27.5.07

Olin sunnuntaikävelyllä...

Ja tallustelin eduskuntatalon edestä. Portaille oli kokoontunut ihmisiä. Iso valkoinen banderolli oli levitetty heidän eteen. Siinä luki "Jeesus on kuningas." Joku mies heilutti isoa siniristilippua. Kaikki lauloivat yhteislaulua. Kädet olivat ilmassa. Paikalla oli myös TV7:n pakettiauto, joten Jeesuskanavalla on todennäköisesti kooste parhaista paloista.
En sinällään välittänyt mistä tällä kertaa valitettiin. Viimeksi oli ohikulkumatkalla, kun eduskunnassa päätettiin samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Tein sen virheen, että pysähdyin kuuntelemaan, ja eräs mies - Jeesus rakastaa sinua-liivit päällään - tuli juttelemaan minulle. Sain kuulla, että järki pitää alistaa uskon airuisiin. Päätin lähteä pois, varovasti ja hiljaa, jotta en kiinnittäisi enempää huomiota.

Noh, tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota muihin ohikulkijoihin. Useat hymyilivät, mutta virnuilevaan sävyyn. Jotkut pudistelivat päätään. Ja turistit napsivat kuvia.
Hieman harmitti, että en kuullut olisiko joku ajankohtainen kiista tulossa taas eduskunnan käsiteltäväksi.

Onneksi eduskuntatalon edessä ei ollut ihan tällainen meininki.

No comments: