reilusti yli kaksiTUHATTA vuotta sitten. Eratosthenes Kyreneläinen mittasi maan säteen yllättävän tarkasti jo vuonna 240 (noin). Maan muoto ei ollut suinkaan hänen 'keksimänsä' - jo Pythagoras oli heittänyt ajatuksen ensimmäisenä nimeltä tunnettuna ihmisenä. Asiasta lisää FB-ryhmässä "Litteä Maanpiiri - kritiikki & debunkkaus"

    ReplyDelete
  2. Eikös nämä maanpallo ja jopa maantiede asiat pitäisi olla kaikkien tuon sortin uskovaisten hallussa? Jos kerran tämä "Jeesus " oli jumalan ( "kaikkivaltias taivaan ja maan luoja" ) poika, niin eikös kukaan näistä "opetuslapsista" älynnyt kysyä tätä asiaa ....maapallo .... vai onko se MAA .... " Sellainen lituska levy , jota joku "olio" alapuolelta !!! kannattelee !? Kai se sen (Jeesuksen ) ISÄ ja poikakin, tietää tarkoin asian "oikea laidan"? ...Muuten.... (Mitähän sen "Äiti: Maria, mistään mitään tiesi?) Tuota uskovaisten jonninjoutavaa höpinää on "Uusi Testamentti" vähintäänkin pullollaan!

    ReplyDelete
  3. Tämä nyt taitaa olla sitä fundamentalismia!

    ReplyDelete