Showing posts with label kreationismi. Show all posts
Showing posts with label kreationismi. Show all posts

10.9.25

Luomisopin vastaiskun vaihtoaskel

 Luomisopin kankeamista koulujen seinien sisään sekä oppikirjojen sivuille ajava kansalaisaloite on edennyt aikajanallaan yli puolen välin. On siis mitä mainioin hetki laittaa reppu lepäämään kannon juureen, levittää eväät sammaleelle ja istahtaa seuraamaan mitä kreationismia kannattavat suomalaiset ovat kirjoitelleet ja/tai puhuneet aiheesta.

Kansalaisaloitteen kannattajia on ilmaantunut 1000 kappaletta. Kun edellisen kerran hakkasin gibbonin raivolla näppäimistöäni aiheesta 15.8.2025 allekirjoituksia oli kertynyt 644 kpl.

Suuren evoluutio vs luominen sodan taistelukentälle astelee Martin Stenbergin ja Marja Kohtala-Hännisen dynaaminen duo. Heitä haastateltiin Ajassa-ohjelman tuoleilla 27.8.2025. Luvassa on runsaasti vuosikymmeniä sitten loppuun asti kaluttuja väitteitä. Anglismin pilke silmäkulmassani voinkin todeta, että nyt ei hakata kuollutta hevosta, vaan lapioidaan Megahippus mckennaita. Tietäjät tietää.

Stenberg ja Kohtala-Hänninen väittävät evoluution olevan kuollut ja kuopattu sekä tuoksuvan raadolta. Vai tuleeko tuoksu kuitenkin jostain toisesta suunnasta? Kaadoin tuoreen cola+energiajuoma cocktailin lasiini (limetti twistauksella), harjasin hiukseni ja perehdyin videoon tiskihanskat kädessäni.

Esimerkit evoluution suurista ongelmista on helppo käydä läpi, koska parivaljakko ei anna mitään oikeaa argumenttia.

Fossiilien "yhtäkkinen ilmestyminen" maakerroksiin on muka ongelma, mutta ei täsmennetä millaisessa yhteydessä. Samaan aikaan kerroksissa on muka eri aikakausiin ajoitettuja fossiileja, mutta esimerkkejä ei anneta. Toistaiseksi kun ei ole onnistuttu löytämään samasta kerroksesta fossiileja, jotka olisivat ns. käänteisessä aikajärjestyksessä. 

Tiede on mennyt niin paljon eteenpäin viime vuosina, että vasta nyt alkaa tulemaan evoluutioteorian vastaista näyttöä. Tätä näyttöä vaaditaan tuossa kansalaisaloitteessa mukaan kouluihin. Mutta mitä se näyttö sitten oikein on? Tarvitsin pikaisen rohkaisuryypyn cockailistani, jotta uskaltaisin katsoa videota pidemmälle. Toivottavasti myös sinä, parasosiaalinen lukijani, olet vahvistanut jumalatonta evoluutiouskoasi siihen mitä on tulossa.

Mistä ne eläimet ovat tulleet sinne maakerroksiin, tiedustelee haastattelija.

Kohtala-Hännisen vastauksessa kerrotaan vedenpaisumuksen valtavasta katastrofista fossiilien selittäjänä. Mikä ei tietenkään mitenkään toimi selityksenä. Aika jännä että he vetosivat tuoreeseen ja ajankohtaiseen tieteelliseen näyttöön, mutta samantien kaatuvat siihen selitykseen jonka kristityt geologit ihan itse hylkäsivät jo ennen, HUOM! ENNEN!, Darwinin merimatkoja ja kuuluisan kirjan kirjoittamista. Koska pelkästään sedimenttikerrokset (jos jätämme kokonaan tarkastelematta fossiileja) olivat aivan liian iso ja ristiriitainen ongelma ratkaistavaksi yhdellä megakatastrofilla. Miten kerrostumien sisällä voi olla päällekkäisiä jälkiä eroosioista, metsistä tai soista? Kerrostumien selitykseksi rakennettiin asteittain yhä useampien ja useampien megatulvien ja mullistusten sarjoja. Jopa tuolloin peruukkimiesten kristillisissä tutkijapiireissä osattiin laskea kuinka paljon vaadittaisiin vettä, jotta Raamatun ilmoittama vedenpaisumus edes teoriassa voisi olla giganttimaisten maamassojen levittäjä ja sekoittaja. Tuo oli se aikakausi jolloin geologiassa ensimmäisen kerran yritettiin pelastaa raamatullisen ilmoituksen luotettavuus luonnontieteellisten havaintojen selittäjänä. Siksi kaivettiin esiin juttuja "syvyyksien lähteistä" tai komeetoista ylimääräisen veden tuojina. Kaikki selityksen epäonnistuivat tai jättivät jäljelle sen kaikkein huonoimman vaihtoehdon: se oli ihmeteko.

Vedenpaisumus hylättiin 1700-luvulla ennen evoluutioteorian ilmestymistä. Sen hylkääjät olivat kristittyjä. Näin syntyi kreationistien käyttämät Day Age-teoria ja Aukko-teoria, joilla paikattiin vedenpaisumusmyytti edes jotenkin pystyssä pysyvään muotoon. Nykypäivän kreationistit eivät halua kenenkään muistavan näitä historiallisia faktoja. 

Seuraavaksi suunsa avaava Stenberg ottaa kosmisemman otteen. Hän huomauttaa filosofisen rennosti, ettei evoluutioteorialla pystytä selittämään maailmankaikkeuden ja informaation syntyä. Ne vain tulivat tyhjästä. Vielä isompi ongelma on miten elämä on syntynyt. Näihin kaikkiin voin vastata rohkeasti, etten tiedä. Eikä sillä ole väliä. Niihin saa toki aivan vapaasti tarjoa ihan minkälaista teologista vastausta, mutta ne eivät ole selitysvoimaltaan sen vahvempia kuin minun "en tiedä" vastaukseni.

"Informaatio ei löydy mistään luonnollisesti syntyneenä"

 No eipä tietenkään, koska kreationstit määrittelevät informaation aina sillä tavalla, ettei se voi tulla kuin älyn tuotoksena. Heillä on useita määritelmiä informaatiolle. Määritelmiä vaihdetaan tilanteeseen sopivaan versioon. Aina sellaisella tavalla, etteivät esim. geeniä monistaneen duplikaatiot ja duplikaatioita seuranneet pistemutaatiot mitenkään lisää informaatiota. Kreationistien informaatiomääritelmien turhuuden takia tuo argumentti onkin niin tyhjänpäiväinen. Muistutan väkeä siitä, että esim. William Dembskin kriteerit bakteeriflagellan kehittymisen hyväksymiselle ovat niin tiukat, ettei sillä hyväksyttäisi edes laboratorio-olosuhteissa valvottua bakteeriresistenssiä

Informaatiomääritelmien turhuuden lisäksi kreationisteilla on ongelmia määritellä mitä he tarkoittavat älyllä. William Dembskin temput ongelman parissa ovat muistelemisen arvoisia. 

Lisäksi Stenberg yrittää rakentaa retorista katiskaa evoluutiolle. Naturalistinen tiede kun tekee tiedettä ainetta ja energiaa tarkastelemalla, mutta samalla käyttää itse älyä tuon prosessin tarkastelussa. Heko heko.

 Yllätyksenä tarjoillaan väitettä siitä, että koko mutaatio ajatus on konkurssissa. Mutaatioiden sijasta soluilla on jonkinlainen sisäinen sopeutumiskyky, joten ympäristöstä virtaa informaatiota soluihin. Eikä solujen sisällä tapahdu informaation lisääntymistä. Luonnollisesti tällainen ei-mutaation kautta tapahtuva prosessi on aina ja vain mikroevoluution rajoissa. 

Sitten hypätään tieteen filosofiaan. Eli vanha tuttu väite naturalismista tieteen rajoittajana. Tutkijat heittävät Jumalan helvettiin tutkimuskentältä. Näin he jäävät vaille Jumalan mahdollistamaa selitysvoimaa. Eli täysin ennakoimatonta, havaitsematonta ja satunnaista selitystä, joka ei ole mitenkään luonnonlakien rajoittama. Kreationistit eivät millään suostu ymmärtämään miksi myös teistiset tutkijat jättävät ihan samalla tavalla jumaolennot pois hypoteeseistään kuin ateistiset tutkijat. Ei siksi että Jumalasta halutaan eroon. Ei. Syy on paljon nolompi teismin kannalta. Syy on Jumalan hyödyttömyys, koska se on automaattinen "God did it" selitys. Mutta tuolla tavalla kreationistit voivat vedota syrjintään akateemisessa maailmassa.  Ja väittävät, että on täysin epistä ettei kouluissa saa opettaa luomisoppia. 

Kuka hyötyy tällaisesta syrjivästä käytännöstä, kysyy juontaja. Siihen Kohtala-Hänninen vastaa muistuttamalla, että tutkijoiden palkka on riippuvaista evoluutioteorian ylläpidosta. Darwinistiset tutkijat eivät pysty puhumaan totuutta evoluutioteoriasta, koska joutuisivat silloin myöntämään olleensa koko ajan väärässä. Vain tällainen sortokoneista pitää evoluution kulissit pystyssä. Kuulemma. Kriitikot vainotaan pihalle yliopistoista.

Juontaja tiedustelee kansalaisaloitteen sisällöstä. Stenberg huomauttaa, etteivät he halua kieltää evoluution opettamista kouluissa. Ainoastaan tuoda sen rinnalle ajankohtaista evoluutiokritiikkiä.

"Vaikka mitään todisteita löytyisi älykkään suunnittelun puolesta, niin sitä ei voida hyväksyä."

Johon minä aina vastaan tiedustelemalla, että mitkä muka ovat ne älykkään suunnitelman todisteet joita kreationistit haluavat tuoda kouluihin. Kerta toisensa jälkeen ne todisteet ovatkin olleet pelkkää verbaalista sumutusta. William "Informaatiotieteen Paris Hilton" Dembskin ehdottamat selityssuodattimet, täsmennetyt monimutkaiset informaatiot ja muut laskelmat eivät todistaneet biologisten piirteiden olleen älykkäästi suunniteltuja. Michael Behen ehdottama palautumaton monimutkaisuus ei tarkoittanut mitään muuta kuin sitä, ettei rakenne ole kehittynyt suoralla asteittaisella kehityspolulla. Jättäen muut teoreettiset polut avoimeksi.

Kansalaisaloitteen tavoite on vain tuoda esiin vaihtoehtoja, jotta opetuksessa olisi neutraali ote. Oppikirjojen tuotannossa pitäisi huomioida niiden sisältämät lukuisat virheet. Juontaja pyytää esimerkkejä niistä. Stenberg vastaa.

"Siellä on sellaisia yleisiä heittoja, että perhonen kasvatti itselleen siivet." 

No huh huh. Jos kirjassa on vain tuollainen lausahdus ilman sen enempää selvitystä, niin onhan se ajantuhlausta.

Ja fossiilit ovat ongelma joista ei puhut kreationisteja tyydyttävällä tavalla. Fossiilit todistavat luomisen puolesta, koska ne syntyvät yhtäaikaisesti ja muuttumattomuus on selkeästi esillä. Stenberg mainitsee Mikko Tuulirannan tuotokset biologian oppikirjojen kritisoimisessa. Kyseessä on se harvinainen alue, jossa kreationistit pystyvät tekemään jotain merkityksellistä. Oppikirjoista kun pitääkin poistaa virheet ja vanhentuneet jutut, jotta ajankohtainen ja pätevämpi tieto on tarjolla. Kunhan sellaista on oikeasti löydettävissä oppikirjoista.

Juontaja tiedustelee millaisia vaikutuksia evoluutio-opetuksella on viattomiin lapsukaisiin. Saamme kuulla tarkoituksettomuuden ja merkityksettomyyden kauheuksista. Ihmisyyden kauneus ja rakkaus jäävät kokonaan pois nuoren elämästä, jos hän ei ajattele olevansa Jumalan luoma olento. Kohtala-Hänninen sanoo ihan suoraan, ettei kykene ymmärtämään miten ihmiset pystyvät elämään harmonista elämää ilman hänen käyttämäänsä uskoa.

Mikä on kansalaisaloitteen tärkein asia?

"Evoluutiota ei ole todistettu. Eikä voikaan todistaa, koska sillä on tällainen uskonnollinen perusta" sanoo Stenberg. "Älykkään suunnitelman tutkimusohjelma" mainitaan. Johon voin tuhahtaen todeta, ettei sellaista ole olemassa.

Miten luominen voidaan todistaa?

Tähän toistetaan selkeä vastaus. Jumala on määritelty luonnontieteiden ulkopuolelle, joten sitä ei voi todistaa.  Ja koska evoluutiolla ei muka ole mitään vedenpitäviä todisteita, niin molemmat ovat samalla viivalla ja tasa-arvoisia. Joten ne pitäisi olla samalla tunnilla oppilaiden edessä.

Lopussa keskustellaan kansalaisaloitteen mahdollisuuksista edetä eduskuntaan asti. Ja niin edelleen. Ohjelmassa ei ole mitään uutta. Olisi mielenkiintoista nähdä osaisiko Stenberg pätevästi kuvailla sitä mitä evoluutioteoria oikeasti sisältää. Mukini on nyt tyhjä, joten jätän aiheesta kirjoittamisen toistaiseksi tähän.

15.8.25

Luomisopin vastaisku

 Pitkään näytti siltä, että suomalaiset luomisopin advokaatit ovat kuihtuneet olemattomiin netin ulkopuolella. Myös internetin sisäpuolella Luominen.fi sivusto ilmoitti lopettaneensa sometyön. Onko kreationismin patikointi vihdoinkin loppunut?

Blogini pelastukseksi saapui uusi "Koulubiologian uudistaminen ja maailmankatsomuksellisesti neutraali tiedeopetus" kansalaisaloite. Kirjoitushetkellä se on kerännyt 644 allekirjoitusta. Lukaisin aloitteen läpi. Voin keräämieni kokemuspisteiden perusteella todeta, että se on toistaiseksi paras kotimaisten kreationistien yritys edistää luomisoppia Suomessa. Argumentteja pinotaan ahkerasti. Ne muovaillaan mahdollisimman neutraaliin sävyyn. Lisäksi on opittu hyödyntämään nykypäivän inklusiivista kielenkäyttöä vedotessa Jumalan livauttamiseen luonnontieteisiin. Aivan! Luomisopin kannattajat osaavat puhua ns. wokea. Tasa-arvon nimessä koulun biologiaan pitäisi myös lisätä puhetta luomisopista. Kreationistien esittämä kritiikki on kehittynyt. 

Ehdotamme, että valtioneuvosto yhdessä opetusviranomaisten kanssa ryhtyy valmistelemaan lainsäädäntömuutosta, jolla tarkennetaan perusopetuslakia (628/1998) ja lukiolakia (714/2018) siten, että biologian opetuksessa otetaan huomioon tieteenfilosofinen monimuotoisuus, luonnontieteellinen kritiikki, biologian oppikirjojen uudistaminen sekä oppilaiden katsomuksellinen tasapuolisuus ja kriittinen ajattelu. (Tarkennus koskee muun muassa perusopetuslain 14 §:ää ja lukiolain 11 §:ää.)

 Voi juku. Aloitan kansalaisaloitteen läpikäymisen tutulla tyylilläni. Aloitteen tavoitteiksi luetellaan seuraavanlaista kamaa:


Biologian opetuksen tulee perustua reaalibiologiaan, tutkimustietoon, kriittiseen ajatteluun ja avoimeen luonnon tutkimiseen sekä ankkuroitava perusteltuun luonnontieteelliseen moniäänisyyteen (P4–P5). 

Täysin validi tavoite. Joka on jo toteutunut opetuslaissa. Mutta se ei tietenkään kelpaa kreationisteille.


Biologian opetuksen kouluissa tulee tapahtua neutraalista lähtökohdasta huomioiden oppilaiden maailmankatsomukset ja niiden ilmaisuvapaus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus sekä muut lainsäädännölliset periaatteet (L1–L5). 

Nyt päästiin jo lähemmäksi avoimesti myöntämään mitä luomisopin kannattajat haluavat saavuttaa. Luonnontieteistä puhuttaessa kouluissa pitäisi saada mukaan ei-luonnontieteelliset tulkinnat luonnontieteistä.


Biologian opetuksessa on tuotava julki kriittisen avoimesti evoluution ja uusdarvinismin taustalla olevan naturalismin ideologiset tavoitteet sekä niiden perusteettomat valinnat ja sitoumukset. (14, 30) 

Tuo on vaatimus jota mm. professori Tapio Puolimatka yritti saavuttaa evoluutiokritiikillään. Evoluutioteorian sijasta siinä keskitytään teorian ulkopuolisen naturalistisen ideologian sisältöön. Jos naturalistisella ideologialla ei ole kestävyyttä, niin oletetaan evoluutioteorian kaatuvan sen mukana. Kritiikissä täysin unohdetaan, tai teeskennellään unohtavansa, että myös uskonnolliset tutkijat soveltavat ja tutkivat evoluutioteorian kehyksen kautta biologiaa.


Biologian opetukseen on lisättävä evoluution ja uusdarvinismin laaja-alainen luonnontieteellinen kritiikki niiden monista ongelmista ja ristiriidoista, jotka osoittavat, että niillä ei ole empiirisiä todisteita eivätkä sen prosessit ja mekanismit tuota uutta informaatiota eivätkä uusdarvinismin edellyttämiä uusia lajeja (22, 24; P2). 

Sieltä tuli luomisopin maukkain sisältö. Kreationisteilla on varmasti tarjolla laaja valikoima erilaisia väitteitä evoluution puutteista. Luvassa on klassiset väitteet ja määritelmät, jotka perustuvat väärinkäsityksiin evoluutioteoriasta.


Evoluution ja uusdarvinismin opetuksessa käytettävissä oppikirjoissa on suoranaisia virheitä ja perättömiä väittämiä, jopa valheita, jotka tulee korjata mahdollisimman pian ja pyrkiä luonnontieteen kriteerit täyttävään ja laadukkaampaan oppikirjatuotantoon (5, 6). 

Kaikki oppikirjoissa olevat virheet on korjattava. Olkoon aihe mikä tahansa. Jäämme jännittämään millaisia virheitä aloita esittää.


Devoluutio (eliökunnan rappeutuminen, evoluution vastakohta) on havaittava tosiasia, joka tulee huomioida laajemmin biologian opetuksessa. (4, 9, 31) 

Täysin totta. Mutta ei tietenkään tarkoita, etteikö samalla tapahtuisi evoluutiota.


Kaikkiaan kansalaisaloitteen tavoitteiden ja niiden perusteiden arvioinnissa on tärkeää hyödyntää laaja-alaista asiantuntemusta eri tieteenfilosofisista ja maailmankatsomuksellisista taustoista. Arvioinnissa on huomioitava riittävästi vaihtoehtoisia, tieteellisesti ja katsomuksellisesti perusteltuja näkökulmia. Näin varmistetaan avoin, tasapuolinen ja monipuolinen käsittely, joka kunnioittaa tieteen moniäänisyyttä. 

Ei. Nyt aloitteessa siirryttiin löyhkäävän potaskan puolelle. Luonnontieteellissä asioissa on aivan-vitun-sama minkälaista uskonnollista tai maailmankatsomuksellista ajatusta sijaitsee luonnontiedettä kritisoivan pääkopassa. Kreationistit tietävät tämän, joten he joutuvat teeskentelemään tekevänsä "perustellusta näkökulmasta" evoluution kritiikkiä. Näin he päätyivät luomaan ensin ns. tieteellisen kreationismin, jolla yritettiin kammeta evoluutiota pois oppikirjoista Yhdysvalloissa. Tieteellisestä kreationismista luovuttiin sen täydellisen epäonnistumisen takia, koska se oli niin selkeästi uskonnollinen ohjelma. Sitten ilmestyi älykkään suunnitelman idea. Sekään ei onnistunut tavoitteessaan, kun 20 vuotta sitten Kitzmiller v. Doverin koulu kuuluisassa oikeudenkäynnissä todettiin älykkään suunnitelman olevan vain uusi siistitty versio tieteellisestä kreationismistä. Tuon jälkeen luomisopin kannattajat ovat toimineet tyhjäkäynnillä, kun he yrittävät keksiä uutta tapaa heikentää evoluution asemaaa kouluissa.

Siksi modernissa versiossa vedotaan "tasapuoliseen ja monipuoliseen" evoluutioteorian käsittelyyn.

Kansalaisaloite tietää, ettei sillä ole rahkeita oikeasti tieteellisesti haastaa evoluutiota. Sen sijaan yritetään tehdä maailmankatsomuksellista kritiikkiä.

 Keskeisimmät perusteet:
Yhteiskunnassa, jossa vaihtoehdoton naturalistinen tieteenfilosofia hallitsee, merkityksettömyys ja arvottomuus lisäävät psyykkisiä ongelmia. Evoluutioteorian vaikutuksesta ihmisarvo, elämän tarkoitus ja merkitys hämärtyvät aiheuttaen ihmisille ja erityisesti nuorille henkistä ahdinkoa ja voivat johtaa psyykkisiin ongelmiin. (T) 


Annan kiitosta aloitteen tekijöille siitä, että he ovat huolestuneita nuorten henkisestä jaksamisesta ja psyykkisistä ongelmista. Miinusta tulee siitä, että oikeiden ongelmien sijasta he yrittävät mustamaalata evoluutioteoriaa. Koulukiusaaminen, yhteiskunnan välinpitämättömyys, perheen taloudellinen tilanne, jne, jäävät aloitteen tekijöillä pienemmiksi ongelmiksi kuin koululaisen saama pätevä luonnontieteellinen opetus.

Elämän tarkoitukset ja merkitykset eivät kuulu luonnontieteisiin. Niitä varten kouluissa on uskonto ja elämänkatsomus (jota ei ollut olemassa kun minä olin koulussa). Ehkä se oli koulun tarjoama uskonto, joka teki minusta Paholaisen asianajajan!?!

Kreationistit ovat aina halunneet liittää evoluutioteorian ja elämän tarkoituksen toisiinsa. 


Materialismi on osoittautunut epätieteelliseksi eikä huomioi elämän moniulotteista inhimillisyyttä. Ihmisyyden syvin merkitys ei rajoitu vain fysikaalisiin tai biologisiin ilmenemismuotoihin vaan on paljon muutakin – ihmisellä on tietoisuus, tunteet, arvot ja kyky kokea maailmaa tavalla, jota tiede ei kykene selittämään. Tiede ei kykene vastaamaan elämän perimmäisiin kysymyksiin eikä siitä voi johtaa inhimillisiä arvoja. Siksi opetuksessa tulee tarkastella myös inhimillisyyttä, arvoja ja eettisiä teemoja osana kokonaisvaltaista kasvatusta. Jokainen ihminen on itsessään arvokas ja korvaamaton.

Aloite täyin oikeassa siinä, että on useita elämänalueita joihin materialismi ja tiede ei kykene missään muodossa tarjoamaan vastauksia. Ja siksi kouluissa on uskonto ja elämänkatsomustieto. Ja myöhemmin filosofia, jotta ihminen osaa olla sivistyneesti masentunut. 

 Jos evoluution tai uusdarvinismin teorioita ei voi kritisoida, joutuu niiden tieteellisyys kyseenalaiseksi. (P1, P3, P6, P7, P8, T, L2)

Evoluutioteoriaa saa ja pitää kritisoida. Mutta jos se kritiikki on kreationistien toistaiseksi esittämiä väitteitä, niin turha itkeä ja ulista kun heitä ei kuunnella akateemisessa maailmassa.

Seuraavaksi aloitteessa aloitetaan perinpohjaisempi kritiikin esittely. Helppo tapa tarkistaa onko se pätevää vai hevonpaskaa on etsiä roska-DNA. Miten aloite väittää sen olevan ongelma?

 P3) Evoluution ja darvinismin yhteiskunnallisia ja yksilöihin kohdistuvia haittavaikutuksia on vihdoinkin käsiteltävä kriittisen avoimesti. Sosiaalidarvinismin rotuoppien harhoista (mm. pakkosterilisaatiot, vähemmistöjen kohtelu) ja monet tieteen edistymistä haitanneista valinnoista (mm. virheelliset ennakko-oletukset roska-DNAsta, ihmisarvon vähättely, historian vääristely, kritiikittömyys) sekä monista uusdarvinistiseen evoluutioon liittyvistä tiedeväärennöksistä ja aineiston tulkintaa ohjaavista tutkimusongelmista on myös syytä kriittisesti keskustella (mm. Piltdownin ihmisapina, Haeckelin solu- ja sikiöväärennökset, Filippiinien luolaihmiset, hallinnollinen syrjintä, asenteellinen retoriikka). (9, 27, 29)

 Huh huh. Kasaan on heitetty sosiaalidarvinismi, joka taloustieteellisenä ja sosiaalisena ohjelmana ei ole evoluutioteorian osa. Kouluissa pitäisi kyllä historiantunneilla opettaa mistä ja miksi sosiaalidarvinismi ilmestyi. Sekä millaiset tahot sitä käyttivät. Unohdettua historiaa on liian helppo toistaa.

Mutta takaisin siihen mitä etsin. Kreationistit ovat sitkeästi väittäneet, että roska-DNA muka haittasi tieteen edistymistä. Aloite väittää, että roska-DNA:sta tehtiin virheellisiä ennakko-oletuksia. Ne ovat vääriä väitteitä.

Piltdownin ihmisapinan mainitseminen vielä vuonna 2025 kertoo minulle kreationistien erittäin vähiin huvenneesta vasta-argumenttien valikoimasta. Tarina on mielenkiintoinen ja opettavainen, mutta ei millään tavalla enää olennaista evoluutioteorialle.

Muita poimintoja aloitteesta.

P6) Yksipuolinen ja kritiikitön evolutionismi ja uusdarvinismi haittaavat merkittävästi opiskelijoiden aktiivisuutta, johtavat kritiikittömään ajatteluun ja auktoriteettiuskoon sekä estävät innovaatiotoimintaa. (9, L6) 

 Nautin suunnattomasti siitä ironiasta, kun kreationistit varoittavat auktoriteettiuskon vaaroista. 

Lisäksi jatkuva evolutionistien toimesta tapahtuva toisinajattelijoiden pilkkaaminen ja vähättely ovat aiheuttaneet monenlaista syrjivää ilmapiiriä ja asenteita sekä rasistisia kannanottoja (11, 20, 21; T; L1-L5). 

Kuka kumma on mennyt pilkkaamaan ja vähättelemään kreationisteja?


 

Ai niin. Minä.

Loppuun vielä kohta joka on sitä uutta wokea.

Lisäksi tuomme esiin tutkimustuloksia siitä, miten katsomuksen sivuuttaminen koulussa vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin. Syrjinnän kokeminen on yhteydessä heikentyneeseen mielenterveyteen, fyysisiin oireisiin sekä käytösongelmiin. Tämän vuoksi opetuksessa on tärkeää huomioida oppilaan katsomus ja tukea hänen identiteettiään osana kokonaisvaltaista hyvinvointia.  

Tarkasteltuani keitä aloite käyttää viitteissään (Puolimatka) ja vastuuhenkilöissä (Reinikainen) uskallan machomiehenä väittää, etteivät aloitteen tekijät oikeasti välitä tippakaan oppilaan identiteetistä ja hyvinvoinnista. Perustelen tätä sillä, että kokeilkaa löytyykö heiltä hyväksyntää ei-hetero tai ei-cis oppilaan elämään koulussa. Vastaukset varmasti arvasitte jo edellistä lausetta lukiessanne.

En toistaiseksi jaksa enempää aloitteen käsittelyä. Annan sille pienen mainontaboostauksen blogissani. Elättelen pientä toivetta aloitteen päätymisestä eduskuntaan, jotta saan lisää materiaalia. 

12.7.25

Kreationistien kauhu eli ihmisen ja simpanssin perimän samankaltaisuus

 Luomisopin ikuisena kenkänä kivessä, vai oliko se toisinpäin, on biologinen tosiasia ihmisten ja simpanssien DNA:n samankaltaisuudesta. Kreationistien kirjallisuudessa on vuosikausia yritetty vähätellä ja harhauttaa tuosta yhden prosentin erosta. Tänä vuonna yksi kreationistien argumenteista palasi kuolleista.

Kyseessä on "Myytti ihmisten ja simpanssien genomien 99-prosenttisesta samankaltaisuudesta" argumentti. Kreationistit eivät tykkää noin suuresta samankaltaisuudesta. Siksi lukua halutaan murjoa pienemmäksi.


 "Taas mennään." 

Yhteisen polveutumisen kannalta itse prosenttimäärä eroavaisuuksista ei ole tärkeintä. Pelkkä vertailu pelkästään kahden lajin kesken ei riitä. Tärkempää on selvittää onko vertailussa muiden teoreettisessä sukupuussa olevien lajien kohdalla jotain joka olisi lähtempänä ihmistä kuin simpanssi. Eli tuosta fylogienian selvittämisestä ei voi suoriutua vain ihmisen ja simpanssin DNA:ta kaivelemalla. Kuinkas sattuikaan. Gorillan ja ihmisen välillä on enemmän geneettistä eroa kuin simpanssin ja ihmisen välillä. Orangin ja ihmisen välillä on enemmän geneettistä eroa kuin simpanssin ja ihmisen välillä. Riippumatta siitä millaista perimän mittausmenetelmää käytetään. Ihmistä geneettisesti lähimpänä lajina on sitkeästä DNA-testailusta huolimatta aina simpanssi. Jopa sellaisella erolla joka on pienempi kuin rottien ja hiirien välillä.

Tämä geeniperimän samankaltaisuus luomakunnan kristillisen kruunun ja toisen kädellisen lajin välillä on karmeaa ajateltavaa kreationistin näkökulmasta.  Ratkaisevan eron ilmaisemisessa on populaarikulttuurissa ja kevyemmässä tieteellisessä materiaalissa käytetty 1 - 5 % lukuja. Riippuen millaista perimän tarkastelu- ja vertailutapaa on sovellettu. Mitä enemmän keskitytään proteiineja koodaavien geenipätkien vertailuun sitä pienempi eroavuus saadaan ihmisten ja simpanssien välille. Kun mitataan ei-koodaavia kohtia, kopioituja kohtia, poistettuja kohtia, retroviruksilla täytettyjä kohtia, ja monia muita tapoja joilla perimä on täyttynyt kaikenlaisella monipuolisella kamalla, niin ihmisen ja simpanssin välinen geneettinen eroavaisuus tietenkin kasvaa. 

Havaituista geneettisistä eroista huolimatta evoluutioteorian käyttämän yhteisen polveutumisen pakottamana tuo eroavaisuus on kuitenkin pienempi kuin esim. ihmisen ja gorillan väliltä tehty samalla menetelmällä tehty geneettinen mittailu. Jos näillä mittaustavoilla saataisiin ihmisen ja gorillan perimälle enemmän yhtäläisyyksiä kuin ihmisen ja simpanssin välille, niin yhteisellä polveutumisella olisi edessään kriittinen kiviseinä. Jos kykenet ymmärtämään nämä asiat perimän mittailusta ja vertailusta, niin olet jo paremmin perillä kreationistien vastalauseista kuin kreationistit itse ovat.

Tuo mittaustapojen erilaisuus on toiminut kreationistien viimeisenä vastalauseena. Kertaan vielä ne muut kotimaisten kreationistien vastalauseet.

Luominen-sivusto protestoi vetoamalla siihen, että vaikka perimä on samankaltaista, niin Jumala on voinut vain käyttää toimivaksi todettuja geenejä uudelleen ihmisissä.  

Vaikka kuviteltaisiin, että 99 % samankalaisuus olisi totta, se ei tarkoittaisi, että ihmisellä ja simpanssilla olisi yhteinen esi-isä. Kuuluisa evolutionisti Steve Jones onkin huomauttanut: ”Jaamme noin 50 % DNA:stamme banaanien kanssa eikä se tee meistä puolikkaita banaaneita vyötäröstä ylöspäin tai alaspäin.” Tuntemillamme suunnittelijoilla on taipumus käyttää hyväksi todettuja ratkaisuja monissa eri paikoissa. Mitä taitavampi suunnittelija, sen monikäyttöisempiä suunnitteluratkaisut ovat. Siksi luomiseen uskovat tiedemiehet näkevät DNA:n ja geenien samanlaisuudessa yliluonnollisen ja täysin suvereenin Suunnittelijan, Jumalan, käden jäljen.

 Näin kreationisti kykenee aina sivuuttamaan biologisen aineiston, koska mitä tahansa DNA:sta löytyy on se aina automaattisesti Jumalan luomaa DNA:ta.

Mikael Torppa on hyvin perillä ihmisten ja simpanssien Y-kromosomien suurista eroista. Mutta hän jättää "VANHA ”IHMISET JA SIMPANSSIT OVAT 99% SAMANLAISIA” –  VÄITE ON MENNEEN TALVEN LUMIA" kirjoituksessaan täysin vertailematta onko tuo yhdestä kromosomista mitattu eroavaisuus samanlaista verrattuna ihmisten ja gorillojen tai orangien Y-kromosomien välillä. Y-kromosomiin keskittymällä kreationistit pyrkivät vain vaihtamaan aihetta pois ihmisten ja simpanssien samankaltaisuudesta verrattuna muihin kädellisiin lajeihin.

Vanha tuttumme Pekka "Unohdettu Genesis" Reinikainen torjuu ihmisten ja simpanssien geneettisen samankaltaisuuden vetoamalla siihen, että samankaltaisuus saadaan vain valikoimalla tarkasti pois eroavaisuuksia mittauksissa tuottavat osat lajien perimästä

Koska evoluution ”täytyy olla totta”, tutkimusmenetelmät viritettiin antamaan ”oikeita vastauksia”. Kaikki on luvallista, kun kultaista evoluutiovasikkaa kumarretaan. Millään muulla tieteen osa-alueella tai DNA -rikostutkimuksessa tällainen pelleily ei olisi mahdollista! 1970-luvun karkeat tutkimukset ”osoittivat” että simpanssin ja ihmisen ero on 1,5%. Tämä tulos saatiin aineistoa manipuloimalla ja vertailemalla vain kolmea prosenttia molempien DNA:sta. Haluttu tulos saatiin, kun vertailuun valittiin ne DNA:n alueet, jotka olivat mahdollisimman samankaltaisia!

Reinikainen ja kumppanit unohtavat joka ikinen kerta mainita, että käyttämällä tuota samaa ns. valikoivaa tutkimusmenetelmää ihmisen ja simpanssin perimä ovat lähempänä toisiaan kuin ihmisen ja gorillan tai orangin perimä. 

Kaikkein pätevimmän vastaparahduksen päästi joitain vuosia sitten ApoWiki. ApoWiki ei nimittäin esitä suoraa vastalausessa, vaan vetoaa tutkimuksen kasvattavan tuota ihmisen ja simpanssin sukulaisuhteen eroa.

 Evoluutioteoreettisen polveutumisopin perusteella sitä, että ihmisen ja "lähimpänä sukulaisenamme" markkinoidun simpanssin genomit ovat lähes identtisiä, on pidetty pitkään suorastaan itsestäänselvyytenä. Yhä kattavampien genomisekvensointien tuottama uusi tieto on kuitenkin hyvää vauhtia romuttamassa tämänkin naturalistien suosiman inttämän uskottavuutta. 

Ja:

Myytin murtuminen
Vuonna 2007 arvovaltaisen tiedejulkaisun mainetta nauttivassa Science-lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ihmisen ja simpanssin genomien ero onkin noin 5 %. Tuoreimpien tutkimusten mukaan alkaa näyttää siltä, että DNA-samankaltaisuus ihmisten ja simpanssien välillä on enintään 80–87% ja todennäköisesti vielä paljon vähemmän. Asiasta tarkemmin viitteenä olevassa artikkelissa, jossa todetaan näin:

In an upcoming paper, Tomkins and Bergman (2012) discuss most of the key human-chimp DNA similarity research papers on a case-by-case basis and show that the inclusion of discarded data (when provided) actually suggests a DNA similarity for humans and chimps not greater than 80–87% and quite possibly even less.  

Vetomalla yli kymmenen vuotta vanhaan paperiin ApoWiki vetosi toistaiseksi parhaimpaan kreationistien vastalauseeseen. aperi on Answers in Genesis kreationistien Answers Research Journal julkaisussa sijaitsevaa tekstiä. Hyvät hyttysen hyssäkät sentään! Poissa on se pieni yhden prosentin ero. Ihmisen ja simpanssin perimän eroavaisuus on lähes räjähtänyt pitkin kromosomeja. suoritti mittailuja bioinformatiikan tärkeän BLAST-työkalun avulla:

 Depending on the BLASTN parameter combination, average sequence identity for the 30 separate experiments between human and chimp varied between 86 and 89%.

Selkeästi suurempi ero kuin vain yksi prosentti! Mikä pahinta, kun jumalattomat ateisti-hedonisti-darwinistit käyttävät samaa ohjelmaa ja samoja Tomkinsin hakuparametrejä, niin myös he saavat tulokseksi kreationistien löytämät yhtä prosenttia suuremmat erot ihmisen ja simpanssin välille. Evoluutiotiede onkin valehdellut meille kaikki nämä vuo...

Hetkinen! Mitä ne parametrit sitten oikein olivat?

A common claim that is propagated through obfuscated research publications and popular evolutionary science authors is that the DNA of chimpanzees or chimps (Pan troglodytes) and humans (Homo sapiens) is about 98–99% similar. A major problem with nearly all past human-chimp comparative DNA studies is that data often goes through several levels of pre-screening, filtering and selection before being aligned, summarized, and discussed. Non-alignable regions are typically omitted and gaps in alignments are often discarded or obfuscated. 

ei alistanut itseään ennakko-olettamuksille tai harhapoluille johtaville ajatuksille DNA:n tulkinnasta. Hän jätti pois evoluutiopalvojien käyttämät esiseulonnat, siivilöinnit ja valikoivan valikoinnin. Näin hän teki puhtaampaa ja parempaa tiedettä ilman maailmankuvien tuottamaa dogmaa. Hän otti vertailuunsa mukaan noita "non-alignable regions" kohtia. 

On aika selittää todella monimutkainen aihe räikeän yksinkertaistamisen kautta.


 

Perimän emäkset ovat yleisesti vertailussa rinnakkain, eli aligned. Havainnollistamiksi tähän väliin pieni ajatusleikki. Jos sinulla on 100 kirjaimen teksti, josta yksi kirjain vaihtuu toiseksi kirjaimeksi, niin teksti on 99% samankaltainen alkuperäiseen verrattuna vertailevan algoritmin kannalta (kun algoritmi käyttää rinnakkaista mittaustapaa). Jos 100 kirjaimen tekstistä keskeltä tekstiä poistuu deleetiolla kirjain, tai kopioituu yksi ylimääräinen kirjain, niin teksti on enää n. 50 % samankaltainen alkuperäiseen verrattuna, koska muutoksen jälkeen tuleva teksti tulkitaan non-aligned tekstiksi. Kirjaimet eivät ole enää rinnakkain kun tekstejä verrataan, koska yksi puuttuva tai ylimääräinen kirjain siirtää kaikki seuraavat kirjaimet eri kohtiin. Vaikka tuon yhden muutoksen jälkeiset kirjaimet olisivat muuten täysin samoja kuin alkuperäisessä tekstissä, niin eroavaisuus kasvaa heti huomattavasti suuremmaksi rinnakkaisuutta käyttävän algoritmin näkökulmasta. Mitä lähempänä tekstin alkua deleetio/kopio tapahtuu, sitä pienempi tekstien samankaltaisuus. Mitä lähempänä tekstin loppua deleetio/kopio tapahtuu, sitä suurempi tekstien samankaltaisuus. Tämän takia vertailevassa geenitutkimuksessa suositaan rinnakkain asettuvia DNA-sekvenssejä. Ja algoritmit osaavat myös asettaa sekvenssiä rinnakkain vertailuja varten, kun ne tunnistavat perimän siirtelyt, kopioinnit, deleetiot, jne, sekvensseissä. Ei-rinnakkain asettuvat sekvenssit tarkoittavat lisää vertailevaa työtä. Sitä kyllä tehdään erilaisilla algoritmeilla, mutta tarve on pienempi. Rinnakkain tehty vertailu tuottaa tarkempia tuloksia, mutta vaatii enemmän työtä. 

Ei siis mikään yllätys, että soveltamalla ei-rinnakkaista vertailua saadaan suurempi eroavaisuus kuin rinnakkaista vertailua käyttämällä. Tämä on se ratkaiseva ero, jolla kreationistit pyrkivät hautaamaan sitä ihmisen ja simpanssin perimän suurempaa samankaltaisuutta. Eikä yksi vertaileva tapa ole parempi tai enemmän oikeassa kuin toinen. Niiden tarkkuusluokka on vain erilaista. Niillä on erilaiset sovellustarpeet bioinformatiikassa. Biologian kannalta on vain selkeämpää ja loogisempaa suosia tapaa, jossa vertailun tähtäimessä ovat kohdistetusti valikoidut aktiiviset geenit. Tuollaisen vertailun tulos on hyödyllisempää biologiassa, kun ei tuhlata aikaa esim. saman geenin satojen toimimattomien kopioiden vertailuun.

Kuten kaikki edelliset kreationistien vasta-argumentit, myös 

 Jopa Tomkinsin huonosti tehdyllä vertailutavalla ihmisen ja simpanssin geneettinen samankaltaisuus oli suurempi kuin esim. kettujen ja koirien, kotikissojen ja tiikerien, hiirien ja rottien samankaltaisuudet. Aivan kuten kaikilla muillakin vertailutavoilla. Koska lajien yhteinen polveutuminen on luonnontieteellinen fakta.

Tomkinsin paperi ei nostattanut laineita luomisopin lammikossa, koska sen virheet todettiin niin nopeasti. Kukaan ei näyttänyt välittävän siitä edes kreationistien parissa. Siitä ei tehty isompia puheita tai esitelmiä. Eikä isompia väittelyjä kreationistien ja evolutionistien välillä. Nettikeskusteluissa toisteltiin helpommin ymmärrettäviä yksinkertaisempia argumentteja. Suomessa ei enää edes ole samalla tavalla aktiivisia kreationisteja, jotka tekisivät uutta materiaalia.

Yksinäinen tuulahdus puhalsi läpi autiot kreationismikeskustelun areenat. Vuodet vierivät. Kunnes huhtikuussa 2025 Nature-julkaisussa ilmestyi Complete sequencing of ape genomes paperi. Siinä tehtiin tuorein katsaus ihmisapinoiden perimästä. Paperi ei sinällään ollut mullistava, mutta kuitenkin tärkeä. Materiaalina on entistä suurempi määrä geenejä. Entistä tarkempi ja monipuolisemmin suoritettu lajien välinen vertailu. Entisiä vertailuja täydennetään ja parannetaan. Ihmisten ja simpanssien perimä on vieläkin lähempänä toisiaan kuin muita lajeja.

Kalenteri vierähti toukokuulle. Discovery Instituten geologi ja lakimies Casey Luskin paljasti lukeneensa kyseisen paperin.  Eikä juuri kukaan yllättynyt siitä, että hän ei ymmärtänyt lukemaansa. Luskin väitti paperin olleen jymypaljastus, joka kumosi 1 % eron myytin. SEKSI VAU! KATSO KUVAT! Luskin tulkitsi Naturen salanneen hämmästyttävän suurta geneettistä eroa ihmisen ja simpanssien välillä. Nimittäin paperin lisämateriaaleissa on dataa ja lukuja, joita tulkitsemalla Luskin kuvittelee lajien perimän olevan monikertaisesti erilaisempi kuin aikaisemmin on väitetty:

  • At least 12.5 percent and possibly up to 13.3 percent of the chimp and human genomes represent a “gap difference” between the two genomes. That means there’s a “gap” in one genome compared to the other, often where they are so different, they cannot even be aligned.
  • There are also significant alignable sections of the two genomes that show “short nucleotide variations” which differ by only about 1.5 percent. We can add this difference to the “gap difference,” and calculate a 14 percent to 14.9 percent total difference between human and chimp genomes. This means that the actual difference between human and chimp DNA is 14 times greater than the often-quoted 1 percent statistic. 

 Luskin ei ymmärtänyt, tai teeskentelee ettei ymmärrä, miten geenisekvenssien vertailua tehdään rinnakkain VS ei-rinnakkain. Discovery Institute alkoi vaatimaan, että museot muuttavat näyttelyissään mainittuja lukuja ihmisten ja simpanssien samankaltaisuudesta Luskinin keksimiin lukuihin.

Luskinin moka on herkullista debunkattavaa. Se tehdään kaikkein parhaimmalla ja perinpohjaisella tavalla Gutsick Gibbon kanavalla. Sinne ilmestyi erittäin opettavainen ja tärkeää sivistystyötä tekevä video. Varoitus: video sisältää tiedettä ja tekee katsojasta viisamman ihmisen. Katso omalla vastuullasi.


 Ota popcornit ja kylmä alkoholiton juoma valmiiksi ja nauti.

16.11.22

Adnan Oktarin pitkään odotettu loppu

Muistatko kuka on kreationisti Adnan Oktar?

Jos et muista, niin olet elänyt minua palkitsevampaa elämää.

Oktar on turkkilainen kreationisti, jonka Atlas of Creation kirjaa postitettiin ympäri maailmaa eri oppilaitoksiin. Kyseinen luomisoppia Koraanin kautta selittävä opus joutui kritiikin ja pilkan kohteeksi. Tästä Oktar suivaantui ja vaati häntä kritisoivia blogeja estettäväksi Turkin nettiliikenteessä. Ja hänen pyyntöönsä suostuttiin 2007.

 Vuonna 2008 Oktarille lätkäistiin kolmen vuoden tuomio laittoman järjestön perustamisesta. Kyseisellä Foundation for Scientific Research järjestöllä yritettiin tietenkin tienata helppoa valuuttaa, kun sen tarjoamien verohelpotusten kautta myytiin luomisoppiin ja konservatiiviseen maailmankatsomukseen kannustavia kirjoja.

Perinteisen kreationisminsa lisäksi Oktarilla on muita temppuja. Hän on kliseinen kulttijohtaja. Miehen rahankeräys on tuottanut niin hyvin, että hänellä on oma luksusjahti satamassa. Paatin kyydissä hänellä on seuranaan nuoria naisia bikineihin pukeutuneina. Ja vieläkin nuorempaa seuraa. Jonka parissa hän on ollut läävintä etäisyydellä. Seuralaisiaan Oktar kutsui "kissanpennuiksi". 

Tästä nousi ihan poliisien kiinnostus pintaan, kun Oktarin ahdistelun uhrit alkoivat kertoa kokemuksistaan. Mies joutui uudelleen oikeuden eteen. Tuo käsittely venyi oikeudenkäynnin mitätöinnin yrittämisen takia. Dramaattisten käänteiden ja paljastusten jälkeen lopullinen päätös ilmestyi tuomarin pöydälle. 

Tuomio oli tällä kertaa kovempi. Oktaria odottaa 8658 vuoden istuntasessio sellin sisällä. Suuri luku selittyy sillä, että oikeus katsoi Oktarin olevan johtohahmona vastuussa myös kulttilaistensa tekemistä samanlaisista rikoksista. Niihin lukeutui seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi kiduttamista. Kultista pois haluavia oli vainottu kovin keinoin. Kulttia kritisoivia toimittajia ja poliitikkoja oli seurattu ja heistä oli kerätty laittomasti tietoja. Oktar oli ottanut mallia skientologeista!

Nyt Oktarilla on aikaa kirjoitella lisää kirjoja Darwinista.

8.4.22

Luominen ja Evoluutio - miten usko ja tiede kohtaavat

Vuoden ensimmäinen Skeptikko-lehti sisältää Luominen ja Evoluutio - miten usko ja tiede kohtaavat kirja-arvosteluni. Kaikki fiksut, upeat, kauniit ja ihanat ihmiset ovat jo varmasti saaneet lehden postiluukkuihinsta. Mutta täällä internetissä on joitain kurjia olentoja, jotka eivät tilaa kyseistä lehteä. Ei hätää. En ole unohtanut teitä. Suoritin tarpeeksi uhrilahjoja lehden päätoimittajalla ja hän lupasi, etteivät lakimiehet pilko oveani päreksi, jos julkaisen saman tekstin blogissani.


Luominen ja evoluutio – miten usko ja tiede kohtaavat, E.V. Rope Kojonen, Gaudeamus, 2021


https://www.gaudeamus.fi/teos/luominen-ja-evoluutio/


Erkki Vesa Rope Kojonen, Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta on onnistunut keräämään luomisopin ja evoluutioteorian välisen keskustelun merkkiteoksen.

Luominen ja evoluutio sisältää lähes kaikki keskustelupalstoilta tutut kiistakapulat. Piltdownin mies sekä Paluxin jalanjäljet ovat varmasti tuttuja kiihkeistä nettikeskusteluista. Sekä myös aiheeseen liittyvät teologisten ja filosofisten argumentaatioiden kiemurat. Niin perisynti kuin pahan ongelma ovat osa evoluutioteoriasta käytyä keskustelua. Ne käydään läpi selkokielisesti. Se onkin tarpeen, sillä keskustelua on käyty sukupolvien ajan. Äänessä ovat olleet luonnontieteilijät, piispat ja filosofit. Charles Darwin, William Paley ja David Hume sekä useat muut tunnetut nimet ovat kantaneet kortensa kekoon. Kädenvääntöä on tehty niin kosmologian, biologian kuin eksegetiikan kautta. Joillekin keskusteluun osallistuneille kyseessä ei ole pelkästään luonnontieteellisten teorioiden testaaminen, vaan ihmisten sielujen kohtalo. Vastauksilla on siis merkitystä usealla eri tavalla. Siksi uskon, että Kojosen kirjaan tartutaan niin luomisopin kannattajien kuin sen vastustajien parissa. Voin suositella kirjaa kaikille.

Luomisuskon asema kotimaisessa keskustelussa ei ole hääppöinen. Vain kourallinen alan harrastajia kirjoittaa tai luennoi aktiivisesti aiheesta. Eniten tuotoksia ilmestyy uskovaisten näkökulmasta. Luomisuskon vaikutukset akateemiseen maailmaan ovat jääneet vähäisiksi. Kirjoituksia löytyy enemmän itse luomisuskon ja tiedemaailman välisestä kiistasta, kuin luomisopin tieteellisistä saavutuksista.

Osapuolten luokittelu on selkeää. Raamatuntulkintoja voi olla monia, mutta pääpiirteittäin leirit ovat helposti tunnistettavissa.

Nuoren Maan kreationismi. Raamattu on ylin auktoriteetti tutkimuksessa. Maa on vain 6000 10 000 vuotta vanha. Maailmanlaajuinen vedenpaisumus.

Vanhan Maan kreationismi. Raamattu ja tiede puhuvat samasta todellisuudesta, mutta niitä tulkinnat ovat epävarmoja. Maa on n. 4,5 miljardia vuotta vanha. Vedenpaisumus oli paikallinen ilmiö.

Teistinen evolutionismi. Evoluutio ja luomisnäkemys ovat yhteensopivia. Evoluutio nähdään osana Jumalan luomissuunnitelmaa. Luonnontiede ja uskonto eivät ole suorassa ristiriidassa keskenään.

Nuoren Maan kreationismi, eli se jyrkin tulkinta Raamatun sisällöstä, joutuu kaikkein kovimmille. Uskomus maailmanhistorian supistamisesta vain muutamiin tuhansiin vuosiin on räikeässä ristiriidassa lukemattomien luonnontieteellisten ilmiöiden kohdalla.

Kojonen osoittaa nuoren Maan luomisopin olevan heikosti perusteltu tulkinta myös teologiselta näkökannalta. Jyrkän kirjaimellinen tulkinta johtaa ongelmiin vertauskuvallisten tekstien kohdalla. Luomispäivien kirjaimellinen tulkinta yhden vuorokauden pituisiksi jaksoiksi johtaa ristiriitoihin muiden Raamatun kirjojen kanssa. Varsinkin sukuluetteloiden perusteella lasketut suuret iät nostavat hikeä otsalle kirjaimellisen tulkinnan parissa. Nooan olisi sukuluettoloiden mukaan pitänyt olla vielä elossa, kun Abraham täytti 50-vuotta. Mutta ihmiskunnan kannalta tärkeää miestä ei mainita Abrahamin tarinoissa. Symbolismin käyttö on selkeää useissa Raamatun teksteissä. Tämä huomattiin vuosisatoja sitten. Nuoren Maan kreationismi onkin nuorempaa perua. Kristityt geologit olivat hyväksyneet Maan vanhan iän kauan ennen Charles Darwin ilmestymistä.

Alussa kerrataan miten geosentrinen tulkinta syrjäytettiin heliosentrisellä. Korvaaminen uudelle selityksellä ei tapahtunut yhden yön aikana. Geosentrismiä puolustettiin yhä monimutkaisemmaksi muuttuvilla malleilla. Myös teologisten argumenttien soveltuvuudesta kiisteltiin. Aineiston kasaantuessa oli pakko myöntää, että heliosentrinen malli oli johdonmukaisempi ja parempi selitysvoimaltaan. Kojonen tekee oivan tempun, sillä kaikkea tuota lukiessa on vain pakko nyökkäillä.

Uusimpana tulokkaana on Yhdysvalloissa aloitettu älykkään suunnitelman idea. Siinä ei oteta kantaa Maan ikään eikä vedenpaisumuksiin. Tärkeimpänä on osoittaa, että evoluutiomekanismit ovat puuttellisia. Tuota puutetta täydentää suunnitelmallisuus. Kuka tai mikä tuo suunnittelun on tehnyt on myös tarkoituksella avoimeksi jätetty kysymys.

Eri tulkintojen taustat käydään lävitse valistavalla tavalla. Itselleni läheisimpänä oli älykkään suunnittelun ilmestyminen. Kojonen kertaa kyseisen liikkeen motivaatiot ja puolestapuhujat. Niin William Dembski, Michael Behe kuin kotimainen Matti Leisola saavat maininnan suunnitteluargumentin tarkastelussa.

Liikkeen viisi olennaista pilaria ovat:

1. Mutaatiot eivät rakenna mitään vaan aiheuttavat vahinkoa.

2. Ohjaamattomat ja satunnaiset prosessit eivät voi tuottaa solujen monimutkaisuutta.

3. Välimuotojen fossiilit puuttuvat.

4. Biologit eivät ole onnistuneet Darwinin ”elämän sukupuun” rakentamisessa.

5. Elämän kemiallinen alkusynty säilyy ratkaisemattomana arvoituksena.


Eli liike pyrkii olemaan aktiivinen genetiikan, biokemian, paleontologian, taksonomian sekä kemian areenoilla.

Kivana huomiona Kojonen muistuttaa, että älykkään suunnitelman teltan sisään mahtuu myös ajatus elämän yhteisestä polveutumisesta. Mm. Michael Behe hyväksyy lajien yhteisen polveutumisen. Hän uskoo elämän olevan luotua, mutta geneettinen informaatio on vain rappeutunut sukupolvesta toiseen. Useat älykkään suunnittelman kannattajat hyväksyvät myös vanhan Maan iän, mutta sitä pyritään pitämään puhumattomana aiheena teltan sisällä. Iästä puhuminen johtaa teologiseen kiistelyyn, joka puolestaan on loputon suo.

Mutta Kojonen ei jätä darwinistien tuotoksiakaan kritiikittä. Richard Dawkinsin kirjoitukset silmien huonosta suunnittelusta eivät ole yksioikoisia. Näköhermojen fotoreseptorisolut voivat olla väärin päin, mutta siitä ei pystytä päättelemään ovat ne huonoa suunnittelua. On nimittäin havaittu, että se on optimaalinen järjestys solujen lämpöominaisuuksien vuoksi. Eikä pidä unohtaa, että huonosti suunniteltu olisi kuitenkin vielä suunniteltu.

Michael Behen Darwin's Black Box kirjassa lanseeraama palautumaton monimutkaisuus oli suosittu väittelyn aihe. Uudeksi evoluutiokritiikiksi tarkoitettu argumentti on sopivasti yksinkertainen. Tarkasti yhteensopivista osista koostuva järjestelmä, jonka toiminto syntyy vasta osien yhteistoiminnasta. Behen esimerkkinä oli tavallinen hiirenloukku. Se ei toimi, jos jokin sen olennaisista osista poistetaan. Eikä sitä voi rakentaa sopimattomilla ominaisuuksilla varustetuilla osilla. Biologian puolelta biokemiallisten järjestelmien suosituimmaksi esimerksi nousi bakteerimoottori. Bakteerimoottori liikuttaa bakteerin siimaa ja saa sen liikkumaan solunesteessä. Tällaisten järjestelmien kehittyminen suoralla kehitysreitillä ei ole mahdollista.

Paitsi että evoluutio ei vaadi suoria kehitysreittejä. Nykyinen toiminto voi perustua erilaisesta toiminnosta poimitun komponentin varaan. Tällainen epäsuora kehitysreitti mahdollistaa monimutkaisten järjestelmien kasaantumista edellisten päälle. Ja juuri niin näyttää käyneen, kun tarkastelemme biokemiellisten järjestelmien osia. Behe on itse tiedostanut tällaisen vaihtoehdon, mutta toteaa sen olevan aivan liian epätodennäköistä. Vuoropuhelu kriitikoiden kanssa johtaakin lopulta epätodennäköisyyslaskelmiin. Argumentti on lopulta vain erittäin monimutkainen aukkojen jumala.

Kojonen onnistuu mielestäni kiteyttämään viiteen sivuun koko bakteerimoottorista käydyn taiston. Behen argumentin rakenne, soveltavuus ja sen saama kritiikki on helppo sisäistää. Uusille tulokkailla kirja antaa mahdollisuuden sisäistää vuosikausia käydyn väittelyn yhdessä illassa.

Kojosen pyrkimyksenä on esitellä kunkin osapuolen näkemyksiä sillä tavalla, että he tunnistavat omat ajatuksensa. Siinä hän on onnistunut.

”Keskustelussa luomisesta ja evoluutiosta on kuitenkin paljastunut myös paljon ongelmia. Sen kiivauden vuoksi eri osapuolten on esimerkiksi ollut vaikeaa tunnistaa vastakkaisen osapuolen hyviä ajatuksia sekä tunnistaa ”oman puolen” tekemiä virheitä. Liiallinen keskittyminen yksityiskohtiin uhkaa usein hämärtää kokonaiskuvan, kuten esimerkiksi silloin, kun luomisoppi ymmärretään liian kapeasti. Toisaalta myös keskittyminen kokonaiskuvaan on usein johtanut yksityiskohtia koskeviin massiivisiin virheisiin ja väärintulkintoihin. Näin on käynyt silloin, kun tieteellistä todistusaineistoa on yritetty väkisin saada sopimaan johonkin etukäteen valittuun lopputulokseen.”


- E.V. Rope Kojonen.


 

21.12.21

Joulukuun kiireet ja viimeinen kirja

Tänään joulukuun 20. päivä on tärkeä merkintä kaikille evoluutio VS kreationismi kinastelujen veteraaneille. Vuonna 2005 päätökseen tulleen Kitzmiller v. Dover oikeudenkäynnin 16-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoittelen hieman

 Älykäs suunnittelu ja kreationismi näyttävät haihtuneen pois kansakuntamme keskustelupöydiltä. Ei sillä että ne koskaan edes olivat siellä näkyvillä paikoilla. Alan isoimmat nimet ovat käytännössä siirtyneet eläkkeelle. Lääkäri Pekka Reinikainen puhuu enemmän koronapandemiasta kuin kreationismista. Emeritusprofessori Matti Leisolasta ei ole kuulunut hänen Evoluutiouskon ihmemaassa kirjansa julkaisun jälkeen. Professori Tapio Puolimatka vaihtoi kirjoittelu aiheitaan evoluutiokritiikistä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustamiseen. Nykyisin Tapsa saarnaa koronarajoitteiden demonisuudesta, koska huomasi saavansa rokotevastustajien parista suuremman yleisön kuin kreationistien piireistä.

Kauan kauan sitten, kun nämä aiheet olivat enemmän tapetilla blogini seinillä, ilmestyi Helsingin yliopistossa Intelligent Design: A Theological and Philosophical Analysis väitöskirja. Tutkijatohtori E.V. Rope Kojonen oli perehtynyt ihailtavalla tarmolla älykkään suunnitelman sisältöön ja yhteyksiin teologian sekä luonnontieteiden suuntaan. 

Tänä vuonna julkaistiin  Luominen ja evoluutio -  Miten usko ja tiede kohtaavat kirja. Suureksi ilokseni Kojonen tarjosi siitä minulle arvostelukappaletta. Vastaukseni oli vesiselvä. Aloitin luku-urakan juuri vuoden suurimpien työkiireiden vain tiivistyessä. Näillä näkymin saan luettua teoksen loppuun juuri ennen vuoden loppumista. En malta odottaa ihan sinne asti, sillä voin kehua kirjaa heti ensimmäisen sadan sivun selaamisen jälkeen. Kokonaisuuden arvostelen heti kun kirja on luettu kokonaan läpi.

Älykäs suunnittelu (ID) ja kreationismi esitellään juuri sellaisella neutraalilla tavalla, joka valistaa lukijaa. Väittäisin olevani melko hyvin perillä IDeismin ja kreationismin vaiheista, joten on virkistävää lukea pätevää kotimaista tietokirjaa näistä asioista. Uskon myös, että nettikeskusteluissa aktiiviset kreationistit nyökkäilevät hyväksyvästi kirjalle.

Kojonen kehystää tieteen ja uskonnon välisen kitkan selkeällä tavalla. Näiden kahden ei nimittäin tarvitse automaattisesti olla aina ristiriidassa. Vaikka vaahtosuiset ateistit niin väittäisivätkin. Fiksu teologi muistaa millaiset ajatusmaailmat olivat hänen edeltäjillään. 

ID:n ja kreationismin esittelyn jälkeen Kojonen nostaa pöydälle litteän Maan ja heliosentrismin. Ne muistuttavat meitä uskonnon joustokyvystä. Ei ole pakko olla täysillä vastarannan kiiskenä, jos luonnontieteet näyttävät osoittavan asioita, jotka ovat ristiriidassa uskonnollisen tekstin kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Näistä väännettiin kättä kristittyjen kesken, kun piti selvittää onko Raamattu väärässä siitä kiertääkö Aurinko planeettamme vai kiertääkö planeettamme Aurinkoa. Tuo keskustelu on vivahteikas. Kojonen käy läpi teologiset ja filosofiset perustelut sille miten ja miksi kristinusko pystyi sopeutumaan aurinkokeskeiseen maailmankuvaan. 

Se toimii kynnysmattona sille miten nykymaailman kristityt ovat sopeutuneet (enimmäkseen) biologian maailmasta löytyviin asioihin. Merkit siitä miten kreationistit ovat tulevaisuuden litteän Maan kannattajia ovat ilmassa. Mutta toisaalta meillä tälläkin hetkellä litteän Maan kannattajia asumassa tällä planeetalla, joten...

Kirja on onneksi maallikoille helppolukuinen. Siinä käytetään myös Tähtien sodasta tuttuja vertauskuvia valaisemaan asioita. 

Eli arvostelu tulossa juuri ennen kuluvan vuoden loppumista.

2.6.20

Kreationisti Suninen ja Nuoren maailman tuhnu

Kreationisti Jouni Suninen taitaa olla tällä hetkellä Suomen ahkerin luomisopin levittäjä. Käännöstekstiseinää pystytään parin päivän välein. UusiSuomi-sivustolla kreationistin tuotokset keräävät satoja kommentteja.

Päätin kurkistaa yhteen tuoreeseen tuotokseen mieheltä. Minkätasoista kamaa hän latelee internettiin?

Todisteet kertovat nuoresta maasta

Suninen on niitä luomisopin kannattajia, jotka luulevat maailman olevan nuori. Vain joitain tuhansia vuosia vanha. Jopa maailmankaikkeuden ikä lasketaan samaan haarukkaan. Maailmanlaajuinen vedenpaisumus jätti planeettamme pinnan ja meret nykyiseen muotoonsa n. 4300 - 4500 vuotta sitten, riippuen siitä miten kreationisti lukee Raamattuaan. Siinä ajassa on siis tapahtunut pikakelauksella järjettömän suuret määrät eroosiota, sedimenttien, vuoristojen sekä jokien muodostumista.

Miten nuoren maailman kreationistit hakevat tukea nuoruuden tunteilleen? Suninen listasi 18 kohtaa. Kappas. Hän on vaan kääntänyt suomeksi tämän mm. tältä sivustolta löytyvän listan, joka on alunperin Creation.com sivuston lista. Mukana on lähes kaikki tutut klassikot evo vs kreastionismi sodistani. Muutama uutuus on ilmestynyt valikoimaan. Käyn ne läpi pikaisesti. Jos sieltä sattumalta löytyisi jotain mielenkiintoista materiaalia. Kaikkien pettymykseksi Suninen ei osannut laittaa niitä alkuperäisen listan väitteiden viittenumeroita kohdalleen käännöksessään. Soo soo mitä laiskuutta! Yritän kuitenkin päätellä mikä lähdelistalta liittyy mihinkin väitteeseen.

1. Lazarus-bakteeri virkosi oletetusta 250 miljoonaa vuotta vanhasta suolainkluusiosta, mikä  osoittaa että ko. suolaesiintymän on oltava paljon nuorempaa perua.

Tyydyn toteamaan, että suolainkluusio on oletetusta iästään huolimatta nuorempi kuin se planeetta jossa se on muodostunut. Alkuperäinen Isolation of a 250 Million-Year-Old Halotolerant Bacterium From a Primary Salt Crystal paperi toki painotti sitä, että he olivat tarkkoja kontaminaation rajaamisessa tuloksistaan. Olisi ollut aivan helvetin upeaa, jos niin vanhoja bakteereja pystyisi poimimaan historian havinoista, mutta tiede on julma. Bakteerin perimää tarkastelemalla selvisi, että joko se osaa aikamatkustaa [Dr Who Theme Music] tai sitten se oli kuitenkin livahtanut jälkikäteen suolaan.

Kreationistin ensimmäinen väite rysähti heti kyljelleen ojaan.

2. Ihmisen genomin rappeutuminen sukupolviin kasautuvien haitallisten mutaatioiden seurauksena todistaa ihmislajin syntyneen vain tuhansia vuosia sitten.  Tämä voidaan suoraan laskea tunnetusta mutaatioiden kertymisnopeudesta.

Tyydyn toteamaan, että planeetalle elävien lajien perimän muutokset ovat eri asia kuin planeetan ikä. Mahdollinen perinnöllinen rappeutuminen ei kerro meille mitään planeetan iästä.

Kreationistin toinen väite ei liittynyt maailman ikään. Tämä ei vaikuta lupaavalta Sunisen kannalta.

3. Dinosaurusfossiilien verisolut, verisuonet ja proteiinit eivät vastaa evoluutioteorian olettamaa miljoonien vuosien ikää, vaan viittaavat siihen että fossiilit ovat nuoria.

 Väärin. Vaihtoehtona on se, että kehittyneen teknologian myötä pystymme havaitsemaan entistä paremmin DNA:n jäänteitä. Havainnon vastapainoksi, eli ongelmana iänmäritykselle, pitäisi löytää niitä dinosaurusten fossiileja samasta kerrostumasta vaikkapa isojen nisäkäs/kavioeläinten kanssa.  Toistaiseksi kun dinosaurusfossiilien iät asettuvat 65 miljoonaa vuotta vanhemmiksi.


4. Paksut, geologisten kerrostumien tiukasti laskostuneet kivijuonteet, joissa ei ole mitään merkkejä sulamisesta tai halkeilusta. Nämä todisteet pyyhkivät aikalaskelmista pois satoja miljoonia vuosia, ja osoittavat pehmeän sedimenttimassan äärimmäisen nopean muovautumisen Raamatun kuvaamassa tulvassa 4500 vuotta sitten.

Lyhyesti: ei.

Jos tuo olisi totta sillä tavalla kuin kreationisti haluaa sen olevan totta, niin kreationisti pystyisi osoittamaan aina ja kaikkialla missä menee tulvaa edeltävien, tulvan tuottamien ja tulvien jälkeisten kerrostumien rajat. Arvatkaa tapahtuuko tällaista ihmettä.

Kreationisti olettaa, että valtavat kerrostumat voivat poimuilla ilman selkeitä murtumien merkkejä vain märkinä.


5. Pystysuorat fossiilit. Näitä ovat ”miljoonien vuosien” geologisia kerrostumia läpäisevät vertikaaliset puunrunkofossiilit. Ne osoittavat nopean hautautumisen, ja hiiltä synnyttävän orgaanisen materiaalin kertymistavan. Nämä fossiilit kaatavat kuvitelman maakerrostumien miljoonia vuosia vanhasta iästä.

 Tällaisia kerrostumien läpi näkyviä fossiilipuita löytyy ympäri maailmaa. Kreationistin harmiksi ne eivät ole ongelma maailman vanhalle iälle. Vastauksia löytyy riippuen siitä mistä puufossiileista on kyse ja mistä kerrostumista niitä on löydetty. Saveen kasvaneet rämepuut ovat kasvaneet savikerrostumien kertyessä. Puiden hautautuminen ollut nopeaa. Vasta jälkeenpäin savi kovettui kiveksi. Kivikerrostumiin jäi selkeä jäljet puunrungoista, juurista ja silloisesta maaperästä. Kreationismin kannalta ongelmaksi tulee tällöin se, että tuo juuri täytyy olla vedenpaisumusta edeltävän maan pinta. Eiväthän puut kasva ja peity kesken vedenpaisumuksen.

Siksi onkin kreationismin kannalta harmillista, että puufossiilien juuristoa löytyy päällekkäisistä kerrostumista. Mikä tarkoittaisi, että metsiä kasvaa ja hautautuu monta kertaa kesken vedenpaisumuksen sedimenttien muodostumista. Mitä tietenkin tarkoittaa sitä, että kreationismi on paskapuhetta. Tämä on se syy miksi kreationistit eivät millään halua/uskalla/osaa tunnistaa niitä vedenpaisumusta edeltävien, aikaisten ja jälkeisten kerrostumien rajapintoja.

6. Kalliokerrostumat sijaitsevat toistensa päällä, mutta niiden kontaktipinnoissa ei näy juurikaan eroosiota todisteeksi pitkistä ajanjaksoista.  E.g. Redwall Limestone / Tapeats Sandstone in the Grand Canyon (more than a 100 million year gap). Esimerkiksi Grand Canyonissa ei näy paljonkaan eroosiota.

 Potaskaa. Grand Canyonin laajalta alueelta löytyy kohtia, joissa on nähtävissä eroosiota kerrostumien välissä. Kerrostumia ei muodostu aina kaikkialla. Siksi voimme tänään kävellä sellaisten kallioiden päällä, jotka ovat miljoonia vuosia vanhoja. Jos kyseiset kalliot peittyvät joskus sedimenteillä, niin silloin muodostuu tuollainen samanlainen kreationistin ihmettelemä "kadonnut ajanjakso" vanhan kallion ja uuden sedimentin välille.

7. Suolapitoisuus maailman vanhimmassa järvessä on vastoin sen oletettua ikää, ja viittaa sen muodostumiseen Nooan tulvan jälkeen. Sama koskee merien suolapitoisuutta.

Järvien suolapitoisuus on eri asia kuin planeetan ikä.

8. Eroosion määrä Niagaran putouksissa ja vastaavissa paikoissa (Britteinsaarten rantaeroosio ym.) on yhdenmukainen maailmanlaajuisen tulvan jälkeisten vuosituhansien kanssa.

Vesiputouksien ja rantojen eroosion määrä ovat eri asia kuin planeetan ikä. Ja jos kreationisti haluaa laskea vesiputouksien ikää eroosion määrällä, niin kreationisti on hyvä ja selittää miksi Niagaran putoukset ja Grand Canyon on niin erikokoiset.

9. Stalaktiittien ja stalagmiittien kasvuvauhti kalkkikiviluolissa on yhdenmukainen useiden vuosituhansien iän kanssa, ei miljoonien vuosien.

Kalkkikiviluolien muodostuminen on eri asia kuin planeetan ikä.


10. Kaikissa hiiliesiintymissä löytyvä Carbon-14 kertoo siitä, että hiili on vain tuhansia vuosia vanhaa.

Vääristelyä, jossa unohdetaan millaisia määriä sitä C-14 löytyy, miten sitä voi muodostua lisää hiilestä kosmisen säteilyn tai uraani-torium sarjan kautta, ja miten sitä voi siirtä hiiliesiintymiin myös bakteerien myötä.


11. Radioaktiivisten elementtien hajoamisen tuottama helium, jota on säilynyt graniitissa olevissa zirkonikiteissä, viittaa 6000 +/- 2000 vuoden ikään, eikä oletettuihin miljardeihin vuosiin.

Suninen kirjoittaa kreationisti Humphreyn RATE-projektin mittauksista. Tyydyyn viittamaan vanhan maailman kreationisti Gary H. Loecheltin selvityksiin RATE-projektin ongelmista. Yksi kiva seuraamus Humphreyn mittauksista on radioaktiivisen toiminnan ajanjakson supistaminen niin lyhyeksi. Se tarkoittaisi maan kokeneen melkoisen säteilylämmön, joka mysteerisesti ei kiehauttanut elämää korpuksi planeetalta.

12. Lyijyn määrä syväporauksien ja matalaporauksien zirkoninäytteissä on samanlainen. Kuitenkin sitä pitäisi olla syväporausnäytteissä vähemmän, johtuen suuremmasta kuumuudesta joka aiheuttaa korkeampia hajoamisnopeuksia oletettujen pitkien ajanjaksojen aikana. Jos näytteiden iät ovat vain tuhansia vuosia, se selittää samankaltaisuuden.

 Lähde tälle väitteelle näyttäisi olevan lähde numero 14 Gentry, R., et al., Differential lead retention in zircons: Implications for nuclear waste containment, Science 216(4543):296–298, 1982; DOI: 10.1126/science.216.4543.296.. Se vie ihan oikean tieteellisen paperin äärelle. Ei liene mikään ylläripylläri, että Suninen ei lukenut tätä 80-luvulla julkaistua paperia. Jos hän olisi lukenut sen, niin hän olisi nähnyt tämän kohdan:

"At a burial depth of 3000 m (~200°C), we calculate that it would take 5 · 1010 years for 1 percent of the Pb to diffuse out of a 50 μm crystal.
At 2200 m (-150°C) it would take 7.4  x l0 13 years, and at 1000 m (-100°C) it would take 7.7 x 10 17 years for 1 percent loss to occur (16)."

Eri syvyyksistä otetuista näytteistä löytyi erilaiset hajoamisnopeudet. Mutta samojen mittausten perusteella niiden hajoamisnopeudet pelkästään yhden prosentin määrällä ovat luokkaa n. neljä kertaa koko maailmankaikkeuden ikä. Millainen erojen pitäisi olla, jotta se muka on ongelma vanhalla planeetalle?

13. Todisteet hiljattain tapahtuneesta vulkaanisesta aktiivisuudesta kuussa, vastoin sen oletettua valtavaa ikää. Kuun olisi pitänyt jäähtyä kauan sitten, jos se olisi miljardeja vuosia vanha.

Kyseinen "hiljattain tapahtunut" aktiviteetti tapahtui n. 2,5 miljardia vuotta sitten.

14. Magneettikenttien olemassaolo Uranuksessa ja Neptunuksessa, joiden pitäisi evoluutiouskontoon kuuluvien pitkien aikakausien perusteella olla ”kuolleita”. Lähtien siitä että aurinkokuntamme on vain tuhansia vuosia vanha, fyysikko Russel Humphreys ennusti tarkasti Uranuksen ja Neptunuksen magneettikenttien vahvuuden.

 Potaskaa. Humprhey ei ennustanut vahvuuksia. Kreationistin pitäisi ensin osoittaa, että "evoluutiouskon" perusteella on muka oletettu kyseisten planeettojen magneettikenttien kuolleen. Ja nyt jos koskaan kannattaa katsoa tämä Tony Reedin mahtava video!



15. Metaanin määrä Titanissa, Saturnuksen suurimmassa kuussa. Metaani olisi hävinnyt viimeistään 10 000 vuodessa kokonaan etaaniksi UV-säteilyn aiheuttamassa hajoamisessa.

Metaania tulee jatkuvasti lisää sieltä Titaanin jääkerrosten alta.


16. Nopeat tähdet sopivat universumin nuoreen ikään.  Monet tähdet kääpiögalakseissa erkanevat toisistaan nopeudella 10-12 km/s. Näillä nopeuksilla tähtien olisi pitänyt kokonaan hajaantua 100 miljoonassa vuodessa, joka on lyhyt aika verrattuna universumin oletettuun 14 miljardin vuoden ikään.

Mira-tähden matka kumoaa nuoren universumin.

 
17. Galaksit menettävät spiraalirakenteensa paljon alle 200 miljoonassa vuodessa. Tämä poikkeaa niiden väitetystä miljardien vuosien iästä. ”Nuorten” galaksispiraalien löytyminen korostaa ongelmaa, joka sisältyy oletettuihin evoluutioteorian mukaisiin ikiin.
 Mira-tähden matka kumoaa nuoren universumin.


18. Lyhytjaksoisten komeettojen esiintyminen (kiertorata alle 200 vuotta), on yhdenmukainen aurinkokunnan alle 10,000 vuoden iän kanssa.

Mira-tähden matka kumoaa nuoren universumin. Eikä nuorten komeettojen havaitseminen tarkoita, että universumi olisi yhtä nuori kuin nuori komeetta.

Eli kreationisti tarjoili kauttaaltaan sitä samaa huttua ja suttua kuin edellisinä vuosina. En edes olettanut löytäväni mitään uutta. Enkä yllättynyt.

5.3.20

Kreationistit kirjastossa

Luomisoppi, tuo Raamatun kirjaimellisesti ottava ajatussuuntaus, on jälleen pulpahtanut netin syövereistä ihan valtakunnan uutisiin asti. Vanha tuttumme Luominen ry jatkaa sitkeästi Jumalan ilosanoman levittämistä. Aineistoa toimintaan haetaan pääasiassa Creation Ministries International firman tuotoksista. Eli materiaalit ovat ensin yhteensopivia heidän kirjaimellisen raamatuntulkintansa kanssa, vasta sitten mietitään ovatko ne yhteensopivia havaintojen kanssa. Havainnot sovitetaan Raamattuun eikä toisinpäin.


The Bible is divinely inspired and inerrant throughout. Its assertions are factually true in all the original autographs. It is the supreme authority, not only in all matters of faith and conduct, but in everything it teaches. Its authority is not limited to spiritual, religious or redemptive themes but includes its assertions in such fields as history and science.

Näistä lähtöasetelmista he tuottavat kirjoja, videoita ja lehtiä, joissa yritetään kumota evoluutioteoria. Sitä on yritetty tehdä useamman vuosikymmenen verran. Menestystä ei ole näkynyt. Eikä aina edes kreationisteja. He tuntuvat välillä kadonneen talviunille pidemmäksi aikaa. Ehkä tänä vähälumisena talvena onkin asiallista, että kreationistit ovat jälleen nähtävillä.

Jyväskylän kaupunginkirjastossa on näyttely, jossa on esillä Luominen ry:n materiaalit. Esittely ei ole suoraan Luominen ry:n järjestämä.

Luominen ry:n verkkosivujen kautta tavoitettu Mikko Tuuliranta sanoo, että näyttely ei ole yhdistyksen järjestämä. Esillä olevat taulut ovat Tuulirannan mukaan yhdistyksen omistamia mutta lainassa näyttelyn järjestäneellä yksityishenkilöllä, joka ei ole yhdistyksen jäsen. Tuuliranta ei halua kertoa henkilön nimeä.

Eli asialla on joku asialleen omistautunut freelance kreationisti. Esillä ei ole evo vs kreationismi sotien veteraaneille mitään uutta juttua. Väitteet ovat tuttuja. Iänmääritykset eivät toimi, luominen on ateistisen tieteenfilosofian mukaisesti rajattu pois tieteestä, ihmisen ja simpanssin yhteisen dna:n prosentuaaliset pähkäilyt, sekä perinteinen mikro- ja makroevoluution erittely erilaisiksi ilmiöiksi. The usual stuff.

 Yleensä näyttelyissä pitäisi olla esillä taidetta tai ihan oikeaa informaatiota. Ei niihin päästetä esim. holokaustin kiistäjien propagandaakaan. Sinällään kreationismin esittely on kai kuriositeettina ok. Kuten kuulentojen lavastamiseen uskovat.

Jyväskylän kirjaston oma väki asetteli näyttelyn viereen oman pöytänsä. Se laitettiin täyteen evoluutioteoriasta kertovia kirjoja. Ihan hyvä veto.

Luominen ry sai kuitenkin juuri sitä mitä hakikin. Julkisuutta. Useamman vuoden hiljaiselon jälkeen sen kotisivu saa varmasti paljon uusia vierailijoita. Pekka Reinikainen ja kumppanit ovat siis vielä vuonna 2020 kovasti sotimassa ateistista maailmankatsomusta vastaan. Reinikainen kiertää ahkerasti ympäri Suomea puhumassa aiheesta.

Pekan materiaali ei ole muuttunut. Kuuntelin yhden tuoreen videon mieheltä: Fossiilit - katastrofin todistajat, osa 1. Ja heti jouduin toteamana tason samanlaiseksi kuin silloin ensimmäisen kerran tutustuessani Pekan teksteihin.

Pekka sanoo geologien ajatusmaailmasta aluksi aivan oikein, että he olivat kristittyjä miehiä. He uskoivat Raamatun ilmoittamaan vedenpaisumukseen. Aina 1700-luvulle asti. Sitten geologit jostain syystä sortuivat jumalattomuuden kiroukseen. Kivien historiaa ei enää tulkittu ensin Raamattu kourassa!
"Poliittista syistä haluttiin niin sanotusti vapauttaa tiede Mooseksesta. Haluttiin tuhota Raamattu ja keksittiin nämä vuosimiljoonat."

Pekka ei muka ole tietoinen siitä mitä kaikkea geologit löysivät sieltä kerrostumista. En usko, että Pekka olisi muka noin tietämätön tuon luonnontieteen historiasta. Oikeastaan olen valmis toteamaan, että Pekka valehtelee. Onhan panoksena viattomien nuorten sielut, jotka joutuvat kadotukseen jos he uskovat evoluutioon.

1700-luvun aikana geologit huomasivat liian monta kerrostumaa, liian monta rajapintaa kerrostumien sisällä ja liian monta fossiilia oudoissa paikoissa. Jos maapallon historia oli maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen luoma, niin miksi yhä uudestaan ja uudestaan maan kaivaminen tuotti ristiriitaista tietoa Raamatun sanomalle? Uskovaiset tiedemiehet alkoivat tulkitsemaan Genesistä vähemmän kirjaimellisesti, tai tekstin ulkopuolelle rakennettiin ideoita kausista jotka jättivät ne jäljet joita maailmalla havaittiin. Näin syntyi Day Age-teoria ja Aukko-teoria, joilla paikattiin vedenpaisumusmyytti edes jotenkin pystyssä pysyvään muotoon. Vuorien muodot ja kivilajien erilaisuudet selitettiin jossain vaiheessa mm. Neptunismiksi kutsutulla hypoteesilla. Lopulta yksi vedenpaisumus muuttui moneksi vedenpaisumukseksi. Maailmanlaajuinen vedenpaisumus muuttui paikallisiksi tulviksi. Geologit alkoivat ymmärtää kivilajien muuttumista ja kerrostumien muovautumista.

Mutta Pekan mielestä tuollaista ei tapahtunut geologien parissa. Vaan geologit muka heittivät Raamatun roskiin "poliittisista syistä".

4.10.19

Fossiilin aiheuttamat kiistat kreationistien parissa

Hieman yllättäen tämä ei liity mitenkään luomisopin sisäisiin oppikiistoihin tai tulkintoihin fossiilien iästä. Tämä liittyy rahaan, ahneuteen ja korruptioon.

Fossiilien myyminen tai ostaminen ei sinällään ole mitenkään mielenkiintoinen uutinen. Minua kuitenkin kiinnostaa, jos siihen liittyy kreationistien temmellyksiä. Sekä uskovaisen poliitikon eettisiä kompastumisia. The New Yorker lehti kertoo juuri tuollaisesta tapahtumasarjasta.

Poliitikko on Mark Meadows (R) kongressiedustaja. Hän toistuvasti unohtanut mainita omistamiaan kiinteistö verottajalle. Niistä unohtamisista hän selvisi maksamalla niistä tulevat verot. Ei mikään iso skandaali, kunhan Meadows muistaa jatkossa ilmoittaa ne ilmoitusvelvolliset omaisuutensa ja raha-asiansa taloustietoihinsa.

Yksi näistä unohtuneista raha-asioista liittyy Answers in Genesis -firmaan. Kyllä, juuri siihen jolla nuoren maailman kreationisti Ken Ham käärii rahat pois nuoreen maailmaan uskovilta. Fossiili kaivettiin esiin juuri sen kiinteistön maaperältä, jonka Meadows oli unohtanut omistavansa. Ehkä sen takia hän ei muistanut ilmoittaa maakaupoista saamiaan rahoja taloustietoihinsa.

Kyseisen allosauruksen fossiilin löysivät Mark Meadows ja hänen tyttärensä. Sen kaivaminen ja kokoaminen oli kreationistien kannalta hienoa täytettä heidän Raising the Allosaur: The True Story of a Rare Dinosaur and the Home Schoolers Who Found It dokumenttielokuvaansa. Vision Forum Ministriesin tekemä dokumenttielokuva oli oivaa materiaali kulttuurisodassa evoluutiota vastaan.  Siinä annettiin ymmärtää, että luomisopin versio entisistä eläimistä osoittautuu paremmaksi selitykseksi kuin geologian ja evoluution soveltaminen.

Dokumenttielokuvan julkaisun jälkeen kävi kuitenkin ilmi, ettei aivan kaikki mennyt kuin kupan kanssa Töölössä. Vai Strömssössä? Nimittäin kyseisen fossiilin oli alunperin löytänyt paikallinen opettaja nimeltään Dana Forbes. Hän on myös nuoren maailman kreationisti, joka mainitsi löydöstään seurakunnalleen. Fossiilin kaivoi ylös useita kuukausia myöhemmin nuoren maailman kreationistin johtama ryhmä. Tuo johtajaja oli fossiilimetsästäjä Joe Taylor. Puolitoista vuotta myöhemmin Answers in Genesis tuli projektiin mukaan osittaiseksi rahoittajaksi.

Alkoi erinäisten kristillisten järjestöjen kampanjointia fossiilin löytämisestä ja esille tuomisesta. Miksi sellaisesta kiisteltäisiin? Koska se joka omistaa maasta kaivetun fossiilin saa pitää sen myymisestä saadut rahat. Aktivisti Michael Peroutkan Faith and Freedom järjestö osti allosauruksen toiselta kiistan osapuolelta, Taylorilta. Osapuolet olivat sovittelemassa omistusriitaa hengellisessä ryhmässä, ilman lakimiehiä ja oikeussaleja. Näin allosaurus vaihtoi omistajaa 124 843,75 dollarilla. Summa ei kattanut kaikkia Taylorin ryhmän kuluja. Hänelle jäi about 90 000 dollaria velkaa.

 Myöhemmin fossiilin arvoksi arvioitiin 450 000 dollaria. Tässä vaiheessa republikaani Meadows oli ostanut maan Forbesilta, ja vuokrannut sen fossiilikiistan toiselle osapuolelle, DeRosalle. Se kuinka paljon Meadows maksoi opettaja Forbesille ei ole tiedossa, mutta Forbes kertoo Meadowsin luvanneen laittaa maan jatkossakin kreationistien tutkimuskentäksi. Maakauppa tehtiin hyvässä hengessä samanhenkisten uskovaisten välillä. Juuri näin DeRosan Creation Expeditions firma myikin halukkaille kiertueita, jossa harrastettiin fossiilimetsästystä.

Tuon rahastamisen ollessa täydessä vauhdissa Taylor teki dokumenttielokuvan The Truth About the Raising of the Allosaur. Siinä hän kertoi toisen version allosauruksen löytämisestä. Mutta voih! Siinä hengellisessä sovittelussa hän oli mennyt laittamaan nimensä paperiin, jossa velvoitettiin olemaan halventamatta toista osapuolta. Tähän vetoamalla sovittelija sai estettyä Taylorin dokumentin levittämisen. Sen lisäksi Taylorille tuli maksettavaksi 100 000 dollarin sakko.

Ensimmäisen dokumenttielokuvan tehnyt Vision Forum Ministries joutui toisenlaiseen kiipeliin, kun sen perustaja jäi kiinni epäraamatullisesta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Järjestön johtaja kun oli ihastunut 15-vuotiaaseen tyttöön, mutta alkanut suhteeseen vasta sitten kun tyttö oli täysi-ikäinen. Vision Forum Ministries lopetti toimintansa johtajan eroamisen jälkeen.

Tuon jälkeen fossiilin omistanut järjestö lahjoitti sen Creation Museum firmalle. Se kuuluu Answers in Genesis firman alaisuuteen. AiG teetti uuden arvioinnin allosauruksen arvosta. Sen ilmoitettiin olevan hyvän kuntonsa takia jopa miljoonan dollarin arvoinen. Allosaurus on kunniapaikalla kreationistien museossa. AiG osti tuon fossiilimetsästäjien suosiman maan Meadowsilta. Eikä Meadows muistanut ilmoittaa tätä 200 000 dollarin maakauppaa kongressille.


Mitä tästä opimme? Älä tee kauppoja kreationistien kanssa ilman lakimiehesi tarkkaa valvontaa.

20.4.19

Matti Leisola ja Epärehellinen lainaus indeksifossiileista

Viime vuonna muistin mainita siitä miten Matti "ID" Leisola lainaili geologi Donald Protheron kirjaa. Kreationisteille tyypilliseen tapaan Matti esitti lyhyeksi napsitun lainauksen ja hämmästyttävän tulkinnan geologin ajatuksista. Geologi ei tajua, että indeksifossiilien käyttö iänmäärityksessä on kehäpäättelyä!

Viime vuonna minulla ei vielä ollut kokoelmassani kyseistä Protheron kirjaa. Tilasin sen ihan vain tarkistaakseni onko Leisola rehellinen ja pätevä lainauksessaan. Sinne meni yli 30 euroa, mutta kirja osoittautui erittäin mainioksi ja sivistäväksi. Kokemukseni mukaan kreationisteilla on joku geneettinen taipumus esittää tiedemiesten sanoja vääristelevällä tavalla. Toistuisiko ilmiö Leisolan kohdalla?



Ette ikinä arvaa mi- No kyllä te arvaatte ja tiedätte mitä seuraavaksi tapahtui. Ei jahkailla. Leisola oli jälleen joko epärehellinen tai ei ymmärrä lukemaansa. Leisolan fanit joutuvat itse päättämään kumpi vaihtoehto on totta.

Ensin kokonaisvaltaisempi suora lainaus kyseisestä Protheron kirjasta:

"The evolution of organisms is the enabling factor, providing the progressive changes in species through time that makes biostratigraphy possible. Unlike any other means of correlation, biostratigraphy is based on the unique, sequential, nonrepeating appearance of fossils through time. The presence of a single fossil can often be used to determine the age of a rock very accurately. This is not true of the lithology of the rock, its magnetic polarity, its seismic velocity, or its isotopic composition; none of these are unique and cannot be used alone. If the rock can be radiometrically dated, then another criterion of age can be used; except for volcanic ashes and lava flows, few stratified rocks can be radiometrically dated."
s. 230, Interpreting the Stratigraphic Record, Donald Prothero

Miten Matti Leisola tulkitsee Protheron kirjaa?


Evoluution ihmemaassa kirjassa Leisola kuvailee Protheron näkökulmaa kehäpäättelyksi. Aivan kuin geologi ei olisi koskaan huomannut tulkitsevansa fossiileja virhepäättelyn voimalla. Sivulla 140 on tällainen lainaus tuosta ylemmästä tekstistä:

"Yhden ainoan fossiilin esiintymistä voidaan usein käyttää kiven iän tarkkaan määritykseen... mikään näistä (menetelmistä) ei ole yksikäsitteinen, eikä niidä voida käyttää yksin."

Ja seuraavalla sivulla Leisola kertoo keräämistään fossiileistaan ja kiteyttää Protheron näin:

"Wikipedian mukaan massatuho hävitti trilobiitit 250 miljoonaa vuotta sitten joten omankin trilobiittini täytyy ilmeisesti olla vähintään näin vanha. Donald Protheron mukaan fossiilini määritti itse oman ikänsä!"

Eli Leisolan mukaan Prothero käyttää fossiileja määritelläkseen kuinka vanha fossiili on.

Leisola toistaa sitä samaa virhettä indeksifossiileista, jota kreationisti Pekka Reinikainen toistelee useammassa kirjoissaan.

"Jos maakerrostumasta löytyy niin sanottu indeksifossiili (johtofossiili), joka evoluution mukaan on elänyt vaikkapa "350 miljoonaa vuotta" sitten, seuraa tästä, että maakerrostuman ikä on 350 miljoonaa vuotta. Kyseessä on toisin sanoen kehäpäätelmä, joka on tietysti täysin arvoton ja perustuu yksinomaan siihen, että evoluutio on "totta"."
s 111. Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu [Kuva ja Sana, 2004]


Miksi Leisola ja Reinikainen ovat väärässä? No siksi, että indeksifossiileista voidaan määrittää pelkästään kerrostuman suhteellinen ikä. Eli onko kerrostuma nuorempi vai vanhempi kuin joku toinen kerrostuma. Indeksifossiilista ei voida määritellä kerrostuman ikää. Se joudutaan määrittelemään jollain muilla keinoilla. Ne iänmääritykset tuovat kerrostumalle suhteellisen iän sijasta absoluuttisen iän. Vielä rautakangesta vääntäen: suhteellinen iänmääritys kertoo vain onko esim. joku kerrostuma nuorempi tai vanhempi kuin joku toinen kerrostuma. Absoluuttiset iänmääritykset kertovat kuinka vanha joku kerrostuma on.

Eli onko Prothero ollenkaan tietoinen suhteellisen ja absoluuttisen iänmäärityksen eroista?

Ja tuskin yllätyt mehutipan vertaakaan, kun kerron, että Prothero luettelee ne iänmäärityksen keinot kirjassaan. Jostain käsittämättömästä syystä näyttäisi siltä, että Leisola lopetti Protheron kirjan lukemisen sivulle 230. Sivulla 239 kerrotaan miten eri geologit ja paleontologit ovat tehneet indeksifossiilien sarjoja testaavia iänmäärityksiä happi- ja hiili-isotoopeilla, magnetostratigrafialla, ja muilla absoluuttisiä ajoituksia antavilla iänmäärityksillä.

Sitä seuraavalla sivulla onkin asia, josta Leisoa ei näytä olevan ollenkaan tietoinen.

"Most of the methods and assumptions of biostratigraphy have proven to be quite robust. This is hardly surprising because biostratigraphy has been used successfully since the days of William Smith. For these reasons, biostratigraphy will probably remain the primary tool for correlation and determing relative age."
s 240. Interpreting the Stratigraphic Record, Donald Prothero

Kappas kappas kappas vaan. Juuri se iänmääritys jota Leisola lainasi soveltuu suhteellisen iän määrittämiseen.

Oikeastaan näyttäisi siltä, ettei Leisola edes lukenut Protheron kirjaa. Saman kirjan alussa sivulla 7 kerrotaan Nicolas Stenon johtopäätökset 1600-luvulta, joiden perusteella kerrostumien suhteelliset iät ovat pääteltävissä sedimenttikerrosten sarjoista (vielä ilman indeksifossiileja). Sivulla 19 alkaa pitempi kappale suhteellisen ja absoluuttien iän eroista. Lainaan olennaisen osan:

"To give the numerical age of most geological events, the geologists must first determine its relative age by fossils and then compare this with the composite time scale, in which dates from thousands of individual localities have been compiled. This trouble is only worthwile when speaking with to a nongeologist unfamiliar with the geological time scale or when trying to make calculations that require numerical age estimates."

Aivan kuin kirjassa ennakoitaisiin, etteivät kaikki *KÖH* kreationistit *KÖH* ymmärrä miten fossiileja käytetään antamaan vain suhteellisia iänmäärityksiä.


 Prothero on myös muualla korjaillut tuota virheellistä käsitystä kehäpäättelystä.

 Korjaako Matti koskaan virhettään? Välittääkö yksikään kreationisti Matin mokasta?

No eipä tietenkään. Tätä samaa väitettä indeksifossiilien kehäpäättelystä on toistettu useamman vuosikymmenen ajan. Kreationistien kirjoissa, nettisivuilla ja somepostauksissa. Sitä tullaan toistamaan niin kauan kuin kreationistit vaeltavat netin sumuisilla käytävillä. Leisola ja Reinikainen jatkavat nuorille kreationisteille valehtelua.

10.4.19

Glenn Morton ja Nuoren maailman kreationismin sietämätön tyhjyys

Nuoren maailman kreationismi, tuo kristinuskon versio joka on lukemattomilla tavoilla ristiriidassa havaitun todellisuuden kanssa. Se ei ole pelkästään jatkuva pilkan aihe netissä, vaan myös yksi yleisimpiä polkuja jota kautta kristitty menettää uskonsa. Nimittäin silloin kun hänelle vihdoinkin valaistuu miten paljon toiset nuoren maailman kreationistit ovat välittäneet hänelle väärää tietoa.

Tämä kirjoitus on yhdestä nuoreen maailmaan uskoneesta kreationistista. Hänen nimensä on Glenn R. Morton. Miehen nimi iskee kauhua kreationistien argumentteihin. Eikä hän edes ole ateisti vaan kristitty. Ensin hieman taustaa.

 Öljyteollisuuden kanta maaperän ikään ei ole sidottu mihinkään uskontoon tai maailmankuvaan. Öljyparonille on aivan yksi ja sama kuinka vanhaa öljy ja sen ympäröivät kivet ovat, kunhan firma onnistuu löytämään sitä ihanaa öljyä. Tämän takia Yhdysvalloissa öljyteollisuuden riveihin on lähtenyt useita luomisoppiin vankasti uskovia nuoren maailman kreationisteja. He tietävät, etteivät puheet nuoresta maailmasta ja maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta ole yhtä noloa sosiaalisissa tapahtumissa, kuin vaikkapa akateemisen maailman parissa lausuttuna. Tärkeintä on vain tehdä öljyteollisuuden kenttätyötä.

 Usein öljyteollisuuden puolella työskentelevät geologit ovatkin saaneet ns. käytännön koulutusta yliopistojen ulkopuolella siitä miten geologisia kerrostumia ja kivilajeja tunnistetaan. Ja he oikeasti osaavat tutkia sitä mitä kaikkea maaperästä löytyy. Ja he oikeasti saavat käsiinsä runsaasti ja laajasti sellaista tarkkaa geologista tietoa joista yliopistojen toimistoissa luuraavat tutkijat kateellisina haaveilevat.

Ja juuri sen takia niin monet öljyteollisuuteen töihin menneet nuoren maailman kreationistit kokevat uskonkriisin. He joutuvat toistuvasti kohtaamaan materiaalia, joka on täysin ristiriidassa ajatuksiin maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta ja nuoresta maailmasta. 

Tämän takia Glenn Morton joutui luopumaan nuoren maailman kreationismistaan. Hän ei ollut kuka tahansa kreastionisti. Morton kirjoitti ahkerasti ja kiitosten kera luomisopin kannattajien Creation Research Society Quarterly julkaisuun. Hän oli aktiivisesti mukana niissä piireissä, joissa yritettiin rakentaa toimivia malleja tulvageologian ja havaitun geologian välille. Nuorena hänelle oli opetettu, että kunnon kristitty uskoo maailman ollevan nuori. Maailmanlaajuinen vedenpaisumus tapahtui vain n. 4200 vuotta sitten, samalla jättäen jälkeensä kaikki havaitut geologiset muodostelmat ja kerrostumat.

Morton oli opiskellut fysiikkaa collegessa. Geologiaan ei löytynyt aikaa, mutta toisaalta se olikin opiskelunaihe, joka harvoin jättäisi kreationistia uskomaan vedenpaisumukseen. Hän löysi geofysiikkaan liittyvän työpaikan Atlantic Richfield firman geologisen datan prosessoijana. Siitä alkoivat miehen ongelmat uskon ja havaintojen yhteensovittamisessa.

Se mitä Morton näki jatkuvasti työssään ei ollut sitä mitä kreationistit olivat opettaneet hänelle.  Eikä hänelle syötettävissä tiedoissa ollut kyse minkään kehitysopin ideologisessa puolustamisessa, sillä ne olivat rahaa himoitsevan firman keräämää tietoa.

Morton näki valtavan paksujen sedimenttikerrosten sisällä asioita, jotka eivät sopineet vedenpaisumukseen. Hän havaitsi kerrosten alle hautautuneita vuoristoja. Ja ne vuoret olivat kokeneet eroosiota joka vaatisi hurjasti aikaa. Aikaa jota ei mitenkään voisi tapahtua keskellä Nooan uimavesien seassa seilaamista.  Morton näki karsteja (kalkkikiveen jääneitä luolia, kuoppia ja syöpymisen jälkiä), joita oli keskellä sedimenttikerroksia. Se ei olisi mahdollista keskellä vetisintä megatulvaa vain muutaman kuukauden aikana. Tulvan vesi ei sallisi sellaista kesken kerrostumien muodostumista kerralla. Maan sisältä löytyi myös hautautuneita kanjoneita. Morton ymmärsi heti, etteivät kanjonit sopineet hänelle kerrottuihin versioihin raamatullisesta tulvageologiasta. Ne eivät olisi voineet kovertua keskellä vedenpaisumuksen sedimenttikerrosten asettumista.

Samoin työssä tuli vastaan listoja siitä millaisia fossiileja oli löydetty eri kerrostumista. Perinteinen kreationistien selitys fossiilien paikoille eri syvyyksissä ovat huonoja selityksiä. Niitä ovat ns. ekologinen lokeroituminen (alimmissa kerroksissa olivat vedessä eläneet eliöt, niiden yläpuolella rannoilla eläneet, niiden yläpuolella tasangoilla eläneet, niiden yläpuolella vuoristoissa eläneet) ja hydrodynaaminen lajittelu (saman kokoiset eläimet päätyvät samoihin syvyyksiin kerrostumissa).

 Ne ovat pinnallisia selityksiä, joilla kreationistit pyrkivät pelastamaan sen mitä pelastettavissa on fossiilien suhteen. Esim. dinosauruksia oli olemassa useaa eri kokoa, joista monet olivat samaa kokoa useiden nisäkkäiden kanssa. Kuitenkaan niitä ei löydy samoista kerroksista (aivan ensimmäisiä protonisäkkäitä lukuunottamatta).

Ammoniitit elivät merieläiminä samanlaisessa ympäristössä. Eli samassa ekologisessa lokerossa vesistöissä. Niiden koko pysyy keskimäärin samanlaisena kaikissa kerrostumissa. Eli hydrodynaamisen lajittelun kannalta ne olivat samanlaisia. Ainoastaan ammoniittien luuosien yksityiskohdat niiden kuoressa muuttuivat lajien kesken, sitä mukaa kun lajiutumista tapahtui.

Ja mitä fossiilistosta löytyykään?

Ammoniittien luiden kuvioista voidaan päätellä mistä kerroksesta se on kaivettu esiin. Ne ovat niin selkeästi tiettyjen kerrostumien eliöitä. Pelkästään jurakauden eri kausien kerrostumien sisältä voidaan tunnistaa vain tietyillä kuvioilla koristeltuja ammoniittien kuoria. Geologiset kaudet sisältävät vain tiettyjä ammoniittien lajeja. Jos niiden lajittelu kerrostumiin olisi liittynyt kokoon ja elinympäristöön ja tapahtunut vain muutamassa kuukaudessa, niin ammoniittien kuorien erilaisia kuvioita olisi sikinsokin läpi kerrossarjoja. Näin ei kuitenkaan ole, koska mitään maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei tapahtunut.

 Morton ymmärsi heti, että tämä on täysin ristiriidassa kreationistien selityksien kanssa. Fossiilien täsmällistä lajittelua tapahtui siksi, että ammoniittien lajit olivat eläneet miljoonien vuosien aikajaksoina, hiljalleen muuttuen kuvioiltaan. Eikä se ollut mikään uusi ongelma, sillä kreationistien kirjallisuudessa on aihetta on yritetty ratkoa usean vuosikymmenen ajan. Kreationistit tietävät, etteivät esitetyt lajittelumekanismit toimi tulvageologiassa. He eivät vain suostu käsittelemään ongelmaa, koska ymmärtävät mitä se tarkoittaa heidän versiolleen kristinuskosta. Aivan sama ongelma on mm. Grand Canyonin päällekkäisistä kerrostumista löytyvien fossiilien ja eläinten jalanjälkien kanssa, mutta nekin osataan taitavasti ohittaa.

Morton kirjoitti kaikista havaitsemistaan ongelmista kreationistien kokouksiin. Häntä syytettiin heti ongelmien luomisesta, kun pitäisi keksiä miten nykyisiäkin ongelmia ratkaistaan. Ensimmäinen kreationistien kansainvälinen konferenssi sai kunnian toimia myös Mortonin viimeisen paperin julkaisutilaisuutena. Siitä seurasi Mortonin teologisen puhtauden kyseenalaistaminen. Hänen sanottiin joutuneen yliopiston professorien aivopesemäksi, johon Morton muistutti, ettei ollut opiskellut yliopistossa. Mortonia kutsuttiin kerettiläiseksi, huiputtajaksi ja täysin tietämättömäksi. Konferenssista seurasi se, että Morton hylkäsi nuoren maailman kreationismin. Mitään mitä he olivat opettaneet geologiasta ei osoittautunut todeksi.

Institute for Creation Research (ICR) -järjestöstä valmistautuneet kanssaopiskelijat olivat tuttuja Mortonille. Useat heistä olivat menneet samalla tavalla töihin samalle öljyteollisuuteen kuin Morton. Hän kysyi heiltä yhden kysymyksen:

Oliko yksikään ICR:n opettama fakta, joka oli ristiriidassa nykyisen geologisen tiedon kanssa, osoittautunut todeksi?

Kukaan heistä ei keksinyt sellaista faktaa. Sen sijaan monella heistä oli samanlainen kriisi uskonsa kanssa.

Morton ei kuitenkaan luisunut ateismin kurjaan ja synkkään maailmaan. Uskonsa menettäminen on ymmärrettävää, kun huomaa kaiken edellisen uskoon liittyvän olleenkin valhetta. Mutta kristinuskon sisällä on mahdollista sovittaa havaitun todellisuuden geologia myös Raamattuun. Siinä Morton onnistui aivan mainiosti. Jos kamppailet samalla tavalla uskosi kanssa, kun huomaat Pekka Reinikaisen, Tapio Puolimatkan ja satunnaisen nettikreationistin sujauttaneen sinulle palturia, niin tarkista miten Morton sovitti uskonsa ja geologian.

Jos jostain syystä kidutat itseäsi väittelemällä kreationistien kanssa, niin laita Mortonin Old Earth Ministries talteen suosikkeihisi. Näin voit käyttää materiaalia, joka on kristityn laatimaa.