28.12.22

Missä Lavrov luurasi?

Sinulle näytetään valokuvaa kadusta. Taustalla on kivitaloja, katuvaloja ja pienempi puistotie. Pystyisitkö jäljittämään mistä tuo kuva on otettu? Tehtävä voi aluksi tuntua mahdottomalta. Tällaisia haasteita kuitenkin ratkaistaan jatkuvasti geopaikannusyhteisön parissa. He onnistuvat löytämään hämmästyttävällä tahdilla niin valokuvan sijainnin kuin sen ottamisen todennäköisen ajankohdan.

Mahtava tietoteos tällaisten metodien kehittämisestä ja käytöstä on luettavissa Elliot Higginsin Me olemme Bellingcat kirjassa. Englanniksi We are Bellingcat - An intelligence agency for the people. Annan tälle teokselle äärimmäisen väkevän lukusuosituksen, joten selaa läpi heti kun mahdollista.

Geopaikannuksella harrastelijajoukot ovat jäljittäneet kriisitilanteiden keskeltä pyydettyjä paikannuksia. Poliisit ovat pyytäneet apua geopaikantajilta. Heillä on hallussaan rikollisilta saatuja lomakuvia, joissa poseerataan hökkelikylissä kaukana sivistyksestä. Kuitenkin horisontin, kaukaisten rakennusten kattojen ja maanpiirteiden perusteella on kyetty laskemaan kuvien sijainnit. Näin on päästy mm. lapsiprostituutiota pyörittävien liigojen jäljille.

Ne ovat olleet todisteita myös kansainvälisesti tärkeissä oikeudenkäynneissä. Panokset näiden kuvien paikkansapitämisestä voivat olla kovia. Hollannissa oikeus tuomitsi Malaysia Airlinesin MH17-lennon pudottamisesta kaksi venäläistä ja yhden ukrainalaisen. Todisteina käytettiin geopaikannukselle löydetyn Buk-ilmatorjuntajärjestelmän sijaintia ja liikkeitä.

Geopaikannus on yhä useammin toimittajien viittaamana lähteenä uutisissa. Faktantarkistamisessa kuluu kuitenkin tovi, jos se halutaan suorittaa asiallisesti. Paikannuksesta virheitä etsitään yhtä suurella innolla kuin paikannuksen kohdetta.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin matka Indonesiaan Balin saarelle G20-kokoukseen 14. marraskuuta. Associated Press raportoi ulkoministerin käyneen heti lentonsa jälkeen terveystarkastuksessa sairaalassa. Balin kuvernööri Wayan Koster oli kertonut tarkastuksen kestäneen vain hetken. Ulkoministerin hänen terveydentila oli hyvä. Myös saarivaltion terveysministeri tohtori Sunarto kertoi toimittajalle, että Lavrov vieraili sairaalassa tarkastusta varten. Ja mies oli hyvässä kunnossa. Toimittaja sai lausunnot neljältä eri virkailijalta tästä vierailusta Denpasarin sairaalassa.

Uutisena se ei ollut mitenkään radikaali. Mutta uutista eteenpäin toistavat versiot alkoivat vaihdella sisällöltään. Joissain väitettiin Lavrovin joutuneen ja jääneen sairaalaan sydänoireidensa takia. Se oli ristiriidassa AP:n uutisen kanssa. Huhumylly alkoi ihmettelemään mitä oikeasti tapahtui Balilla.

Lavrov julkaisi pian videon itsestään. Siinä hänelle kerrotaan lehdistön väittävän miehen olevan sairaalassa. Mutta Lavrov istuukin leppoisasti aurinkoisella terassilla uima-altaan vierellä. Palmupuut pensasaidat estävät tarkemmin näkemästä kauemmaksi. Lavrov puhuu kameralla. Hän toivoo länsimaisen lehdistön olevan enemmän kiinnostunut totuudesta.

 Kuvakaappaus Lavrovin videosta

Keskustelupalstoilla kuohui, kun väki yritti päättää kuka on oikeassa. Onko Lavrov sairaalassa? Onko video kuvattu sairaalan takapihalta? Geopaikannusta harrastavat käärivät hihansa. Ensimmäinen helpoin tapa oli tarkistaa Google Earth sovelluksen kautta kaikki Balin isoimmat sairaalat. Sieltä löytyikin Nusa Duan kaupungista yksi sairaala, jonka punainen tiilikatto ja uima-allasta ympäröivä pensasaita sopivat Lavrovin julkaisemaan videoon ja valokuvaan. Tätä havaintoa lähdettiin levittämään keskustelupalstoille. Jolloin huomattiin, ettei geopaikannus ollut oikea. Isomman rakennuksen seinä ei sopinut suhteutettuna altaan kokoon. Nusa Duan kaupungissa on valtavasti samanlaisia punaisi tiilikattoja. Myös uima-altaita oli tuhansia. Alkuperäisen paikannuksen tehnyt Twitter-tili poisti julkaisunsa, kun virhe huomattiin. 

 

Ensimmäinen pieleen mennyt paikannus.


Uima-altaan ja talon paikantaminen näytti mahdottomalta. Pelkästään tuossa yhdessa kaupungissa oli liikaa vaihtoehtoja. Näiden tuntomerkkien perusteella ei saatu selvyyttä missä Lavrov oli ollut.

Nimimerkki Norano teki etsintää pieniinkin yksityiskohtiin takertuen. Hän poisti Lavrovin digitaalisesti videolta ottamastaan kuvakaappauksesta. Tämä kuva laitettiin Googlen kuvahakuun, jolloin hakualgoritmi etsi lähimmäksi täsmäävät kuvat miljardien kuvien joukosta. Uima-altaan yövalaistukseen tarkoitettu valopylväs sopi Mulia Villas luksus-hotellin isoilta altailta löytyviin valopylväisiin. Norano ei tyytynyt tähän, vaan teki samanlaisen haun mustalle pöydälle ja tuolille, joita Lavrov käytti videolla. Myös niistä löytyi kuvahaulla yhteys tuohon samaan hotelliin. Turistit istuivat lomakuvissaan samanlaisilla tuoleilla. Lisäksi sama menetelmä toistui onnistuneesti uima-altaan valkoisten lepotuolien kohdalla.

Norano julkaisi kaikki löytämänsä kuvat Twitterissä. Kaikki pääsivät vertailemaan oliko hän osunut oikeaan arvionsa kanssa. Kalusto todellakin näytti sopivan Lavrovin videoon.

Mutta mikään Googlen löytämistä kuvista ei täsmännyt suoraan siihen paikkaan pöydän äärellä, jonka näimme videolla.


 

Mulia Villassa on useita rakennuksia, joten missä niistä Lavron mahtoi istua? Tässä kohtaa olin itse mukana etsinnässä. Kävimme joukolla selaamassa läpi kyseisen yksityisrannalla sijaitsevan lomakylän esitteet läpi. Oletin, ettei valtion johtotason vierailu sijoittuisi halvimpaan päätyyn. Avasin kalliimmasta päästä olevan president-kartanon esittelyvideot. Kartanon toisen kerroksen parvekkeelta avautui tuttu näkymä. Valikon loppupäästä löytyvä uima-altaan esittely viimeisteli kokonaisuuden. Kaikki yksityiskohdat täsmäät. Lattialaatoitusta myöten. Hotellin ja Lavrovin videoilla oli sama pyöreä musta pöytä ja tuoli samalla kohtaa, tismalleen samanlaisen lasioven edessä.

 



Geopaikannus varmisti Lavrovin sijainnin alle vuorokaudessa. Hän ei ollut videon kuvaamisen aikaan sairaalassa. Kuten alkuperäinen AP:n uutinen oli sanonutkin. Koko operaatio Lavrovin löytämiseksi osoitti kuitenkin erään tärkeän asian. Poliitikkojen on oltava äärimmäisen tarkkoja siitä mitä he julkaisevat itsestään. Tai missä heistä sallitaan otettavan kuvia. Lähes kaikkien asuntojen, toimistojen ja virastojen sijainnit saadaan jäljitettyä joukkovoimalla. Kunhan mukana on tarpeeksi etsijöitä ja heillä on liikaa vapaa-aikaa.

 

Luettavissa alunperin Skeptikko-lehdessä (2022-4).

18.12.22

Virusdenialismin alkeet osa 3: Hohtavien lehtien ongelma

 Virusdenialismin oudossa maailmassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia tänä vuonna. Erilaisten kuppikuntien välisissä videopalavereissa on ilmennyt pientä kitkaa, kun Wuhanin laboratoriovuoto on ollut uutisissa. Miten laboratoriosta voisi vuotaa mitään virusta, koska viruksia ei ole olemassa? Myös Pietarin trollit aiheuttivat ongelmia virusdenialisteille, sillä puheet Ukrainassa olevista bioaselaboratorioista olisi tarkoittaneet, että NATO:lla on koeputkissaan viruksia. Sehän ei myöskään sovi denialismin maailmankuvaan. Covid-19 pandemian kohdalla virtuaalisesti tukkanuottasilla olivat virusdenialistit ja taudin vaarallisuuden vähättelijät.

Yritän seurata denialistien omia keskusteluja aina kun jaksan. Esim. 5G-covid salaliittoteorioista sekä vaihtoehtohoidoilla rahastanut Tom Cowan keskusteli homeopaatti, astrologi ja virusdenialisti Eric Coppolinon esittämistä kysymyksistä. Väitteenä on, että virusten perimästä ei pystytä päättelemään onko viruksia olemassa. Jos haluat sijoittaa yli tunnin vapaa-ajastasi videon parissa, niin ole hyvä. Keskityn tällä kertaa vain yhteen aiheeseen.

Videon 40 minuutin kohdalla puhutaan uusien virusten soluviljelystä, joka ei ole hänen mielestään mitenkään tieteellistä. Tai kuten Cowan kuvailee tutkimusta: "Uncontrolled scientific fantasy land." Soluviljemän solut eivät denialismin maailmassa hajoa niissä rakennettavien virusten takia (syitä hajoamiselle on tietenkin useita erilaisia). Kun elektronimikroskoopit kuvaavat viruksia, niin kuvissa on vain hajonneiden solujen jäänteitä. Joten tutkijoiden käyttämät virukset, joita he laittavat soluviljelmiin, eivät voi olla viruksia. Jos näytteistä löydetään RNA-pätkiä, niin ne eivät liity viruksiin.

 Entäpä jos tutkijat kykenisivät muokkaamaan RNA-virusten perimää? Ja tuo muutos vaikuttaisi siihen miten virus vaikuttaa soluissa ja eliöissä? Ja tuo muutos olisi ihan nähtävissä eliöstä ilman solujen sisään kurkistamista?

Tupakan mosaiikkivirus on juuri tällainen tapaus. Eikä pelkästään sen takia, että viruksen aiheuttavat muutokset on nähtävissä lehdistä. Jos ei usko viruksiin, niin näitä kuvioita lehdissä voi syyttää vaikka kasvien stressistä, puutostaudeista, huonosta mullasta tai 5G-verkon häiriöistä. Kaikesta muusta paitsi viruksista.


Tällaisia lehtiä nähtiin kauan ennen kuin kyseistä mosaiikkivirusta oli löydetty. Tieteen kehittyessä opittiin lukemaan virusten sisältämää RNA:ta. Tieteen kehittyessä lisää opittiin muokkamaan tuota RNA:ta. 

Juuri näin tehtiin vuonna 1998: Tobacco mosaic virus infection induces severe morphological changes of the endoplasmic reticulum

Tupakan mosaiikkiviruksen (TMV) perimän sekaan asennettiin fluoresenssia tuottavan proteiinin tiedot. Kasviin tartutettiin viruksia. Niiden annettin levitä kasvisoluissa, kuten TMV normaalisti leviää. Lehtiä kuvattiin kolmen ja viiden päivän välein fluoresenssimikroskoopilla. TMV:n sisältämän fluoresenssin erottaminen kasvien omasta fluoresenssista onnistuu valon spektrin eroja vertailemalla. Havaittiin juuri sitä spektriä jota ennustettiin nähtävän TMV:n proteiineista. Näin voidaan nähdä selkeät alueet joissa on pelkästään viruksen valoa.



Jotta TMV pääsee leviämään kasvisolusta kasvisoluun on sen tuotettava tiettyjä proteiineja. Nämä proteiinit muokkaavat kasvisolujen soluseinien välillä oleviaen plasmodesmien kokoa isommaksi. Muokkaamalla viruksen liikkumiseen vaikuttavaa proteiinia tutkijat voivat fluoresenssin avulla seurata miten viruksen leviämisen muuttumista kasveissa.

Tutkijat muokkasivat TMV:n perimää. 

TMV levisi kasvisoluissa kuten sen on seurattu leviävän. 

TMV:n sisältämä fluoresenssiä aiheuttava proteiini levisi viruksen mukana.

Jos viruksia ei ole olemassa, niin mikä aiheuttaa fluoresenssin kasvien lehdissä?

Virusdenialismin alkeet osa 1: mikrobiteorian unohtaminen

Virusdenialismin alkeet osa 2: psykiatri Andrew Kaufmanin eksosomit