27.4.11

Obamagaten loppu

Vuonna 2008 suomalainen profeetta Jouko Piho ilmoitti jotakin radikaalia presidentti Barack Obamasta: Obama ei ole syntyperäinen jenkki, joten hän ei voi olla USA:n presidentti! Salaliittoteoriat pulpahtivat alunperin pintaan valkoihoisten patrioottien synapseista, mutta missään nimessä he eivät ole rasisteja. Ei! He vain sattuvat olemaan erittäin huolissaan presidentin syntyperästä, ja vain sattumalta juuri silloin, kun presidentin pigmenttitiheys on tavallista tiheämpi.

Jenkkilän evankelistoja kuunteleva Jouko Piho on kampanjoinut pitkään Obaman kenialaisen syntyperän puolesta. Samoin hän on toitottanut, ettei Havaijin osavaltiolla ole oikeaa Obaman syntymätodistusta. Lehdistölle esitelty paperi on nääs lyhyempi kaavake, todistus syntymästä. Sehän ei kelpaa Piholle ja kumppaneille. Ei, vaikka se on juuri se virallinen dokumentti jota käytetään viralliseen asiointiin virallisissa laitoksissa. Kyseinen lyhyempi paperi kumoaa salaliittoteorian, joten kyseinen paperi ei kelpaa todisteeksi Obaman kansalaisuudesta. Simple when you know how.

Piho ja kumppanit ovat myös eksyneet väärennösten äärelle. Kinastelu on jatkunut pitkään Obaman hallinnolla ei ole ollut suuria paineita vastata salaliittoteorioihin. Teorioita erilaisista syntyperistä viljelevät radio- ja televisioäänet olivat omiaan ajamaan keskitien rationaaliset ihmiset kohti Obaman leiriä. FoxNewsin vakioasiantuntijat ovat kyselleet aivan viattomasti Aidon ja Alkuperäisen syntymätodistuksen perään.

Ei enää! Valkoinen talo julkaisi Havaijin holvissa kätkössä olleen pitkän kaavakkeen. Se ei ollut helppoa, sillä osavaltion laki kieltää paperin julkaisun, vaikka itse syntynyt sitä pyytäisi. Syntymätodistuksessa seisoo synnytyssairaalan nimi ja synnytyksen hoitaneen lääkärin allekirjoitus. Poikkeuslupa heltisi lakimiesten avustuksella, sillä Havaijin viranomaiset kyllästyivät jatkuvien kyselyiden tulvaan. Yllättävää kyllä, mutta virkailijoilla on muka parempaakin tekemistä kuin todeta tuhannen kerran, etteivät osavaltion tietosuojalait salli kenenkään syntymätodistuksen luovuttamista.

Nyt kansakunta pääsee tärkeiden asioiden kimppuun; terveydenhuolto, velkataakan pienennys, ulkopolitiikan solmut, jne. Nyt Jouko Piho voi unohtaa villit salaliittoteoriat. Laitoinkin ilmoituksen tästä julkaistusta syntymätodistuksesta Pihon US-blogiin. Nyt seuraamme jännittyneinä miten Piho pihisee uutisen luettuaan.

Ennusteet eivät ole lupaavia. Salaliittoteorioiden maailmassa salaliittoja kumoava aineisto on todiste salaliitosta. Piho pystyy aina vetoamaan siihen, että syntymätodistus on taitava väärennös. Ja syntymätodistuskohinan jälkeen salaliittoteoreetikot pääsevät "kyselemään kysymyksiä" Obaman opiskelutiedoista ja -paikoista. Obaman jälki-istuntolaput julkisiksi!

---STOP THE INTERNETS---

Nyt minä sen keksin! Koko Obamagate on ollut presidentti Obaman juoni. Kehittämällä kohua syntypaikan epäselvyydestä Obama loi paineita arkistoissa olevan dokumentin julkaisemiselle. Kun laki kuitenkin esti sen, niin vaadittiin suurempaa poliittista painetta, eli oikean Birthe-liikkeen syntymistä. Sen nostattama älämölö kesti pitkään, mutta tuotti tuloksia. Presidentti Obama "nöyrtyi" ja "pakon edessä" ehdotti, että Havaijin osavaltio tekee poikkeuksen lain noudattamisessa. Vain tämän kerran. Vain presidentin takia. Mitäs pienistä.

MUTTA!!!

Näin Obama sai haluamansa ennakkotapauksen. Nyt hänellä on perustelut lain kiertämiselle "poliittisen paineen takia", sillä häntä on jo käsitelty aivan kuin presidentti olisi lain yläpuolella. Nerokasta!

3 comments:

  1. Koska hän oli ehdokkaana..
    Perustetaan järjestö ja komitea ja addressi vaatimaan Piholta syntymätodistusta ja jälki-istuntolappuja.. ;D

    ReplyDelete
  2. MrrKAT, olette nero. Varmasti tuttu mantra.

    ReplyDelete
  3. Öh, myönnetään että on sanottu, ja hämmentää joka kerta.

    ReplyDelete