Juutalaisvainot ja kristinusko, osa I

Kirjoitan pidemmän jutun juutalaisvainojen historiasta, ja siitä miten kristinusko on lietsonut sitä eri vuosisatoina. Lähteenäni on pääasiassa Faith and Fratricide: The Theological Roots of Anti-Semitism, kirjoittanut Rosemary Radford Ruether. Faith and Fratricide kirjoitettiin vuonna 1974. Kirjan tarkoituksena on tarkastella kristinuskon ja anti-semitismin yhteistä historiaa. Nykyään kristityt - ainakin useimmat - sanovat juutalaisten olevan "valittu kansa" ja Israelin olemassaolo on ihan hyvä asia. Hieman yllättävää meille nykyaikaisille ihmisille on se, että tämä positiivinen kanta juutalaisuuteen nousi teologien keskuudesta esiin vasta holokaustin jälkeen. Toki juutalaisten asemaa parannettiin jo 1700- ja 1800 luvuilla. Useat huomasivat, että kristiusko oli saarnannut vähemmän mairittelevasti juutalaisesta uskosta, ja samalla kansasta. 

Ja näitä saarnoja oli esitetty käytännössä kristinuskon alusta lähtien. Juutalaiset olivat sokeita, sillä he olivat hylänneet Jeesuksen osoittaman Totuuden. Juutalaiset olivat hylänneet Jumalan. He olivat itsepäisesti tulkinneet väärin itse Jumalan asettamaa Lakia. He olivat pelastuksen ulkopuolella. He tappoivat Jeesuksen. 

Tällä tavalla kirkko oli vuosisatojen aikana luonut halvuksintaa juutalaisuutta kohtaan. 40-luvun lopulla kirjoitettiin Jesus et Israel, jossa historoitsija Jules Isaac, itse juutalainen, tutkiskeli miten Uusi testamentti esittää arveluttavaa materiaalia ja esittää juutalaisuuden uskonnottomana. Voisiko kristinuskoa puhdistaa anti-semitismistä? Jotkut alkoivat puolustaa Raamattua tällaisilta syytöksiltä. Jos kristinuskossa olisi jotain ennakkoluuloja juutalaisia kohtaan, niin ne oli varmasti lisätty siihen myöhemmin. 

Alkuperäinen puhdas kristinusko oli ilman tällaisia negatiivisia asioita. Useat kohdat saatiinkin selitettyä pois. Jotkut Jeesuksen kommenteista tarkoittivat vain niitä Jerusalemin juutalaisia, jotka eivät uskoneet hänen sanomaansa. Nämä juutalaiset olivat hylänneet Jumalan, ei koko kansa, joten oli väärin tulkita tämä anti-semitismiksi. Lisäksi useat syytöksen juutalaisten sokeudesta olivat profeetallisia kohtia joita esittivät Israelissa olevat kristityt. He halusivat koskettaa oman kansan sydämiä ja täten käännyttää heidät kristityiksi. Näitäkään kohtia ei tarkoitettu kuvauksiksi juutalaisuudesta. Mutta kaiken tämän jälkeen oli vielä kohtia, jotka tekivät selväksi kirkon ja synagogan konfliktin. 

 Paavi Johannes XXIII kutsui koolle Vatikaanin toisen konsiilin (vuonna 1959) ja uudistuksia alkoi tapahtua. Vatikaani alkoi vaatimaan, että katolilaiset tekevät enemmän yhteistyötä ja keskustelua juutalaisten kanssa. Julistuksessa vaadittiin katolilaisia saarnaajia ja opettajia kumoamaan myytit joita on laskettu juutalaisten harteille kristinuskon toimesta; he ovat hyljätty kansa, Jumalan kiroamia epäuskon takia. Nyt juutalaisuudesta kumpuavat yhtäläisyyden kristinuskoon nähtiin hyvinä asioina. 

Moderni ja yhteisymmärrykseen pyrkivä tulkinta antaa juutalaisuudelle mahdollisuuden. Kristinusko tarvitsee juutalaista historiaa ollakseen täydellinen, ja juutalaisuus tarvitsee Jeesusta ollakseen täydellinen. Kirkon ja synagogan välisestä toiminnasta seuraa armo ja parannus. Eroavaisuuksien yhteensovittamisesta seuraa suuri täyttymys Lopun koittaessa. Ja sitten on näitä liberaaleja nössöjä, jotka sanovat kaikkien uskontojen johtavan omalla tavallaan Taivaaseen, mutta unohdetaan nämä hipit. 

 Ongelma on kuitenkin vielä olemassa, jos tulkitsemme Raamattua tiukalla kannalla. Jotkut papit saarnaavat vieläkin kristinuskoa ainoaksi oikeaksi totuudeksi. Ei ole mitään keinoa saada pelastusta ilman juuri heidän tarjoamaa versiota Raamatusta. Monopoli taivaalliseen tietoon johtaa vääjäämättä sosiaalisiin asenteisiin ja poliittisiin päätöksiin. 

 Mutta mikä on se kriittinen ongelma? Ratkaisematon kiista ei ole Jeesus tai hänen jumaluutensa. Se on väite siitä, että pelastuksen saa vain ja ainoastaan kristinuskon kautta. 

Anti-semitismiä oli olemassa ennen kristinuskoa. Se kuitenkin perustui eri asiolle kuin kristinuskon levittämä anti-semitismi. Egyptiläiset kirjoittivat juutalaisia tapoja halveksivia asiota. Syynä oli itse juutalaisten pelastustarina, jossa egyptiläiset kuvattiin negatiivisessa valossa. Siksi papisto alkoi kirjoittamaan, että juutalaiset eivät paenneen Egyptistä, vaan heidät ajettiin pois, jotta egyptiläiset pääsisivät eroon lepraa levittävästä kansanosasta. Sapatti ei ollut mikään kunniallinen muisto, vaan osoitus kansan sairastavasta kunnosta. Matkallaan pois Egyptistä juutalaiset pystyivät matkustamaan vain kuusi päivää kerrallaan, sillä heidän sairas kunto pakotti kansan lepäämään. Tällaisia tarinoita koottiin yhteen 300-luvulla, ja ne kumottiin helleenijuutalaisten toimesta. Valheet jäivät kuitenkin elämään kansan keskuudessa. Myös helleeneillä oli omat syynsä ihmetellä mikä juutalaisia oikein vaivaa. Heillä oli oma kulttuurina ja uskontonsa, eikä sekoittumista päästetty tapahtumaan. Juutalaiset eristäytyivät, eivätkä suostuneet palvomaan virallisia jumalia. 

Koska kreikkalainen sivilisaatio oli maailman silmissä standardi ihmisten elämässä, aiheutti juutalaisten eriävä kanta skismoja. Juutalaiset sanoivat, että kreikkalaiset jumalat olivat vääriä jumalia ja kreikkalaiset tavat olivat "epäpuhtaita." Kulttuurien välinen kinastelu ja helleenien reaktiot eivät kuitenkaan ollut rasistisia (toisin kuin egyptiläisillä), sillä ne katosivat heti kun juutalainen luopui omasta Laistaan ja omaksui kreikkalaiset tavat. Anti-semitismi oli spontaania seurausta juutalaisen uskonnon sosiaalisista seuraamuksista. Sama syy johti kristittyjen vainoamiseen.

 Tänä aikana jotkut juutalaiset oppineen ottivat vaikutteita kreikkalaisten filosofiasta ja juutalainen gnostilaisuus syntyi. Nämä gnostilaiset käänsivät juutalaisen uskonnon symboolit ylösalaisin omilla tulkinnoillaan. He kirjoittivat omia mysteerisiä tekstejä joissa juutalaisuus sai negatiivisen sävyn. Mutta palataan kristinuskoon. Rooman keisarikunta otti haltuunsa Lähi-idän. Syntyi sotia roomalaisten ja juutalaisten välillä. Juutalaiset hävisivät. 

Sodat eivät kuitenkaan johtaneet juutalaisvainoihin. Roomalaiset halusivat rakentaa toimivan hallinnon jokaisen etnisen ryhmän ja Rooman hallinnon välille. Kun juutalaisten uskonnollisen määräykset kielsivät epäjumalien palvomisen samalla kun Roomalle piti osoittaa uskollisuutta, niin heille sallittiin toisenlaiset rituaalit. Sotien jälkeen roomalaiset halusivat rauhaa, eivät juutalaisten tuhoamista. Temppeli tuhottiin ja Jerusalem poltettiin maantasalle, mutta syynä oli se, että ne olivat juutalaisten vallankumouksellisten kokoontumispaikkoja. Sen jälkeen roomalaiset rakensivat nopeasti suhteet farisealaisten kanssa, jotta juutalaiset saataisiin rauhoittumaan. 

Rooman lakeihin lisättiin juutalaisten erikoisuuksiin soveltuvat kohdat. Yhteistyö ja -ymmärrys estivät vainot. Juutalaisilla oli erikoisasema pakanojen johtamassa keisarikunnassa. Tätä asemaa alettiin purkamaan, kun johto vaihtui kristityksi. Siksi onkin hieman outoa selittää kristittyjen anti-semitismiä pakanoilta perittynä. Historian valossa asiat menivät toisinpäin. 

Kun kristinuskosta tuli valtionuskonto Rooman aikana, niin samalla he saivat monopolin. Kristinuskosta tehtiin ainoa hyväksytty uskonto. Pakanat ja kerettiläiset saivat parhaassa tapauksessa lähtöpassin, pahimmassa tapauksessa sytykettä. Mutta juutalaisuus sai taas erikoisaseman. Tosin erilaisen kuin aikaisemmin. Juutalaisuus sai olla ainoa ei-kristillinen uskonto. Se kuitenkin hyväksyttiin juuri ja juuri. Sen asema vastasi pariaa. Juutalaisten uskonto sai olla olemassa aikojen loppuun asti, jotta kaikki muistaisivat sen olevan tyhjä uskonto joka oli menettänyt valituksi tulemisen ja sisäisen henkisen voiman. Sen olemassaolo osoittaisi kristinuskon olevan Jumalan valittu uskonto ja todistaisi kristinuskon lopullisen voiton. Kun Kristus palaa takaisin, juutalaiset joko hyväksyvät olleensa väärässä tai joutuisivat lopulliseen kadotukseen. 

Kirkko piti yllä käsitystä siitä, että juutalaisuus oli väärä uskonto. Lakeja muutettiin asteittain juutalaisten aseman huonontamiseksi 300- ja 400-luvuilla. Kun juutalaiset menettivät jonkin oikeuden, sitä ei saatu takaisin kokonaisuudessaan, ja heitä kohtaan asetetut rajoitukset kovenivat. Ensimmäisiä lakeja tehtiin Konstantinus Suuren aikana. Juutalaiset eivät saisi pitää kristittyjä orjia. Ensin tämä muotoiltiin siten, että juutalaiset eivät saaneet ympärileikata orjiaan. Täten estettiin juutalaisten käännytystyö palvelijoiden parissa. Kristinusko oli saanut paljon uusia jäseniä juuri tällä käännytystekniikalla.

 Eli ensin kiellettiin palvelijoiden käännyttäminen juutalaisuuteen, sitten kiellettiin kristittyjen orjien omistaminen. Kirkko ei ottanut selvää kielteistä kantaa orjuuteen sinällään (itsessään suuri häpeä meidän silmissä), mutta juuri tällainen juutalaisten harjoittama orjuus oli tiukan valvonnan alla. Lisäksi oli teologisesti sietämätöntä sallia Jumalan hylänneiden pitää Kristuksen löytäneitä ihmisiä orjina. Tällä ei tarkoitettu, etteikö kristityt saisi pitää kristittyjä orjia. Laki teki myös mahdolliseksi vapautua juutalaisten alaisuudesta kääntymällä kristityksi. Aika varmasti moni orja hoksasi tämän ja "löysi" Jeesuksen. Tästä oli taloudellisia seuraamuksia juutalaisille. Orjuuteen perustuvassa ekonomiassa oli mahdotonta ylläpitää mitään suurta valmistus- tai maatalousyrittäjyyttä ilman orjia. Juutalaiset eliminoitiin kristittyjen yhteisöjen liike-elämästä. Juutalaiset saivat jatkaa orjien välittäjinä, mutta vain ei-kristittyjen orjien. 

Eräs lain seuraamus oli myös juutalaisten epäsuora häätö maatalouksien ja maiden omistajuudesta. Samalla juutalaisten uskonnollinen- ja kotielämä joutui muuttumaan, sillä sapatin aikaiset työt (mm. synagogan lyhtyen sytyttäminen) teetettiin orjilla, jotka eivät olleet juutalaisia. Kristityt tekstit kielsivät suoraan ketään kristittyä sytyttämästä synagonien lyhtyjä. 

Toinen laki kielsi juutalaisia käännyttämästä ihmisiä. Samalla juutalaisia kiellettiin puuttumasta kristittyjen käännytystyöhön juutalaisten parissa. Juutalaiseksi kääntymisestä tai kääntymisessä auttamisesta tuli rikos. Tuoreelta juutalaiselta takavarikoitiin omaisuus. Myöhemmin rangaistuksia kovennettiin. Joissain valtioissa otettiin käyttöön kuolemanrangaistus. 

Eikä siinäkään kaikki. Jotkut lait tekivät mahdolliseksi takavarikoida omaisten omaisuus jopa viisi vuotta käännytetyn/käännyttäjän kuoleman jälkeen. Yksi kiistelty ongelma oli vainotun (pakkokastetun) juutalaisen halu palata juutalaisuuteen. Jos juutalainen haki turvapaikkaa kirkolta, niin hänellä oli oikeus palata juutalaisuuteen. Myöhemmin jopa tämä oikeus poistettiin Justinianus I:sen aikana. Kastetta ei voinut kumota mitenkään. Jotkut kristityt lastenhoitajat tekivät juutalaisten lasten kohdalla tällaisen tempun. Ainakin virallisesti kirkko ei hyväksynyt pakkokastetta. Tehtiin lisää lakeja, joilla kiellettiin juutalaisten yritykset vakuutella pakkokastettua takaisin juutalaisuuteen. Avioliitto joutui myös vastaavien muutosten kouriin. Ensin juutalaisia miehiä kiellettiin ottamasta vaimoja tietyistä paikoista. Lopulta tehtiin kristityille laittomaksi mennä naimisiin juutalaisen kanssa. Rangaistuksena kuolema. Kirkko erotti seurakunnasta sellaiset kristityt, jotka elivät yhdessä juutalaisten kanssa. 

 400-luvun lopulla tehtiin uudenlaisia lakeja, joilla alennettiin juutalaisten sosiaalista asemaa. Juutalaisilta evättiin kaikki sotilaalliset ja siviiliarvot, ja lopulta heiltä kiellettiin kaikki julkiset virat. Myöhemmin heiltä kiellettiin oikeus toimia lakimiehinä ja tuomareina. Heidän oikeutta toimia todistajina kristittyjä vastaan rajoitettiin. Theodosius Suuren tekemät lakikokoelmat (Codex Theodosianus) voi kiteyttää näin; juutalaisilla ei saa olla valtaa kristittyihin. Se olisi "loukkaus kristinuskoa vastaan." Juutalaisia varten luotiin myös oma vero, ainoana ryhmänä, jonka keräämistä jatkettiin eri muodoissa. Vuonna 423 juutalaisia kiellettiin rakentamasta ja korjaamasta synagogia. Tällaisia lakeja laadittiin yhä uudelleen ja uudelleen, aina 1800-luvulle asti. Tiettyjä juutalaisia uskonnollisia juhlia ei saanut pitää. Alettiin esittämään väitteitä, että juutalaiset rituaalit pilkkaavat kristinuskoa. Juutalaiset pakotettiin myös noudattamaan kristillisiä avioliitto-, avioero- ja verisukulaisuuslakeja. Jopa juutalaisten omia uskonnollisia asioita piti alkaa selvittämään roomalaisissa oikeussaleissa. 

Vuonna 425 juutalaiset määrättiin noudattamaan kristillisiä juhlapyhiä ja paastoja. Samalla vuosisadalla alkoi käytäntö, jolla juutalainen yhteisö pakotettiin kuuntelemaan kristittyjen käännytyssaarnoja. Määräykset ja kiellot tunkeutuivat yhä syvemmälle. Lahjojen saaminen tai antaminen kristittyjen ja juutalaisten välillä kiellettiin. Samoin kävi illalliskutsujen esittämiselle ja rahan lainaamiselle. Kaikenlainen uskonnollinen yhteistyö kiellettiin. Rabbit eivät saaneet siunata peltoja. Kristityt, erityisesti papit, eivät saaneet osallistua juutalaisten juhliin, pääsiäistä ei saanut viettää juutalaisten kanssa, eikä heiltä saanut hyväksyä uskonnollisia lahjoja. 

Eräs huomattava uskonnollinen muutos oli kastekaavojen päivittäminen. Ensimmäisen vuosisadan aikana kastekaavoissa oli eroja. Juutalaisten kohdalla kaavat olivat lyhyempiä kuin pakanoiden. Monoteistit olivat jo lähempänä kristinuskoa. Juutalaisten ei tarvinnut mainita demonienpalvonnan hylkäämistä. Mutta viidennen vuosisadan aikana tilanne muuttui. Uudet kastekaavat esittivät juutalaiset enemmän demonisina ja vastustuskykyisinä kristinuskolle kuin muut käännynnäiset. Juutalaisen täytyy kutsua päälleen monia kirouksia, jos he eivät oikeasti hylkää kaikkia juutalaisia tapoja, ja kiroa juutalaista kansaa sekä heidän historiaa kristillisillä moitteilla. Samoissa kaavoissa esitetään myös idea siitä, että juutalaisten odottama messias olisi oikeasti Anti-kristus. 

 Kaikki nämä lait ja kirkon esittämät juutalaistenvastaiset saarnat aiheuttivat väkivaltaisuuksia juutalaisia yhteisöjä vastaan. Tämä todellisuus tulee ilmi monista ja jatkuvista kielloista polttaa ja vandalisoida synagogia, ja juutalaisvainojen hillitsemiseen pyrkivistä laeista. Usein vastuussa oli fanaattinen munkki, joka usutti kansaa juutalaisten hautausmaita, synagogia ja muuta omaisuutta vastaan. Joskus löytyi jopa piispoja, jotka hyväksyivät sellaisen toiminnan tai määräsivät paikalliset juutalaiset pakkokasteen kohteeksi. 

Keisarillinen laki kielsi kaiken vahingonteon, ja vaati korvauksia kristilliseltä yhteisöltä, mutta maallistuneet hallitsijat kohtasivat vastarintaa piispojen suunnalta, kun he yrittivät ylläpitää suojelevia lakeja. Pohjois Italiassa poltettiin piispan käskystä synagoga ja tilalle pystytettiin kirkko. Juutalaisille asukkaille tarjottiin vaihtoehdoiksi joko ottaa vastaan kaste tai lähteä pois. Vastaavaa tapahtui myös Syyriassa ja Palestiinassa. Neljäkymmentä munkkia tuhosia synagogia ja temppeleitä Palestiinassa vuonna 413. Tehtävä saatettiin päätökseen Jerusalemissa teurastamalla Itkumuurille kokoontuneet juutalaiset. Keisarit eivät hyväksyneet näitä väkivaltaisuuksia, mutta viidennellä vuosisadalla heidän kykyjä rajoittaa niitä heikennettiin. Vainoajat pakotettiin vain tekemään korvauksia, mutta rangaistuksia ei määritelty sen enempää. 

Kirkon korkeat johtajat eivät myöskään suostuneet antamaan korvauksia synagogien tuhoamisesta, joten keisarillisia lakeja ei noudatettu juutalaisten suojelemiseksi. Piispojen kanta tuhottuihin synagogiin oli käytännöllinen. "Synagogien polttaminen ei jättänyt paikkaa jossa Kristus voitiin kieltää", kuten Milanon piispa Ambrosius kirjoitti. Jos piispa rakentaisi synagogan, niin se olisi uskostaluopumista. Ambrosius kirjoitti lisää synagogista. Ne olivat kuulemma vääräuskoisten pesiä, jumalattomien kotia, hullujen piilopaikkoja, itse Jumalan kirouksen alaisia. Hieman kärkästä tekstiä, jota kukaan moderni piispa ei varmasti uskaltaisi enää sanoa ääneen. Tiettyjen keisarien epäonnet selitettiin sillä, että he pakottivat kristityt rakentamaan tuhoamansa synagogat. Yhä useammin keisarit ja piispat määräsivät juutalaisten pakkokasteita, ja näistä seurasi mellakoita. Monet juutalaiset tapettiin tai häädettiin. Lakikokoelmissa juutalaisiin viitattiin ryhmänä jota Jumala vihasi. Kokoelmista löytyy paljon negatiivisia ja teologisia lisänimiä juutalaisille. Juutalaista puhuminen alkoi tarkoittaa saasteesta, tartunnasta ja taudeista puhumista.

 Jatkuu...