22.5.07

Juutalaisvainot ja kristinusko, osa II

Faith and Fratricide-kirjan selaaminen jatkuu.

Bysantin keisarikunnassa juutalaisilla oli aavistuksen helpommat oltavat. Samat keisarilliset lait olivat olemassa, mutta ne eivät ulottuneet ihmisten yksityiseen elämään ja hallitsijat pitivät kuria. He valvoivat, että juutalaisia suojelevat lait eivät unohtuneet. Perustavin syy tälle erolle Bysantin ja läntisen Rooman valtakunnan välillä oli se, että Bysantti pysyi vakaa taloudellisesti ja poliittisesti. Se ei päässyt rappeutumaan samalla tavalla kuin luhistuva Rooma. Tämä tarkoitti, että keskitetty lain ja järjestyksen valvonta pysyi voimassa. Lisäksi vakaa talous ei nostanut juutalaisia välimiehiksi vaihtokaupankäynnissä, kuten kävi lännessä rahatalouden heikennettyä. Tämän takia juutalaisia ei alettu kadehtia Bysantin keisarikunnassa. Synagogia poltettiin aina silloin tällöin, mutta Bysantin hallitsijat pystyivät pitämään yllä oikeutta. Korvauksia ja rangaistuksia seurasi ilkivallasta, toisin kuin lännessä. Juutalaiset pysyivät Rooman kansalaisina ja osana yhteiskuntaa - tietenkin juutalaisten vastaiset rajoitukset olivat voimassa - mutta lännessä valtarakenteiden luhistuminen poisti juutalaisilta kansalaisuuden.
Mutta mikään ei poistanut kristittyjen hallitsijoiden intoa määrätä pakkokäännytyksiä. Keisarit näkivät juutalaisten käännyttämisen Hyvänä asiana. Vuosina 632, 721, 870 ja 932 määrättiin laajoja juutalaisten pakkokäännytyksiä. Lakikokoelmissa määrättiin, että kaikkien juutalaisten piti tulla kristityiksi. Nämä lait ja yritykset epäonnistuivat. Pian niistä tuli unohdettuja merkintöjä.

Tilanne muuttui Bysantissa, kun läntiset ristiretkeläiset valtasivat Bysantin (Konstantinopolin). Itäiset juutalaiset saivat kokea millaista elämä oli lännessä. Uusi muoti-ilmiö oli pakottaa juutalaiset sylkemään oman ympärileikkauksen päälle. Tämä oli merkki siitä kuinka pahaksi juutalaisten tilanne oli päässyt kehittymään.

Läntisen Euroopan muuttunut poliittinen rakenne hajautti valtiot. Länsigootit olivat valloittaneet Espanjan. Siellä juutalaisten kohtelu oli vaihtelevaa. Nämä visigootit saivat juutalaisvastaisetlait Roomalta perityistä lakikokoelmista, mutta he eivät ottaneet niitä erityisen vakavasti. Hetkisen verran juutalaiset saivat maistaa vapaampaa yhteiskuntaa. Sitten joku keksi käännyttää länsigoottien kuninkaat katolilaisuuteen. Kaikki juutalaisten vastaiset lait astuivat voimaan. Kirkkolaeissa olevat kohdat kopioitiin myös siviilielämän lakeihin. Alkoi 125 vuotta kestänyt yritys käännyttää Espanjan juutalaiset voimakeinoin. Länsigootit keksivät edellisten lakien lisäksi myös poistaa juutalaisuuden aseman laillisena uskontona. Jos juutalainen ei hankkiutunut eroon uskonnostaan häntä kohdeltiin luopiona. Kaikkia mahdollisia keinoja käytettiin kaappijuutalaisten etsimisessä. Juutalaisia määrättiin tappamaan tulella ja kivettämällä niitä juutalaisia jotka eivät luopuneet uskostaan. Kirkko ei hyväksynyt näitä äärimmäisiä määräyksiä. Kuninkaat päätyivät hyökkäämään koko kristittyä kansaa kohtaan, papit mukaan lukien, yrittäessään pakottaa vastahakoisen kansan ylläpitämään näitä lakeja.

Juutalaiset olivat suuri, menestyvä ja poliittisesti merkittävä ryhmä Espanjassa. Länsigoottien monarkia oli heikko ja jakautunut. Kuninkaat näkivät juutalaiset uhkana itselleen, ja määräsivät viimeisenä keinona juutalaisten luovuttamaan kaiken omaisuuden ja luopumaan kaupallisesta kanssakäymisestä. Epätoivon vallassa olevat juutalaiset alkoivat juonia, kuten nuo kavalat juutalaiset aina tekev-- tai siis, anteeksi. Juutalaiset ottivat yhteyttä Afrikassa oleviin veljiinsä, aikeinaan luovuttaa Espanja muslimeille. Tämä salajuoni havaittiin, ja juutalaisista tehtiin käytännössä orjia. Heidän omaisuus takavarikoitiin ja lapset vietiin kasvatettavaksi kristityiksi. Pian muslimit kuitenkin valtasivat Espanjan, ja juutalaiset pääsivät pois aallonpohjasta.

Arabien hallintatavat olivat paljon inhimillisempiä. Juutalainen yhteisö pääsi kukoistamaan kuudensadan vuoden ajan. Muslimeilla oli omat alentavat lakinsa niin juutalaisia kuin kristittyjä kohtaan. Mutta suhteutettuna juutalaisilla oli paljon enemmän mahdollisuuksia edetä elämässä muslimien alaisuudessa kuin kristittyjen. Vahvasti muslimien hallussa olevilla alueilla ei tapahtunut massamurhia, -karkotuksia, eikä pakkokäännytyksiä. Juutalaiset hyötyivät monen vuosisadan ajan muslimien ja katolilaisten välisestä kilpailusta. Kummankaan osapuolen ei kannattanut pakottaa juutalaisia ruotuun yksipuolisella uskontopolitiikalla. Katolilainen kuningaskunta levisi etelään, ja näytti oppineen muslimeilta jotakin. Juutalaisille sallittiin avoimen yhteiskunnan oikeuksia. Tällä taktiikalla he saivat suostuteltua juutalaiset katolilaisen kuninkaan puolelle. Muslimien uskonnolliset pakotteet tulivat tiukemmiksi, kun heidän viimeisiä jalansijoja eliminoitiin Euroopassa.

Asiat näyttivät siis hyvältä juutalaisten kannalta. Viimeinkin kristitty hallitsija joka ymmärtäisi ettei pakotettu yksipuolinen uskonnollisuus toiminut monien eri uskontojen kanssa. Valitettavasti katolilaiset olivat pitäneet juutalaisvastaisuutensa aisoissa vain siihen asti, että muslimit oli saatu häädettyä Espanjasta. Katolilaiset kääntyivät juutalaisia vastaan 1400-luvulla ja ottivat käyttöön tutut lait ja rajoitukset. Tämä sopeutunut ja oppinut juutalainen yhteisö joutui kokemaan verisiä juutalaisvainoja, pakkokasteita ja ilmestyipä täysin odottamatta espanjalainen inkvisitio etsimään salaisia juutalaisuutta edistäviä henkilöitä. Satojatuhansia juutalaisia pakkokastettiin katolilaisiksi. Jotkut heistä pysyivät salaa juutalaisina. Kieltäytyjät tapettiin tai omaisuus takavarikoitiin. Vuonna 1492 suurinkvisiittori Torquemada vakuutti kuninkaalle, että kaikki pakkokastamattomat juutalaiset piti häätää maasta, jotta inkvisitio voisi keskittyä kaappijuutalaisten metsästämiseen. Sama temppu tehtiin Portugalissa, mutta vaihtoehtoina oli kaste katolilaisiksi tai kuolema.

Espanjan juutalaisten historia päättyy ilmiöön, joka on melkein rodullista anti-semitismiä. Juutalainen yhteisö muutettiin kristityksi - ainakin muodollisesti. Inkvisitio jatkoi kuitenkin salaisten "juutalaisten" etsimistä. 1600-luvulla Espanjassa ilmestyi "puhtaan veren" suojelemiseksi tehtyjä lakeja. Etnisesti juutalaiset ihmiset eivät päässeet julkisiin tai kirkon virkoihin, olkoon vaikka salainen uskonnollisesti juutalainen tai harras kristitty. Jos halusi näihin virkoihin, niin inkvisitiolle piti esittää sukupuu josta paljastuu juutalaisista puhtaat juuret. Tällaiset vaatimukset säilyivät katolilaisten uskonnollisissa järjestöissä (esim. jesuiitat) aina 2000-luvulle asti.

Samalla selviää kristittyjen hieman ristiriitaiset vaatimukset. Kun yksilö muuttaa uskontonsa juutalaisuudesta kristinuskoon, on hänelle mahdollisuus sopeutua kristilliseen yhteisöön. Kun kokonainen juutalainen yhteisö pakkokastetaan kristinuskoon, niin yhteisö pysyy erillisenä "juutalaisena" yhteisönä, eli etnisyytenä. Kaikki juutalaisuuteen (=uskontoon) liitetyt negatiiviset mielleyhtymät kohdistuivat kansan mielessä itse juutalaisiin ihmisiin. Kun juutalainen hylkäsi uskontonsa ja kastettiin kristityksi, vaikka pakolla, niin kaikki juutalaisten vastaiset lait eivät enää päteneet. Täten juutalainen pääsi etenemään kristityssä maassa. Kun juutalaiset pakotetaan sopeutumaan kristilliseen yhteisöön suurena massana, niin se nähdään kristityiden silmissä uhkana. Aikaisemmin uskonnollisilla perusteilla pystytetyt muurit rakennetaan uudelleen rotujen perusteella.

Ja sitten oli ristiretket. Voi p€#£$½, ne ristiretket. Ristiretkien aikana juutalaisiin kohdistui jopa kirkonjohtajat yllättäneitä juutalaisvainoja. Keskiaikaisten yhteisöjen alaluokat aloittivat raivoisia hyökkäyksiä menestyviä juutalaisia kohtaan. Kirkko tai maalliset johtajat eivät voineet suojella näitä juutalaisia. Kirkkko ja kristitty yhteisö hyväksyivät ajatuksen juutalaisista Jumalan vihaamana kansana, mutta tämän ajatuksen sosiaaliset seuraamukset eivät rekistöröityneet heidän mielessään. Kirkolla oli hienoja teorioita siitä millainen tulevaisuus ja tarkoitus juutalaisilla oli. Juutalaisten tuli elää kansana aikojen loppuun asti, mutta jatkuvassa kurjuudessa, jotta he voisivat nähdä kristikunnan lopullisen voiton. Nämä hienot teologiset ajatukset eivät mahtuneet rahvaan päähän. Kirkko ei voinut ymmärtää, että kansa toteutti käytännössä sen vihan, jota kirkko opetti teoriassa.

Ristiretkien aikana teurastetut juutalaiset yhteisöt eivät yleensä olleet prinssien ja kuninkaiden uhreja, vaan köyhien armeijoiden. He olivat suosittujen fanaattisten uskovaisten ohjenuorassa. Eikä kirkko paljoa estellyt tätä intoa. Se tarjosi velkojen anteeksiantoa niille jotka kantoivat ristiä kirkon ristiretkillä. Vuosisatojen saatossa ilmestyi suuria viisauksia; "juutalaisen tappanut sai anteeksi syntinsä," ja käytännöllinen: "ei kannata matkustaa kauas tappamaan Jumalan vihollisia, jos Hänen pahimmat vihollisensa, juutalaiset, ovat lähellä."
Kun kirkon armeijat kohtasivat juutalaisia kauppakaravaaneja, ne tuhottiin. Kansainvälinen kaupankäynti siirtyi Eurooppalaisille valtioille, eikä juutalaisille jätetty tätäkään elinkeinoa. Juutalaiset, syyrialaisten ohella, olivat avanneet ja ylläpitäneet kaupankäyntiä Euroopan ja Aasian välillä silloin kun rappeutuva Rooman keisarikunta mureni.

Juutalaiset kohtasivat ristiretkien aikaiset vainot marttyyreinä. Useimmat valitsivat kuoleman miekkakäännytysten edessä. Joukkoitsemurhat olivat yleisiä. Euroopan juutalaiset muovasivat henkisen marttyyriyyden itselleen. Kristittyjen kolminaisuusoppi oli polyteismiä ja Jeesuksen jumalallisuus jumalanpilkkaa. Kasteen vastustaminen oli uusi versio muinaisista Israelin marttyyreistä. Kaikki tämä oli arvoitus krisityille, jotka väittivät ettei juutalaisuudessa ollut henkistä sisältöä ja se oli vain lihallista. Juutalaisten näennäinen henkisyys kuoleman edessä piti selittää pois, ja tätä varten alettiin levittää uusia myyttejä, jotta ihmisten teurastamiselle saatiin edes jonkinlainen perustelu. Juutalaisia alettiin syyttää rituaalimurhista, kaivojen myrkyttämisestä, ja muita valheita iskostui kansan tajuntaan. Näitä syytöksiä ei ollut olemassa ennen ristiretkiä. Ne keksittiin oikeuttamaan ristiretkien juutalaisvainot, jälkeenpäin.
Ristiretkien aikana alaluokat oppivat myös, että juutalaiset yhteisöt olivat haavoittuvaisia. Laki ei suojellut juutalaisia. Tämä tieto piti vainoja yllä vuosisatojen ajan.

Juutalaiset määrättiin asumaan juutalaiskortteleissa. Vuonna 1215, gettojen ollessa yleisiä, kirkko määräsi juutalaiset pitämään "juutalaismerkkiä." Se oli yleensä keltainen ympyrä, joka symboloi juutalaisia ihmisinä jotka pettivät Kristuksen kullasta. Tosin kirkko pystyi ylläpitämään määräystä laajemmin vasta Baselin konsiilin jälkeen (v. 1434). Ja tietenkin Talmud julistettiin laittomaksi. Sitä ja muita juutalaisia teoksia poltettiin rovioilla Ranskassa 1300-luvulla. Kirkko näytti olettavan, että ilman rabbien opetuksia juutalaiset hyväksyisivät pian kristittyjen opetukset totuutena.
Martin Luther aloitti uskonpuhdistuksen melkein pro-juutalaiset mentaliteetilla. Se muuttui kuitenkin nopeasti, kun kaikki juutalaiset eivät kääntyneetkään luterilaisiksi yhden yön aikana. Martin kirjoitti kirjan nimeltään Juutalaiset ja heidän Valheensa. Hän vaati juutalaisten häätämistä Saksasta. Juutalaiset oli häädetty Euroopan valtioista, ja he kerääntyivät itään, Puolan ja Venäjän välille. Heidät oli ajettu yhteiskunnan pohjalle.

Musta surma ilmestyi tappamaan eurooppalaisia. Juutalaiset omasivat uskonnollisten sääntöjen sanelevat hygieniastandardit, jotka pitivät kuolemat suhteellisen alhaisina juutalaisten parissa. Tämä lisäsi juorujen virtaa. Juutalaiset levittivät tautia taikapusseilla, jotka oli täytetty ulosteilla ja kuukautisverellä. Kaupunkien kaivot oli yhdistetty salaisilla tunneleilla juutalaisten piilopaikkoihin. Kristittyjen mielissä juutalaiset muuttuivat demonisiksi olennoiksi. Uudet juutalaisvainot lisäsivät ruumiita ruton tappamien ihmisten päälle. Puukaiverrukset ja näytelmät kuvasivat juutalaiset olennoiksi joilla oli häntä, sarvet ja kaviot.
Natsit perivät kaiken tämän.

Siinä välissä oli kuitenki Ranskan vallankumous, jonka jälkeen juutalaisten vastaiset lait kumottiin. Jälleenrakennuksen aikana joissain paikoissa rajoituksia laitettiin kuitenkin takaisin voimaan. Venäjän vallankumous poisti samoja lakeja Itä-Euroopassa. Länsi-Euroopassa getot poistettiin, ja kansalaisoikeudet palautettiin, vasta 1800-luvun aikana. Saksassa poistettiin viimeiset lait ja rajoitukset vasta Weimarin tasavallan aikana (1919-33).

Kolmas ja viimeinen osa käsittelee sitä miten juutalaisvainojen teologiset perustelut muuttuivat maallisiksi.

No comments:

Post a Comment