Juutalaisvainot ja kristinusko, osa III

Nyt on vuoro kertoa miten kristinuskon levittämä juutalaisvastaisuus muuttui sekulaariseksi juutalaisvainoksi. Tai ainakin minä yritän kirjoittaa ymmärrettävän kertauksen niistä päätapahtumista joita tapahtui tämän muutoksen aikana. Lähteenä on taas Faith and Fratricide.

Juutalaisten tilanne alkoi parantua asteittain 1600-luvulla. Englannissa rationalistit alkoivat poistaa juutalaisiin kohdistuvia lakeja. Amerikan siirtokunnat tarjosivat suhteellisen vapaat mahdollisuudet aloittaa uusia juutalaisia yhteisöjä. Samaan aikaan Puolassa ja Venäjällä tapahtuneet juutalaisvainot ajoivat juutalaiset takaisin Euroopan keskustaan. 1800-luvun juutalaisvainot Venäjällä aiheuttivat suuren siirtolaistulvan Amerikkaan. Länsi-Euroopassa juutalaiset jäivät jumiin gettoihin. Gettoihin ajavat lait purettiin hitaasti 1700-luvun puolivälin jälkeen. Talous muuttui teollistumisen mukana. Samalla voimassa olevat juutalaisten vastaiset lait pakottivat heidät käyttämään hyväksi niitä harvoja keinoja joilla juutalainen voisi tienata elantonsa. Rahanlainaus pysyi juutalaisten pääelantona. He toimivat alan pioneereinä, mutta joutuivat jälleen kerran juorujen ja myyttien kohteiksi. Oppineet juutalaiset olivat pankkiireja, diplomaatteja ja kansainvälisen keskustelun välittäjiä valtioiden välillä. Rikkaat juutalaiset pystyivät ostamaan itsensä ulos getoista, ja lapset pääsivät täten "kunniallisiin" ammatteihin.
Kun pieni vähemmistö juutalaista, itsekin vähemmistö, sai menestystä, alkoi taloudellinen anti-semitismi. Kaikki ovat kuulleet myytin juutalaisista, jotka hallitsevat pankkeja, TV-yhtiöitä ja monikansallisia yhtiöitä. Tämä myytti lähti liikkeelle tosin vasta sitten, kun juutalaiset olivat jo menettäneet asemansa muille.

Liberalismi ilmestyi ajatusten markkinoille. Se vaati poliittista vapautta. Vaatimuslistalla oli myös elinkeinovapautta ja etuoikeuksien poistaminen. Mutta jopa liberalismillä oli outo suhde juutalaisiin. He työskentelivät yhdessä vapauksien saamisessa, mutta vapauden hinta oli erilainen juutalaisille. Jotta juutalainen hyväksyttäisiin uudessa hienommassa maailmassa, hänen täytyisi olla jotain muuta kuin juutalainen. Useimmat liberaalit näkivät gettojen juutalaisuuden moraalisesti, henkisesti ja älyllisesti pahana. Talmudiin perustuva juutalaisuus täytyi pysäyttää. Vapautuksen hinta oli juutalaisten itsemääräämisen lopettaminen. Juutalaiset olivat onnistuneet pitämään kansallisen identiteettinsä kristillisessä maailmassa taloudellisten etujen ansiosta.

Liberaaleilla oli oma käsitys kristinuskosta. Se oli universaali uskonto, joka perustui luontoon tai järkeen, ja nousi samalla antiteesiksi juutalaisten uskonnolle. Tämä universaali, luonnollinen, uskonto saisi toimia kaikkien uskonnollisten erimielisyyksien yhdistäjänä.
Juutalaiset liberaalit vastasivat ehdottamalla juutalaisuutta parempana ehdokkaana järjen uskonnoksi. Tästä juutalaisuuden ja rationalismin liitosta kasvoi reformoitu juutalaisuus. Yksikään kristitty liberaali ei vaivautunut tutkimaan asiaa. Heille rabbien uskonto oli umpikuja, ja juutalaisuus oli antiteesi kaikille mielen arvoille ja henkisille tunteille.

Eniten ongelmia liberaaleille aiheutti juutalaisten kulttuuri. Juutalaiset voisivat olla vapaita ennakkoluuloista ja rajoituksista jätettyään juutalaisen kulttuurin taakseen. Eli heidän pitäisi tulla sekulaareiksi, tai kuten useimmat liberaalit salaa halusivat, kristityiksi.
Konservatiiviset kristityt näkivät juutalaisuuden haitaksi juutalaisten luonteen. Heidän silmissään juutalaiset olivat moraalittomia, materialistisia, kiihkoilijoita ja ilman eettisiä periaatteita. Anteeksi, minun pitää vaihtaa ironia-mittarini uuteen. Noin, jatkuu. Nämä luonteenominaisuudet nähtiin poistamattomana osana juutalaisia ihmisiä. 1600-luvulla talmudinvastainen oppineisuus nousi suosioon. Sen avulla vääristeltiin ja esitettiin juutalaisuutta negatiivisesti irti kontekstista. Juutalaisista luotiin karikatyyri, joka esitettiin opetuksissa kristityille. Esim. J. A. Eisenmangerin Judaism Revealed (1700) on hyvä näyte tällaisesta työstä. Juutalaisuus esitettiin kiihkoilun ja kristinuskoon kohdistuvan vihan uskontona. Näitä "faktoja" toisteltiin koko 1700-luvun ajan, aina natsien valtaannousuun asti. Niitä käytettiin juutalaisten vapautuksen puolesta ja vastaan. Liberaalit uskoivat, että juutalaiset pääsisivät eroon näistä pahoista ominaisuuksista hylkäämällä identiteettinsä. Konservatiivit uskoivat, etteivät juutalaiset pääse koskaan eroon muuttumattomasta "luonteestaan." Molemmat puolet ottivat juutalaisten stereotypian todesta.

Sekularisaation eteneminen toi esiin toisen tien vapautuksen saamiseksi. Se muovasi valtioiden sisäisiä rajoja. Kirkko ei voinut enää vaikuttaa politiikassa yhtä vahvasti kuin ennen. Sekulaarit valtiot eivät voineet hyväksyä sisäisiä valtaryhmiä, jotka eivät olleet valtion alaisia. Kansallisuus tuli etualalle. Näillä perusteilla juutalaiset joutuivat määrittelemään itsensä kansallisuuden perusteella, tai he saisivat pysyä yhteiskunnan ulkopuolella. Liberaalien filosofia ja teologia oli ratkaiseva. Koska juutalaisten uskonto ei ollut rationalistien mielestä edes uskonto, päätyi juutalaisuus kokoelmaksi valtion lakeja. Juutalaisuuden ja kristinuskon vastakohtaisuus muuttui juutalaisten ja eurooppalaisten väliseksi, samalla juutalaisten ja saksalaisten. Sekulaarinen muutos oli tapahtunut, mutta ennakkoluulo juutalaisuudesta kristillisten arvojen vastakohtana säilyi. Nyt juutalaiset eivät voineet sopeutua, sillä he olivat ulkopuolinen ja vieras olemus.
Tämä esiintyi rotuteoriana vasta 1800-luvun lopulla, kun rodullinen antropologia ilmestyi. Mutta juutalaisvastaisuuden muuttuminen rodulliseksi antisemitismiksi tapahtui vähitellen renesanssin jälkeen.

Juutalaisia kohtaavan ongelman voisi kiteyttää näin. Jotta juutalainen voisi vapautua ennakkoluuloista ja tulla hyväksytyksi, täytyi hänen todistaa ettei ole juutalainen. Sivistynyt Eurooppa näki vieläkin rodullisen taustan, josta juutalainen ei päässyt eroon. Gettojen juutalainen pysyi myyttinä, joka ei kadonnut.

Kun yhä useampi valtio koko sekularisaation tuomat muutokset, saivat juutalaiset tiettyjä etuja. Tosin juutalaiset olivat vain yksi prosentti Ranskan ja Saksan väestöistä, ja tästä yhdestä prosentista oli vain pieni murto-osa maallistuneita juutalaisia. Kristikunnan vaikutuksen heiketessä sekulaareja juutalaisia alettiin kutsua salakavalaksi taudiksi, joka riistää kristillisen Euroopan henkisen, moraalisen ja taloudellisen energian. Heidät kuviteltiin sekulaaristen muutosten arkkitehdeiksi. Taloudellisten mullistusten aikaan sosialistit, varsinkin kristityt sosialistit, näkivät juutalaiset kapitalismin komentajina. Konservatiivit näkivät juutalaiset skepsismin, sekularisaation ja demokratian - joka murensi vanhoja valtarakenteita - voimina. Vaikka nämä näkemykset vaikuttavat vastakkaisilta, niin ne olivat yhteneväisten asioiden listalla antisemitististen puolueiden sisällä 1800-luvulla.

Venäjän salainen poliisi loi 1800-luvun lopulla Siionin viisaiden pöytäkirja-paperin. Sen taustalla oli venäläisten juutalaisvastaiset myytit. Sen mukaan juutalaiset odottivat messiasta, joka on oleva anti-Kristus, ja taustalla vaikuttaa juutalaisten salainen hallitus, joka perustettiin Kristuksen aikana. Tämä salainen hallitus suunnittelee kristikunnan hajottamista ja Paholaisen valtakunnan perustamista. Pöytäkirja toimii linkkinä kristittyjen juutalaisvastaisuuden ja modernin antisemitismin välillä.

Natsien ilmestyminen yhdisti kaikki nämä ennakkoluulot, laittaen samalla juutalaisten vastuulle niin kommunismin kuin kapitalismin. Rotuteoria oli uusi, mutta vihan stereotypiat olivat vanhoja. Kaikki se mikä oli pielessä uudessa maailmassa, pantiin juutalaisten syyksi.
Hitler nousi valtaan 1933 ja aloitti systemaattisen paluun juutalaisvastaisiin lakeihin. Kaikki ne edistysaskeleet joita oli saatu aikaan katosivat. Juutalaiset olivat taas ilman oikeuksia ja kansalaisuutta. Jälleen kerran juutalainen ei saanut toimia viroissa, opettaja ja tuomarina. Sitten heidät karkotettiin armeijasta, ja mahdollisimman paljon terveydenhuollosta. Kansalaisuus katosi seuraavana, eivätkä he saaneet mennä naimisiin arjalaisten kanssa, tai palkata heitä kotitöihin.

Kristalliyö, marraskuussa 1938. Valtakunnan sisällä alkoi avoin hyökkäys juutalaisia liikkeitä, koteja ja synagogia kohtaan. Natsien propaganda tulvi jokaisesta tuutista. Pieniä lapsia kiusattiin ja otettiin esimerkeiksi kouluissa. Juutalaiset joutuivat jälleen pitämään keltaista tunnusta. Talmud ja juutalainen kirjallisuus paloi öisin.

Arjalaisten lakien kristillinen tausta selviää Hitlerin omista kirjoituksista. Kaksi piispaa oli tullut hänen puheilleen, aiheena natsien rotupolitiikka. Hitler vastasi vain toteuttavansa sitä mitä kristinusko oli saarnannut ja opettanut 2000 vuotta. Jopa tunnustuksellisilla kirkoilla oli ongelmia kohdata antisemitismi, teologisesti tai käytännöllisesti. Sen sijaan se asettui vastustamaan Saksan kristinuskoa "puhtaan opin" nimessä. Jopa natsien vastustajana tunnetulla Dietrich Bonhoefferilla oli likinäköisyyttä tässä asiassa. Vuoden 1934 luennoissaan hän käsitteli harvoin juutalaisuutta, mutta kun asia tuli esiin, niin paljastui tuttu kristinuskon ajama aate. Juutalaisia ei saisi häätää Euroopasta. Heidän pitäisi pysyä täällä ja toimia negatiivisena todistuksena Kristuksesta, jumalaisen vihan esimerkkinä. Bonhoeffer ei ymmärtänyt, että juuri tämä myytti muovasi antisemitismiä. Useimmille kirkonmiehille, olkoon protestantti tai katolinen, natsien oma julistautuminen kommunismin, liberalismin ja juutalaisuuden vastaiseksi, oli tarpeeksi hyvä syy vakuuttua siitä, että he olivat kristinuskon puolella. Sanottakoon kuitenkin, että natsit kirjoittivat ja julistivat varmasti mitä tahansa jos se edisti heidän asiaansa. Sisäinen logiikka oli poissa. Sen tilalla oli poliittisia palopuheita.
Mutta nationalistisen ja rodullisen antisemitismin sisällä oli olennainen osa, joka meni pidemmälle kuin kristitty juutalaisvastaisuus. Nyt juutalaiset ihmiset oli tuhottava, ennen kuin yhtenäinen nationalistinen valtio voisi olla olemassa. Nyt juutalaisvainot tulivat itse hallinnolta, kun taas kristikunnan aikaiset väkivaltaiset juutalaisvainot olivat tulleet riehuvan kansan suunnalta ja hallinto oli yrittänyt suojella juutalaisia. Tämä voi selittää miksi Euroopan juutalaiset olivat lamaantuneita natsien vainojen edessä. Väkijoukon tekemät vainot olivat tuttu asia, mutta valtion järjestämä kansanmurha oli jotain uutta. Kristittyjen uskontoon perustuva juutalaisvaino oli vaatinut juutalaisten jatkuvaa kurjuutta, mutta samalla heidän säilymistään. "Viimeinen ratkaisu" jätettiin Jumalan käsiin. Rotuun perustuva antisemitismi ei rajoittanut itseään tällä tavalla.