Showing posts with label tiede. Show all posts
Showing posts with label tiede. Show all posts

4.10.25

Vilpillisiä tiedejulkaisuja yhä enemmän

Julkaistujen tutkimuspapereiden vuotuinen määrä ylittää helposti käsityskyvyn. Vuonna 2016 julkaistiin 1,92 miljoonaa paperia. Vuoteen 2022 mennessä määrä oli kasvanut 2,82 miljoonaan paperiin. Kolmen miljoonan paperin vuositahti menee rikki tänä vuonna.

Akateemisia papereita julkaisevia tiedelehtiä on myös kasvava määrä. Pelkästään lääketieteellisiä julkaisuja on yli 30 000 kpl. Julkaisujen laatu ei kuitenkaan ole aina samalla linjalla. Kärkinimiksi nousseet arvostetut tiedelehdet jättävät varjoonsa valtavan määrän kilpailijoita. Eivätkä kaikki edes halua olla arvostettuja. Jotkut julkaisevat ihan mitä tahansa heille lähetetään, kunhan hinta on kohdallaan. Web of Science ja Scopus tietokannat pyrkivät luettelemaan tunnettuja julkaisuja luotettavuuden perusteella, mutta nekin soveltuvat vain tietynlaisiin rajattuihin vertailuihin ja vain luonnontieteen aloilla.

Ongelma on kytenyt pitkään akateemisessa maailmassa. Eivätkä ongelmat ole vähenevässä. Vertaisarviointia tekevä väki on ylityöllistettyä, mutta postissa tulee kuin liukuhihnalta aina vaan uusia papereita arvioitavaksi. Tieteellisten julkaisujen toimittajat eivät pysy tarkastamisen tahdissa. Kentän arvostetuimpien julkaisijoiden joukkoon ilmestyy uusia yrittäjiä. Nature, Elsevier, Frontiers, ja Springer nimien rinnalle on nopeasti noussut MDPI, eli Multidisciplinary Digital Publishing Institute. Jokaisen nimen alaisuudessa toimii useita akateemisia lehtiä. Julkaisijoiden lisääntyvä määrä ei riitä ratkaisemaan olennaisinta ongelmaa. Papereita tulee jatkuvasti nopeampaan tahtiin kuin niitä kyetään vertaisarvioimaan.

Eikä ongelma ole kuin pahentunut tekoälyn yleistymisen myötä. Isojen julkaisijoiden kamppaillessa omien haasteidensa kanssa pääsevät akateemisen maailman huijarit helpommin eteenpäin. Tarkoituksella vääristellyt, huolimattomat ja epäpätevät paperit päätyvät muiden julkaistujen papereiden viitteisiin, kun niitä julkaistaan aidoilta näyttävien akateemisten lehtien sivuilla. Tällaisia petollisia papereita julkaisevat paperimyllyt tienaavat elantonsa käsittelymaksuilla. Summa voi olla sadoista euroista aina parin tuhannen euron paikkeilla per paperi. Mitä tunnetumpi julkaisija sitä korkeampi hinta. Näiden lisäksi on lahjontaa, jolla varmistetaan arviointia tekevien ihmisten tekevänsä työnsä paperimyllyjä miellyttävällä tavalla. Vilpillinen menettely on havaittavissa, kun heidän läpipäästämiään papereita myöhemmin vedetään pois julkaisuista.

PNAS-tiedelehti julkaisi The entities enabling scientific fraud at scale are large, resilient, and growing rapidly tutkimuspaperin elokuussa. Reese A. K. Richardsonin johtama ryhmä tarkasteli PLOS One julkaisijan metatietoa. Metatiedon avulla voidaan luetteloida kaikkien julkaistujen papereiden toimittajat sekä pois vedetyt paperit. Huomattavasti eniten takaisin vedettyjä papereita keskittyi vain 33 tiedetoimittajan kohdalle. Yksi PLOS One toimittaja oli käsitellyt 79 paperia, joista 49 oli vedetty takaisin. Huomiota herättäneet toimittajat olivat käsitelleet 1,3 % julkaisun papereista vuonna 2024, mutta heidän kauttaan kulki kolmannes takaisin vedetyistä papereita. Yhteistyö huonoja papereita tehtailevien ja niitä julkaisevien toimittajien välillä oli helposti pääteltävissä. PLOS One ei luonnollisesti ole ainoa julkaisuyhtiö, jossa vastaavaa tapahtuu. Sen tarjoama metatieto on vain helpoimmin saatavillla tutkijoille.

Vastaavanlaista jälkeä on havaittavissa myös muiden julkaisujen sisällä. Työntekijöitä on valtavasti. Joukkoon pääsee lopulta verkostoitunutta epärehellistä väkeä. Frontiers julkaisija ilmoitti tänä kesänä, että se havaitsi samanlaista epärehellistä yhteistyötä 35 työntekijän välillä. Heidän kauttaan oli julkaistu yli 4000 paperia. Mitä nopeammin kaikki julkaisijat laittavat metatietonsa muiden selattavaksi sitä paremmin vilppiä päästään jäljittämään.

Jäljittäminen on kuitenkin auttamatta jälkijunassa, sillä vilpillisten paperien tuottaminen on entistä helpompaa ja nopeampaa. Eikä paperimyllyjen toiminta edes ole laitonta, joten niiden kitkeminen on pääasiassa arvostustaan ylläpitävien julkaisujen harteilla. Tekoälyllä tuotettujen papereiden tulva on vasta alkanut. Entistä useampi näennäisesti pätevältä vaikuttava erikoisalan julkaisu saa entistä helpommin täytettä sivuilleen. Tutkijat voivat tunkea täytettä hetkessä tekoälyllä luotuihin tutkimuspapereihin, laatia niihin viittauksia toisiin omiin papereihin, ja näin luoda ansioluotteloonsa mittavat tutkimuksen tuotokset. Mitä enemmän täytettä ansioluottelossa sitä todennäköisemmin erottuu muista hakijoista uraa luodessaan. Rahallinen motivaatio sortua tällaiseen huijaukseen on aina olemassa.

Onneksi vilpillisten tiedejulkaisujen jäljittämiseen voidaan myös kouluttaa tekoälyä. Kilpavarustelu on käynnissä.

The entities enabling scientific fraud at scale are large, resilient, and growing rapidly.

https://www.pnas.org/doi/10.1073/pnas.2420092122

Julkaistu Skeptikko-lehdessä.

8.6.24

Paperimyllyt eli tieteellisen julkaisemisen alamäki

 Pseudojulkaisut, nuo tiedemaailman ongelmajätteet, eivät ole kadonneet minnekään. Arvostettujen tiedejulkaisujen varjossa on leegio teeskentelijöitä. Nämä pseudojulkaisut näyttävät ensimulkaisulta ihan oikeilta akateemisilta tahoilta, joissa olisi tehty vertaisarvioitua pohdintaa niissä julkaistujen papereiden tasosta. Oikeasti ne vain rahastavat julkaisuihin papereitaan lähettäviltä ihmisiltä. Usein vieläpä täysin yhteisymmärryksessä tehdyn vilunkipelin tahdissa. Papereita kirjoittanut tutkija tietää, ettei hänen paperinsa ole pätevää tiedettä, mutta haluaa sen edes jonkinlaisen julkaisun sivuille. Papereita julkaiseva taho tietää, ettei se julkaise pätevää tiedettä, mutta papereita lähettävät tutkijat maksavat heille niistä.

Epäluotettaviksi lasketut julkaisut pyritään pitämään ajantasalla Cabellsin listalla. Sieltä hikihatussa papereitaan kirjoittanut oikea tutkija voi tarkistaa millaiseen julkaisuun hän postittaa papereitaan.

Pseudojulkaisujen monimuotoiseen maailmaan kuuluvat myös ns. paperimyllyt. Paperimylly tienaa rahaa tuottamalla ja myymällä tekaistuja tutkimuspapereita. Tekaistut tutkimuspaperit lähetetään vertaisarvioitavaksi melko päteviin tieteellisiin lehtiin. Papereita lähetetään niin laajasti, että jotkut niistä pääsevät läpi arvioinnista. Varsinkin avointen tiedejulkaisujen yleistymisen jälkeen. Eikä ole poikkeuksellista, että paperimylly myös tekaisisi vertaisarvioita tekevän "tutkijan" joka hyväksyy papereita eri julkaisuille. Jokaisella paperimyllyllä on omat metodinsa. Kaikkia paperimyllyjä ei ole edes tunnistettu. Akateemisen vääristelyn keinoja on monia, sano mummo kun tieteellisellä lehdellä pöytää pyyhki.

Tekoälyn avustuksella on entistä helpompaa kirjoittaa valtava määrä tällaisia oikeilta tutkimuspapereilta näyttäviä papereita. ChatGPT:n ilmestymisen jälkeen paperimyllyt pääsivät pyörimään valtavalla vauhdilla. Emme tiedä kuinka monta paperia paperimyllyt suoltavat. Paperimyllyjen toiminnan kannalta on olennaista, että siihen osallistuvien henkilöiden identiteetit pidetään salassa. Emme tiedä kuinka monta julkaistua paperia on alunperin lähtenyt paperimyllyjen suunnalta. Tiedämme sen, että niitä on valtavasti liikenteessä. European Network for Academic Integrityn webinaari aiheesta on valaiseva.

Miksi joku tilaisia ja käyttäisi paperimyllyjen palveluja? Niillä saa itselleen melko vaikuttavalta näyttävän listan julkaistuja papereita. Mitä pitempi lista sitä helpompi on saada toiset luulemaan, että olet aktiivisempi tutkija kuin oikeasti olet. Mikä onkin kriittistä jos kotimaasi tarjoaa bonusrahoitusta, työpaikkoja tai muita etuja julkaistun paperimääräsi mukaan. Silloin pieni kymppitonnin sijoitus uransa edistämiseen kepulikonstein on melko houkutteleva. Esim. minä voisin maksaa paperimyllylle siitä, että saisin kansainvälisiin tieteellisiin lehtiin nimeni osana pintapuolisesti oikeilta näyttäviin tutkimuksiin. Kyllä sitten kelpaisi leveillä kavereille baarissa. Jos kävisin baareissa. Ja jos minulla olisi kavereita.

Julkaisujen reagoiminen valtavaan myllytykseen on hidasta. Viime vuosina useampi julkaisuja omistava yhtiö on ilmoittanut julkaisujen lopettamisesta. Syynä niissä julkaistujen tekaistujen papereiden valtava määrä. Tuorein ja tunnetuin tapaus on Wiley kustantajan päätös lopettaa 19 tieteellistä julkaisua. Egyptiläisen Hindawi julkaisijan alaisuudessa oli erilaisissa julkaisussa päästetty läpi peräti 11 300 tekaistua paperia. Hindawilla oli omistuksessaan 250 tieteellistä lehteä. Wiley osti ne vuonna 2021. Wileyn perustelussa lehtien lopettamiselle ei suoraan myönnetty, että se johtuisi paperimyllyistä. Hindawin omassa ilmoituksessa kuitenkin annettiin ymmärtää, että sen lehdissä on ongelmia nimenomaan julkaisuprosessin manipuloinnissa.

Paperimyllyjen toiminta on myös sellaista joita tiedemaailmaa vihaavat tahot mielellään osoittelevat. Juuri ne tahot jotka eivät tykkää esim. ilmastonmuutoksesta tai rokotteista. Kuka voisi uskoa tutkijoita jos tieteelliset lehdet ovat pullollaan tekaistuja tutkimuspapereita?

21.3.19

Ateismi ei sovi tieteellisen metodiin

Hengellisen akateemikon palkintohyllylle voi ilmestyä kuuluisa Templeton-palkinto. 1,5 miljoonan dollarin arvoinen kunnianosoitus annetaan niille, jotka ovat Templeton säätiön mielestä edistäneet elämän henkisten ulottuvuuksien tarkastelua.

Scientific American lehti haastatteli uusinta voittajaa: Marcelo Gleiseriä.  Braziliassa syntynyt 60-vuotias teoreettisen fysiikan hallitseva herrasmies oli yllättynyt palkinnosta. Tieteen popularisoimisellaan Gleiser on saanut runsaasti faneja, sekä innostanut useita opiskelemaan fysiikkaa. Se on aina palkitsemisen arvoista toimintaa.

Minua kiinnosti eniten juuri se aihe, jonka Scientific American laittoi otsikkoonsa. Gleiserin ajatusmaailmassa ateismi ei sovi tieteellisen metodiin. Hänellä on syynsä luokitella itsensä agnostikoksi ateistin sijaan.

Scientific American kysyy miksi hän ei ole ateisti.

Gleiser määrittelee ateismin kannanotoksi, jossa uskotaan uskomatta olemiseen. "En usko vaikka minulla ei ole todisteita puolesta tai vastaan. En vain usko" kuten hän kuvailee ateismia. Gleiserin mielestä ateismi on ilmoitus jumalien olemassaolosta. Sellaisia ilmoituksia ei sovi tehdä tieteessä. Siinä hän on aivan oikeassa. Tieteessä sanottaisiin "Okei, sinulla voi olla hypoteesi, sinulla täytyy olla jotain näyttöä puolesta tai vastaan." Johon Gleiserin kaltainen agnostikko sanoo, ettei hänellä ole näyttöä jumalien olemassaolon puolesta. Samalla tiedostaen, ettei hänellä ole oikeutta sanoa mitään lopullista asiasta josta ei tiedä varmasti. Gleiser ei usko Jumalaan, mutta ei suostu sanomaan, etteikö Jumalaa voisi olla.

Tuolla perusteella Gleiser asettelee itsensä ns. uusateismin ulkopuolelle. Juuri tuon takia Gleiser arveleekin Templeton säätiön kiinnostuneen hänestä. Valitettavasti Scientific American ei sisällä tietoa siitä millaiseksi agnostikoksi Gleiser itsensä määrittelee. Hän kertoo pitävänsä mielensä avoimena, koska ymmärtää ihmistiedon olevan aina jollakin tapaa rajattua. Mutta aivan samalla periaatteella minäkin ateistina tiedostan aivan saman asian.

Nimittäin tuollaisilla ateismin määritelmillä Gleiser onkin aivan oikeassa. En vain itse ateistina tunnista niistä itseäni. Ateismini on erilaista. Sitten muistin, että sama ilmiö oudoista ateismin määritelmistä on toistunut aikaisemminkin.

Kutsuisin noilla haastattelussa annetuilla tiedoilla Gleiseriä samanlaiseksi ateistiksi kuin kutsun itseänikin: agnostinen ateisti.


Termi tuntuu jostain syystä olevan vähemmän tunnettu näissä ateismiin liittyvissä puheissa. Sama tietämättömyys toistui professori Tapio Puolimatkan aikakaudella, kun hän ei ollut tietoinen siitä miten ateistit määrittelevät itsensä. Vuonna 2011 sain kunnian paljastaa Puolimatkalle mitä tarkoittaa agnostinen ateismi. Se oli ihan hyödyllinen lisätieto professorille, joka oli ja on julkisesti puhunut ateismista.

Agnostiset ateistit ovat ateisteja, koska heillä ei ole uskoa minkään jumalolennon olemassaoloon, ja he ovat agnostikkoja, koska eivät väitä jumalolentojen olemassaolon olevan periaatteessa tiedettävissä tai nykyisen tiedon valossa tietoa ei ole.

Minulle se että joku sanoo olevansa agnostikko ei vielä kerro, uskooko vai onko uskomatta jumaliin. Se kertoo minulle vain siitä millainen kanta hänellä on jumalista saatavan tiedon laatuun.

22.2.19

Litteän Maan suosion salaisuus


Litteään Maahan harhautuneet ihmiset ovat oikea ilmiö vuonna 2019. Heillä on keskustelupalstoja ja säännölliseen tahtiin sisältöä tuottavia YouTube-kanavia. Mikä oikein saa peruskouluja käyneet kansalaiset uskomaan planeetan muodon olevan jotain aivan muuta mitä havainnot, logiikka, tiede ja tutkimus ovat osoittaneet?

Merkittävä tekijä on ja yhteys kaikelle tuolle on YouTube. Guardian -lehti kertoo yhteydestä.

 Believing in A Flat Earth esitelmässään Asheley Landrum Teksasin teknillisestä yliopistosta kertoo millaisia vastauksia hän sai litteän Maan konferenssiin osallistuneilta ihmisiltä. Landrum haastatteli 30 osallistujaa, jotka olivat osallistuneet kahteen tuollaiseen International Flat Earth tapahtumaan kahtena edellisenä vuotena. Yhtenäistä osallistujille oli se, että he olivat katselleet ahkerasti litteän Maan puolestapuhujien videoita sekä muita salaliittoteorioitsijoiden tuotteita. Vastaajista vain yksi oli ollut yli kaksi vuotta litteään Maahan uskova. Eli käännynnäisyys pois geometrian ja matematiikan maailmasta tapahtui enemmistön kohdalla äskettäin.

Landrumilla on vastaus siihen miten ihmisiä saataisiin hoksaaman miten geometria oikeasti toimii ja miten planeettamme muodot on havaittu. Se vaatii vain lisää osallistumista tutkijoiden suunnalta. Heidän pitäisi luoda lisää YouTube-videoita, joissa taistellaan salaliittoteorioita vastaan. Eikä pelkästään luennoivaan tyyliin, vaan katsojia osallistumaan kannustavalla esityksellä. Kun katsoja saadaan itse pohtimaan arvoitusta, sekä onnistuu itse löytämään vastauksen, niin selitys planeetan muodosta on helpompi hyväksyä.

Landrum:

 “We don’t want YouTube to be full of videos saying here are all these reasons the Earth is flat. We need other videos saying here’s why those reasons aren’t real and here’s a bunch of ways you can research it for yourself.”

Yksi suosituimmista litteän Maan puolestapuhuvia videoita on Eric Dubay: 200 Proofs Earth is Not a Spinning Ball. YouTuben algoritmit takaavat, että katsottuasi yhden litteän Maan puolesta argumentoivan videon YouTube suosittelee sinulle niitä lisää. Mikä on ihan toimiva ratkaisu katsojan mielenkiinnon tyydyttämiseksi.

Videot toimivat siinä mihin ne on tarkoitettu. Ei nimittäin ole yksinkertaista osoittaa miten ja miksi tiedämme planeettamme olevan jotain aivan muuta kuin litteä kiekko. Ei ole helppoa ja nopeaa oikoa perinpohjaisesti jokaisen litteän Maan kannattajan väärinkäsitystä. Suosittelen seuraamaan Rhetoric&Discourse:n kanavaa, jos tuollainen työ kiinnostaa.

On helpompaa esittää väärinkäsitys siitä miltä horisontti muka näyttää "jos planeetta on pyöreä." Tämä on yleinen temppu litteän Maan kannatusvideoissa. Eli kysytään missä on horisontin kaareutuminen. Ja eihän sellaista ole nähtävissä, sillä horisontti pysyy planeetan kokoisella kohteella tasaisena horisontaalisena viivana jopa suurilla korkeuksilla. Aivan kuten pitäisikin, sillä mullantasolla tallatessamme katsojan vinkkelistä pinta kaareutuu horisonttia kohti. Eikä siis horisontti vielä kaareudu helposti silmin nähtävällä tavalla. Tai sitten aletaan kinastelemaan siitä mikä ero on horisontin kaareutumisella ja pyöreän planeetan kaareutumisella. Mutta näinkin yksinkertaista asiaa kierretään kuin Sipilän hallitus Suomen perustuslakia. Vai olisko se kissa kiertää gluteenitonta puuroa?

Kun litteän Maan kannattaja vihdoin saadaan litteyden kumoavan materiaalin äärelle, niin alkaa omien uskomusta puolustaminen, eli pinnan kaareutumisen kieltäminen. Havainnot tarpeeksi korkealta osoittavatkin horisontin kaareutuvan? Korkeat tornit, pilvenpiirtäjät ja laivat sekä voimalinjat katoavat horisontin taakse? Ne havainnot ovat väärennöksiä.

 Eikä muuten Suezin kanavaa kaivettaessa insinöörien papereissa otettu huomioon maan kaareutumista, joten onhan se maa oikeasti litteä. Vaikka voimme löytää maanmittareiden omista laskelmista eri vuosisadoilta kaavoja, joissa otetaan planeetan kaareutuminen huomioon. Se vain osoittaa heidän olleen mukana salaliittossa.

Kun nuo Pontchartrain järven voimalinjojen tornit osoittavat järven pinnan kaareutuvan horisontin yli, niin litteän Maan puolustaja ehdottaa järven jostain syystä vain pullistuvan ylöspäin voimalinjojen kohdalla.

Ja niin edelleen loputtomassa karusellissa.

Kognitiivinen dissonassi on kietoutunut tiukasti aivojen ympärille. Keskusteluissa on useita eri aiheita, kun väännetään kättä mm. siitä miltä tähtitaivas näyttäisi ja toimisi litteän Maan mallissa. Väittely on menee yllättävän paljon aivan samoilla kiskoilla kuin nuoren maailman kreationistin kanssa väitellessä. Siihen kannattaa osallistua vain jos sinulla on oikeasti runsaasti ylimääräistä aikaa kalenterissasi.

Jos haluat yrittää ymmärtää miksi littarit uskovat siihen mitä uskovat, niin katso Netflixistä Flat Earth, Behind the Curve. Siinä kerrotaan mm. Mark Sargentin päätyminen litteän Maan kannattajaksi. Sekä heidän suurimmaksi nimeksi julkisuudessa. Littarit ovat oikeasti uteliaita ja ajattelevia ihmisiä. Heidän kuvioistaan vaan jää pois olennaisia asioita. Tai jätetään aktiivisesti pois. Litteän Maan kannattajat uskovat, ettei heidän kysymyksiinsä ole esitetty vastauksia tiedemaailman suunnalta. Behind the Curve kertoo myös millaisia leirejä littareiden pariin on kehittynyt. Ihan katsomisen arvoinen ohjelma.

10.1.19

Intian tiedekonferenssin outo sisältö

Intian akateemisella maailmalla on PR-ongelma. Maan suurimpiin tiedekonferensseihin lukeutuva Indian Science Congress kutsuu yli 15 000 tutkijaa Intiasta ja ympäri maailmaa luennoimaan ja seuramaan tieteen uusia tuulia. Tähän valtavaan joukkoon pääsee aina silloin tällöin puhujiksi henkilöitä, joiden ei ehkä olisi pitänyt päästä puhumaan tiedetapahtumassa. On nimittäin surullinen totuus, etteivät kaikki puheet ole kuuntelemisen arvoisia tiedeluennoilla. Paitsi ehkä viihdetarkoitukseen tarkoitettuina.

Näin pääsi käymään vuonna 2016, kun tiedekonferenssiin osallistunut biokemisti Venkatraman Ramakrishnan  kommentoi lehdistölle siellä kuulemiaan juttuja. Ramakrsihnan kuvaili tapahtumaa sirkukseksi. Hän ei kuulemma osallistuisi niihin enää toista kertaa, vaan tyytyy silittämään Nobelin kemianpalkintoaan. Silloin konferenssin ohjelmalistalla oli puhujia, jotka kertoivat muinaisen Intian muinaisesta huipputeknologiaa hallitsevista kansoista. 2000 vuotta sitten Intiassa lennettiin kuulemma lentokoneilla.

Meno ei ole muuttunut. Tuoreimmat uutiset pari päivää sitten avatusta tämän vuoden tiedekonferenssista kertovat samanlaisia tarinoita sirkuksesta. Meno on ollut ehkä jopa entistä villimpää.

Tutkija Kannan Jagathala Krishnan luetteli miten muinaiset intialaiset ajattelijat kehittivät parempia teorioita maailman ilmiöiden selittämiseen kuin länsimaiset ajattelijat. Hän puhui siitä miten Dashavataran jumalat ovat parempi selitys elämän monimuotoisuudelle kuin Charles Darwinin ideat. Jumalilla on valmiina uusia parempia lajeja joilla ihmiset tullaan korvaamaan elämän kiertokulussa.

Andhra yliopiston Nageswara Rao kertoi kymmenpäisen demonijumala Ravanan omistaneen 24 erilaista lentokonetta. Ja Intiassa tehtiin koeputkilapsi tuhansia vuosia sitten. Tieto perustuu taruihin siitä miten sata munaa laitettiin hautumaan saviastiaan ja sieltä kasvoi vauvoja. Se saa jopa muinaisen Suur-Suomen muistelijat noutamaan vain pronssipokaalin.

Paleontologiaan perehtynyt Ashy Khosla Panjabin yliopistosta paljasti Brahma-jumalan luoneen dinosaurukset.

Näiden puhujien yleisönä oli tuhansia lapsia. He olivat saapuneet paikalle kuullakseen ajankohtaista ja parasta mitä Intian akateemisella maailmalla olisi tarjottavana seuravan sukupolven tutkijoille. Konferenssissa pitäisi kuulla tieteen asemasta ja vaikutusvallasta Intiassa. Kuitenkin reaktiot näihin esoteerisiä aiheita puhuviin olivat negatiivisia. Kansalaiset eivät ymmärrä miksi tiedemaailman profiilia roskataan Intiassa. Konferenssin uutisointi on nolostuttanut montaa intialaista some-kommentaattoria.

Pääministerin neuvonantaja Raghavan kommentoi kohua. Hänen mukaansa pseudotieteelliset puheet heikentävät Intiassa suoritetun tieteen mainetta. Raghavan oli pöyristynyt kuullessaan millaisista asioista tiedekonferenssissa oli puhuttu. Hän ehdottaa vastaavien puheiden sijoittamista roskakoriin, jotta pätevä ja asiallinen tiede ei menetä mainettaan. Mediassa tiede uhkaa jäädä pseudotieteellisen hömpän jalkoihin.

Konferenssin järjestäjät ovat ottaneet etäisyyttä taikauskoa ja myyttejä sisältäviin luentoihin. He yrittävät selvittää miksi tuollaisia puhujia päästettiin lavalle asti. Tiedekonferenssin maine on kokenut toistuvia kolhuja, joten jonkinlainen laadunvalvonta on paikallaan. Ensi vuonna puhujia aiotaan tarkistaa ennen avajaisia. Mikä onkin aivan oikea ratkaisu.

25.5.18

Politiikka VS Tiede - Ylikalastusta Itämerellä

Ihmiskunnan jatkuvuuden kannattaminen tuntuu entistä vaikeammalta. Yle kertoo ympäristöjärjestö WWF:n päivittämästä Kalaoppaasta. Itämerellä turskakanta on pienentynyt entisestään, koska sitä ryöstökalastetaan. Tai poliittisesti korrektimmalla termillä, kalastuskiintiöt on asettu isommaksi kuin kannan toipuminen edellyttää. Eli ylikalastetaan. Vieläkin. Kaikkien tunnettujen virheiden jälkeen.

”Turskan tippuminen WWF:n Kalaoppaan niin sanotulle punaiselle listalle on todella valitettava asia, mutta toisaalta kalastuksen säätely- ja hoitotoimien epäonnistuminen ei jätä vaihtoehtoja. WWF suosittelee toistaiseksi välttämään kaikkea Itämerestä pyydettyä turskaa, kunnes turskakannat ja niiden kalastus saadaan taas kestävämmälle tasolle.”
Se mitä näille kalakannoille tapahtuu on kuluttajien vastuulla. Ankerias on sukupuuton partaalla verrattuna 70-luvun kantoihinsa. Ja siitä huolimatta sitä kalastetaan. Ehkä sen takia, ettei sen loppumista tarvitse enää huolehtia, kun laji on kuollut sukupuuttoon?

Sama järjetön meno on jatkunut pitkään Euroopassa ja Suomessa. Kalastuskiintiöt päätetään poliittisilla päätöksillä. Eikä kalakantoja mittaavien ja kantojen määrien muuttumiseen perehtyneiden tietoihin. Kiintiöillä halutaan taata kalateollisuuden pyöriminen. Toissijainen huolenaihe on se riittääkö meressä kalastettavia kaloja seuraavaksi vuodeksi. Seurauksena on KERTA. TOISENSA. JÄLKEEN. kalakantojen romahdus. Kalasaaliiden haihtuessa olemattomiin lähdetään vaan pidemmälle kalaan. Kunnes tulee vastaan jo naapurimaiden kalastusalueet. Sitten valitetaan kalastusammatin kannattamattomuutta, kun byrokraatit estävät kiintiöillään kalastajia tekemästään työtään. Nämä valittajat ovat toki pelkästään niitä tyhmiä kalastajia. Fiksut kalastajat ymmärtävät kannattavan kalastuksen periaatteet.

Onneksi tilanne on saanut pieniä valon pilkahduksia. Verrattuna moneen muuhun Euroopan kalastusalueeseen Pohjanmeri on onneksi vielä hyvässä kunnossa. Ja Euroopan kalastusalueet on saatu säännöstelyllä toipumaan parempaan kuntoon. Vielä vuonna 2009 76:sta kalakannoista vain viisi oli kestävän kalastuksen kohteena. Nykyään tuo määrä on noussut 53 kalakantaan. Joten kalakantoja pystytään pelastamaan. Kunhan sille löytyy poliittista tahtoa ja päätös järkevästä kalastamisesta tehdään ennen kalakannan katoamista.

Jos näet kalastuskiintiöiden suurentamista kannattavan poliitikon, niin muistathan kansanedustajien olevan rauhoitettu laji Suomessa. Heitä on vain 200 kappaletta jäljellä ja eliniänodote on pelkästään neljä vuotta. Luonnosta löydettyä kansanedustajaa ei kannata lähestyä, vaan suosittelen soittamaan koulutetun riistanvalvojan paikalle.

18.5.18

Suomen hallitus VS GMO

Jostain oudosta syystä olen aina olettanut, että Suomessa ei kauheasti haittaa jos ministeriksi pääsee homeopaatti, dynaamisen luomuviljelyn kannattaja tai avaruusolioiden vierailuista huolestunut ministeri. Tai Sipilä. Virkamieskoneisten koulutettu väki kyllä osaa ja kykenee silittämään oudoimmat rypyt pois tulevista lakiesityksistä.

Sattuipa (en paljasta mitä kautta) eteeni tänään Valtioneuvoston kanslian lainsäädännön arviointineuvoston tuore paperi. Sen otsikko kertoo mistä on kyse:

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi  muuntogeenisen organismin viljelyn rajoittamisesta

Eli virkavalta on pohtimassa millaisilla lakipykälillä Suomessa voitaisiin kieltää ja rajoittaa muuntogeenisten lajikkeiden viljelyä kotimaisissa pelloissa ja kasvihuoneissa. Suomen hallituksen esitysluonnoksessa on raamit GMO:n viljelyn rajoittamiselle.

Miksi Suomi tarvitsee tuollaisia lakeja? Eikö täällä ollakaan tiedemyönteisiä ja tasokkaan tutkimustuloksen ystäviä?

Arviointineuvosto ottaa kantaa siihen millaisia vaikutuksia tuollaisilla mahdollisilla rajoituksilla tai kielloilla olisi. Esitysluonnos on aina muutosten ja täydennysten tarpeessa tällaisissa projekteissa. Onneksi neuvosto näyttäisi olevan hyvin perilla asioista.

 Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksessa korostuvat tämänhetkiset muuntogeenisten organismien viljelymahdollisuudet Suomessa. Olosuhteiden muuttuessa mahdolliset rajoitukset ja kiellot voivat muodostua elintarvikesektorin kannalta jopa  kielteisiksi. Tulisi harkita, tarvitaanko esitysluonnoksen rajoituksiin ja kieltoihin lisää joustavuutta, jos joudutaankin tekemään päinvastaisia päätöksiä muuntogeenisten organismien käyttöönotosta.

Lisäksi neuvosto on ajantasalla GMO-tutkimuksen tuloksista ja geenimuunneltujen viljojen käytöstä tuolla isossa maailmassa. Siihen on syynsä miksi maanviljelijät ostavat GM-lajikkeita.
Arviointineuvosto  pitää  myönteisenä, että  esitysluonnoksessa  on  viitattu  Luken  esiselvitykseen muuntogeenisten lajikkeiden viljelyn tämänhetkisistä  vaikutuksista sekä  tuotu esiin  erottelukustannukset. Esitysluonnoksessa ei kuitenkaan käsitellä muuntogeenisten lajikkeiden pidemmän aikavälin hyötyjä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan muuntogeeniset lajikkeet ovat parantaneet satoja ja viljelyn tuottavuutta. 3 On  mahdollista, että näin kävisi myös Suomessa uusien lajikkeiden myötä. Viljelyrajoitteet ja -kiellot saattavat heikentää viljelijöiden asemaa verrattuna niihin viljelijöihin, jotka  voivat hyödyntää uuden teknologian mahdollisuuksia.  Esitysluonnoksessa tulisi konkretisoida paremmin erottelukustannuksia esimerkiksi tyypillisen viljelytapauksen avulla.

Taloudelliset vaikutukset kuluttajille otetaan myös huomioon. Muualla maailmassa valmistetaan ja käytetään muuntogeenistä ravintoa. Seuraamuksena on tiettyjen tuotteiden hintojen nousu. Pelkästään sen takia, että ne eivät ole muuntogeenisiä tuotteita.

Tällä on vaikutusta myös EU-maiden kuluttajille, koska elintarvikeketjussa käytetään EU:n ulkopuolisista maista saatavia välituotteita kuten muuntogeenistä soijaa.  Jos halutaan käyttää ei-muuntogeenisiä välituotteita, nousevat näiden välituotteiden hinnat todennäköisesti tuotantomäärien vähentyessä. Näin ollen kuluttaja voi joutua maksamaan ei-muuntogeenisestä lopputuotteesta  korkeamman hinnan kuin muuntogeenisestä lopputuotteesta.

Kuinkas ollakkaan, esitysluonnoksessa ei jostain syystä muisteta mainita mitä hyötyjä muuntogeenisten lajikkeiden viljelyllä on. Onneksi neuvosto on hereillä.

Arviointineuvosto katsoo, esitysluonnoksessa on asianmukaisesti viitattu Suomessa saatuihin tuloksiin muuntogeenisten ja tavanomaisten lajikkeiden ympäristövaikutuksista. Ulkomaisten tutkimustulosten mukaan kasvinsuojeluaineiden käyttö on vähentynyt muuntogeenisten lajikkeiden viljelyn myötä. 4 Tulevaisuudessa on mahdollista, että myös Suomeen kehitetään lajikkeita, joiden viljelyssä kasvinsuojeluaineiden tarve vähenee. Nämä mahdolliset hyödyt tulisi tuoda esille esitysluonnoksessa.


Lisäksi arviointineuvosto muistuttaa tieteellisen tutkimuksen ongelmista, jos rajoituksia ja kieltoja aletaan heittelemään ympäriinsä.

Kiellot ja rajoitukset heikentävät muuntogeenisten tekniikoiden tutkimuksen houkuttelevuutta, jos taloudellisia sovelluksia ei ole näköpiirissä. Tällä on puolestaan vaikutusta koko maa- ja elintarvikesektorille, jos uusimpia moderneja tekniikoita ei voida hyödyntää jalostustyössä. Pitkällä aikavälillä tämä saattaa heikentää  maa- ja elintarvikesektorin kannattavuutta ja tuottavuuskehitystä .

Valitettavasti Suomesta löytyy useampi äänestäjä, jotka olisivat vain innoissaan tuollaisesta tutkimuksen loppumisesta.

Aihe on tärkeä. Taustalla on Eurooppalainen mieliala, jossa muuntogeeniset raaka-aineet ja valmisteet nähdään uhkina. Euroopan parlamentin direktiivi 2015/412 sisältää jäsenvaltioille annetut ohjenuorat. Parlamentti haluaa rajoittaa tai kokonaan kieltää muuntogeenisten organismien viljelyä. Tai tarkemmin sanottuna, direktiivi antaa valtioille mahdollisuuden kieltää tuollaisen KARMEAN toiminnan rajojensa sisällä. Parlamentin direktiivien mukaisesti muuntogeenistä materiaalia saa tuoda ruokakauppaan, kunhan siitä on ensin tehty yksilölliset riskiarvioinnit. Ennaltavarautumisen periaatteiden mukaisesti halutaan suojella kansalaisia mahdollisilta GMO vaaroilta. Jäsenvaltioille on annettu oikeudet päättää hyväksyvätkö vai kieltävätkö ne milloin mitäkin muuntogeenistä maaperällään.

Jäämme puolijännittyneenä seuraamaan millaisiin rajoituksiin Suomen viranomaiset päätyvät GMO:n suhteen.

Muistutan lopussa, että pidän vieläkin Snellmannin tuotteita boikotissa. GM-vapaa merkinnät rasioissa aiheuttavat kyseisen tuotteen takaisin heittämisen hyllyyn. Odotan myös vieläkin innolla sitä, että pääsen maistamaan Arctic Applen omenaa.

29.3.18

Kiitti mulle riitti t. GMO-tutkija

Geenimuuntelulla on huono maine tietyissä piireissä. Kansalaisaktivismi on vastustanut geenien luonnottomaksi miellettyä siirtelyä kasvottomien tutkijoiden toimesta. Tämä vastustus on pesiytynyt myös poliitikkojen pariin, jolloin tiedevastaisuudella päästään vaikuttamaan siihen mihin julkisia tutkimusrahoja myönnetään.

Kasvien bioteknologian parissa opiskelujaan viettänyt sekä kasvien geenejä muunnellut Devang Mehta kirjoitti miksi lopettaa tutkimustyönsä geenimuuntelun parissa. Se on surullista luettavaa. Sekä kääntämisen arvoista. Syyt ovat hyvin tiedossa niille, jotka jaksavat seurata internetissä miten geenimuuntelua vastustetaan. Mehtan perustelut osoittavat, että kansalaisaktivismi tuottaa tulosta. Jos siis haluaa geenimuuntelun tutkimisen loppuvan maailmasta.

Työssään sveitsiläisen tutkijaryhmän kanssa geenimuuntelun saralla hän sai tuta geenimuuntelua vastustavien voiman. Vaikka tutkijaryhmä ei ole Monsanton rahoittama, eivätkä sen tutkimustyönä käytetyt geenit ole edes patentoituja. Mehta on itse aktiivinen keskusteluja netin ihmeellisessä maailmassa. Sen takia hän on hyvin perillä millä perusteilla tutkimustyötä vastustetaan. Vaikka tavoitteena on viruksille resistentin kasvin suunnittelu. Kahvipöytäkeskustelu voi tyssätä, kun Mehta kertoo minkä parissa työskentelee. Twitterissä hän trollataan jatkuvalla syötöllä. Tutkijaryhmä saa pelätä ettei heidän koeviljelmiään tuhota.

Kaupallliset GM-viljat kehitettiin Eurooppalaisten ja Yhdysvaltojen yliopistoissa 1990-luvulla. Tutkimus on kuitenkin kaikkea muuta kuin ylämäessä. Euroopassa noin neljännes yliopistoista on lopettanut geenimuunteluun liittyvät tutkimusohjelmat. Tutkijat valitsevat helpommin jonkin muun alan, jossa ei tarvitse jatkuvasti vääntää verbaalista kättä kansalaisten kanssa. Samoin rahoitus on muuttunut nihkeämmäksi.

Mehta kertoo ensimmäisestä kontaktistaan geenimuuntelun vastustajien kanssa. Julkinen paneelikeskustelu viljojen patentoimisesta keskeytyi, kun mielenosoittaja alkoi huutamaan. GM-ruoka kuulemma aiheutti autismia. Paneelin jäsenet yrittivät neuvoa miksi huutaja oli väärässä. Nämä puheet valuivat kuuroihin korviin, sillä mielenosoittaja vastasi salaliittoteorioilla.

Monellla muulla tutkimusalalla ei joudu samaan tahtiin selittämään eturistiriidoista, isojen firmojen karmeasta rahoituksesta, ja siitä onko oikeasti myrkyttämässä ihmiskuntaa kuoliaaksi Agenda 21 protokollan mukaisesti. Perustutkimuksen tekeminen on houkuttelevampaa. Työhönsä voi keskittyä ilman pelkoa satunnaisista mielenosoituksista seminaarien aikana.

Samoin alan tutkijoiden parissa on yleisesti tiedossa, että Euroopassa ei helposti myönnetä verorahoista tukirahoja GMO-tutkimukseen. Vaikka Euroopan omat ja viralliset tiedeyhteisöt ja valvontavirastot ovat julkisesti todenneet GMO-tuotteet turvalliseksi sekä tarpeelliseksi työkaluksi.

Joten miksi aloittavan tutkijan kannattaisi sijoittaa resurssejaan geenimanipulaation parissa työskentelyyn? Jos muualla on tarjolla toisenlaista tutkimusta, mutta ilman anti-GMO:n stigmaa. Sopeutuvaiset tutkijat ovat kehittäneet kielenkäyttöä, jolla pyritään välttämään tuota geenimuunteluun liittyvää negatiivista mielleyhtymää. Geenimuuntelua voidaan tehdä monella eri tapaa. Keskittymällä näihin eri menetelmiin voidaan puhua turvallisemmin. Siksi on alettu suosimaan esimerkiksi termejä siirtogeeninen ja transgeeninen. Näin vältetään suoraan sanomasta Voldem... geenimuuntelun nimeä. Crispr- menetelmän kohdalla kyllä kehutaan uutta viriiliä tutkimuskenttää, mutta toistuvasti todetaan sen olevan aivan jotain muuta kuin GMO:ta.

Mehta vaihtaa johonkin toiseen tutkimusalaan. Hän ei enää jaksa jatkuvaa nyrkkeilysäkkinä heilumista. Pahoin pelkään, ettei hän ole ainoa tutkija joka tekee samanlaisen päätöksen.

19.3.18

Sota pseudojulkaisuja vastaan

Pseudojulkaisujen uhka tasokkaalle tieteelle ei ole loppunut. Yksinkertaistettuna kyse on seuraavanlaisesta kuviosta: Tutkijat saavat höpönpömppö-tasoisia papereitaan julkaistua, kunhan maksavat sopivan summan epämääräisen julkaisun pyörittäjälle. Pseudojulkaisu haluaa vain rahat pois epätoivoisilta tutkijoilta. Julkaisu ei välitä paperin tasosta. Vertaisarviointi on joko olematonta tai näennäistä, ehkä parhaimmillaan harrastustoimintana tehtyä. Tutkijat saavat roskapaperinsa edes pintapuolisesti hyvältä näyttävän julkaisun sivuille. Tällaisia pseudojulkaisuja tuntuu putkahtavan nettiin ympäri maailmaa, kun vähemmän tunnettujen valtioiden lainsäädäntö ei osaa vielä ottaa kantaa julkaisujen toimintaperiaatteisiin.

Yksi parhaista varoittavista listoista oli Coloradon yliopiston kirjastossa työskentelevän Jeffrey Beallin lista, jonne olen linkannut blogistani parisen kertaa. Listalle on kertynyt n. 10 000 julkaisun nimet. Se on paljon työtä pienillä resursseilla. Siksi lista onkin mahdollisten ja todennäköisten pseudojulkaisujen lista. Lopullinen varmistus ja tarkistus epäillyn pseudojulkaisun tasosta on aina jäänyt lukijalle.

Pseudojulkaisut palkkaavat myös ketä tahansa kulissiksi julkaisujensa asiantuntijaryhmiin, hallituksiin ja muihin virkoihin. Värväystä tehdään aggressiivisesti, jotta julkaisu saa vakuuttavammalta näyttävät nimet julkaisun toimittajien joukkoon. Kilpailijoiden taakse jättäminen edellyttää entistä parempaa naamiointia. Siksi tutkijoiden sähköposteihin spämmätään mainoksia pseudojulkaisun riveihin liittymisestä.

Testimielessä pieni puolalaisten tutkijoiden ryhmä loihti tyhjästä tutkija Anna O. Szustin. Oszust on puolaksi "huijaus". Keinotekoinen Szust lähetti hakemuksen 360 julkaisuun. Nämä julkaisut oli eritelty kolmeen ryhmään. Tasokkaan Journal Citation Reportsin indeksin luettelossa olevia julkaisuja, Directory of Open Access Journal listalla olevia julkaisuja, sekä viimeisenä Beallin listalla olevia julkaisuja. JCR:n listalla olevat julkaisut eivät hyväksyneet Anna Szustia kertaakaan. DOAJ:n listalla 4 % hyväksyi Szustin. Pahamaisella Beallin listalla hyväksyntä tapahtui joka kolmannen julkaisun kohdalla. Näistä 14 julkaisua nimitti Szustin yhden sähköpostilla tehdyn hakemuksen perusteella suoraan päätöimittajaksi. Vaikka puolalainen tutkijaryhmä julkaisi tuloksensa, niin Szustin nimi kuitenkin jäi 11 julkaisun sivuille.

It is difficult to predict the future editorial career of Anna O. Szust. Although journals that accepted our fraud were informed that Szust “kindly withdraws her application”, her name still appears on the editorial boards listed by at least 11 journals' websites. In fact, she is listed as an editor of at least one journal to which we did not apply. She is also listed as management staff, a member of conference organizing committees, and ironically, a member of the Advisory Board of the Journals Open Access Indexing Agency whose mission it is to “increase the visibility and ease of use of open access scientific and scholarly journals”.

Lopulta Jeffrey Beall poisti sivustonsa viime vuoden tammikuussa. Mitään virallista syytä hän ei antanut. Yliopiston edustajan mukaan kyseessä oli henkilökohtainen päätös. Listasta tehtiin välittömästi kopiot eri verkkosivuille, mutta alkuperäiset ongelmat jäävät. Kun on kerran päätynyt listalle, niin sieltä poistuminen on vaikeaa. Vaikka julkaisu olisi parantanut tapojaan. Samoin Beallin perustelut listalle lisäämisestä eivät olleet koskaan julkisia.

Tämän takia maailma tarvitsee uutta ja suuremmilla resursseilla varustettua vastaavaa varoituslistaa pseudojulkaisuista. Onneksi sellaisia on olemassa. Ja ne ovat kehittymässä entistä paremmiksi.

Nature -julkaisu ei ole tunnettu tuollaisista epäeettisistä vilunkipeleistä, joten voimme melko varmasti luottaa siihen miten lehti uutisoi Beallin listan jatkajasta. Nettiin nimittäin ilmestyi Stop Predatory Journals sivusto. Se toimii anonyymin yhteisön voimin, sillä he tietävät millaisen painostuksen ja lakimiehillä uhkailun kohteeksi Beall joutui.

Lisäksi perustettiin maksullinen Cabell's international lista, joka seuraa tarkasti pseudojulkaisuja. Listan taso pitäisi olla sieltä luotettavimmasta päästä. Kriteerejä listalle pääsemiselle on peräti 65 kappaletta, ja ne ovat kaikki näkyvillä Cabellin sivulla. Selkeä tarve tällaiselle laadukkaalle listalle on kaikilla niillä oppilaitoksilla, jotka haluavat tarkistaa tutkijoiden CV:ssä lueteltuja papereita.

13.3.18

Keinoliha on melkein täällä

En ole pariin vuoteen jaksanut seurata mitä Richard Dawkins puuhaa. Mutta tänään yksi Rikun twiittauksista nousi huomiokenttääni. Vaikka se on useita päiviä vanha. reaktio Independent-lehden tiedeuutiseen soluviljellyn lihan saapumisesta ravintoloihin.

Lyhyesti: soluviljelty liha tehdään eläimen kantasoluista, joista se kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa lihasmassaksi. Tai sitä muituttavaksi mötikäksi, joka voidaan maustaa ja paistaa ja nautiia. Kananugetit ja makkarat sekä wurstit saadaa lautaselle tappamatta eläimiä. Tämä ratkaisee monta eettistä ongelmaa, joista väännetään soijalla vahvistettuja käsivarsia vegaaniväittelyissä. Myös lihateollisuuden monet ongelmat ympäristöhaittoineen vähenevät, jos keinoviljeltyä lihaa aletaan nauttimaan teurastamisen sijaan. Helsingin sanomat kertoivat, että tällaista viljeltyä lihaa pystytään kasvattamaan kotona. Itse olen täysillä soluviljellyn lihan kannattaja. Enkä malta odottaa sellaisen maistamista.

Se miksi kaikki tämä kiinnitti huomioni liittyy kotimaisiin kreationisteihin. Sain lukea Dawkinsin olevan sairas, täysi nolla, höppänä, ja niin edelleen. Nimittäin he ovat huomanneet mitä Dawkins on mennyt twiittaamaan soluviljellystä ihmisen lihasta:

Tissue culture “clean meat” already in 2018? I’ve long been looking forward to this.   What if human meat is grown? Could we overcome our taboo against cannibalism? An interesting test case for consequentialist morality versus “yuck reaction” absolutism.

Ei minun mielestäni mitään järisyttävää. Pohdintaa siitä miten me voisimme välttää ällötys-reaktion uuteen tapaan valmistaa ravintoa. Olisiko ihmisen kantasoluista tehdyn lihan syöminen väärin vai oikein? Siitä Dawkins ei tee minkäänlaista julistusta, vaan kehottaa miettimään asiaa. Olisiko ihmisen kantasolusta kopioitu liha kannibalismia? Mutta aiheena se ei kerää linkkejä. Aivan liian laimeasti maustettua mauskutettavaa aivoille.

Onneksi DailyNewsWire osasi kääriä pohdinnan houkuttelevaan kaapuun ja ravistelee päälle chilikastiketta.

Famous Atheist: Let's Eat Human Meat
 

Eli sellainen otsikko joka kiinnittää paremmin ihmisten huomion. Ja siitäkös ne kreationistit digipillastuivat. Tuollaisten kulinaristien moraalittomuudesta syyttäminen ei ole kaukana.

En heti keksi millä perusteella ihmisen kantasolusta valmistettu keinoliha olisi eettisesti väärin. Varsinkin jos solujen luovuttaja tekee sen juuri tuollaista tarkoitusta varten. Tarkoissa olosuhteissa voidaan tarkistaa ja tietää lihan sisältämien ainesosien turvallisuus. Olisin täysin valmis maistamaan sitä.

Soluviljelty ihmisen liha hampurilaisessa aiheuttaa omat modernin maailman eettiset pohdinnat. Onko se rasistista, jos syön pelkästään mustan ihmisen kantasolusta valmistettua lihaa? Vai se, etten suostuisi syömään sellaista lihaa? Myös ruokaa menua selatessa on aivan uusi äänensävy, kun valitsee kiinalaisen ja meksikolaisen aterian väliltä.

17.2.18

Pahus, Jim. Olen pseudojulkaisu, en tieteellinen julkaisu

Pseudojulkaisut ovat sitkeä piikki akateemisen maailman vasemmassa pakarassa. Nämä julkaisut rahastavat päästämällä arvioinnista läpi ala-arvoista kuraa. Jos mitään arviointia edes tehdään niille lähetetyille tutkimuspapereille. Julkaisu veloittaa käsittelymaksun. Hinta liikkuu yleensä sadoissa euroissa. Tämän maksamalla epätoivoinen tutkija voi saada paperilleen edes yhden julkaisun, jonka perusteella hän voi sanoa asian olevan tutkittua tietoa.

Pseudojulkasujen nimet matkivat tietenkin oikeiden tieteellisten julkaisujen nimiä. International Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on aito ja pätevä julkaisu, mutta Global Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on pseudojulkaisu. Niiden arvovalta on erittäin helppo sekoittaa keskenään, jos kiinnittää huomiota pelkkään nimeen. Näin pätevä vertaisarvointi asetetaan huomaamatta samalle linjalle puhtaan rahastuksen kanssa. Kuinka usein tällaista tarkistusta edes muistaa tehdä, jos edes vaivautuu tarkistamaan viitteistä missä mikin linkattu tutkimus on julkaistu? Tarkistus kannattaa tehdä Beall's List sivustolla.

Tuore uutinen Space.com sivustolla kertoo biologin (joka haluaa pysyä nimettömänä) tekemästä jäynätestistä. Star Trek: Voyager sarjan huonoimpaan jaksoon perustuva trollauspaperi sisälsi jakson juonta sekä Star Trek universuminen keksittyä teknosanastoa osana tutkimusta. En voi suositella tuota jaksoa numero 32 minkäänlaisena katsojakokemuksena. Useat sarjan faneista teeskentelevät, ettei sitä koskaan lähetetty. Paperin kirjoittajiksi nimettiin USS Voyagerin miehistön jäseniä. Paperin lopussa toivotaan lisätutkimusta poimuajon terveysvaikutuksiin, kun poimunopeus on 10. 

Biologin jekkupaperi lähetettiin kymmeneen tunnettuun tai epäiltyyn pseudojulkaisuun. Vain yksi näistä huomautti, että Starfeel Academy ei näyttäisi olevan oikea akateeminen laitos. Viisi julkaisua ei vastannut mitään biologille. Neljän julkaisun kohdalla paperi otettiin arvioitavaksi, eli sitä ei suoraan tunnistettu populaarikulttuuriin perustuvaksi leikiksi. Lopulta oli maksettava julkaisusta. Yksi pseudojulkaisuista vaati 749 dollarin maksua. Biologi tinkasi. Hän sai maksun loppusummaksi vain 50 dollaria. Halutessaan hän olisi voinut maksaa lopuille kolmesta pseudojulkaisuista, mutta tyytyi yhteen.

Sittemmin tuo maksun saanut American Research Journal of Biosciences poisti paperin sivultaan.

Julkaise pitkään ja menesty, sanoi Spock.

16.9.17

Cassinin loppu ja Avaruusdenialismin kuolemattomuus

Cassini-luotaimen taival päättyi perjantaina. Sytytin sen muistoksi kynttilän. Luotaimen matka tyhjiössä kesti 20 vuotta. Kaikki oli mahdollista avaruusjärjestöjen yhteistyön ansiosta. Hintaa kertyi neljä miljardia dollaria. Mitä sillä saatiin? Tieteellistä materiaalia lähetettiin hitaalla yhteydellä usean vuoden ajan. Tietoa Saturnuksesta ja sen kiertolaisista kertyi runsaasti. Titan-kuun kaasukehän tarkastelu oli yksi suosikeistani. Saturnuksen kuudenneksi suurin kuu Enceladus ja sen piirteet olivat myös upeaa lähempää tarkasteluna. Luotaimen ansiosta tehtiin kansainvälisesti tuhansia tieteellisiä papereita.

Julkisuudessa näytetään usein upeita valokuvia. Ja ne ovatkin kauniita nähtävyyksiä kaukaisista kohteista. Useimmille ihmisille nämä kuvat ovat ainoita asioita mitä he koskaan tietävät Cassinista. Seurasin miten tuoreita uutisia kommentoidaan ympäri internettiä. Sinne ilmaantuivat rakkaat tuttavamme; avaruusdenialistit. He ovat kokoelma litteän maan kannattajia, "Kuulennot olivat huijausta" tyyppejä sekä muita uskomuksia NASA:n petollisuudesta.

Kuten aina ennenkin, niin myös nytkin toistettiin väärinkäsityksiä siitä miten Cassini-luotain toimii. Se ettei luotain lähettänyt viimeisiltä hetkiltään kuvia oli joidenkin mielestä epäilyttävää. Haluavatko NASA, ESA ja kumppanit salata jotain Saturnuksesta? Vai johtuiko valokuvien ottamatta jättäminen siitä, että viimeisillä hetkillään haluttiin luotaimen lähettävän suorana (käytännössä 83 minuutin viivellä etäisyyden takia) tietoa Saturnuksen kaasukehästä. Me tiedämme jo miltä Saturnus näyttää, kiitos Cassinin aikaisempien kuvien. Siksi rajallisen lähetyskapasiteetin sisällöksi haluttiin mittauksia eikä valokuvia. Cassini kykeni lähettämään tietoa n. 27 kb/s nopeudella. Oletan, että lähes kaikki ihmiset ymmärtävät ettei tuhoutunut luotain enää pysty lähettämään tietoja Maahan.

Hieman hämmennyin kun näin jonkun jopa uskovan, ettei Maasta ole otettu yhtäkään valokuvaa jossa planeettamme näkyy kokonaisuudessaan. Ihmiskunnalla ei muka ole sellaista teknologiaa jolla saataisiin kamera tarpeeksi kauas Maasta. Väite tuli ensimmäisen kerran vastaan kun perehdyin litteän Maan kannattajien tuotoksiin. Heillä on puhdas ja väkevä ideologinen tarve olla näkemättä planeettamme pyöreyttä, joten ymmärrän miksi he taistevat todellisuutta vastaan. Ymmärrän, miksi he eivät ota itse selvää onko tuossa väitteessä valokuvan puutteesta perää. Melkein ymmärrän miksi he hekottelevat vaikkapa astronautti Harrison Schmittin ottamalle valokuvalle vuodelta 1972. Heillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta todisteiden tulkitsemisessa. Aivan kuten nuoren maailman kreationistien on pakko runnoa kaikki tiukasti heidän fundamentalistiseen raamatuntulkintaansa.

Maa-planeetasta otetaan nykyään toistuvasti sellaisia kuvia, joissa planeetta näkyy kokonaan. Niitä kuvia ottavat NASA:n DSCOVR ja japanilaisten oma Himawari-8 sääsatelliitti.

Mutta mitä tapahtuu kun nämä valokuvat näytetään denialistille? Varmasti arvaat. Maalitolpat eivät pelkästään liiku. Ne ammutaan kiertoradalle asti. Alkuperäinen vaatimus edes yhdestä valokuvasta unohdetaan täysin. Seuraavaksi vaaditaan jatkuvaa 24 tunnin sarjaa siitä miten planeetta pyörii. Miten se todistaa yhtään sen enempää kuin se yksi avaruudesta otettu valokuva? Vastaus jää mysteeriksi.

Jotkut voivat ihmetellä miksei DSCOVR:in kuvissa näy muita satelliitteja. Joka johtuu siitä kuinka kaukana kyseinen satelliitti on Maasta. Se on Auringon ja Maan välissä. Puolentoista miljoonan kilometrin päästä kun ei eroteta Maan kiertoradalla olevia satelliitteja. Satelliitissa käytettävä EPIC kamera ei ole tarpeeksi tarkka niin kaukaisten ja pienten satelliittien näkemiseen.



Yleinen puolustusreaktio avaruusdenialistilta on väittää, että kuvat ovat väärennöksiä. Perustelut sille miksi kuvat ovat väärennöksiä vaan tuntuvat unohtuvan. Vaikka olen kysellyt niitä. Väärinkäsitysten maratooni ei tunnu loppuvan. Joko he eivät käsitä miksi lyhyelle valoitusajalle säädetty EPIC ei pysty tallentamaan Maan takana paljaalle silmälle näkyviä tähtiä. Tai he eivät vaan psykologisesti pysty käsittämään kuinka kapea kuvakulma kyseisella kameralla on. Usein he sekoittavat NASA:n valmistamat komposiittikuvat Maasta. Ne ovat lähellä Maata kiertävien satelliittien kuvista koottu kokonaisuus. Esimerkiksi Suomi NPP satelliitin ottamat kuvat kootaan juuri tällä tavalla hienoksi pallokuvaksi. Samalla tavalla GoogleEarth rakentaa sen selattavan ja zoomattavan digitaalisen planeetan.



Samoin NASA säätää kuvien värejä ja tarkkuutta, jos tarkoituksena on luoda mahdollisimman hyvältä näyttävä edustuskuva. Ja sitten tietyt tähtitieteelliset tumpelot luulevat, että nämä MANIPULOIDUT (capslock kuuluu heidän perinteisiinsä) kuvat ovat ainoita mitä on tarjolla. Heiltä kuulee myös melko hauskoja perusteluja sille miksi NASA muka joutuu salaamaan jotain luomalla tekaistuja kuvia planeetastamme.

Lepää rauhassa, Cassini. Kiitos kaikesta datasta. Ihmiskunta pyrkii eteenpäin ja ylös avaruuteen. Siinä samalla koitetaan pitää huolta myös niistä, jotka eivät uskalla katsoa tähtiin. Tai katsovat, mutta näkevät salaliittoja ja mörköjä.

23.2.17

Ultraäänihoito luunmurtumien kohdalla

Ultraäänihoito voi olla monipuolista. Sitä kohdistetaan moniin vaivoihin. Milloin hyvään lääketieteelliseen näyttöön perustuen. Milloin keskitasoiseen näyttöön. Ja milloin huonoon näyttöön. Varmaan arvaatkin minkälainen bloggaus on tulossa.

Bristish Medical Journal julkaisi systemaattisen katsauksen ultraääniterapian yhden hoitomuodon hoitotuloksista. Kaiken kaikkiaan seksikäs aihe! Low intensity pulsed ultrasound, eli LIPUS, on matalataajuista sykkivää ultraäänihoitoa. Mmmm. Sykkivää. Idea on melko yksinkertainen. Laitteella lähetetään ultraääniaaltoja suoraan murtumaan. Ultraääni aktivoi luussa solujen sisällä tapahtuvan paranemismekanismin startin. Näin parantuminen nopeutuu. Tarkka solujen sisällä tapahtuva mekanismi on toistaiseksi vielä monimutkainen ja melko tuntematon tutkimuskenttä. Se että parantumisen mekanismi on tuntematon ei tietenkään itsessään tarkoita, etteikö parantumista voisi tapahtua ultraääniaaltojen laukaisemana.

Juuri tuota parantumisen tahtia arvioitiin BMJ:n julkaisemassa Low intensity pulsed ultrasound for bone healing: systematic review of randomized controlled trials paperissa. Nyt ei puuhastella yksittäisen tutkimuksen parissa. Systemaattinen katsaus vertailee 26 satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten tuloksia. Eli yksi hoitoryhmä saisi tekaistua hoitoa ultraäänilaitetta näyttävällä laitteella. Tai sitten kontrollissa ei käytetty mitään laitetta. Hoidon kohteena luumurtumat. Tutkimusten laaduissa oli eroja, kuten aina pakosta onkin. Aikaisemmat yksittäiset tutkimukset ovat kärsineet pienestä otannasta ja ristiriitaisista tuloksista verrattuna toisiin tutkimuksiin. Vasta nyt saatiin kerättyä tarpeeksi materiaalia laajempaan analyysiin.

Mitä laadukkaammin suoritettu tutkimus, sitä useammin tulokset jäivät Eihän tää tee vittu mitään -tasolle. Eli tarkoittaa sitä, ettei hoitomuoto tuota hyviä hoitotuloksia luunmurtumien kohdalla. Hoitojaksot eivät lyhentyneet. Eikä kipu lieventynyt. Parantuminen ei siis nopeutunut ultraäänen ansiosta.

Ultraäänihoito on onneksi turvallista. Sen ei havaittu aiheuttavan mitään merkittäviä sivuvaikutuksia.

Onko tällä tiedolla sitten mitään väliä?

Mielestäni se saisi vaikuttaa siihen mihin veronmaksajien rahoja virtaa. Esim. täällä Suomessa Exogen-laitteella annettu uä-hoito maksaa (Satakunnan sairaanhoitopiirin vuoden 2014 palveluhinnaston perusteella) 3000 euroa. Ja hoitolaitokset ostavat näitä laitteita itselleen. Tietenkin eri valmistajilta. Jolloin laitteen hinta liikkuu 1000 - 5000 euron paikkeilla. Yksittäisille kuluttajille suunnattuja ultraäänilaitteita löytyy halvemmalle. Ei ehkä yksittäisenä ostoksena vielä iso juttu, mutta siitä kertyy kunnon summa koko maassa tapahtuvien hankintojen perusteella. BMJ arvioi pelkästään Yhdysvalloissa laitteiden myynnin liikkuneen 250 miljoonan dollarin paikkeilla vuonna 2006.

10.1.17

Elsevierin alamäki


Yliopistomaailmassa on melkein tunteet kuohumassa, kun maailman suurimman tiedekustantaja Elsevierin perimät lisenssimaksut ovat nousseet kipurajalla ja paikoittain sen yli. Yliopistot ovat ostaneet lisenssit joilla pääsee lukemaan Elsevierin e-julkaisuja. Näiden lisenssimaksujen hinnat vain tahtovat nousta ja nousta. Suomessa ongelmaa on pyritty ratkaisemaan neuvotteluilla kustantajan kanssa. Sopua ei ole vielä löytynyt, mutta neuvottelun ajaksi saatiin sentään vuoden jatkoaika.

Kyseessä on ongelma tieteen edistämisen kannalta. Pääsy laadukkaiden julkaisujen pariin on mitä mainioin tapa pitää tutkijat ja muu yliopiston väki ajantasalla alansa tieteestä. Avoimien julkaisujen suosio on nousussa. Maailmalla trendi onkin avoimien julkaisujen tukemisen puolella. Ymmärrettävästi perinteiseen julkaisutapaan nojaavat kustantajat panevat hanttiin. Vielä kun yhdistetään kuvioon verovaroilla pyörivän akateemisen maailman kohtaamat leikkaukset, niin ymmärrät paineet karsia julkaisuihin meneviä laskuja.

Useampi valtio on vääntänyt kättä Elsevierin kanssa näistä maksuista. Yliopistot uhkaavat joukolla boikotoida, jos hintaa ei saada alaspäin. Ja jotkut joutuvat jättämään tilaukset uusimatta. Nature kertoo Saksan, Perun ja Taiwanin kohdalla. Ainakin yli 60 tutkimuslaitosta jättää välistä Elsevierin julkaisujen käytön. Boikotteja tehdään joukkuepelinä, mutta Elsevier on sittemmin aloittanut yksittäiset neuvottelut jokaisen yliopiston kanssa erikseen. Niin tai näin, julkaisijan täysi palvelu tulee maksamaan maltaita jokaiselle laitokselle.

Toisaalta Elsevierin hinnoittelu tekee laadukkaista avoimista julkaisusta entistä halutumpia ja käytetympiä.

Valitettavasti Sipilän sukulaiset eivät ole töissä yliopistoissa. Jos olisivat, niin Suomen yliopistoissa ei olisi ongelmia tilausmaksujen maksamisessa.

8.8.16

Cybathlon, parempaa kuin olympialaiset

Maailmalla meuhkataan taas siitä miten ihmiset pomppivat, juoksevat, uivat ja muutenkin kilpailevat erilaisissa hikeä tuottavissa aktiviteeteissa. Tuloksissa haetaan maailmanennätyksiä. Kisoja varten rakennetaan kalliilla rahalla isoja rakennuksia hankaliin paikkoihin ympäri maailmaa. Sääntöjä rikotaan douppaamalla ihmiskehoja yhä parempiin saavutuksiin. Draamaa ja suuria tunteita milloin mistäkin asiasta, kuten lööpit yrittävät minua muistuttaa.

 En ole koskaan välittänyt olympialaisista. Urheilu ei kiinnosta minua. Vihdoinkin horisontissa siirtää kisa, joka kuitenkin herättää tiedeuskovaisen kiinnostukseni. Kyllä, enää n. 60 vuorokautta Cybathloniin! Ensimmäistä kertaa järjestettävä kisa on juuri sellainen, jota olen kaivannut pelattuani Deus Ex Human Revolution peliä. I asked for this!

Kilpailijat 25 eri maasta saapuvat selvittämään kenellä on paras koneen ja ihmiskehon kombinaatio. Jalkansa menettäneet kävelevät. Kätensä menettäneet tekevät arkipäivän asioita. Aivoja kytketään tietokoneisiin. Lajeja on vain kuusi, mutta ne ovat tieteen ja kehityksen äärirajoille puskemista.

Neurotiedettä, elektroniikkaa, insinööritaitoja ja biologiaa yhdistetään näissä lajeissa. Tavoitteena on kilpailla teknologian ja ihmisen yhteistyöllä. Kilpailusta tulee parempia ratkaisuja oikeisiin ongelmiin, joita raajojaan menettäneet ihmiset kohtaavat. Proteesien prototyypit lähestyvät vuosi vuodelta sitä mitä olemme nähneet scifitarinoissa. Siksi Cybathlon on minulle olympialaisia parempaa aktiviteettia. Sekä Paralympialaisia parempaa, sillä Cybathlon keskittyy enemmän siihen tieteeseen josta tykkään.

Suosittelen lukemaan Naturen artikkelin Cybathlonista.

11.7.16

eLife ja vertaisarvioinnin nopeuttaminen

Nature, Science ja PLoS One. Siinä julkaisuja jotka tunnetaan laadukkaina ja arvostettuina tieteellisen ja vertaisarvioidun tiedon lähteinä. Kilpailu lukijoista ja rahoituksesta on loppumaton kehä. Arvostus itsessään on merkittävä tekijä itse tutkijoille. Tutkijaryhmien tukirahapäätökseen kun voi vaikuttaa se kuinka monta paperia sen jäsenet ovat saaneet julkaistua näissä arvostetuissa julkaisuissa. Siinä mielessä systeemi on pielessä, sillä laadukas tutkimus voidaan ihan hyvin julkaista jossain alaansa keskittyvässä julkaisussa, mutta sen nimi on vain vähemmän tunnettu. Näin ainakin toitoteen niille lautakunnille, jotka päättävät tukirahoista. Ongelma tunnetaan nimellä luksusjulkaisu. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe.

Kaikkien saatavilla olevien julkaistujen paperien kirjo kertoo karua tarinaa: Huonosti tehty tutkimus pääsee jopa helpommon julkaistavaksi jossain maailman monissa pseudojulkaisuissa, mutta laadukkaan tutkimuksen julkaiseminen jossain laadukkaassa julkaisussa on aina haastavampaa.

Tutkijoille tuskaa aiheuttaa myös papereiden lähettely julkaisuihin, joissa ne voidaan hylätä ensimmäisinä päivinä, jolloin paperit lähetetään toiseen julkaisuun, jossa ne ehkä hyväksytään arvioitavaksi, mutta arvioinnin aikana kirjeenvaihtoa arvioijien ja tutkijoiden välillä eestaas, kunnes ehkä joskus paperi julkaistaan. Yksi arvioija tukee julkaisemista, mutta toinen sanoo ei. Tutkijoilta menee tähän prosessiin aikaa joskus jopa kuukausia. Se aika on pois apurahahakemusten laatimisesta (joka on nykyään jo toinen työ joillekin tutkijoille) plus kaikki muut paperisodat siihen päälle.

 Vertaisarviointi on yleisesti prosessina pitkä. Laskentatavat voivat antaa eri arvioita kestosta, mutta Kendall Powell laskeskeli keskiarvoksi n. 100 päivää Does it take too long to publish research? artikkelissaan. Arviointien kesto on keskimäärin vain lisääntynyt viime vuosina. Naturen kohdalla se on kasvanut 85 päivästä 150 päivään. PLoS ONEn kohdalla odottaminen nousi 37 päivästä 125 päivään.

 Näillä tiedejulkaisujen apajoille ilmestyy silloin tällöin uusia yrittäjiä. Eräs menestykseltä näyttävä uutuus on biologiaan keskittyvä open access eLife. Sen toimintaperiaate on lupaavalla tavalla näyte siitä millaiseksi moni muu julkaisu voi muuttua. eLife-julkaisun vertaisarviointia tehdään uudella tavalla.

Innovaatio on yksinkertainen. Arviointia tehdään yhteistyönä. Ei enää yksittäisiä ja ristiriitaisia arvioita eri tahoilta. Paperin kimpussa pyöritään porukalla. Ei enää arvioiden postittamista sinne ja tänne ja sama toisinpäin. Eli tutkija tai tutkijaryhmä saavat vain yhden päätöskirjeen. Ei enää yksittäisiä arviointiraportteja.



eLife pyrkii myös kohti arvostettuja julkaisuja. Se tarkoittaa hyväksymiskriteerien tiukentamista. Vuonna 2014 julkaistiin 26% arvioiduista papereista. 2015 vastaava luku oli enää 15,4%. Nature ja Science julkaisuilla se on alle 10%.


Sellaisenaan eLifen vertaisarviointi ei sovi kaikille mahdollisille tutkimuksille, mutta se on oiva keino parantaa joidenkin papereiden pääsyä tiedeyhteisön luettavaksi. Jään seuraamaan miten eLife jatkaa laatunsa parantamista. Se sai äskettäin jatkoa varten 22 miljoonan punnan suuruisen avustuksen, joten toiminta on varmistettu ainakin vuoteen 2022 asti. Tulevina vuosina tulemme siis näkemään tapahtuuko vastaavaa toimintatapojen päivittämistä muualla vertaisarvioinnissa.

5.7.16

Brexit ja Britannian tieteen tulevaisuus

Brexit äänestys tuli ja yllätti. Reaktioita oli monenlaisia, mutta yhteistä kaikille on se, ettemme vielä tiedä mitä äänestyksestä oikeasti seuraa lähivuosina. Ainakin tiedämme mitä mieltä saarivaltakunnan tiedeyhteisö oli äänestyksestä. EU:n piiriin jääminen tuo yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista tieteelle, mutta lähtö aiheuttaa rahoituksen haihtumista sekä kansainvälisen yhteistyön vaikeutumista. Se on iso huoli valtiolle, jonka täytyisi repäistä jostain ylimääräiset miljardit punnat per vuosi, jotta yliopistoissa ja tiedekeskuksissa suoritettu tutkimustyö edes pääsisi samalle linjalle post-Brexit budjeteissaan.

Huoli perustuu siihen faktaan, että maa saa valtavan summan rahaa tiedebudjetteihinsa EU:lta. Kuluneen kymmenen vuoden aikana Iso-Britannia on vastaanottanut n. kahdeksan miljardin edestä apurahaa EU:lta.

Nature-tiedelehti pohti ennen äänestystä sitä mitä kaikkea EU on antanut Britannian tiedemaailmalle. EU:n budjetista vuodesta 2014 vuoteen 2020 on viipaloitu sivuun pelkästään tutkimusta ja innovaatiota varten yli 120 miljardia euroa. Tuosta viipaleesta menee menee pienempiä viipaleita erilaisiin tiedeprojekteihin. Esim. Copernicus ja Galileo, jotka ovat satelliittijärjestelmien kehittämistä. Erikseen on myös Horisontti 2020  ohjelma. Sen budjetti on 74,8 miljardia euroa. Siitä menee 13,1 miljardia euroa Euroopan tutkimusneuvoston alaisuudessa päätettynä erilaisiin projekteihin. Tästä summasta n. puolet on jaettu Ranskan, Saksan ja Ison-Britannian välillä. Horisontti 2020 on siis vain yksi näistä ohjelmista, joista brittiläiset tutkijat ovat saanet EU-apurahoja. Brexit tarkoittaa toteutuessaan heti parin miljardin euron poistumista saarivaltakunnan akateemisesta maailmasta.

Ei siis ole mikään yllätys, että äänestystuloksen jälkeen Ison-Britannian tiedeyhteisön prioriteetiksi laitettiin Horisontti 2020 ohjelmaan liittyminen EU:n ulkopuolelta.

Tutkimustyö on nykyään entistä kansainvälisempää. Tutkijat muuttavat maasta toiseen projektien muuttuessa. Tämä lisää kontaktien luomista ja varmistaa hyvän tiedon leviämisen tutkijoiden mukana maasta toiseen. EU:lla on omia projektejaan, joilla helpotetaan EU-maiden sisällä muuttavien tutkijoiden elämää. Jäädessään näiden projektien ulkopuolelle Iso-Britannia menettää viehätysvoimaansa ulkopuolisten tutkijoiden silmissä. Käytännössä heillä tulee olemaan helpompaa muuttaa tutkimustöihin niihin maihin EU:n sisällä, joissa tehdään vastaavaa työtä ja samalla paremmat edellytykset asua perheensä kanssa.

Nyt brittiläisillä tutkijoilla on edessään vain epävarmuutta siitä miten kansainvälinen tutkimustyö jatkuu. Toisaalta, Brexit helpottaa suomalaisten tutkijoiden elämää, sillä Euroopan sisäinen rahoitus on helpompi hankkia jopa tänne syrjäiseen pohjolaan asti. Niin tai näin, kuningaskunnan yliopiston kahviloissa on parhaillaan käynnissä kylmän hien pyyhkimistä.

1.7.16

Kalastuskiintiöt ja avaruusörkit


Avaruusörkit. Miten ne liittyvät asiaan? Warhammer 40K universumissa avaruusörkkien ainoa tarkoitus on sotia. Keskenään jos ei ole muita vihollisia saatavilla. Mutta heidänkin joukoissaan vallitsee suuri viisaus. Koska elämän tarkoituksena on sotia, ei heidän kannata täysin jyrätä ja tappaa kaikkia vihollisten sotilaita. Keitä vastaan he sitten huomenna sotisivat?

Tämä viisaus on joillekin ihmisille lähes mahdotonta omaksua. Liikakalastus on mainio esimerkki siitä. Asia ilmestyi tutkalleni, kun tuoreet keskustelut Euroopan unionista ja sen pakottamista säädöksistä, kielloista ja lakikokoelmista herättävät tunteita. Kalastuslaivoja seilaa maailman merillä yli kolme miljoonaa kappaletta. Niiden pyyntimenetelmät ovat kehittyneet teknologian mukana, joten yksi laiva pystyy poimimaan merestä valtavia määriä syötävää.

Brexit-kohun aikana havaitsin eräitä puheenvuoroja, joissa perusteltiin Euroopasta lähtöä myös EU:n kalastussäännösten välttämisellä. Britannialla pitäisi olla oikeus päättää miten paljon heidän kalastuslaivastonsa kalastaa maailman merillä. EU-byrokraatit eivät saisi enää sanella rajoituksia siihen kuinka paljon saarvivaltakunnan kuniinkaallinen kalastuslaivasto kalastaa! Ja sehän on ihan hyvä periaate, jos britit eivät yhtään välitä kalastettavien kalojen loppumisesta.

Siksi haluan takoa muutaman sanan minua huolestuttavasta aiheeesta.

Liikakalastuksen haitat ovat tulleet ilmi ympäri maailman meriä. Ja valitettavasti toistuvalla tavalla vuosikymmenestä toiseen. Samoilla alueilla jatkuva liikakalastus pienentää kalakannat olemattomiin. Saalis jää surkeaksi, joten kalastajat seilaavat uusille alueille. Jotka kalastetaan samalla tavalla tyhjiksi. Joten kalastajat seilaavat kauemmaksi. Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan -sanonta menetti merkityksensä ajat sitten, sillä eurooppalaiset kalastuslaivastot seilaavat Afrikkaan asti. Vastineeksi uusista kalastusalueista afrikkalaiset valtiot saavat avustuksia. Eli ostamme heidän kalakantansa. Yksi etu asiassa onneksi on. Eurooppalaiset laivastot eivät ryöstökalasta sillä tahdilla mitä paikalliset laivastot tekivät vielä 80-luvulla. Näin asian pitäisi ainakin teoriassa toimia, mutta kalakannat ovat supistuneet entisestään. Laillinen kalastus on itsessään liian rajua ja aiheuttaa vieläkin useita ongelmia. Mutta niitä pyritään ratkaisemaan.

Ihmiskunnalle tyypilliseen tyyliin ongelma tiedostetaan vasta sitten, kun se näkyy ruokakauppojen pakastealtaissa. Eli kun tarpeeksi moni kalakanta on imuroitu merien pohjasta kokonaan pois toipumiseen riittävistä määristä. Sitä ennen meillä on vielä pienen pieni mahdollisuus varmistaa, että merien kalakannat pysyvät kalastettavassa kunnossa myös sadan vuoden päästä. Tai korvaamme kalojen sukupuuttojen takia aterioita herkullisella meduusahyytelöllä.

Ilmiö hupenevista saaliista ei jäänyt huomaamatta 1800-luvulla. Öljylamppuja täytettiin valaista saatavalla rasvalla. Pian kalastajat joutuivat etsimään valaita entistä pitemmillä reissuilla, kun perinteiset pyyntialueet eivät enää sisältäneet yhtään valaita.

1930-luvulla säädettiin säännöstelyä kalastustapoihin sekä merestä nostettavien kalojen vuosittaisiin määriin. Siitä lähtien säännöstely ja lait ovat pyrkineet entistä suurempiin rajoituksiin kalasaalin määrään. Tämä saa ammattikalastajat ärtyneeksi. Heidän elinkeinonsa on avoimen hyökkäyksen kohteena, kun poliitikot tekevät näitä päätöksiään kiintiöistä. Onneksi nykyään yhä useampi kalastaja ymmärtää, että kalastuksen sertifiointi ja rajoittaminen turvaavat kalastajien ammatin. Varoittava esimerkki on mm. kanadalaisten kalastajien pakko laittaa rukkaset naulaan, kun turskakanta kuihtui oikeasti olemattomiin. Sukupolvia jatkunut kalastajien ansiotyö loppui.

EU:n paneeleissa on päätetty nämä kalastuskiintiöt eri valtioille. (Esim. Suomen kiintiötilanne tälle vuodelle). Entä mihin tietoon ne kiintiöiden määrät perustuvat?

Niiden pitäisi perustua tutkimustietoon ja meribiologiaan ja meriekologiaan. Merien ekosysteemejä tutkitaan ja kalakantojen kokoa mitataan vuodesta toiseen. Kuten myös pidetään kirjaa kalasaaliiden vuosittaisesta määrästä.

Mutta!

Kiintiöt lyödään voimaan lailla, jonka laativat poliitikot. Poliitikot joutuvat astelemaan polkua, joka käy niin tutkijoiden, kalastuslobbareiden, luonnonsuojelijoiden, työjärjestöjen ja tavallisten äänestäjien seassa.

Lopullinen kiintiö onkin yleensä ollut suurempi kuin mitä tutkijat ovat suositelleet. Päätös on lopulta poliittinen eikä faktoihin perustuva. Tätä voivoteltiin mm. Nature-lehdessä viime joulukuussa. Viesti liikakalastuksen vaaroista menee hiljalleen perille päättäjiin, mutta aivan liian hitaasti. Kalasaaliit pienenevät vuosittain ympäri maailmaa. Vain ne alueet, jotka on suojeltu kaikkein ankarimmilla säädöksillä osoittavat toipumista.

Merestä nostetun kalan suurin määrä, eli piikki, saavutettiin vuonna 1996. Siitä lähtien saalis on pienentynyt n. yhden prosentin tahdilla vuosittain. Se on tarkoittaa n. 1,22 miljoonan tonnin verran vähemmän kaloja verkoissa. Toisaalta se johtuu tiukentuvista kalastuskiintiöistä. Toisaalta se on kalakantojen kuihtumisen merkki. Biodiversiteetin mittauksissa havaitaan kalojen määrän väheneminen. Vaikka rajoitukset saadaan kohdalleen ja kalastajat tajuavat liikakalastuksen haitat, niin elpyminen kestää pitkään. Itämerellä turskakannan elpyminen on kaikkea muuta kuin hyvällä mallilla.

Ihmiskunta jatkaa lisääntymistään. Vaurastumisen levitessä yhä useampi haluaa ostaa myös laadukasta kalanlihaa. Kysyntä tulee vain kasvamaan. Tämä on huono yhtälö kalojen kannalta. Kesäkuussa Nature käsitteli tätä kalojen ravintosisällön tärkeyttä ihmisten ruokkimisessa. Tuoreet tiedot kertovat, että useimpien kalastusalueiden sisältö on vain supistumassa. Äärimmäisen harvoilla alueilla voidaan odottaa toipumista seuraavien 30 vuoden aikana. Ellemme osaa ja uskalla tehdä entistä kovempia rajoituksia kalastukselle. Merestä saatavan ravinnon hiipuminen tuntuu ensimmäisenä päiväntasaajan tasolla ja köyhempien valtioiden väestöissä.

 Eli jos näet poliitikon, joka argumentoi suurempien kalastuskiintiöiden puolesta kuin mitä tutkijat suosittelevat, niin katselet täyttä idioottia.

20.5.16

Olenko Skeptikko vai skeptikko?

Scientific American lehden blogissa John Horgan pohtii mitä skeptikoiden pitäisi tehdä. Olisiko epäilys- ja debunkkauskampanjoille olemassa tärkeämpiä kohteita kuin homeopatia ja kryptozoologia? Horganin mielestä skeptikoiden keulakuvat ovat keskittyneet aivan vääriin asioihin.

Teksti huokuu jenkkiläkeskeisyyttä, mikä on tietenkin vain Horgarin ja hänen yleisönsä takia ihan aiheellista. Emme me täällä Suomessa kovin paljon vaivaa skeptikkopäätämme Isojalan metsästämisellä. Eikä ainakaan hänen mainitsemaansa Dawkinsin, Michael Shermerin ja Lawrence Kraussin palvontaa taida esiintyä samalla tavalla täällä pohjolassa.

Steven Novella kerkisi huomauttamaan Horgarille, että skeptikoiden parissa on jo vuosikaudet puhuttu hänen mainitsemista aiheista (huono tiedeuutisointi, tieteellisen tutkimuksen ongelmat, jne). Ylidiagnosoinnin vaaroista ovat kirjoittaneet mm. man-chrushini tohtori Ben Goldacre ja dosentti Markku Myllykangas.

Mutta Horgarilla on oikeaa asiaa. Se asia on vaan sellaista, mitä skeptikot ovat jo puhuneet ja kirjoittaneet. Maailma on pullollaan huuhaata, huonoa tiedettä ja liiallisuuksiin vietyjä väittämiä. Tätä löytyy lääketieteestä, taloudesta, politiikasta, urheilusta, arkeologiasta, ruokavalioista ja vaikka mistä ihmisten elämään liittyvistä aiheista. Kriittinen suhtautuminen ei saisi koskaan loppua, kun luemme minkä tahansa lehden uutisia. Kriittisyys on erittäin tärkeää, kun kuuntelemme poliitikoiden puheita ja lupauksia.

Nämä aiheet, joita en ole aina edes käsitellyt blogissani, eivät ole mielestäni triviaaleja. Tiedän, että en tiedä tarpeeksi kaikista näistä aiheista. Edes perinteisen huuhaan kohdalla. Siksi olen useasti jättänyt bloggaamatta jopa päivän polttavista uutisaiheista. Haluaisin opiskella biologiaa, tähtitiedettä, historiaa ja paria muuta aihetta yliopistossa. Ja lukea rauhassa rahtikontillisen verran kirjoja. Valitettavasti minulla ei ole siihen tarpeeksi aikaa. Onneksi nettiin on ilmestynyt monipuolisesti blogeja, joissa ruoditaan näitä monipuolisia aiheita. Ihmisten pitää vain oppia löytämään ne ja arvioimaan niiden sisältöä.

Skeptikkopiirien sisälläkin löytyy variaatiota. Jotkut keskittyvät medikalisaation ja lääketeollisuuden ruoskimiseen. Toiset ovat koukussa uskonnollisten aiheiden kanssa riitelyyn. Kolmannet vääntävät kättä holokaustidenialistien kanssa. Neljännet painivat ilmastonmuutoksen parissa. Viidennet trollaavat Aito Avioliitto -porukkaa. Kuudennet ovat aivan täysillä filosofisia pseudotieteen määrittelystä. Skepsis ry:n riveissä naristaan toistuvasti siitä, ettei Skepsis ota tarpeeksi usein ja avoimesti kantaa uskontoihin.

 Ketkä näistä skeptikoista ovat Horgarin tarkoittamia Skeptikoita ja ketkä ovat skeptikoita?

Tyydyn olemaan sellainen skeptikko, joka vapaa-ajan salliessa kirjoittelee niistä aiheista jotka sattuvat sillä hetkellä eniten motivoimaan kirjoittamaan. Itse tyydyn skeptikkona kirjoittamaan aiheista, joista edes tunnen olevani jollakin tapaa perillä. Usein yliarvioin kykyni, mutta sitä varten onkin niitä kriitikoita, jotka huomauttavat virheistäni. Tunnen kuitenkin tarpeen kirjoittaa aiheista, jotka olisivat kansakuntamme kannalta merkittävimpiä.  Pitäisikö kenenkään enää tuhlata energiaa kreationistien kanssa väittelyyn tällä vuosituhannella? Homeopatia ei ehkä tunnu tavallisen kansalaisen mielestä tärkeältä aiheelta. Eikä se onneksi olekaan sitä. Mutta minä olen ollut yleisössä kuuntelemassa, kun eurovaaliehdokas on puhunut siitä miten homeopatialla voidaan hoitaa syöpää, mutta se on erittäin haastavaa. Tuo ehdokas oli Liisa Sulkakoski. Hän oli niitä henkilöitä, jotka vaativat homeopatiaa ja muita uskomushoitoja suosivaa lainsäädäntöä Suomeen. Pointti on siis siinä, että homeopaatit tekevät töitä kulissien takana. Jonkun täytyy valaista sitä työtä kohdevalolla.

Oikeastaan olen tyytyväinen siitä, että skeptikoiden parissa on näin paljon vaihtelua. Ja skeptikoiden välistä väittelyä.

3.5.16

Kreationistit Kalevassa ja väärää tietoa tuulessa

Kaleva -lehden mielipidepalstalla vaahtoaa. Siellä on kirjoiteltu evoluutiosta. Tänään areenalle pyörivät kotimaisen luomisuskon kolme kovaa nimeä: professori Matti Leisola, lääkäri Pekka Reinikainen ja kirurgi Mikko Tuuliranta. He eivät ota maaten vastaan evoluutiopropagandaa, vaan panevat hanttiin seisoen tukevasti haara-asennossa ja laukoen kovaäänisillä paukkupanoksilla. Evoluutioteoria on kriisissä ja/tai haudattu teoria. Jopa evotiedemiehet ovat itse sanoneet ja kirjoitelleet niin. Ainakin näin kolmikko väittää mielipidekirjoituksessaan.

"Jos evoluutio on tiedettä, sitä pitää voida tieteen keinoin avoimesti myös kritisoida. Otamme muutamia esimerkkejä evoluution tieteellisestä kritiikistä."

Juuri näitä asioita haluan lukea kreationistien kirjoituksissa. Ne ovat yhtä kiehtovia kuin kuulentojen lavastamiseen uskovien tai homeopatian puolustajien tuotokset. Valitettavasti mielipidekirjoitus näyttäisi olevan yksinkertaistettuja väittämiä. Väittämien selittäminen ja taustojen kaivaminen vaatii huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa. Onneksi minulla ei ole ystäviä tai muita bloggausta häiritseviä harrastuksia, joten käärin hihani ylös, jotta pullan pehmentämät käsivarteni pääsevät esiin.

Varmasti kolmikko aloittaa kovalla ja varmalla lämärillä darwinistien maalia kohti. No ei. Ensimmäinen esimerkki kaivetaan esiin 60-luvulta asti ja kuvaillaan erittäin epämääräisesti.

"Vuonna 1966 joukko johtavia matemaatikkoja ja biologeja kokoontui Wistar-instituuttiin pohtimaan synteettisen evoluutioteorian ongelmia. Matemaatikkojen mielestä teorialla ei ole uskottavaa mekanismia."

Matemaatikkojen nimiä ei mainita. Se on tärkeä varoitusmerkki potaskasta. Niitä ei mainita, koska muuten ihmiset voisivat tarkistaa onko kreationistien väittämä totta vai sepitettyä potaskaa. Arvatkaa kumpaa se on? Aivan. Se on vuosia sitten höyryämisen lopettanutta kylmettynyttä potaskaa. Tuo 60-luvun Wistar-instituutin kokous tulee silloin tällöin esiin älykästä suunnitelmaa kannattavien teksteissä. Väittämä matemaatikkojen vastalauseesta on modernissa muodossa ilmestynyt internettiin professori William Dembskin, eli informaatiotieteen Paris Hiltonin, kirjoituksessa vuonna 2008. Hän vihjaili (nimeltä-mainitsemattoman kollegan olan takaa), että mm. matemaatikko Stanislaw Ulam olisi laskuissaan todennut evoluutio riittämättömäksi prosessiksi. Ulam muka totesi evoluutioteorian kumotuksi teoriaksi.

Mitä tapahtuu, kun alamme jäljittämään Ulamin laskelmia ja tulkintoja? Tämä työ tehtiin Panda's Thumb-sivustolla samana vuonna Fisking Dembski: Ulam and the Wistar Conference artikkelissa. Ulam itse kirjoitti joulukuussa 1970 Wistar-instituutissa esitellyistä laskelmista:

In this report, we shall present an abbreviated account of calculations performed by us in the mid 1960’s. These calculations were preliminary and intended merely as the zeroth approximation to the problem concerning rates of evolution-a process which we have here severely stylized and enormously oversimplified. A mention of the results of such calculations in progress at that time was made at a meeting in 1966 at the Wistar Institute in Philadelphia by one of us. The discussion there, as reported in the proceedings of the meeting, was rather frequently misunderstood and the impression might have been left that the results somehow make it extremely improbable that the standard version of the survival-of-the-fittest mechanism leads to much too slow a progress. What was really intended was indications from our computations-simple minded as they were-that a process involving only mitosis, in absence of sexual reproduction, would be indeed much too slow. However, and most biologists realize it anyway, the Darwinian mechanism together with mixing of genes accelerate enormously the rate of acquiring new “favorable” characteristics and leave the possibility of sufficiency of the orthodox ideas quite open. Numerous requests addressed to us for the elucidations and details of the numerical setup made us decide to give this account of our computations.

Lyhyesti: Ulam teki tarkoituksella erittäin yksinkertaistettuja alustavia mallilaskelmia. Niitä ei missään vaiheessa tarkoitettu perusteluksi jonkin evoluutioteorian alueen kumoamiseksi. Niillä arvioitiin evoluutiossa tapahtuvien muutosten nopeutta.

Jos kreationisteilla on tarjolla jotain muita nimiä tuolta 60-luvun Wistar-instituutista ja mukamas tapahtuneesta evoluutioteorian kumoamisesta, niin otan mielelläni nimiä vastaan kommenteissa. Muussa tapauksessa julistan kreationistien levittävän väärää tietoa. Ehkä jopa valehtelevan tarkoituksella ja tietoisesti. En edes oleta heidän koskaan tiedostavan virhettään. Ei Dembskikään sitä tehnyt.

Ja tuo oli vasta ensimmäinen kohta. Kreationistikolmikko pääsee toisessa kohdassaan vasta 80-luvulle.

"1980 pidettiin Chicagon yliopistossa symposiumi, jossa  ensi kertaa myönnettiin, että fossiiliaineisto ei tue evoluutioteoriaa.
Bristish Museumin johtava paleontologi Colin Patterson totesi, että "välimuotofossiilit ovat evolutionistien kuvitelmia - niiden, jotka ovat vihkiytyneet vahvistamaan Darwinin näkemykset."
Tuo on eräs tunnetuimmista (jos olet evo vs kreationismi sotien veteraani) tekaistuista tulkinnoista Pattersonin sanomisista. Se olisi melko yllättävä toteamus kyseisen paleontologin suusta, sillä hänen kirjoissaan käsitellään ja mainitaan välimuotofossiileja. Pattersonin kiista evoluutioteoriaa vastaan on kiistaa siitä miten evoluutioteoria teki lajintunnistuksen ja taksonomian vaikeaksi (biological systematics). Patterson oli erittäin kriittinen kaikkia evoluutioteorian alueita kohtaan (kuten tiedemiesten kuuluukin olla) ja vaati aina vastauksia tovereiltaan. Häntä ei voi syyttää uskonnolliseksi darwininpalvojaksi, mutta lajien yhteinen polveutuminen on hänelle luonnontieteellinen fakta.

Valitettavasti evoluutioteorian kumoaminen vaatii enemmän kuin yhden epämääräisen lainauksen paleontologilta. Tässä Patterson itse selittää vuonna 1982 miksi kreationistien tulkinta on perseestä:

  "I was too naive and foolish to guess what might happen:
       the talk was taped by a creationist who passed the tape
       to Luther Sunderland... Since, in my view, the tape was
       obtained unethically, I asked Sunderland to stop circulating
       the transcipt, but of course to no effect.  There is not much
       point in my going through the article point by point.  I was
       putting a case for discussion, as I thought off the record,
       and was speaking only about systematics, a specialized field.
       I do not support the creationist movement in any way, and in
       particular I am opposed to their efforts to modify school
       curricula.  In short the article does not fairly represent my
       views.  But even if it did, so what?  The issue should be
       resolved by rational discussion, and not by quoting
       'authorities,' which seems to be the creationists' principal
       mode of argument."  (Letter from Colin Patterson to Steven W.
       Binkley, June 17, 1982).

Kolmas kreationistikolmikon esittelemä kohta on toivottavasti jo hieman lihaisampi sisällöltään. He pääsevät 90-luvulle!

"Jopa skeptikko ja ID-liikkeen kriitikko professori Donald R. Prothero myönsi vuonna 1992 että "paleontologit ovat tiedostamattaan yrittäneet pakottaa fossiiliaineiston vähittäisen muuttumisen muottiin. Muutamat esimerkit oletetusta vähittäisestä evoluutiosta kuvattiin lehdissä ja oppikirjoissa, mutta paleontologit ovat pitkään vaienneet 'likaisesta pikku salaisuudestaan': useimmat lajit ilmestyvät fossiiliaineistoon äkkiä eivätkä oikeastaan muutu miljoonien vuosien aikana ennen katoamistaan."

Maininnat "vähittäisestä" varmaankin kertovat sinulle, rakas lukija, mistä Prothero oikein puhui. Hän ei väittänyt, ettei evoluutiota tapahdu. Vaan evoluutiota tapahtuu vähittäisen muutoksen lisäksi myös sillä Stephen Jay Gouldin ja Niles Eldredgen muotoilemalla punktualismilla. Se taas vuorostaan kertoo enemmän siitä miten kehityksen jäljet näkyvät fossiiliaineistossa. Mitään uutta tai mullistavaa kehitysmekanismia ei tyrkytetä biologiaan. Jos haluat perehtyä Protheron mainitsemaan likaiseen salaisuuteen, niin lue tämä Protheron artikkeli.

Many paleontologists came forward and pointed out that the geological literature was one vast monument to stasis, with relatively few cases where anyone had observed gradual evolution. If species didn’t appear suddenly in the fossil record and remain relatively unchanged, then biostratigraphy would never work—and yet almost two centuries of successful biostratigraphic correlations was evidence of just this kind of pattern. As Gould put it, it was the “dirty little secret” hidden in the paleontological closet. Most paleontologists were trained to focus on gradual evolution as the only pattern of interest, and ignored stasis as “not evolutionary change” and therefore uninteresting, to be overlooked or minimized. Once Eldredge and Gould had pointed out that stasis was equally important (“stasis is data” in Gould’s words), paleontologists all over the world saw that stasis was the general pattern, and that gradualism was rare—and that is still the consensus 40 years later.

Prothero ei siis missään muodossa väittänyt, että fossiilisto sotisi elämän kehittymistä vastaan.

Kreationistikolmikon neljäs kohta onkin tältä vuosikymmeneltä!

"Paleobiologi Douglas Erwin ja evoluutiobiologi James W. Valentine kirjoittivat vuonna 2013 julkaistun kirjan kambriräjähdyksestä. Heidän mielestään lajeissa tapahtuvat mikroevolutiiviset muutokset eivät selitä makroevoluutiota ja ihmettelevät miksi eliömaailman perusrakenteiden väliset morfologiset rajat ovat säilyneet suhteellisen vakioina kuluneen 500 miljoonan vuoden ajan? Eli mitään makroevoluutiota ei ole tapahtunut."

Kirjan nimi on The Cambrian Explosion: The Construction of Animal Biodiversity. Valitettavasti en ole vielä lukenut sitä. Sen hinta on liian korkea budjettiani ajatellen. Onneksi kreationistit kompastuivat omaan nokkeluuteensa kirjoituksessaan. Jos Erwin ja Valentine ovat kirjassaan muka todenneet, ettei mitään makroevoluutiota ole tapahtunut, niin silloinhan heidän ei pitäisi ajatella ihmisen olevan kehittyneen muista kädellisistä. Kreationistien kannalta ongelma onkin siinä, että ihmisen kaltaisen olennon kehittyminen menisi siinä tapauksessa perusrakenteiden sisäisen vaihtelun rajojen sisällä.

Edellisten kohtien rohkaisemana olen valmis olettamaan, että tämäkin oli kreationistien ylitseampuvaa tulkintaa tuosta kambriräjähdyksestä kertovasta kirjasta. Varsinkin koska Erwinin ja Valentinen muissa kirjoituksissa kerrotaan lajiutumisesta ja elämän kehityksestä. Jopa ennen kambriräjähdystä.

Viimeinen kohta pysyy myös tällä vuosituhannella. Kreationistit mainitsevat Altenberg 16 ryhmän.

"Kesällä 2008 kuusitoista vaikutusvaltaista evoluutiobiologia ja paleontologia kokoontui Konrad Lorenz -instituutissa Itävallan Altenbergissä. Mediassa ryhmää on kutsuttu nimellä Altenberg 16. Ryhmän jäsenillä oli erilaisia ja osittain ristiriitaisiakin näkemyksiä, mutta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että perinteinen teoria on loppuun kaluttu ja tarvitaan uusia hypoteeseja biologisen muodon alkuperän selittämeksi."

Hämmästyttävää. Sanoisin, että tässä kohtaa kreationistimme ovat aivan oikeassa! Altenberg 16 ryhmän mielestä nimittäin laajennettu evoluutioteorian synteesi olisi oikeasti paikallaan. Moderni tieteellinen tieto elämän kehityksestä on niin paljon laajempaa ja tarkempaa kuin joskus 60- tai 80-luvulla. Pelkästään molekyylibiologian ja genetiikan saralla on tapahtunut niin laajoja edistysaskeleita, että niillä täytettäisiin koko Toijalan kirjasto. Ryhmän vaatima perinteisen teorian korvaaminen laajennetulla teorialla on looginen vaatimus. Se vain lisää evoluutioteorian selitysvoimaa.

Mutta tietenkin kreationistien tulkinnassa vanhentuneen teorian korvaaminen paremmalla on teorian heikkous.

#vainkreationistiasioita

Kolmikko lopettaa mielipidekirjoituksensa tällä tavalla:

"On täysin oikeutettua esittää kysymys 'uskotko evoluutioteoriaan?', koska tieteelliset havainnot puhuvat kiistatta sitä vastaan. Eliömaailma rappeutuu, ei kehity."

Olisi ollut fantastista, jos Leisola, Reinikainen ja Tuuliranta olisivat edes esittäneet jotain näistä tieteellisistä havainnoista. Nyt heille jäi käteen melko nolo kokoelma vihjailuja ja konteksistaan repäistyjä lainauksia.