Sumuisen saaren syvyyksistä kuuluu mielenkiintoisia uutisia sananvapaudesta. Lady of Heaven elokuva herättää suuria tunteita ja saa väkeä protestoimaan. Onko tapaus tämän sukupolven Life of Brian?
Fatima Al-Zahran elämästä kertova tarina on arvostelujen mukaan ollut väkevä ja toiveikkaita tunteita herättävä. Sanoma on väkivaltaa ja terrorismia vastaan. Fatima tunnetaan profeetta Muhammadin tyttärenä. Tarina on yhdistelmä nykyaikaa ja menneisyyttä. Aikahyppelyä tapahtuu menneisyyden Fatiman ja nykypäivän Laithin välillä. Ruudulle saadaan kohtauksia Fatiman elämästä. Käsikirjoitus on šiia muslimi Yasser Al-Habibin kynästä.
Elokuvan tekemisessä otettiin huomioon myös islamilaiset perinteet. Ovathan kirjoittaja Al-Habib ja tuottaja Malik Shlibak itse muslimeja.
In accordance with Islamic tradition, during the making of this film no individual represented a Holy Personality.
The
performances of the Holy Personalities were achieved through a unique
synthesis of actors, in-camera effects, lighting and visual effects.
Elokuva-arvosteluissa kerrontaa kuvaillaan paikoitellen kliseiseksi eikä oikein vakuuttavaksi kokonaisuudeksi. Dialogi tökkii ja Fatiman rooli jää lopulta aika pieneksi. Eikä Fatiman kasvoja edes näytetä. Ei siis mitenkään erikoinen tai mullistava elokuva. Mutta elokuva muiden elokuvien joukossa.
Valitettavasti elokuvan aihe on uskonnollinen, joten se aiheuttaa uskonnollisia vastalauseita. Jo ennakkoesityksiä ennen esitettiin syytöksiä jumalanpilkasta. Bradford, Bolton, Birmingham, Blackburn ja Sheffield kaupungeissa elokuvateattereiden edessä osoitettiin mieltä. Tai oikeastaan uskonnollisia tunteita. Niitä oli onnistuttu loukkaamaan. Jotkut jopa väittivät elokuvan olevan vihapuhetta muslimeja kohtaan. Kirjallisissa vastalauseissa sentään kerrottiin tarinan olevan heidän mielestään historiallisesti epätarkka.
Vastalauseissa on nostettu esiin sananvapauden ongelmallisuus. Mielenosoituksia järjestäny Ali kommentoi brittien sanomalehdille:
"When someone openly expresses their views against, let's say, gay
people, then it's homophobia, or someone openly expresses their views of
negativity against Jewish people or their religion, it's antisemitism.
When it's against Black people, it is racism. But when it comes to
Muslims, it's freedom of speech. And Muslims are really fed up."
Minulle jäi epäselväksi, tietääkö Ali että elokuva on muslimien tekemä. Mistä pääsemmekin tilanteen solmukkaaseen kohtaan. Muslimeja on montaa sorttia. Lady of Heaven on enemmän šiia muslimien perinteitä mukaileva. Sunni muslimit ovat aivan toisesta koulukunnasta, ja tulkitsevat elokuvaa heidän oppejaan pilkkaavana. Profeetta Muhammadin kuoleman jälkeinen valtataistelu tuotti tämän kahtiajaon, kun seuraajille tuli erimielisyyttä johtajuuden periytymisestä.
Nykyisen Englanissa asuvan muslimiyhteisön aseman ja yhteisöllisyyden tähden muslimien neuvostot ovat vedonneet, ettei elokuvasta aleta tekemään vääriä johtopäätöksiä. Ja samalla he ovat todenneet, että olisi parempi jos elokuvaa ei esitettäisi. Jotta rauha säilyy yhteisössä. Sensuuria rauhan tähden.
Onneksi mielenosoitukset ovat olleet rauhallisia. Britannialainen elokuvaketju UK Cinema päätti poistaa uuden Lady of Heaven elokuvan esityksistään. Firma vetosi työntekijöidensä turvallisuuteen. Kilpaileva Vue Cinemas pitää elokuvan esityslistallaan. Lady of Heaven elokuvan esittäminen on kielletty Egyptissä, Iranissa ja Pakistanissa.
Tämän vuosikymmenen kulttuuripaniikkia näyttääkin olevan uskonnollisten islamia käsittelevien elokuvien asema eurooppalaisessa kulttuurissa. Olin vielä nuori poika kun VHS-kauden kauhuelokuvien paniikki ja sensuurivoimat olivat valloillaan. Pääsemme seuraamaan toistuuko sama ilmiö muslimiyhteisöjen sisällä.
Tutkimuksen
uutisoinnissa on yksi pienen pieni ongelma. Tutkimuksesta ei voida
vetää sellaisia väitteitä, joita uutisissa kerrotaan tutkimuksesta.
Tutkija Morten Bayn
mukaan keskimäärin puolet kielteisestä twiittailusta oli poliittisesti
värittynyttä ja suuri osa siitä peräisin boteista. Botit suolsivat
mukafanien kommentteja väsymättä. Bay paikallisti useita ärhäkkäitä
kommentoija ja botit Venäjälle. Maaperän tällaiselle toiminnalle on Bayn
mukaan muokannut sopivaksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.
Huolestuttavaa tietoa. On nimittäin helposti todettavaa totuutta, että Twitteristä löytyy bottitilejä. Ja nämä tilit suoltavat milloin tylsää mainosspämmiä tai pelkkää solvausta. En olisi yllättynyt siitä, että yksi maailman suosituimmista brändeistä ja viihdeteollisuuden jäteistä saa kokea bottiryntäystä.
Mutta kuinka merkittävää tuo bottiarmeijan hyökkäys oli? Näyttäisi siltä, että botit jäivät vielä toiseksi itse Star Wars fanien antamalle negatiiviselle palautteelle.
Nettikeskusteluissa fanien väliset tunteet voivat vastata tuhovoimaltaan turbolaserien keskitettyä sarjatulta, mutta on asioita joista ei enää voi kiistellä. The Last Jedi on monella mittarilla se elokuva, joka vei Disneyn omistaman Star Wars -brändin alamäkeen.
Tätä pettymystä purettiin tietenkin myös ympäri internettiä.
Se sai vannoutuneiden fanien valmistamissa Youtube-arvosteluissa murskakritiikkiä. Se sai murskakritiikkiä virallisilla Star Wars keskustelupalstoilla. Jotkut keskustelulangat ovat tulisuudeltaan kuin suoraan Sullustin maaperästä. Elokuva sai murskakritiikkiä myös SW-pelien keskustelupalstoilla. Samoilla areenoilla taisteli myös elokuvan puolustajia.
Rotten Tomatoes -sivuston käyttäjien arvosanojen mukaan The Last Jedi on saanut toistaiseksi huonoimman arvosanan kaikista SW-elokuvista. IMDB:n arvosanoissa The Last Jedi on vielä parempi kuin The Phantom Menace (jossa parasta oli Duel of the Fates musiikki) mutta huonompi kuin The Force Awakens.
Selkein merkki SW-brändin alamäestä löytyy leluhyllyistä. Uusien elokuvien tuotteet jäivät keräämään pölyä. Poistohyllyistä ja ale-laatikoista löytyy ennätysmäärä muoviukkoja ja krääsää. Alan veteraani ja virallinen SW-lelujen valmistaja Hasbro myöntää, että SW-lelujen kohdalla tehtiin monta virhettä. Mutta fanien haluttomuus hankkia The Last Jedi krääsää yllätti kaikki.
Myös uusimman Solo elokuvan katsojamäärät jäivät pettymykseksi, mutta pahasta flopista ei voida puhua. Itse tykkäsin kyseisestä elokuvasta, mutta useampi SW-fani ilmoitti jättävänsä sen väliin, koska he olivat niin pettyneitä The Last Jedi elokuvaan.
Esitetty idea SW-fanien väsymyksestä useiden SW-elokuvien ilmestymisessä ei näytä toimivan, kun vertaamme miten hyvin Marvel elokuvat jaksavat vetää väkeä saleihin. Samalla myös Kapteeni Kapitalismi leluja ostaen.
Valitettavasti uutisoitu tutkimus ei keskity näihin ilmiöihin. Tutkimus valikoi otantansa niin mahdottoman rajatusti. Kokonaisuuden sijaan siinä keskitytään pelkästään elokuvan ohjanneen Rian Johnsonin saamiin twitter-viesteihin. Ei siis #TheLastJedi hakusanan käyttöä tai virallisen Star Wars -tilin saamia viestejä.
Viestejä kerättiin n. kuusi kuukautta The Last Jedi elokuvan ilmestymisestä. Pois karsittiin pelkillä gif-kuvilla tai meemeillä kommentoivat käyttäjät.
Näistä tutkimus keräsi tarkasteltavaksi yhteensä 967 twitterkäyttäjää.
Näistä valikoitui negatiivista palautetta antaviksi käyttäjiksi 206 tiliä.
Näistä tileistä 44 kpl tunnistettin joko boteiksi, trollaustileiksi tai feikkitileiksi.
Näistä voitiin melko suurella todennäköisyydellä todeta boteiksi 11-16 tiliä.
Twitterissa on jatkuvasti ja kaikkialla botteja. Siitä ei valitettavasti pääse eroon. Mitä suositumpi tili ja miten kuumempi keskusteluaihe, sitä todennäköisemmin sinne pulpahtaa botteja jakamaan potaskaansa.
Botteja voi ostaa omaan käyttöönsä, jos välttämättä haluaa pilata muiden ihmisten elämän ja/tai markkinoida jotain tuotetta Twitterissä. Botteja voidaan usuttaa henkilöitä kohti. Botteja lähetetään monesta eri maasta, moneen eri maahan. Mistä tutkimus sitten löysi uutisissa mainitut venäläiset? Miten erottaa venäläistä alkuperää olevat botit kiinalaisista tai intialaisista? Noilla mailla olisi jopa oman elokuvateollisuutensa nimessä motiivit kaivaa maata Disneyn jalkojen alta. Noh, sellainen johtopäätös venäläisistä on jedi-voimilla varustettu hyppy tuntemattomaan.
Tutkimus itsekin toteaa tämän todellisuuden sivulla 16:
In the present study, the Twitter accounts were categorized after how many of these criteria they met, and those that met a large majority of them would only be placed in the Troll/Bot/Sock Puppet or Russian Troll categories after an extra, qualitative inspection. It is important to mention here that it is widely considered almost impossible to attribute any sort of cyberattack or strategic operation in the online sphere to an actor with absolute certainty, due to the many opportunities for anonymization, masking of IP addresses, adoption of false identities online, etc. (Lobel, 2012; Dipert, 2010; Geers, 2010). This also applies to the trolls and bots found in this study. Though the above described classification has been performed with rigor and the accounts in Troll/Bot/Sock Puppet category fulfill most of the criteria listed, these accounts should be viewed as having a high likelihood of being trolls/sock puppets, bots and Russian trolls. No absolute attributions are claimed.
On ihan luotettava arvio, että tutkimus löysi enintään 16 bottia tuosta 967 twitterkäyttäjän joukosta. Josta siis vain 206 oli negatiivista palautetta antavia tilejä. Eli n. 13 % Rian Johnsonin saamasta negatiivisesta palautteesta tuli boteilta. Olisi yllättävää, jos about tuhannen viestin joukkoon ei olisi päässyt botteja.
Se on kuitenkin aivan eri asia kuin The Last Jedi elokuvan saama murskakritiikki. Kritiikkiä esitettiin muuallakin kuin ohjaaja Rian Johnsonin twitter-tilillä. Rian Johnson sai enemmän negatiivista palautetta ihmisiltä kuin boteilta. Elokuvan ja sen hahmojen heikkoudeksi luetellut ominaisuudet tulevat monipuolisemmin esille elokuvan arvosteluissa. Oikeastaan pelkästään YouTubesta löytyy enemmän videoita kuin noita twitter-botteja, joissa pyritään syväluotaamaan miksi The Last Jedi epäonnistui elokuvana.
The Last Jedi elokuvan saama negatiivinen palaute tuli SW-fanien suunnalta. Elokuvaa erittäin rajusti kritisoivia Youtube-kanavia on enemmän kuin Rian Johnsonille negatiivista palautatte twiitanneita botteja. Näillä Youtube-kanavilla on enemmän katsojia kuin Rian Johnsonilla on seuraajia twitterissä (hieman alle miljoona).
Jos sinä tykkäsit The Last Jedi elokuvasta, niin kukaan ei voi
sanoa sinun olevan väärässä. Jos Rose, Finn, Kylo ja Rey ovat mielestäsi
kiehtovia hahmoja, etkä malta odottaa lisää heidän seikkailujaan, niin
kukaan ei voi väittää sinun olevan väärässä. Olen iloinen siitä, että
nautit ja fanitat Tähtien sotaa.Valtavat määrät katsojista tykkäsivät elokuvasta. Siihen katsojilla on täysi oikeus.
Elokuvan puolustuspuheissa on myös paljon asiaa. Maj0r Leen video on yksi parhaista.
Mutta mikään ei poista sitä karmeaa temppua, joka tuhosi SW-universumin The Last Jedi elokuvassa. Nimittäin Holdon hyperavaruushyppy, joka tuhosi vihollisen laivaston. Se on kuitenkin aivan oma kiistansa.
Ja loppuun pätemistä. Vain me aidot hardcore SW-fanit muistamme mitä tapahtuu seuraavaksi, kun tämä kajahtaa korviisi:
"Get going, Gamma 1, your loyalty is being questioned."
Uskonnollinen yhteisö modernin miljoonakaupungin sisällä. Eristäytyneet uskovaiset varjelevat itseään ja lapsiaan sekulaarin maailman vaaroilta, kuten internetiltä ja maallistuneilta kirjoilta, sekä ihonvärisiltä sukkahousuilta. Naisten elämä ja elämän tarkoitus rajataan tarkasti. Päät on peitettävä julkisilla paikoilla. Lapset kasvatetaan tietenkin yhteisön sisällä. Lastenkirjoista peitetään tussilla tyttöjen ja naisten kasvot. Samoin miehet noudattavat uskonnollisten säännösten pykäliä, joilla määritellään hiusten pituudet, naaman karvoitus ja vaatetus. Koteihin jaetaan ohjevihko. Se sisältää yksityiskohtaiset määräykset siitä miten yhteisössä asutaan. Luonnollisesti se tarkoittaa ettei koteihin asenneta modeemeja, ellei se ole täysin välttämätöntä aviomiehen työssä.
Näistä kertoo Netflixissä pyörivä uusi dokumenttielokuva Yksi meistä. Tekijöinä lähes sama tiimi joka teki Jesus Camp dokumentin. Ohjaajina jälleen Heidi Ewing ja Rachel Grady. Yksi meistä kertoo kolmen ex-ortodoksijuutalaisen tarinan. Tai ainakin heidän elämänsä vaiheita usean vuoden ajan yhteisöstä lähtemisen jälkeen. He varttuivat hasidilaisten juutalaisten parissa. Dokumentissa päästetään ääneen elämänsä hylänneet ihmiset: teinipoika Ari, vuosia sitten yhteisöstä lähteänyt Luzer ja avioeronsa kanssa taisteleva Etty. Heidän tarinansa vetää vakavaksi.
Aivan liian usein hasidiyhteisölle selkänsä kääntäminen tarkoittaa lähes olemattomiin rajattuja vaihtoehtoja entisen elämän jälkeen. Perhe ja ystävät jäävät hasidiyhteisöön. Yhteisön kouluissa ei myöskään opita elämään muun maailman mukana. Koulutuksella ei saa hanttihommia isompia hommia, joten ex-juutalaiset joutuvat turvautumaan avustuksiin tai laittomuuksiin. Huumeiden käyttö on myös yleistä. Ahdistus ja masennus painavat mieltä.
Yhteiskunnasta eristäytyminen tehdään mahdollismman monella tasolla. Yhteisön ulkopuolinen maailma on huono paikka elää, sillä siellä ei noudateta Jumalan asettamia ohjeita. Brooklyn lähiöihin on muodostunut alue, jossa palo- ja poliisiautot sekä keltaiset koulubussit ovat hasidilaisia varten perustettujen yksityisten ja vapaaehtoisjärjestöjen ylläpitämiä. Päältä päin ei välttämättä huomaa mitään eroa näissä palveluissa, mutta niissä toimivat henkilöt ovat vaatimusten mukaisesti syvästi uskonnollisia. Samoin perheriitojen pahentuessa avioeroksi asti ovat hasidien lakimiehet valmiina puolustamaan yhteisöön jäävää puolisoa. Lapset halutaan ehdottomasti jäämään uskonnolliseen elämään. Lapset eivät nimittäin kuulu vanhemmilleen vaan yhteisölle. Lapset korvaavat ne juutalaiset sielut, jotka menetettiin holokaustissa. Siksi heitä ei saa altistaa sekulaareille ajatuksille.
Yksi meistä on kylmäävä katselukokemus, mutta samalla osoitus siitä miten ihmisillä voi aina olla kaipuuta ajatuksen vapauteen ja omaan elämään. Silloin tiukat yhteisölliset rajoitukset päätyvät vahingoittamaan ihmisiä, vaikka säännöillä oli alunperin tarkoitus suojella heitä.
Dokumenttielokuvia on monenlaisia. Aihe on aina tarkoituksella ajamassa jotain näkökulmaa, eikä se itsessään ole mikään ongelma. Katsojan vastuulla on olla tietoinen siitä miten mikin elokuva yrittää vaikuttaa häneen. Älä niele kaikkea näkemääsi pureskelematta sitä skeptisillä tekohampailla. Ruokajuomaksi suosittelen kirkasta lähdekriittisyyttä.
What the Health tarjoilee pöydelle kasvisravinnon ylivoimaisuutta. Jälkiruokana nenän eteen kannetaan väitteitä siitä, että vegaanin elämän valinnut jopa paranee sairauksistaan. Kameran edessä puhuu Kip Andersen. Katselin elokuvan läpi. En kommentoi sen sisältämiä terveysväittämiä sen tarkemmin, sillä minua paremmat bloggaajat ovat jo tehneet sen työn. Dokumenttielokuvan väitteitä on käyty läpi useilla eri sivustoilla, mutta pääasiassa in english. Diet Doctorin suorittama viipalointi ja Dave Aspreyn kokkaus ovat lukemisen arvoisia kokonaisuuksia. Myös Aamulehti omisti täällä Suomessa artikkelin What the Health dokumenttielokuvan terveysväittämille. Sen sisältö jää kuitenkin helposti vain vastakkaisen toteamiseksi, sillä debunkkaus vaatii tutkimusten laadun ja tutkimusmenetelmiä vertailua. Muuten ei saada selville kokonaiskuvaa. Epidemiologinen vai kliininen koe? Tarpeeksi suuri otanta vai liian vähän osallistuja edes melko varman päätelmän tekemiseen? Jne. Sen sijaan keskityn siihen miten WTH käyttää vähemään vakuuttavia keinoja edistäessään sanomaansa. Siinä suhteessa elokuva sortuu aivan liian usein katsojan manipulointiin.
Kuvituksessa havainnoidaan lihan terveyshaittoja, kun lapsille tarjoillaan paistinpannulta tupakkaa. Se on iskevä näky. Ja ihan hauskakin. Toisaalta lihateollisuuden ongelmien kohdalla näytetään miten tehotuotannossa eläimiä kohdellaan julmalla tavalla. Ja miten teurastamoissa eläimien sairauksia ja tulehduspaiseita purskautetaan veitsillä. Vastenmielistä katseltavaa. Vastaavasti voisi vegaaniravinnon haittoja esittämällä kameroille annoksia joissa on homehtuneita porkkaneita ja mätiä luumuja. Se itsessään todistaisi yhtä olemattomalla tavalla onko kasvisravinto terveellistä vai ei.
Ensimmäinen selkeä närkästyksen tunne tuli pintaan, kun Andersen luulee puhelinsoiton todistavan yhtään mitään. Hän soittaa eri terveysjärjestöjen puhelinnumeroihin esittääkseen kysymyksiä. Järjestöjen kotisivuilla on ruokareseptejä, joissa suositellaan lihan käyttöä. Kun puhelimeen vastataan, niin eihän sieltä heti tule selkeää vastausta Andersenin kysymykseen. Vastannut henkilö ottaa yhteystiedot talteen ja lupaa jonkun asiantuntijan ottavan yhteyttä takaisin. Andersen antaa katsojan ymmärtää, etteivät nämä järjestöt pysty antamaan mitään vastausta hänelle.
Tuollainen menettely on silmissäni pelkkää manipulointia. Ja se meni mielestäni vielä selkeämmäksi pintakiillon esittelyksi loppupuolella.
Tutkimukset VS Anekdootit, tuo ikuinen taistelu.
Dokumentin alkupuoliskolla esitellään liharavinnon terveyshaittoja. Niitä perustellaan ruudulla vilahtavien tutkimuspaperien voimin. Kip Andersen on netissä surffatessaan löytänyt tutkimuksen, joka sanoo sitä tai tätä. Ymmärrettävästi elokuvassa ei voida käydä läpi tutkimusmenetelmiä ja niiden mahdollisia heikkouksia. Useita tutkimuksia kattavia meta-analyysejä ei muistaakseni käytetä kertaakaan minkään tukena elokuvassa. Tutkimuksen häipyvät ruudulta heti kun aihe vaihtuu kasvisravinnon terveyshyötyihin ja jopa sen parantaviin vaikutuksiin. Tutkimusten sijaan ruudulle levitetään henkilökohtaisia tarinoita. Ihmiset jotka vaihtavat ruokavalionsa kerrasta pelkkään kasvisravintoon. Ja heidän olonsa paranee vain muutamassa viikossa. Yksi heistä peräti lopettaa lääkkeidensä ottamisen. Eikä mainita sitä miten lääkitys vielä vaikuttaa kehossa useamman viikon ajan viimeisen pillerin ottamisen jälkeen, mutta mitä pienistä.
En henkilökohtaisesti ole mitenkään vastustamassa kasvisravintoa. Jos siitä tulee hyvä olo, niin oikein hienoa ja upeeta. Vegaaneista tehdään helposti pilaa milloin missäkin, mutta se on sitä erilaisuuden kummaksumista. Itse olen avoimesti kuolleita eläimiä syövä heteromies. Fiksut ihmiset osaavat pitää kehon tarvitsemien aineiden koostumuksen myös kasvisravinnolla. Lihan osuus ihmiskunnan ravinnossa pitäisi varsinkin teollisuusvaltioissa olla pienempi. Lihan tuottamiseen menee niin paljon resursseja.
Netflixissä olisi samojen tekijöiden edellinen dokumenttielokuva Cowspiracy. Taidan katsoa sen ensi viikolla. Juhlistan sitä juomalla maitoa.
Leena Virtasen kirjoittama Noitanaisen älä anna elää - Tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666 - 1671 oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Historian melkein unohdetuilta sivuilta selviää miten noitavaino lähti käyntiin Ahvenanmaalla. Naisia joutui tuomittaviksi vuosia kestäviin oikeudenkäynteihin. Lopulta mestattavaksi päätyi seitsemän naista. Perustelut tietenkin modernin maailman näkökulmasta katsottaessa aivan järkyttävää paskaa. Mutta silloisen maailmankatsomuksen sisällä ne olivat ihan loogisia. Tietoa tapahtumista ja päättelystä on jäljellä runsaasti, sillä oikeudenkäynnin asiakirjat sekä siihen osallistuneiden oppineiden miesten kirjeenvaihto ovat tallella. Niistä Leena Virtanen kirjoitti kutkuttavan ja samalla kylmää raivoa herättävän kirjan.
En osannut odottaa, että kirjasta tehdään myös elokuva. Tulen morsian ilmestyi pari viikkoa sitten ensi-iltaan. Kävin katsomassa sen. Normaalisti vältän kotimaisia elokuvia. Olin iloisesti yllättynyt, sillä näyttelijätyö oli laadukasta. Paitsi mielestäni juuri päätähden kohdalla. Se menköön käsikirjoituksen piikkiin. Vuorosanat särähtivät liian ei-luontevina Tuulia Elorannan suussa. Tavallaan liian kirjakielisenä ja sivistyneenä, vaikka Karin Persdotteria kuvataankin muita kylän asukkaita oppineemmaksi naiseksi. Puvustus ja lavastus aidon näköistä. Ja erittäin iloisena yllätyksenä ihmisten puheet ovat selkeästi kuultavissa, hieman poiketen perinteisestä suomalaisesta äänityksestä. Elokuvaa onkin tehty pohjoismaisella yhteistyöllä.
En kuvaile tapahtumia ja juonta yhtään, mutta skeptikkona ja synkän historian fanina annan suositukseni elokuvalle. Suosittelen lukaisemaan Helsingin Sanomien kulttuurijutun elokuvan tekemisestä. Harvinaisen aiheensa, ja varsinkin sen todenperäisten tapahtumiensa, ansiosta Tulen morsian viihdytti minua surulliseen loppuunsa asti.
Jos et ole lukenut Noitanaisen älä anna elää -tietokirjaa, niin suosittelen katsomaan Tulen morsian elokuvan. Valkokankaalla näkyvä versio on mielestäni juuri oikealla tavalla uskollinen kirjalle ja historialle. Tämä on pala sellaista menneisyyttä, jota ei mielellään muistella tapahtuneen Ruotsi-Suomen aikana.
Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta Yle esitti keskiviikkona kotimaisen 60-luvulla kuvatun komedian. Se on kuuluisan Pekka ja Pätkä elokuvasarjan kohua ennenkin aiheuttanut Pekka ja Pätkä neekereinä. Näin ensimmäisen kerran joskus 10 - 12-vuotiaana. Muistaakseni se oli sieltä köyhimmästä päästä huumoriltaan. Useiden arvioiden mukaan se oli kaikkein huonoin sarjan elokuvista. Suurimmat traumat minulle aiheutti Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä, sillä se aivopesi lapsia uskomaan lumimieheen.
Mutta vuonna 2016 suuremman huolen aiheuttaa Pekka ja Pätkä neekereinä elokuvan rasismi. Kuuluisassa kohtauksessa Pekka ja Pätkä hakevat töitä ravintolasta, joka tarvitsee bändiinsä eksotiikkaa. Sitä haetaan ameriikan jazz-bändeistä tutuista mustaihoisista soittajista. Pekka ja Pätkä vetävän kenkälankit naamaansa ja puhuvat outoja, tekeytyen toisen rodun edustajiksi.
Modernin maailman vinkkelistä elokuva on selkeästi rasistinen. Siinä esitetään stereotypiat ja silloisen valkoisen kansan käsitykset siitä miten Yhdysvalloissa käsiteltiin rotuja. Ja se toistaa tyypillisen blackface ilmiön viihtetaiteessa. Kokonaisuutena elokuva ei ole ihan niin pahalla asteella kuin Tarzan elokuvista tai länkkäreistä tutut tavat esittää ei-valkoisia ihmisiä ali-ihmisinä. Pekka ja Pätkä neekereinä on huono elokuva. Samalla se myös havainnollistaa selkeästi aikakautensa ihmisten asenteita ja käsityksiä mustaihoisista.
Tärkein kohta on kuitenkin se oliko tai onko kyseisen elokuvan esittäminen Ylen toimesta väärin vai oikein.
Aivan järkyttävää. Mafalala
kirjoitti hyvin: "Rasistisen kuvaston ja kielen toistaminen ilman
minkäänlaista problematisointia normalisoi rasismia, sulkee pois
katsojia ja ylläpitää niin sanottua valkoista katsetta. Ja tietenkin se
on yksiselitteisesti loukkaavaa. Elokuvan näyttäminen ja
ohjelmapäällikön tarjoama näkökulma myös luovat mielikuvaa siitä, että
rasismi olisi menneen maailman juttuja. Valinta ja toimintatapa
heijastavat rakenteellisiakin ongelmia. Nyt elokuvan näyttämisen
määrittelee ongelmattomaksi valkoinen mies, joka ei rasististen
stereotypioiden toisintamisesta ja ylläpidosta kärsi. Ylen sisäistä
keskustelua elokuvan näyttäminen ei ilmeisesti ollut myöskään
synnyttänyt." Häpeällistä toimintaa. Mitä arvoa moisella
elokuvalla nykyaikana on? Vai kuvittellaanko ettei Yleä katso kukaan
joka saattaisi loukkaantua??? Hävetkää.
Ja ohjelmapäällikön vastaus:
Yleisradio
esittää suomalaisia 1940 – 60 -lukujen mustavalkoisia elokuvia, se on
osa julkisen palvelun tehtävää. Varsinkin vanhemmat katsojat katselevat
iltapäivän kotimaisia.
Elokuva Pekka ja Pätkä
neekereinä on osa suomalaista elokuvahistoriaa. Tänä päivänä elokuva ja
sen nimi on rasistinen, sellaista ei nyt Suomessa tehtäisi.
Elokuva
pitää nähdä ja tulkita sen hetkisessä yhteiskunnassa ja
yhteiskunnallisessa tilanteessa. Suomi oli eristynyt maa eikä meillä
nähty tummaihoisia ihmisiä katukuvassa. Tämä elokuva kuvastaa siis ennen
muuta suomalaisten asenteita ja ennakkoluuloja. Niille elokuva nauraa,
ja niille katsojankin pitäisi nauraa eli sen ajan asenteillemme ja
ennakkoluuloillemme.
Asiat voidaan nähdä aina
kärjistetysti ja kapeasta kulmasta, mutta miksi haluaisimme näin nähdä.
Ainakin voisimme ensin katsoa tuon elokuvan, ennen sen teilaamista. Itse
haluaisin esittää elokuvia sensuroimattomina ja sensuroimatta omaa
kulttuurihistoriaamme.
Pentti Väliahdet Ohjelmapäällikkö, Yle TV1
Väliahdet totesi suoraan ja kiertelemättä, että nykyään kyseinen elokuva on rasistinen. Loukkaantuneiden mielestä elokuvan esittämistä olisi pitänyt ymmärtää hävetä. Jatkokommenteissa esitetään onneksi se järkevä kanta, ettei kukaan ole vaatimassa esittämiskieltoa. Se olisikin ollut huono vaihtoehto. Tyypilliseen tapaansa Ilta-sanomat esittää kohun aivan kuin olisi vaadittu sensuuria, mitä ei siis ole vaadittu. Lööpistö pettää aina.
Sen sijaan vaaditaan Pekka ja Pätkä neekereinä elokuvan rasismin tiedostamista ja kontekstiin laittamista. Se onkin hyvä vaatimus, mutta siinä mennään siihen, että Ylen vastuulla olisi kouluttaa katsojiaan kaikkien ongelmallisten aiheiden kohdalla. Ja siinä ei anneta yhtään arvoa katsojien älylle ja mediakriittisyydelle. Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä vastuu on katsojalla. Katsoja päättää minkä ohjelman hän laittaa päälle televisiossaan.
Millaista taustoittamista Pekka ja Pätkä neekereinä sitten olisi tarvinnut? Sillä tuskin sen selvempää tapausta vanhan ajan asenteista on mahdollista saada elokuvan nimeä myöten. Minun on erittäin vaikea uskoa, että tämän mustavalkoisen elokuvan näkeminen normalisoi rasismia tänä vuonna. Rasismi ei ole kadonnut minnekään 60-luvun jälkeen. Se vain muuttaa muotoaan kulttuurimme muuttumisen mukana.
Jos joskus jossain joku vaatii rasististen elokuvien esitysten kieltämistä, niin annan esimerkin siitä miksi se ei ole lopulta hyvä vaatimus.
Haluaisin Ylen joskus esittävän Leni Riefenstahlin ohjaaman Tahdon riemuvoitto propagandaelokuvan vuodelta 1935. Se näyttää Saksan kansallissosialistien kokouksen Nürnbergissa mahdollisimman ihannoivassa valossa.
Tässä kohtaa moni varmasti sulkee vihaisesti tämän välilehden ja poistaa blogini suosikeistaan.
Kaikki muut jatkavat ehkä hieman hämmästyneinä eteenpäin.
Tahdon riemuvoitto on tärkeä osa niin maailman- kuin elokuvahistoriaa. Propagandaelokuva voitti aikanaan useita palkintoja, eikä pelkstään Saksassa. Se on selkeä ja teknisesti korkeatasoinen aikakaudellaan tehty kuvaus natsisaksan käsityksestä itsestään. Suosittelen sen katsomista. Enkä ole natsi. Kun tiedostat mitä varten Tahdon riemuvoitto tilattiin itse Hitlerin kynällä ja mitä tarkoitusta varten sitä levitettiin, niin näet elokuvan ehkä kaikkien aikojen pelottavimpana pätkänä filmiä. Näin sen joskus 19-vuotiaana taivaskanavilta. Itse en ainakaan sen jälkeen kyennyt näkemään yhtäkään ja minkään maan patrioottista pläjäystä minään muuna kuin aivopesuna. Tahdon riemuvoitto on hyvä/paha esimerkki siitä miten kavalasti ja houkuttelevasti yhden aatteen ihannointi voidaan tehdä.
Loukkaavan, pelottavan ja ahdistavan materiaalin näkeminen saa minut peilaamaan mikä siinä aiheuttaa kaikkea tuota. Tiedostan kyllä olevani tässä asiassa pieni masokisti. Vietän vapaaehtoisesti aikaa netin kaatopaikoilla huonoimpien keskustelupalstojen tarkkailijana. Seuraan ihan tarkoituksella kreationistien, salaliittoteorioitsijoiden, fundamentalistien, homeopaattien ja muiden keskusteluja (en tunnusta valeprofiilien käyttöä). Tiedän millaiselle materiaalille altistun niissä paikoissa.
Kaikki eivät tietenkään ajattele samalla tavalla kuin minä. Ja minä ymmärrän heitä. Sitä varten ohjelmistossa pitääkin olla kuvaukset siitä minkälainen ohjelma on seuraavaksi tulossa ruutuun. Ketään ei saa pakottaa katsomaan
Vuosikausia kierrellyt juoru ohjaajalegenda Stanley Kubrickin osuudesta Apollo-tehtäviin on palannut! Huhut liittyvät siihen kuuluisimpaan kuulentoon. Apollo 11 laskeutui oikeasti vain elokuvastudion lavasteissa. Kameran takana käskyjä jakeli Kubrick. Miksi? Koska Tohtori Outolempi elokuvassa näytetty kohtaus B-52 pommittajasta teki vaikutuksen Pentagoniin. He eivät antaneet lupaa oikeiden pommikoneiden kuvaamiseen, koska tiesivät elokuvan olevan kyllästetty pasifistisella sanomalla. Mutta nähtyään elokuvan efektit he pyysivät Kubrickilta palvelusta. Lavasta kuulento, saat vastalahjaksi rajoittamattoman budjetin seuraavaan elokuvaasi (2001: A Space Odyssey) sekä täysi taiteellinen vapaus koko loppuelämäkseen Hollywoodissa. Kukapa voisi vastustaa tuollaista tarjousta. Niinpä Kubrick loi kaikkien aikojen mestariteoksen, mutta ei voi koskaan kertoa työstään. Kunnes tämä hurja paljastusvideo valui julkisuuteen.
Nämä tuoreet linkit kiertävät sosiaalisessa mediassa. Sisältö on sama. Lokakuussa julkaistu YouTube video näytti sisältävän Kubrickin tunnustuksen, kun T. Patrick Murray haastatteli häntä vuonna 1999.
Videota jakavien mielestä tämä todistaa kuulennon olleen lavastettu. On vain pari ongelmaa. Nähtävillä on vielä toinen video, jossa T. Patrick Murray valmentaa Kubrickia puhumaan aiheesta ja motiiveistaan sekä käytösmaneereistaan (55 min kohdalta eteenpäin). Kuuntele kuiskauksia. Plus Murray kutsuu haastattelemaansa miestä Tom nimellä.
Mutta vaikka olettaisimme videolla olevan oikeasti Stanley Kubrick, niin tekemättä jää erittäin olennainen asia. Toistaiseksi ei ole selitetty missä, miten ja keiden työpanoksella kuulento lavastettiin vuonna 1969. Tarjolla on vain väite, että Kubrick lavasti kuulennon. Kuulennon lavastamista ei ole todistettu tapahtuneeksi. Ja veikkaan, ettei sitä pystytä todistamaan.
Katselin tänään The Awakening -elokuvan. Päällisin puolin sen mainokset olivat houkuttelevia. Meedioita ja muita huijareita 20-luvulla paljastava älykäs Florence Cathcart on lähes kyllästynyt työhönsä. Hän on kirjoittanut suositun kirjan aavetapausten tutkimisesta. Maailmansodan jälkeinen Englanti on täynnä kuolleita läheisiään kaipaavia ihmisiä. Aina uudelleen jännittävältä vaikuttava ilmiö on selvinnyt Florencen päättelyllä, teknologialla ja ansoilla. Selvästikin Florence haluaisi aidon aaveen tapaamista. Hänkin on menettänyt jotakin tärkeää. Eihän aaveisiin ja meedioihin skeptisesti suhtautuva ihminen voi olla aktiivinen debunkkaaja, ellei taustalla ole rakkauden menettämistä, katkeroitumista ja epätoivoa. Eihän muuten saa hyvää tarinaa sankarittaresta.
Kuva ei liity elokuvaan
Sisäoppilaitoksen edustaja saapuu naisen luo. Hän kertoo miten koulussa kummittelee ja lapset pelkäävät kuollakseen. Vastahakoisesti Florence lähtee vielä tarkistamaan olisiko puheissa perää. Keskivälin jälkeen tarina kuitenkin haapuilee kohti Kuudes aisti -elokuvan juonikuvioita. Se oli minulle suuri pettymys. Ahdistava tunnelma ja tehokas pelottelu saadaan hiljaisuudella ja taustalla epämääräisesti näkyvillä liikkeillä. Kerronta on asiallisesti eteenpäin vietyä, mutta se mitä kerrotaan ei iskenyt minuun. Puvustus ja muut yksityiskohdat ovat BBC Filmsin ansiosta pelkkää laatua.
Historiallisesti johdonmukaisia aaveiden debunkkausleffoja ei ole tarpeeksi. The Awakening olisi voinut olla sellainen. Enemmän huijausmenetelmien paljastamiseen keskittyviä kohtauksia ja aivojen käyttämisä, vähemmän juonitwistejä, jotka eivät ole mitenkään ennustettavissa elokuvan maailman logiikalla.
Voe rähmä. Kesällä ilmestyvä sarjisleffa Kostajat on lupaavalta näyttävä popcornviihdyke. Aivot nollille ja dolby surroundin tuurruttamiseksi päätyminen olisi hauskaa. Mutta jätän kesän viihdepaketin väliin. Syynä elokuvan yhteystyösopimus huuhaa-tuotteen kanssa. Skeptikkona joudun noudattamaan velttona venyvän moraalisen selkärankani velvoitteita. En anna rahojani elokuvateattereissa tuollaisen toiminnan tukemiseen.
Tässä syy:
Japanilainen Colantotte on tehnyt mainontasopimuksen Marvelin kanssa. Eli elokuvaan on tuotesijoitettu magneettirannekkeita. Rannekkeissa on vallankumouksellista magneettiteknologiaa. MagTitan Neo Legend tarkoittaa suomeksi sitä, että rannekkeeseen vierekkäin asennettujen magneettien S- ja N-navat vaihtelevat. Varmasti tämä ratkaisu takaa muita magneettirannekkeita paremmat tulokset.
Colantotten takia en näe Scarlett Johanssonia punapäisenä ja tiukoissa mustissa vaatteissa isolla valkokankaalla.
Elokuva-, peli- ja musiikkikriitikko Kari Salminen oli käynyt katsomassa uuden The Rite elokuvan. Hän ei tykännyt Anthony Hopkinsin tähdittämästä kauhujännäristä. Se sai yhden tähden viidestä. Yliluonnolliset elementit aiheuttivat kakistelua Karin kurkussa. Pirun valtaan joutunut pappi toimii "kristillisen propagandan" keskuksena. Salminen kirjoitti Aamulehden viikonloppuliitteessä:
"Vastuuton The Rite kehottaa ihmisiä luopumaan epäilevästä mielestä ja uskomaan, että paholainen on olemassa, ja häntä vastaan auttaa vain manausrituaali.
Tarina kertoo hautausurakoitsijan pojasta, joka epäilee uskoaan mutta myös riivajien olemassaoloa ja manauksen järkevyyttä. Ei epäile pitkään, sillä elokuvan erikoistehosteet todistavat, että maailman pahuus on seksillä ja rumilla sanoilla läträävien pirunpenikoiden käsialaa."
Ja lopetuksena Salminen poikkeaa parin vuoden takaisesta mantrastaan.
"Kerrankin käännyn skeptikoiden puoleen: antakaa nyt ihmeessä tälle joku huuhaa-palkinto."
Salmisella on pitkään ollut viha-närkästys suhde Skepsis ry:n. Nyt aivan yllättäen hän on suosittelemassa huuhaa-palkintoa Hollywoodin tusinatuotannoksi päätyneelle kauhufantasiaelokuvalla. Miksi se on outo vaatimus?
Kelataan kalentereita taaksepäin n. kuusi vuotta. Silloin Salminen kirjoitti Aamulehden Viikon lehti-kolumnissaan (jepulis, leikkasin sen talteen) siitä miten Skepsis ry ei osaa olla kriittinen oikeita asioita kohtaan. Skeptikko -lehdessä kritisoidut Hesekielin avaruusalukset ovat niin itsestäänselvällä tavalla huuhaata, ettei niihin kannata tuhlata energiaa. Eikä skeptikoiden kannata kritisoida televisiosarjoja:
"Erityisen ikäviä olivat Skeptikko-lehden takavuosien hyökkäykset Salaiset kansiot -sarjaa vastaan. Tuskin Chris Carter, tv-viihteen silmänkääntäjä, niistä hermostui, mutta tiedemiehet tekivät itsestään narreja. Ai jaaha, television fiktiivinen paranormisarja ei ollutkaan dokumentti. Sepä mielenkiintoista."
Mutta Hopkinsin ja Rutger Hauerin tähdittämä ja epämääräisesti kirjaan perustuva The Rite "uskottelee kauhufantasian todeksi", joten tällä kertaa Salminen soittaa skeptikoille. Ei hätää, Kari. The Rite elokuva on fiktiota.
Valkokankaat täyttyvät vaihteeksi avaruusolentojen invaasiolla. Melkein rinnakkain ilmestyy monta tähtitaivaalle uhkakuvia maalailevia elokuvia.
Cowboys and Aliens yhdistää Daniel Craigin ja Harrison Fordin taistelemaan avaruusolentoja vastaan. Villissä lännessä!
Vähemmän kevein tunnelmin tutustutaan siihen mitä tapahtuu kun muukalaiset saapuvat keräämään ruokaa suurkaupunkeihin. Skyline ei ole saanut kehuvia arvosteluja, sillä jälleen kerran tekijät ovat panostaneet enemmän erikoistehosteisiin kuin tarinaan.
Tällä kertaa Ne ilmestyivät, kun Nasa käy hakemassa luotaimella näytteitä avaruudesta. Sukkula tekeekin pakkolaskun Meksikoon. Alue julistetaan karanteeniin. Monsters näyttää millainen maailma on kuusi vuotta avaruusolentojen ilmaantumisen jälkeen. Hirviöt eivät välttämättä ole aina avaruusolentoja.
Viimeisenä suosikkini, Battle: Los Angelesin traileri. En tiedä onko kummoinen elokuvana, mutta tämä pätkä sisältää kaikkea mistä tykkään: Ahdistava, synkkä ja epätoivoa täynnä. Päälle armeijameininkiä merijalkaväensotilaiden näkökulmasta, kun Invaasio jyrää kaikki valtiot maan päältä. Juuri minun makuuni tehty.
Ufo-leffojen vyöryminen tarkoittaa tietenkin vain sitä, että Illuminatin talutusnuorassa oleva elokuvateollisuus aivopesee ihmiskuntaa valmiiksi tulevaa avaruusolentojen invaasiota varten.
Aamulehti tuhosi monen toimintaelokuvia fanittavan ihmisen elämän. Viihdeuutisissa paljastettiin uutuuselokuva Expendablesin juonen ollainen elementti ilman spoileri-varoitusta. Viattoman ihmiset saavat tietää etukäteen, että elokuvan pahis kuolee karmaisevalla tavalla. Kommenteissa ollaan aivan ymmärrettävästi näreissään.
Kiitos elokuvan juonen paljastavasta otsikosta, idiootit. Lähettäjä: Spoiler | pe 13.8 klo 23:21
Ja
Voi luoja!!!!!! Itse kuulun ryhmään joka ei halua tietää yhtään mitään elokuvasta itsenään... nyt jo otsikko kertoo loppuratkaisun ja heti jutun alku loput :(
Nyt loppui aamulehden lukeminen... TYHMÄT! Lähettäjä: aaagh | la 14.8 klo 08:55
Suurena elokuvien ystävänä olen myös erittäin pettynyt Aamulehteen. Nyt minulta pyyhittiin pois perinteinen jännittäminen toimintaelokuvaa katsellessa. Jos psykopaattinen pahis kuoleekin ilman mitään yllätystä, niin ei ole mitään mieltä katsoa Expendables-elokuvaa. 80-luvun toimintahiteistä voimme muistaa miten pahisten kohtalo vaihteli elokuvista toiseen. Iso-Arskan Commando esitteli raakaa toimintaa, mutta kliimaksin kaksintaistelu päättyi sopuisaan sanailuun kellarissa, jossa päästettiin höyryt pihalle.
Kuka voisi unohtaa miten John McClane puhui terroristit luopumaan aseistaan. Tai miten hän neuvotteli Hans Gruberin kahvipöydän ääreen syömään pullaa. Tai miten John Rambo sovitteli konfliktin venäläisen everstin kanssa Afganistanissa Rambo III:ssa diplomaattisin keinoin. Nämä ja lukemattomat muut esimerkit todistavat, että actionpläjäyksissä ei voi olla ollenkaan varma siitä kuoleeko sadistinen naistenkiduttaja vai ei. Aina on se mahdollisuus, että pahan kätyrit ohjataan terapeutin sohvalle.
Ajattelin vuokrata Clash of the Titans-leffan viikonlopun aikana. Minua niin jännittää miten sankari peittoaa Meduusan. Antaako hän käärmepäälle lahjakortin plastiikkakirurgille vai tapellaanko kuolemaan asti?
Vinkki: älä aloita nyrkkitappelua ihmissuden kanssa. Varsinkin jos näyttelet sivuroolia. Dog Soldiers-elokuvasta.
Katselin tänään erittäin laadukasta kauhudraamaa. Brittiläisessä Being Human-sarjassa seurataan vampyyrin, ihmissuden ja aaveen yhteiseloa pienessä kämpässä Bristolissa. Kauhufantasiaa seuratessa en tietenkään pidä rationaalisia soluja päällä. Mutta kuitenkin joskus tarinan sisäisen logiikka iskee pahasti päin kasvoja. Being Human oli siitä hyvä (katsoin molemmat kaudet melkein putkeen), ettei vastaavaa naamapalmuilua tapahtunut. Draaman ja kuoleman keskellä pidettiin huoli ettei katsoja ihmettele vampyyrien selviytymistä auringonvalossa (eivät kimaltele!).
Kuitenkin 2-kauden loppupuolella tuli ilmi eräs satumaailman sisäinen epäloogisuus. Se liittyi ihmissusiin. Perinteiseen tyyliin lykantropia tarttuu, kun karvaturri raapaisee ihmistä ja hän jää henkiin. Metamorfoosi sudeksi on siis infektiotauti. Samoin sisäinen peto tulee pinnalle vain täydenkuun aikana. Muuttumista ei laukaise Kuun näkeminen, kuten Van Helsingissä tapahtui. Se tunnetaan seinien läpi. Joukko tiedemiehiä yrittää parantaa tätä kuuhulluutta. Ihmissudelle selitetään miten hoito toimii. He ovat käyttäneet painekammiota kumoamaan Kuun vaikutuksia. Akateemisen koulutuksen saanut mies selittää, että vuorovesistä tuttu vaikutus laukaisee myös lykantropian. Painetta muuttamalla kumotaan Kuun vetovoima. Tässä kohtaa huokaisin. Jos et keksi miksi, niin pohdi asiaa hetisen verran.
Äsken keksin miksi vastaavalla logiikalla toimiva lykantropia olisi erittäin epävarmaa. Jos Kuun painovoima riittää laukaisemaan muutoksen, niin kaikki samalla voimakkuudella vaikuttavat painovoiman vaihtelut riittäisivät muuttamaan ihmissuden. Tarpeeksi ylipainoinen ihminen ihmissuden ihmismuodon lähistöllä riittäisi laukaisemaan verenhimoisen pedon ilmestymisen. Mikä olisikin kätevää, sillä ravintoa olisi heti vieressä valmiina.
Tämän takia ohjelman ihmissusimaailma onkin lopulta pelkkää magiaa.
Siinä missä Maikkarilla pyörivä Moonlight jäi yhden jakson katseluksi, niin Being Human-sarjaa voin kuitenkin suositella erikoisten sarjojen ystäville.
Niin ainakin kerrotaan uutisissa. Otsikoissa syyksi mainitaan uskonnollisen Amerikan vastustelu. Elokuvien levittäjät eivät haluaisi riskeerata kiistelyn aiheen sisältävällä leffalla. Creation on myyty käytännössä kaikille muille markkinoille, jopa Suomeen asti.
However, US distributors have resolutely passed on a film which will prove hugely divisive in a country where, according to a Gallup poll conducted in February, only 39 per cent of Americans believe in the theory of evolution.
Selitys haiskahtaa kuitenkin selittelyltä. Huomattavasti kiistanalaisemmat elokuvat ja jopa suorastaan kristinuskoa loukkaavat rainat pääsevät jonkinlaiseen levitykseen valkokankailla. AmericanFreeThought.comissa on pohdittu samaa asiaa. Uskonnoille naurava ja samalla hieman kuivahko Religulous tienasi tuplasti enemmän kuin IDeistien suuri propagandateos Expelled!. Vaihtoehtoisena selityksenä Jenkkilän filmilevittäjät näkevät Creation elokuvan enemmänkin pienten markkinoiden teoksena. Tai se on liian tylsä. Tai huonosti tehty. Mutta samalla teattereissa pyörii tämän kaltaisia tekeleitä.
Creation pyrkii keskittymään enemmän Charles Darwinin elämään eikä evoluutioteoriaan. Lajien synty kirjan luomisprosessi vei miehen epätoivon partaalle. Ristiriidat vaimon ja yhteiskunnan uskonnollisuuden kanssa ovat draaman lähde. Näyttelijät ovat niitä näyttelijöitä jotka osaavat näytellä. Toivon elokuvan olevan ihan katsottava.
Brittimediassa Creation on saanut vain kehuja, mutta he voivatkin vetää pisteitä kotiin. Olihan Charles "oman kylän poikia."
Leffa voi vielä saada jonkun levittäjän USA:ssa, jos tästä uskonnollisuuteen liittyvästä kohusta saadaan tarpeeksi palstametrejä.
Randy Olsenin pieni dokumenttielokuva Flock of Dodos tuli vasta äsken vastaan Youtubessa. 84 minuuttia tiedemiesten rupattelua pokeripöydän äärellä, ystävällisten kreationistien haastatteluja ja Discovery Institutelta ei saatu kommentteja. Flock of Dodos on ihan hyvä katsaus siitä miten tiedemiehet eivät osaa kommunikoida asiaansa, mutta antievolutionistien palkkaamat pr-firmat hallitsevat pelikenttää.
Just watched Terminator Salvation. It was good collection of intense action scenes. Loads of macho bullshit and cool weaponry. Explosions and death. What's not to like?
Overall it was an average yet entertaining movie. Even with Danny Elfman composing the music, there was nothing outside the Terminator theme that was catchy enough to remember. Plotwise it was very sad to see that Skynet was still dumb as a tin can. A rusty tin can.
Film opens with convicted felon Marcus Wright in death row. He chooses to make on last good deed, by signing his body to science. *Dum dum dum* Fast forward to 2018 and Marcus wakes up to find a different scene. Fast forward past the action scenes and we discover that Marcus is a creation by Skynet. John Connor keeps a Resistance Radio Show to keep up the moral in post-Apocalypse. He learns the Resistance will strike and destroy a robo base where Kyle "Daddy" Reese and loads of other humans are held prisoner. DJ Connor makes a rousing speech, where he stresses the need to be above the machines and not sacrifice lives wantomly for the greater good. Then it is time to go solo on a rescue op.
Along the way Marcus has demonstrated undeniable signs of humanity. Even saving humans from Bad humans. Not a bad chap, even if he is designed to lure John Connor into Skynet's trap. Marcus must determine what it means to be human, while Connor is fighting for his life.
Fast forward to inevidable victory for the good guys. There's the traditional tear-jerking sacrifice. Good guys ride into the sunset (in helicopters). Cut to sequel.
What was the moral of the story?
Surprisingly, it is that some humans are more important that others. This comes clear when we see how Connor rescues Kyle Reese from Skynet. The Resistance has only four helicopters for evacuation. Even with movie logic they can't possibly carry all of the prisoners out before a nuclear explosion vaporizes the base. Therefore it is moral to sacrifice the majority for the important individual. Maybe Connor was just being human and lying about the need to be above machines. I guess it still works out.
And then there's Skynet's stupidity. An elaborate multi-step plot to lure John Connor inside the base and into the prison sector, where he must open Kyle Reese's cage. Only to find that instead of Kyle there is Arnold. Whiskey Tango Foxtrot? Why didn't Skynet just install a MOAB inside the cage, set to go off when they identify Connor? That's what I'd do.
Oh, FYI Skynet, don't leave nuclear material lying around unguarded so that humans can use them to destroy you.
Oscarit tulivat ja menivät. Pukuloiston, nolojen tanssinumeroiden, kankeiden vitsien ja pakollisen homopropagandan jälkeen voi helposti unohtaa, että palkintojen saajat olivat etukäteen tiedossa. Ei se väärennetty lista, vaan Stephen Colbertin yliluonnollinen DaColbert Code. Colbert osasi ennustaa viisi tärkeintä voittajaa aivan oikein. Sama temppu tehtiin yhtä onnistuneesti viime vuonna. Hän on siis huomattavasti luotettavampi kuin Sylvia Browne ja kourallinen tusinameediota yhteensä.
Sean Pennin kohdalla Stephenille tuotti vaikeuksia hyväksyä koodin tulosta. Penn on tunnettu liberaali ja on jopa avoimesti mollannut presidentti Bushia. Siksi Colbert joutui pakottamaan paperille Mickey Rourken nimen.
Kävin katsomassa, vain pienen vakuuttelun jälkeen, tämän teinivampyyrileffan, eli Twilight - Houkutus. Ei ollenkaan niin huono kuin oletin. Hahmot tietenkin silkkipaperinohuita. Sankaritar ihan kaunis. Sankari/pahis ihan komea. Kirjaversiossa Edward Cullen on kuulemma aavistuksen monipuolisempi persoona (enemmän obsessiiviskompulsiivista persoonallisuushäiriöitä), eikä vain angstaava komistus. Tässä versiossa vampyyrit eivät kuole auringonvalossa, vaan heidän ihonsa on erilaisempi. Siksi vampyyrit voivat opiskella lukiossa. Ihmisen veri on parasta ravintoa, mutta vegaaniversiot kestävät villieläinten hurmeella. Vampyyriveren ominaisuuksia ei kauheasti selitellä. Veressä on jotain myrkkyä, joka levitessään muuttaa ihmisen vampyyriksi. Verenimijät kuitenkin saavat valtavan himon maistaessaan verta, joten uhri imetään kuiviin. Tällainen tyhjä kuori ei muutu vampyyriksi. Myrkky voi alkaa vaikuttamaan aivoissa asti, mutta muuttumisen voi perua kunhan vampyyriveri imetään pois. Ei siis oikein bakteeri- tai virusperäinen tartunta. Onhan huonompiakin vampyyriversioita olemassa.
Elokuvassa oli kuitenkin yksi herkkä, romanttinen ja kiihkeä kohtaus, joka teki vaikutuksen jopa minuun. Vampyyri Edwardin täytyy hillitä himonsa, mutta hän haluaa yli kaiken Bella Swania. Edward ilmestyy tyypillisesti silmänräpäyksessä Bellan huoneeseen. He asettuvat sängylle. Bella on alusvaatteisillaan ja huohottaa. Huulet värisevät erillään. Edward käskee häntä olemaan liikkumatta. Kasvot lähestyvät. Huulet hipaisevat toisiaan. Elokuvateatterin yleisössä joku mies huutaa täyteen ääneen: "Varo, sillä on herpes!"
Tuo karjaisu tuli mieleeni aivan liian myöhään. Tajusin sen olevan mitä mainion tapa kostaa lukemattomille teinitytöille. Ehkä ensi viikolla käyn toteuttamassa unelmani.
