Showing posts with label kiropraktiikka. Show all posts
Showing posts with label kiropraktiikka. Show all posts

12.3.16

Kiropraktikko vauvan kimpussa

Kiropraktiikka. Tuo niveleitä naksautteleva tapa hoitaa asiakkaiden kankeita paikkoja ja avata jumiin jääneet lompakot. Hartiat. Tarkoitin hartioita. Toki aikuiset saavat käydä heillä rentoutumassa, mutta itse en antaisi heidän koskea niskaani. En mielellään päästäisi heitä koskemaan lapsia tai vauvoja. Jotkut vanhemmat eivät kuitenkaan näe mitään väärää sellaisessa menossa. Sellaisessa menossa jota näkyy tällä videolla. Varsinkin kohdassa 3 min 10 sekuntia eteenpäin.



Vauvalla väitetään olevan koliikki. Vaikka ikää on vasta neljä päivää, joten koliikin diagnoosi olisi vielä mahdotonta tehdä.

Kiropraktiikka on vain niin suurta huuhaata kuin kiropraktikkojen esittämät terveysväittämät. Yleensä Suomessa ollaan melko epämääräisen yleispäteviä. Tässä näyte Kiropraktikkoklinikan kuvauksesta:

Kiropraktiikka on luonnollinen terveydenhuollon ala, joka tutkii, hoitaa ja ehkäisee ihmisen tuki- ja liikuntaelimistöön, sekä hermostoon liittyviä toimintahäiriöitä. Keskeisenä kohteena kiropraktiikassa on selkärangan ja hermoston yhteys. Selkäranka kehittyy jo kohdussa täyttämään kaksi päätehtäväänsä: liikkeen sallimisen sekä selkärangan sisällä olevan selkäytimen suojaamisen. Selkärangan nivelistöön ja lihaksistoon liittyvät ongelmat ovat hyvin arkisia syitä erinäisille oireille/kiputiloille, ja nämä ongelmat voivat usein aiheuttaa häiriöitä selkärangan hermoston toiminnassa. Kiropraktisella hoidolla pyrimme poistamaan näitä häiriötiloja, jotta koko keho ja hermosto voisivat toimia optimaalisesti. Hoidolla pyrimme tietenkin ensisijaisesti lievittämään oireita, joiden kanssa suurin osa potilaista saapuu vastaanotollemme. Perimmäinen tarkoitus kuitenkin on etsiä oireen aiheuttaja, hoitaa itse ongelmaa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, ja näin saada aikaan tilanne, jossa oma kehomme pystyy parantamaan kivun.

Mihin vaivoihin kiropraktiikka sitten auttaa tuollaisen kuvauksen perusteella? Mitään yksittäistä tautia, vaivaa tai oiretta ei kuvailla. Ja siksi kiropraktikon luokse mennään monipuolisten vaivojen takia.

Ehkä jatkossa osallistun myös homeopaattien kokousten lisäksi kiropraktikkojen palavereihin. Yleensä siellä kuulee avoimempaa puhetta siitä mihin kaikkeen heidän käyttämänsä hoito pystyy. Tosin minun pitää ilmestyä paikalle valeidentiteetillä varustettuna. Olen se tavattoman komea ja salaperäisen charmantti tekoviiksiltä vaikuttavien viiksien taakse naamioitunut herrasmies takarivissä.

7.11.10

Britannian kiropraktikot ja Toijalan vaihtoehtoterapeutit

Iso-Britannian kiropraktikot ovat toipumassa Simon Singh vs Kiropraktiikkaliitto-päätöksestä. Kiropraktiikkaliitto päätti luopua kunnianloukkaussyytteestä (ja maksamaan Singhin oikeuskulut), mutta sitä ennen kiropraktiikan maine oli vedetty mutakylpyyn maan lehdistössä. Kiropraktiikan huteraakin huterampi tieteellinen näyttö ja sen omien säätiöiden sääntöjen rikkominen nousi otsikoihin kriitikoiden kampanjoinnissa. Skeptikot kävivät läpi kiropraktikoiden verkkosivuja ja tekivät ilmoituksia liioitelluista terveysväittämistä. Kiropraktikoiden etujärjestöt suosittelivät jäseniään poistamaan välittömästi kaikki tuollaiset väittämät mainoksista.

Nyt kiropraktiikat eivät ole ollenkaan tyytyväisiä kiropraktiikan valvomista hoitaneeseen tahoon; General Chiropractic Counciliin.

Lyhyesti kiista johtuu siitä, että GCC ei ole hoitanut hommiaan. Se ei ole valvonut kiropraktikoiden toimia. Mainoksissa rehottaa vaikka minkälaisia väittämiä kiropraktiikan tehosta, vaikka järjestöjen säännöissä ne olisivat kiellettyä mainontaa. Taustalla on myös kiropraktikoiden henkilökohtaista skismaa, jota ruoditaan bloggauksissa.

Anyways, koko Singh vs Kiropraktiikkaliitto on tuottanut jotain hyvää, jos rivijäsenet ovat vaatimassa tehokkaampaa säätelyä itselleen.

Suomessa taas on lähes vastaavia terveysvaikutteisia mainoksia, mutta tällä kertaa vyöhyketerapian muodossa. En nostaisi asiaa esiin, mutta seuraavat syyt pakottavat sormeni näppäimistön päälle: Kotiini jaettiin mainoslappu. Saman terveysfirman mainos poltti jäljen verkkokalvoihini ruokakaupan ilmoitustaululta. Tarkoitan tietenkin Akaan Terveyskeitaan mainoksia. Homeopatian ja reikin ohella asiakkaille myydään vyöhyketerapiaa. Vyöhyketerapiassa painellaan asiakkaan jalkapohjien tiettyjä pisteitä, jotka ovat jollakin toistaiseksi anatomisesti mahdottomalla tavalla yhteydessä ihmisen elimiin.

Vyöhyketerapian oppien mukaan ihmiskeho jakautuu viiteen pitkittäiseen vyöhykelinjaan, myös jalkaterä jakautuu näiksi vyöhykkeiksi sekä jalkapöydällä että jalkapohjassa. Amerikkalaiset lääkärit Fizgerald ja Bowers nimesivät teoriaan perustuvan menetelmän vyöhyketerpiaksi. Kullakin kehon osalla ja elimellä on oma paikkansa jalkaterässä, näitä alueita kutsutaan heijasteiksi. Kun heijasteita käsitellään painelemalla ja hieromalla, vaikuttaa se elävöittävästi kyseiseen kehonosaan tai elimeen. Menetelmää kutsutaan myös refleksologiaksi, ja koko kehon refleksologiassa käsitellään jalkaterien heijasteiden lisäksi mm. pään, käsien ja korvien heijastealueita.


Sivuilla mainitaan seuraavat ongelmat, joiden hoitoon vyöhyketerapia sopii:

Kipu- ja särkytilat, Tuki- ja liikuntaelinongelmat, Allergiat, Unettomuus, uupumus, stressi, Aineenvaihdunnan vaivat.




Jalkapohjista lähtee kyllä hermoja, mutta ne päätyvät selkärangan sisään, sieltä ylös aivoihin. Jos periaate on se, että hermoradan stimulointi vaikuttaa jalkapohjan kautta vaikkapa maksaan, niin hermoradan stimulointi mistä vaan johtaisi samaan ilmiöön. Ellei sitten jalkapohjan hermoradoissa ole tuntemattomia johtoja, jotka on yhdistetty oudoilla tavoilla ristiin rastiin ihmiskehossa. Jotkut vyöhyketerapiaa antavat terapeutit väittävät jopa näkevänsä/tuntevansa jalkapohjista mikä ihmiskehossa on pielessä, eli diagnoosit tehdään jalkapohjista. Tulosten tarkkuus ei tosin ole hyvä.

Tosin täytyy olla tarkkana mainospuheista. Akaan Terveyskeidas ei väitä, että vyöhyketerapia parantaa lueteltuva vaivoja. He väittävät ainoastaan, että se "soveltuu ongelmien hoitoon".

15.4.10

Simon Singh vs Kiropraktikot

Oikeustaistelu kesti kaksi vuotta. Nyt loppu saapui Britannian kiropraktiikkaliiton (BCA) toimesta. He luopuivat oikeiskäsittelystä Simon Singhiä vastaan. Kunnianloukkaussyyte laadittiin hänen kirjoittaman lehtiartikkelin takia. Beware the spinal trap. Kiropraktiikkaa ei käsitelty neutraalin tasapuolisesti, vaan näyttöön perustuvan näkökulman kautta. Singh ihmetteli miksi kiropraktikot mainostavat niksauttelun auttavan lasten astman tai koliikin hoidossa. BCA:n laatimassa syytteessä valitetaan siitä, että Singh olisi vihjaillut heidän tietoisesti huijaavan asiakkaita.

Tuomari määrittelee Singhin tarkoittaneen tietoista huijausta kolumnissaan. Singh valittaa.

Kinastelun jälkeen toinen tuomari päättää, ettei Singhin tarvitse puolustaa sellaista kantaa jota ei koskaan kannattanutkaan.

Samalla kulisseissa tapahtui kaikkea jännää. Vaihtoehtohoidon kriitikot tekivät valituksia kiropraktikoiden liioitelluista väittämistä. Se johti kiropraktikoiden panikointiin. He muistuttivat toisiaan siitä, että alan sääntöjä pitäisi noudattaa. Jäsenet saivat neuvoja: Mainossivut pois netistä ja varokaa "mysteerishoppaajia" jotka tulevat kyselemään kiropraktiikasta. He voivat olla skeptikoita!

Kun Singh sai valituksellaan tuloksia, eli bogus-sanan määritelmä muuttui siihen mitä hän tarkoitti kolumnissaan, niin kiropraktiikkaliiton palaverissa tehtiin looginen johtopäätös. Oikeustaistelua ei kannata jatkaa. He laativat tiedotteen, jossa selitetään lopettamisen syy. BCA hyväksyi Simon Singhin julkiset lausunnot siitä, ettei hän koskaan tarkoittanut BCA:n toimineen tietoisesti epärehellisesti.

The BCA has considered seeking leave to take this matter to the Supreme Court and has been advised there are strong grounds for appeal against the Court of Appeal judgment. However, while it was right to bring this claim at the outset, the BCA now feels that the time is right for the matter to draw to a close.


Eli BCA:lla oli kaikki oikeus laatia kunnianloukkaussyyte. Lisäksi BCA olisi voinut viedä asian vielä eteenpäin ja valittaa valituksesta. Mutta he ovat tyytyväisiä Singhin sanomisiin. He ovat niin reiluja.

Nyt lehdistössä ei tarvitse enää pohtia kiropraktiikan puuttuvaa lääketieteellistä näyttöä koliikin, astman, korvakivun, jne hoidossa.

Singh aikoo vaatia BCA:lta korvauksia menetetystä työajasta ja oikeiskäsittelyyn uponneista punnista.

To be continued?

6.11.09

Kiropraktiikan salatut vaarat

JREF:n foorumilla AndyD räjäyttää potin ja paljastaa kiropaktiikan vaarat. Rokotekampanjan aikana netissä on toisteltu rokotteiden todellisia ja aitoja vaaroja. On aika muistuttaa - tasapuolisuuden nimessä - mitä kaikkea kiropraktiikan nurkista voi löytyä. Kiropraktikot eivät kerro näistä asioista edes kysyttäessä:

Käsillä tehtävä manipulaatio. Ihmisten käsillä rakennetaan ydinaseita.

Voiman käyttö. Voima on vastuussa miljoonista kuolemista vuosittain monenlaisissa onnettomuuksissa.

Selkärangan liikuttaminen. Selkärangan liikkeet ovat vahvasti liittyneet halvaantumisiin ja kuolemiin.

Kasvoillaan makaaminen. Tämä asento on ollut mukana tuhansissa hukkumiskuolemissa vuosittain.

Hellä paine. Paineen soveltaminen on tunnettu kidutustapa.

Kehoon kohdistuvat äkkinäiset liikkeet. Taistelulajeissa käytetään nopeita iskuja ihmisten satuttamiseen ja tappamiseen.

Toistuvat käynnit. Aivan kuten prostituutiossa tai huumekaupassa.

Raajojen taivuttelua. Maailman vankilat ovat täynnä ihmisiä, jotka vääntäneet toisten ihmisten raajoja. Virallisesti sitä kutsutaan pahoinpitelyksi.

Jotkut kiropraktikot käyttävät "tohtori" titteliä, aivan kuten ne ihmiset jotka valmistavat biologisia aseita salaisissa laboratorioissa.

19.10.09

Temppu vai Hoito?

Trick or Treatment? Alternative Medicine on Trial.
Kirjoittanut Edzard Ernst ja Simon Singh.

Lukemiseen meni pitkä tovi, mutta se johtui aikataulujen painosta. Kunhan pääsee vauhtiin, niin kirjaa on vaikea päästää pois käsistään. Singh ja Ernst ovat erikoistuneet tieteeseen ja tietenkin vaihtoehtohoitoihin, joita myös täydentäviksi halutaan kutsua. Aloituksessa perustellaan perinpohjaisesti miksi kliiniset kokeet ovat paras tapa saada tietoa siitä mikä hoito toimii ja mitkä kannattaa unohtaa. Ehdotettuja hoitomuotoja pitäisi ottaa käyttöön tieteellisen kokeen perusteella, eikä henkilökohtaisen kokemuksen kautta.

Kliinisen kokeen kehitys alkoi varsinaisesti James Lindin kokeesta. Britannian laivastoa vaivasi vuosisatojen ajan keripukki. Maailmanympärysmatkalla vihollisen tuleen saattoi kaatua kourallinen merimiehiä, mutta keripukki tappoi tuhansia. Arvioiden mukaan laivastoissa on kuollut yhteensä n. kaksi miljoonaa merimiestä keripukkiin. Ongelma oli vakava ja kallis. Ratkaisua haettiin monen kiven alta. C-vitamiinin puutostila oli kuitenkin vielä mysteeri 1700-luvulla. James Lind oli lukenut edellisistä hoitoyrityksistä ja joistain havaituista helpotuksista. Taudin oireet ilmenivät, kun mies ei saanut tuoreita hedelmiä. Lind ei ollut ensimmäinen joka ehdotti sitrushedelmiä, mutta hän oli ensimmäinen, joka testasi niiden tehoa.

Tätä ennen merimiehille oli syötetty lääkkeenä elohopeatahnaa, suolavettä, etikkaa, rikkihappoa ja punaviiniä. Nämä eivät sinällään auttaneet keripukkiin. Looginen lääke oli rankka ruummillinen työ, sillä havaintojen mukaan laiskat ihmiset sairastivat keripukkia. MOT. Ai mikä syy-seuraus?

Lindin kokeessa HMS Salisburyn merimiehet osallistuivat kontrolloituun kliiniseen kokeeseen vuonna 1747. Laiva matkusti Englannista Välimerelle. Merimiehet eivät olleet kaukana maasta, mutta joka kymmenes alkoi kärsiä keripukin oireista. Lindin rationaalisessa aivokopassa kolisi: Entäpä jos hän antaisi eri merimiehille eri hoitoja? Miesten kunnossa näkyvät muutokset kertoisivat mikä hoito tepsii. Omalle aikakaudelleen radikaali idea. Lind valitsi 12 merimiestä, joilla oli identtiset oireet. Hän varmisti, että kaikki saivat samanlaiset lepotilat ja dieetin. Siten hän jakoi tusinan kuuteen pariin. Jokainen pari sai oman hoidon. Hoitoja olivat tuoppi siideriä, rikkihappotippoja, lusikallinen etikkaa, kolpakko merivettä, mausteinen yrttitahna ja viimeinen pari sai pari appelsiinia ja sitruunaa. Näiden lisäksi oli yksi pari, joka noudatti tavallista merimiesten elämää. He olivat kontrolliryhmä.
Yksi sairas ryhmä joutui jättämään kokeen kesken, sillä appelsiinit ja sitruunat loppuivat kesken. Se ei kuitenkaan haitannut. Kyseiset merimiehet olivat toipuneet palveluskuntoon. Heidän lisäksi vain toinen ryhmä osoitti paranemisen merkkejä. He olivat siideriä hörppinyt parivaljakko. Siiderissä oli hieman c-vitamiinia, riippuen siitä kuinka se valmistetaan. Muut koehenkilöt jatkoivat keripukista kärsimistä.

Hedelmät olivat käytännössä epätoivoinen yritys. Silloin ajateltiin, että hedelmät olivat outo tapa hoitaa ihmisiä. Ne olisi nimetty vaihtoehtoisiksi hoidoiksi. Vaikka koeryhmä oli erittäin pieni, niin tulos oli melko selkeä. Vaikka Lind ei voinut tietää miksi sitruunat ja appelsiinit auttoivat keripukkia vastaan, niin tärkein tieto oli saatu. Ne auttoivat. Hoidon toimimisen todistaminen on tärkeämpää kuin sen toimimisen ymmärtäminen.

Lind ei levittänyt havaintoaan kovin suurella innolla. Hän päätyi kirjoittamaan ison opuksen, joka oli kuitenkin erittäin vaikeaselkoinen. Lisäksi Lind valmisti merimatkoille sopivan sitruunajuoman, jonka pitäisi tepsiä samalla tavalla kuin tuoreet hedelmät. Sen valmistusprosessi vain haihdutti tärkeimmän, eli c-vitamiinin, pois lopputuloksesta. Kun juoma ei tehonnutkaan luvatulla tavalla, niin Lindin vakuuttelut menettivät tehonsa. Onnistunut koe päätyi yhdentekeväksi. Keripukki jatkoi merimiesten piinaamista vielä vuosikaudet.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin lääkäri Gilbert Blane löysi Lindin tekstit. Hän vakuuttui uudesta tavasta tarkastella hoidon vaikutuksia. Blane alkoi pitämään kirjaa eri laivojen kuolleisuudesta Britannian laivastossa. Mitä tapahtuisi jos hän laittaisi laivojen menulle sitruunaa? Blanen kokeessa oli vähemmän kontrollia mutta paljon suurempi otanta. Tulokset olivat kuitenkin erittäin selviä. Ennen sitruunien jakelua miehistöä kuoli keripukkiin n. 12 000. Vuosi c-vitamiinipitoista ravintoa myöhemmin luku oli puolittunut. Myöhemmin sitruunat korvattiin limetillä. Siksi merimiehiä kutsutaan slangissa limeys sanalla.

Blane vakuuttui tuoreen hedelmän tärkeydestä. Viisitoista vuotta myöhemmin hän pääsi laivaston lääketieteellisiä päätöksiä tekevään lautakuntaan. 1795 määrättiin, että merimiehille pitää antaa tilkka sitruunamehua. Lind oli kuollut vuotta aikaisemmin. Puoli vuosisataa oli kulunut ensimmäisestä kokeesta. Britannian laivasto oli hidas ottaessaan sitruunan osaksi merimiesten ruokavaliota. Mutta kuitenkin nopeampi kuin muut maat. Brittien ei tarvinut enää keskeyttää kampanjoitaan keripukin takia, eikä etsiä tuoreita merimiehiä sairastuneiden tilalle. Kolonisaatio nopeutui ja taisteluissa heillä oli selvä taktinen etu.

Kontrolloidun kliinisen kokeen idea alkoi vaarallisesti levitä. Uhatuksi joutui perinteinen ja yleispätevä lääketieteellinen hoito: suoneniskentä. Sen keskeisen asema teki suoneniskennästä ensimmäisiä kokeen kohteita. Skotlantilainen kirurgi Alexander Hamilton pyrki testaamaan sen toimimista keskellä Portugalin sotakenttiä. Kokeeseen päätyi 366 sotilasta. Heitä hoidettiin sotilassairaalassa. Miehet jaettiin kolmeen ryhmään. Alexander ja hänen toveri hoitaisivat ilman suoneniskentää. Kolmas kirurgi hoitaisi verta pakkiin!-menetelmällä. Tulos oli selkeä:


"It had been so arranged, that this number was admitted, alternately, in such a manner that each of us had one third of the whole. The sick were indiscriminately received, and were attended as nearly as possible with the same care and accommodated with the same comforts. One third of the whole were soldiers of the 61st Regiment, the remainder of my own (the 42nd) Regiment. Neither Mr Anderson nor I ever once employed the lancet. He lost two, I four cases; whilst out of the other third [treated with bloodletting by the third surgeon] thirty five patients died."


Suoneniskentä tuotti kymmenkertaisesti raatoja. Hamilton pyrki laatimaan mahdollisimman samanlaiset ryhmät. He saisivat samanlaista hoitoa, mutta ainoa ero olisi suoneniskentä. Siksi kuolleisuudesta voitaisiin päätellä sen toimivuus. Koe oli kontrolloitu ja otanta satunnainen. Tuloksia ei kuitenkaan julkaistu missään merkittävässä julkaisussa. Hamiltonin paperit löydettiin sattumalta vuonna 1987. Pari vuotta Hamiltonin jälkeen ranskalainen Pierre Luis suoritti kliinisiä kokeita suoneniskennän tehosta. Ne päätyivät samoihin johtopäätöksiin. Suoneniskentä oli enemmänkin vaarallista potilaille. Johtopäätökset eivät olleet suosittuja. Ne kumoaisivat vuosisatoja vallinneita käsityksiä. Kokeiden arvovaltaa pyrittiin heikentämään meidän korvissa hassuilla argumenteilla. Koska Pierre Luisin tulokset oli saatu suurien potilasmäärien tarkastelulla, niin tuo hämmästyttävä "numeerinen menetelmä" ei ollenkaan soveltunut yksityisen potilaan hoitamiseen. Vain edessä oleva potilas ratkaisi tulokset, ei mikään joukko laskelmia. Tilastotiede oli vain hämäystä, jolla suoneniskennän teho pyyhittiin pois. Lääkärit tiesivät kokemuksesta, että veren vuodatus paransi potilaita.

Kun Alexander MacLean suositteli lääketieteellisten testien aloittamista Intiassa 1818, niin vastalauseet olivat vahvoja. Potilaiden terveydellä ei saanut leikkiä. Kokeet tulivat parantamisen tielle. MacLean vastasi, että ilman luotettavia kokeita lääketiede oli vain kokoelma testaamattomia temppuja, jotka voisivat olla toimivia tai täysin tehottomia. Lääketiede ilman evidenssiä oli "jatkuva sarja kokeita kanssaihmisten hengillä."

Vuosikymmenet vierivät. Kliiniset kokeet tulivat suositummaksi. Hiljalleen suoneniskentä menetti suosiotaan. Näyttöön perustuva lääketiede korvasi auktoriteettiin ja perinteeseen nojaavat hoitomuodot. Ihmisten keski-ikä kohosi ja elämänlaatu parani. Kaksoissokkoasetelma onkin toistaiseksi varmin tapa saada tietoa hoitomuodon toimivuudesta.

Huh. Takaisin Simon Singhin ja Edzard Ernstin kirjan pariin. Sivuilla käydään läpi myös epidemiologian kehitys nykyiseen miljoonien joukosta haittavaikutuksia havaitsevaan metodiin. Alku lähti liikkeelle ruton, koleran ja muiden kulkutautien sanelemana. Esim. John Snow jäljitti epidemiologian avulla Lontoon Sohossa olevan Broad streetin kaivon, joka levitti koleraa. Kaivo suljettiin välittömästi. Systemaattinen analyysi yhdistettynä tilastotieteeseen pelasti lukemattomia henkiä. Koleraepidemian jälkeen Snowin havaintoja vähäteltiin, sillä se olisi epäsuorasti tarkoittanut ihmisjätösten olevan vastuussa taudeista. Ajatus oli liian nolo tavallisen kansan ajatusmaailmassa.

Parivaljakko nostaa pöydälle neljä suosituinta vaihtoehtohoitoa; akupunktio, homeopatia, kiropraktiikka ja yrttihoidot. Jokaisen kohdalla käydään läpi hoitomuodon kehitys. Sitten selataan läpi löytyisikö hoitomuodon toimivuudelle tieteellistä näyttöä. Joillekin löytyy. Joillekin ei löydy. Esimerkkien avulla lukija oppii miten moderni lääketiede tutkii hoitomuotoja. Samalla tulee kuin vahingossa ymmärtäneeksi koemenettelyjen merkityksen ja luotettavuuden. Kuten myös plasebon yllättävän tehon.

Vaihtoehtohoidoista tehdyt kokeet on käyty läpi kampojen & föönien kera. Kliinisiä kokeita voidaan tehdä erilaisilla tavoilla. Joskus otanta on liian pientä. Joskus kontrolliryhmää ei ole. Joskus otanta ei ole satunnaista. Jne. Siksi kaikki kliiniset kokeet eivät ole yhdenvertaisia. Ja siksi tarvitaan meta-analyysejä, joissa tehdään yhteenvetoja useista tutkimuksista. Näitäkin voidaan tehdä hyvin tai huonosti. Luotettavimman tiedon saaminen on siis aina työn ja tuskan takana. Ne kuitenkin palkitsevat akupunkiota, kiropraktiikkaa ja joitain yrttihoitoja.

Lyhyesti:

Akupunktio näyttäisi tarjoavan helpotusta joihinkin alaselän kiputiloihin ja joihin pahoinvointoihin, mutta silloinkin saman verran kuin perinteisen lääketieteen hoidot. Todennäköisesti sen tuomat hyödyt ovat lumehoitoa.

Kiropraktiikka tepsii samalla teholla alaselkien kipuihin. Sen vastapainona on niskamanipulaation riskit. Niksauttelu ei tepsi astmaan, koliikkiin tai muihin kroonisiin tauteihin.

Homeopatia on pelkkää lumehoitoa.

Yrttihoidot ovat monimutkaisempi säkkärä. Esim. mäkikuisma tepsii todistetusti lievään masennukseen. Sen vastapainona on yrtin vaikutukset muuhun lääkitykseen. Kasvin entsyymit estävät joitakin lääkkeitä imeytymästä. Yrttien kirjo on valtava. Modernin lääketieteen pillerit ovat perintöä yrteistä. Tiedon kerääntyessä on opittu poiminaan ne kasvit joissa on vaikuttavia aineita. Näitä jalostetaan ja annostellaan kokeiden kautta. Lopputuloksena on tepsivä lääkeaine.

Trick or Treatment? on kaiken kaikkiaan kattava kirja vaihtoehtohoidoista. Tämä kannattaa kääntää suomen kielelle. Sanoisin jopa, että pakollista luettavaa kaikille jotka vähääkään keskustelevat vaihtoehtohoidoista.

Tänään sain sopivasti Ben Goldacren Bad Science-kirjan.

14.10.09

Kiropraktikko tekee vastaiskun

Tällä kertaa Australiassa. Kengurumaan skeptikot julkaisivat Simon Singhin artikkelin kiropraktiikan turhuudesta sairauksien hoitona. Yksi kiropraktikko ei kestänyt sen lukemista. Joseph Ierano lähetti skeptikoille kirjeen, jossa ilmoitettiin vastalause. Skeptikkojärjestön puheenjohtaja julkaisi vastineen, jossa houkutellaan dialogiin. Skeptikot toistivat tunnetut sanelmat kiropraktiikasta:

1) Sen toimimisesta tautien hoidossa ei ole pätevää tieteellistä näyttöä.

2) Kiropraktiikkaa ei pitäisi antaa lapsille.

Ierano ei ilahtunut. Hän lähetti kirjeen myös terveysviranomaisille. Hänen mukaan skeptikkojen artikkeli on huono palvelus kansalaisille. Ieranon kirje ja skeptikkojen vastaukset ovat luettavissa täällä.

Lyhyesti: kiropraktikko ei esitä evidenssiä kiropraktiikan toimimiselle.

Toistaiseksi Australian viranomaiset eivät ole ryhtyneet toimiin kiropraktikon valituksen perusteella.

Simon Singhin tapaus on edennyt pienen askeleen. Oikeudessä päätettiin, että hän saa täyden valitusoikeuden. Näin voidaan muuttaa tuomari Eadyn määritelmä Singhin tarkoituksesta bogus sanalle.

27.8.09

Kiropraktiikan menestyksen salaisuus



Jokainen voi itse pohtia mitä kohtaa ollaan poksauttamassa.

Kiitos vinkistä T. Myllyniemelle.

24.7.09

Kiropraktiikka ON huuhaata

Chiropractic First: The Fastest Growing Healthcare Choice... Before Drugs Or Surgery. Kirjoittanut Terry A. Rondberg.

Päätin tutustua tarkemmin siihen miten kiropraktikot määrittelevät kiropraktiikan. Laitoin tilaukseen tämän kirjan. En maksanut kirjasta, vaan tilasin sen Bookmoochin kautta. Kannessa on tarra: Metcalf Chiropractic Center, plus yhteystiedot. Eli opus on kelvannut ihka aidon kiropraktikon vastaanotolle. Varmasti sen sisältö on kiropraktikon hyväksymää.

Tohtori Terry A. Rondberg on pitänyt puheita, julkaissut ja kirjoittanut runsaasti kiropraktiikasta. Rondberg aloitti nivelten niksauttelun 1975. Hän on myös World Chiropractic Alliancen presidentti. Nyt pääsen varmasti modernin kiropraktiikan äärelle!

Luin kirjaa useamman illan ajan. Se johtui pelkästään siitä, että lukukokemus tuntui epämiellyttävältä. Aivan kuin joku olisi oksentanut aivooni.

Aloitus on tyyppillinen. Anekdootti kiropraktiikan ylivoimaisuudesta (koko perhe oppi niksauttelun hyödyt). Kiropraktiikan historiaa. Daniel David Palmerin kehumista. Palmerin pojan kehumista. Bartlett Joshua Palmer oli ihan dramaattisen komea mies. Hän hoksasi, että radion avulla voi mainostaa entistä tehokkaammin myös vallankumouksellista kiropraktiikkaa. Kirjaan on ripoteltu Palmerien viisauksia aina lukujen välille. Samoin onnistuneita potilaskertomuksia.

Rondberg selittää kiropraktiikan periaatteen, eli subluksaation idean. Nikama on väärässä asennossa. Se palautetaan luonnolliselle paikalleen, ja hermorataan kohdistunut paine häipyy. Kehon oma kiertokulku palautuu, ja paraneminen alkaa. Tai ainakin se luo "maksimaalisen parantumispotentiaalin." Hermostohäiriöt aiheuttavat sairauksia. Ne heikentävät immuunijärjestelmää. Taudit ovat tasapainon puutetta. Subluksaatio on "hiljainen tappaja." Sinulla voi olla pahoja subluksaatioita vuosikaudet, mutta et huomaa niiden oireita. Niitä voi tulla jopa synnytyksessä pienille vauvoille, kun heidän pehmeää pääkoppaa rutistellaan. Kompastuminen, skeittaus tai surffaus, sekä roskaruoka voivat aiheuttaa subluksaation. Samoin stressi, raskaat ruokakassit ja huonot hampaat voivat subluksoida luurankoasi.

Aivan. Sinulla voi parhaillaan olla tappaja sisälläsi. Etkä edes tiedä sitä. Pelottavaa kamaa.

Siksi kannattaa käydä säännöllisesti kiropraktikolla tarkastuttamassa hermoradat. Siksi kannattaa olla röntgenlaitteen alla niin usein. Siksi vauvat kannattaa heti rahdata kiropraktikolle tarkistettavaksi. Tarkistuksia tietenkin jatketaan koko varttumisen ajan.

Kirjassa sentään alleviivataan, että lääkärillä saa ja täytyy käydä. Kirurgialla saadaan aikaan jotain hyvää eikä lääkityskään ole aina huono juttu. Mutta potilaan täytyy suosia niitä pehmeitä hoitomuotoja, jotka eivät aiheuta sivuoireita. Rondbergin suositus on: ensin kiropraktiikka, sitten lääkkeet, viimeisenä kirurgia.

Kiropraktiikan huuhaa-osuus iskee silmille kuin miljoona volttia toisessa luvussa: Chiropractic-101.

Tekstissä viljellään epäilyttävästi new age-filosofiaan sopivia termejä. Kehoissamme asustaa Sisäinen Viisaus (Inner Wisdom). Olemme monimutkainen järjestelmä, jota ohjaa Sisäinen Älykkyys (Innate Intelligence). Älykkyys lähettää ohjeita eri koneille. Jos tiedonkulku tökkii, niin kone ei toimi kunnolla. Emme tarvitse ulkopuolista apua, jos älykkyydelle annetaan mahdollisuus itse korjata koneet. Rondberg on varmasti vain halunnut selittää vertauskuvien avulla kehon toimintaa.

Mutta sitten tulee "kiropraktiikan filosofia." Selityksien ja vertauskuvien kautta hän selvittää, että parantuminen tulee kehojemme sisältä. Keho tietää miten ja milloin pitää parantaa. Se tietää myös milloin parantaminen täytyy lopettaa.
Lääkekemikaalit ja leikkaukset häiritsevät tätä paranemisprosessia. Ne harhauttavat Sisäistä Älykkyyttä.

"Kiropraktinen filosofia alkaa premissillä, että universumissa on järjestystä. Mikään ei ole sattumanvaraista tai ilman tarkoitusta maailmassamme. Kaikelle on syy. Ehkä emme aina tunnista syitä, tai ymmärrä niitä, mutta voimme olla varmoja, ettei mitään tapahdu sattumalta tai "tapahdu muuten vaan.""


- Terry A. Rondberg

Kun Rondberg puhui Älystä ihmisten sisällä, niin hän ei tainnutkaan olla vain vertauskuvauksellisella tuulella. Hän kirjoittaa, että Äly ohjaa kaikkea maailmankaikkeudessa. Planeettamme olisi muodoton kasa kiviä ja romua ilman Älyä.

"Kasvit eivät tietäisi miten kasvaa. Eläimet eivät tietäisi miten lisääntyä. Linnut eivät tietäisi miten lentää tai kalat miten uida."

Luit oikein.

Rondberg vakuuttaa, että tämä premissi ei ole vain sokean uskon varassa, tai tiedemiesten, filosofien ja kiropraktikoiden uskontoa. Se perustuu maailmassa havaittavaan fyysiseen todistusaineistoon.

"Katso ympärillesi! Voiko kaikki maailmankaikkeudessa olla sattumanvaraisen valinnan tai tuurin seurausta? Miksi linnun siipi on täydellisesti suunniteltu lentämään, pienimpiin sulkiin asti? Onko se vain arpapeliä, että kasvin juuret kasvavat maahan ja lehdet ylös ilmaan? Jos maailmankaikkeus olisi oikeasti sattumanvarainen, ainakin jotkut kasvit lähettäisivät juurensa ylöspäin ja hautaisivat lehtensä maaperään. Aurinko nousisi sattumanvaraisina päivinä ja olisi vaikeata olla varma mistään.

Jos ajattelee, että maailmankaikkeus toimii ilman mitään älykästä suunnitelmaa, niin ajattelee Egyptin Sfinksi olevan oikukkaan maavyörymän tulos."


Luit taas oikein. Olen melko varma, että käännöstyöni kestää kriittisen tarkastelun.

Rondberg paljastaa, että ihmisten sisällä luuraavaa Sisäinen Älykkyys on vain osa Universaalista Älykkyyttä. Tämän Älyn täytyy olla olemassa. Universaalin Älyn toiminta nähdään kukkien kasvamisessa. Toki Rondberg on valmis myöntämään, ettei tämä filosofia kuulosta kaikkien korvissa kovin tieteelliseltä. Eihän sitä voi testata laboratoriossa. Mutta pelastus voi löytyä:

a) Värähtelyinformaatiosta

b) Tarot-korteista

c) Kvanttifysiikasta

Jos veikkaat vaihtoehtoa c, niin voitit palkinnon. Rondberg on toiveikas tulevaisuuden suhteen. Kvanttifysiikka ottaa vastaan uusia ideoita. Tiedemiehet ovat jopa "hyväksymässä Universaalin Älyn läsnäolon olevan maailmankaikkeuden perustotuus."

Tältä pohjalta rakennetaan kiropraktiikan kolminaisuusoppia. Äly, energia ja materia muodostavat kokonaisuudeen, jota voidaan säätää kiropraktiikan avulla. Keholla on muisti. Vanhat traumat ja shokit pysyvät kudoksissa. Siksi kiropraktikon laukaisema paranemisprosessi voi aiheuttaa kipua lihaksissa. Mutta se vain tarkoittaa, että paraneminen on ihan oikeasti alkanut. Siksi joillakin potilailla voi olla huonompi olo niksauttelun jälkeen.

Sitten kerrotaan ihmiskehon monimutkaisesta rakenteesta. Eri raajat ja elimet käydään läpi, kertoan perustieto niiden toiminnasta. Rondberg hämmästelee niiden ihania mekanismeja. "Vain Sisäinen Älykkyys voisi luoda niin hämmästyttäviä eläviä koneita."

Lapset. Kukapa ei haluaisi varmistaa heidän terveyden olevan huippu luokkaa? Rondberg suosittelee, että lapsi viedään kiropraktikolle, jos hänellä on joitain seuraavista oireista:

Kuume, koliikki, allergioita, hinkuva hengitys, huono ryhti, vatsakipuja, huono kuulo, selkä/niskakipuja, jalkakipuja, päänsärkyjä, yskää tai vilustumisia, astma, vuoteen kastelua, ummetusta, väsymystä, korvatulehduksia, iho-ongelmia, ärsyyntyneisyyttä, hermostuneisuutta, oppimishäiriöitä, silmäongelmia, skolioosi, reuma, nivelkipua, keskittymishäiriötä ja vaikka mitä.


Eli jos lapsellasi sattuuu olemaan joku noista, niin hopi hopi-korvakynttiläkaupan kautta kiropraktikolle!

Loput kirjasta käytetään perinteisen lääketieteen vaaroista kertomiseen. Lääkkeitä annostellaan väärin. Vanhuksia tapetaan väärillä diagnooseilla. Lääkärit epäonnistuvat siinä missä kiropraktikot saavat ihmiset taas kävelemään ilman kävelykeppejä. Lääkärit ovat osa suurta miljardiluokan bisnestä. Iso Veli-järjestelmä haluaa vain rahat sairaiden ihmisten taskuista. Samalla ihmisiltä on viety pois valinnanvapaus. Valtaa pitävät tahot eivät halua ei-allopaattisen lääketieteen pääsevän apajalle. Nämä tahot haluavat murskata ja vaientaa kiropraktiikan ilosanoman.

JA ME ONNISTUMME SIINÄ! Ei ku, Rondberg on vainoharhainen.

30.6.09

Edzard Ernst haastaa kiropraktikot

New Scientist-lehden (27/June) mielipidepalstalla vaihtoehtohoitoja tutkiva professori Edzard Ernst heittää haasteen Britannian kiropraktikoille. Kiropraktikot ovat tuottaneet pientä sekaannusta astman ja muiden selkärankaan liittymättömien sairausten hoidoissa. General Chiropractic Councilin tekemä mielipidekysely kertoo, että 57 prosenttia kiropraktikoista uskoo kiropraktiikan tepsivät astman hoidossa. Muiden vastaavien tautien kohdalla luvut ovat samanlaisia. Ernst ei ole uransa aikana nähnyt yhtään vakuuttavia todisteita siitä, että selkärangan asettelu vaikuttaisi näihin vaivoihin. Astman kohdalla tulokset ovat olleet selvästi negatiivisia.

Toisaalta sama mielipidekysely paljasti, että 90 prosenttia kiropraktikoista tukee näyttöön perustuvaa lääketieteellistä hoitoa ja 99 prosenttia käyttää selkärangan niksauttelua. Siis hieman päällekkäin menevät näkökulmat.

Tämän takia Ernst kutsuu kiropraktikoiden yhdistykset tekemään selväksi mikä seuraavista vaihtoehdoista pitää paikkansa:

1) Kiropraktiikka ei enää ole tehokas hoito astman kaltaisille sairauksille.

2) Selkärankaan liittymättömien oireiden käsittely tekee kiropraktiikasta jotain muuta kuin näyttöön perustuvan hoitomuodon.

3) Kiropraktikot voivat esittää hyviä tutkimustuloksia näiden tautien hoivaamisesta.

Ernst ja varmasti moni muu jää odottamaan kiropraktikoiden vastausta.

19.6.09

Kaivatut kiropraktiikkatodisteet julkaistu

BCA:n kauan kaivatut todisteet on julkaistu. Britannian kiropraktiikkaliitto laati listan 29 tutkimuksesta, jotka tukevat heidän kantaansa. Kiropraktiikan toimimisesta lasten vaivoihin. Kokonaiset 29 kohtaa. Se on paljon. Mutta laatu voittaa määrän. Skeptikot ja tutkijat ovat käyneet läpi listaa. He ovat huomanneet pieniä puutteita. Jostain syystä listaa on pidennetty lisäämällä siihen mm. 1 General Chiropractic Councilin eettiset säännöt, 6 pohdintaa tieteellisen tutkimuksen toimimisesta, 7 kiropraktikon kirje erääseen julkaisuun, 8, 9, 10 ja 17 käsittelevät osteopatian toimimista, 12, 13 ja 14 liittyvät vain kiropraktiikan turvallisuuteen.

Sitten itse asiaan liittyvät kohdat.

24 on ehdotus siitä miten koliikkivauvaa voisi hoitaa kiropraktiilla, ei tutkimus sen tehosta.

25 on asiakkaille annetun kyselyn tulokset.

26 on pohdintaa siitä mitä näyttöön perustuva tiede on (siis kiropraktikoiden mielestä).

27, 28 ja 29 ovat tutkimuksia steroideihin kuulumattoman tulehduskipulääkkeen sivuoireista.

Kohta 16 on BCA:n kannalta erittäin huono. He ovat laittaneet listaansa seuraavanlaisen lainauksen tutkimuksesta:

There was weak evidence to support the use of [chiropractic]
Oho! Heikkoa näyttö on parempaa kuin ei näyttöä. Vai onko sittenkään? BCA on laatinut melko valikoidun lainauksen. Tässä alkuperäinen kokonaisuus Cochrane-arvostelusta:

"There was weak evidence to support the use of hypnosis, psychotherapy, acupuncture and chiropractic but it was provided in each case by single small trials, some of dubious methodological rigour."


Joten ehkä tuossa tutkimuksessa kiropraktiikalle löytyi heikkoa näyttöä, ehkä ei.

Professori David Colquhoun on selannut läpi kaikki yhdeksän koliikkiin liittyvää tutkimusta. Useissa tutkimuksissa ei käytetty kontrolliryhmää. Tutkimuksissa oli sattumaa, mutta ei sokeutta. Joissain otanta oli kaksi tapausta tai vain yksi. Jotkut paperit on julkaistu julkaisuissa jotka eivät ole PubMedissä.

Korvakipuihin liittyvät tutkimukset ovat myös heikolla pohjalla.

Näiden vastapainoksi löytyy tutkimuksia joissa ei ole havaittu kiropraktiikalla olevan mitään hyötyä.

Kolmannes BCA:n listasta ei liity Simon Singhin mainitsemiin oireisiin. Simon Singh kirjoitti ettei BCA:lla ole "yhtään todisteita" niiden toimimiselle. Nyt on nähty, että BCA:lla on todisteita, mutta ne ovat erittäin huonoja todisteita. Singhin olisi kannattanut kirjoittaa ettei BCA:lla ole "uskottavia todisteita."

17.6.09

Kiropraktikko puolustautuu

Richard Brown on Britannian kiropraktiikkaliiton varapuheenjohtaja. Hän kirjoitti vastineen New Scientist-lehteen, jossa puolustetaan kiropraktiikkaa tiedemiesten, journalistien ja skeptikoiden kritiikiltä. Hänen mukaansa kritiikki menee täysillä ohi. Simon Singhin haastaminen kunnianloukkauksesta ei liity mitenkään sananvapauteen.

Brown huomauttaa että kiropraktiikka on edennyt 1800-luvulla eläneen Daniel David Palmerin alkuideoista. Enää vain vähemmistö kiropraktikoista ajattelee alkuperäisten oppien mukaan. Monet kiropraktikot ovatkin huomanneet, ettei kaikki ole ollut kohdallaan Palmerin opeissa. Esim. kiropraktikko David Seaman on todennut, että jokaisella kiropraktikolla on oma käsitys siitä mitä subluksaatiot ovat ja miten asentoja korjataan. 60-luvulla kiropraktikko Samuel Homola kirjoitti kirjan jossa suositeltiin selkäkipuihin keskittyvää kiropraktiikkaa ja jättämään kiropraktiikan dogmaattisuus pois.

Vastineessaan Brown sanoo, että kiropraktiikan vaarallisuus on liioiteltua. Halvauksen ja niskojen niksauttelun välinen yhteys on todettu yhdessä tutkimuksessa olemattomaksi. Toisessa tutkimuksessa yhteys oli samaa todennäköisyyttä kuin tavallisen lääkärikäynnin ja halvauksen yhteys. Toisaalta taas on mitattu, että kiropraktiikkakäynnit nostavat halvauksen todennäköisyyden viisinkertaiseksi. Eli kiropraktiikan turvallisuus on vielä vähintään ristiriitainen.

Kun kriitikot tivaavat tieteellistä näyttöä kiropraktikoilta, niin Brown vastaa ovelasti:

Ernst and others claim that chiropractic lacks evidence, pointing to a paucity of randomised controlled trials. This overlooks the fact that many accepted medical interventions have little or no research evidence to support them.


Vastineessa ei mainita sanallakaan mitä tieteellistä näyttöä olisi kiropraktiikan toimimisesta koliikin, korvatulehdusten, unihäiriöiden ja astman parantamisessa. Siis juuri niissä asioissa joista Simon Singh on haastettu oikeuteen. Juuri ne asiat joille BCA:n mukaan löytyy tieteellistä näyttöä. Ehkä tutkimukset ovat olemassa, mutta BCA:n lakimiehet haluavat säästää ne oikeuteen asti.

10.6.09

Kiropraktikot kiipelissä

Oijoi. En olisi arvannut, että altistun tänään näin mahtavalle uutiselle.

Maanantaina bloggasin siitä kuinka brittiläinen kiropraktiikkaliitto on rutistanut Simon Singhin kovaan kouraan. Lopussa mainitsin melkein vain olan kohautuksella, että brittiläiset skeptikot ja tiedemiehet ovat tehneet systemaattisia valituksia valvovalle viranomaiselle kiropraktikoiden huuhaa-väittämistä.

Valitukset ovat alkaneet vaikuttamaan.

Eräs kiropraktikoiden liitto, McTimoney Chiropractic Association(klikkaa ja tarkasta ennen kuin luet lisää), on lähettänyt maanantaina kiireisen sähköpostin kaikille jäsenilleen. Luettuasi sen ymmärrät miksi järjestön (joka lyhennetään MCA) kotisivut ovat noin minimalistiset.

Subject: FURTHER URGENT ACTION REQUIRED!

Dear Member

If you are reading this, we assume you have also read the urgent email we sent you last Friday. If you did not read it, READ IT VERY CAREFULLY NOW and - this is most important – ACT ON IT. This is not scaremongering. We judge this to be a real threat to you and your practice.

Because of what we consider to be a witch hunt against chiropractors, we are now issuing the following advice:

The target of the campaigners is now any claims for treatment that cannot be substantiated with chiropractic research. The safest thing for everyone to do is as follows.

1. If you have a website, take it down NOW.

When you have done that, please let us know preferably by email or by phone. This will save our valuable time chasing you to see whether it has been done.

1. REMOVE all the blue MCA patient information leaflets, or any patient information leaflets of your own that state you treat whiplash, colic or other childhood problems in your clinic or at any other site where they might be displayed with your contact details on them. DO NOT USE them until further notice. The MCA are working on an interim replacement leaflet which will be sent to you shortly.

1. If you have not done so already, enter your name followed by the word ‘chiropractor’ into a search engine such as Google (e.g. Joe Bloggs chiropractor) and you will be able to ascertain what information about you is in the public domain e.g. where you might be listed using the Doctor title or where you might be linked with a website which might implicate you. We have found that even if you do not have a website yourself you may still have been linked inadvertently to a website listing you or your services.

CHECK ALL ENTRIES CAREFULLY AND IF IN DOUBT, CONTACT THE RELEVANT PROVIDER TO REMOVE YOUR INFORMATION.

CHECK OUR PREVIOUS EMAILS FOR SPECIFIC ADVICE AND KEY WORDS TO AVOID.

KEEP A LOG OF YOUR ACTIONS.

1. If you use business cards or other stationery using the ‘doctor’ title and it does not clearly state that you are a doctor of chiropractic or that you are not a registered medical practitioner, STOP USING THEM immediately.

5. Be wary of ‘mystery shopper’ phone calls and ‘drop ins’ to your practice, especially if they start asking about your care of children, or whiplash, or your evidence base for practice.

IF YOU DO NOT FOLLOW THIS ADVICE, YOU MAY BE AT RISK FROM PROSECUTION.

IF YOU DO NOT FOLLOW THIS ADVICE, THE MCA MAY NOT BE ABLE TO ASSIST YOU WITH ANY PROCEEDINGS.

Although this advice may seem extreme or alarmist, its purpose is to protect you. The campaigners have a target of making a complaint against every chiropractor in the UK who they perceive to be in breach of the GCC’s CoP, the Advertising Standards Code and/or Trading Standards. We have discovered that complaints against more than 500 individual chiropractors have been sent to the GCC in the last 24 hours.

Whatever you do, do not ignore this email and make yourself one of the victims. Some of our members have not followed our earlier advice and now have complaints made against them. We do not want that to happen to you.

Even if you do not have a website, you are still at risk. Our latest information suggests that this group are now going through Yellow Pages entries. Be in no doubt, their intention is to scrutinise every single chiropractor in the UK.

The MCA Executive has worked tirelessly over the last week keeping abreast of development and contacting at risk members. We have decided that this is our best course of action to protect you and the Association at this time of heightened tension. This advice is given to you solely to protect you from what we believe is a concerted campaign, and does not imply any wrongdoing on your part or the part of the Association. We believe that our best course of action is simply to withdraw from the battleground until this latest wave of targeting is over.

Finally, we strongly suggest you do NOT discuss this with others, especially patients, Firstly it would not be ethical to burden patients with this, though if they ask we hope you now have information with which you can respond.

Most importantly, this email and all correspondence from the MCA is confidential advice to MCA members alone, and should not be shared with anyone else.

Please be aware that the office phone lines are likely to be busy, so, if you need our help, please send an email to the office and we will get back to you as soon as we can.

Yours,

Berni Martin

MCA Chair.

Best wishes,

Nicki



Kerrassaan outoa. Miksi kiropraktikoiden täytyisi poistaa kaikki maininnat kiropraktiikan parantavasta voimasta? Skeptikot ovat vain pyytämässä, että kiropraktikot esittävät tukevaa todistusaineistoa väittämilleen. Sähköpostisssa sitä kutsutaan "noitavainoksi." Miksi liitto määrää vasta nyt, että kiropraktikot poistavat "tohtori" nimikkeet käyntikorteistaan jos niihin ei ole oikeutta?

Laitan vielä uudelleen hauskimman kohdan:

5. Be wary of ‘mystery shopper’ phone calls and ‘drop ins’ to your practice, especially if they start asking about your care of children, or whiplash, or your evidence base for practice.


Minä olen itse tehnyt tuollaista. Olen soittanut korvakynttilähoitoa myyvälle naiselle ja vieraillut homeopatiapuodissa ihan vain kyselemässä hoidoista ja niiden tehosta. Kiropraktikoiden pitää siis olla varovaisia sellaisten ihmisten äärellä, jotka tiedustelevat jotain hoidosta. Skeptikot ovat todella vaarallisia!


Kuvassa: skeptikko vierailee kiropraktikon luona

Vuorokauden aikana yli 500 kiropraktikkoa on joutunut valituksen kohteeksi. Valituksilla on todennäköisesti seuraamuksia, sillä aikaisemmin valvontaa hoitava Advertising Standards Agency on määrännyt kiropraktikoita siistimään mainoksiaan. Jos kiropraktikko on väittänyt, että kiropraktiikalla voi auttaa mm. koliikin, immuunijärjestelmän, migreenin, oppimisvaikeuksien tai ruuansulatushäiriöiden kanssa, niin ASA on napauttanut kiropraktikkoa sormille. Ei syyttä, sillä Britanniassa on asetettu selvät ohjeet sille mitä kiropraktikko saa mainostaa.

Chiropractic is a complementary medicine healthcare profession that focuses on diagnosis, treatment and prevention of mechanical disorders of the musculoskeletal system, with special emphasis on the spine. It emphasises manual therapy including spinal manipulation and other joint and soft-tissue manipulation, and includes exercises, and health and lifestyle counselling.

Like Osteopaths, Chiropractors are regulated by statute and may refer to serious medical conditions if they hold convincing evidence of the efficacy of their treatments. To date, the only serious medical condition to which CAP and the ASA accept chiropractors may refer is migraine (not headaches). But CAP has accepted in the past that chiropractors may claim to help: aches and pains, arthritic pain, backache, back pain, circulatory problems, cramp, digestion problems, joint pains, lumbago, muscle spasms, neuralgia, fibromyalgia, inability to relax, rheumatic pain, rheumatism, minor sports injuries and tension (see General List in the Help Note on Health, Beauty and Slimming Marketing Communications that Refers to Medical Conditions). Practitioners claiming to treat such conditions would be expected to hold evidence.

Some practitioners believe chiropractic helps the short-term treatment of acute low-back pain (not sciatica) and headaches. To date, we have not seen evidence that the therapy can help but the evidence we have seen so far on its efficacy is scant and our position could change.

Chiropractors should not mislead on their status or training. Only chiropractic practitioners registered with the General Chiropractic Council (GCC) may call themselves Chiropractors. Other therapists wanting to claim to offer chiropractic techniques must hold suitable, relevant qualifications to undertake such therapy and robust substantiation for the efficacy of claims for that therapy.


Nyt kiropraktikoiden täytyy kaivaa jostain esiin tieteellistä näyttöä. On sääli että vapaa-aikanaan hääräävät nettisurffailijat joutuvat hoitamaan valvontaa hoitavan järjestön hommat.

Britannian kiropraktiikkaliitto sai tarjouksen Guardian-lehdeltä ennen oikeuteen menoa. Guardian olisi painanut 500-sanaisen vastineen BCA:lta. Näin olisi voitu oikoa se lukijoille annettu väärinkäsitys, että kiropraktikoille ei olisi tieteellistä evidenssiä. BCA kieltäytyi tarjouksesta. Sinällään outo päätös, sillä BCA oli valittanut Singhin vahingoittaneen heidän mainetta Guardianin sivuilla. Juuri lehden lukijat olivat altistuneet tälle "loukkaukselle."

8.6.09

Simon Singh vs Kiropraktiikka

Tieteestä kiinnostunut kirjailija Simon Singh joutui pulaan viime vuonna. Hän erehtyi kommentoimaan Guardian-lehdessä Britannian kiropraktiikkaliittoa. Kiropraktikoiden suureksi kauhuksi Singh kirjoitti näin:

“the British Chiropractic Association claims that their members can help treat children with colic, sleeping and feeding problems, frequent ear infections, asthma and prolonged crying, even though there is not a jot of evidence. This organisation is the respectable face of the chiropractic profession and yet it happily promotes bogus treatments.”


BCA pyysi välittömästi Singhiä perumaan kirjoittamansa. Tekstin väittämät olivat haitallisia, loukkaavia ja faktuaalisesti väärin, kuten BCA totesi lehdistötiedotteessa. Singh kieltäytyi perumasta sanojaan. BCA haastoi hänet herjauksesta. Alustavasti oikeus on BCA:n puolella. Tuomari David Eady totesi, että Singh syyllistyi herjaukseen käyttäessään "bogus" sanaa. Sir Eadyn mielestä "bogus" sana itsessään tarkoittaa, että mukana on tietoista vilunkia. Tämä vihjaisi, että BCA toimii tietoisesti epärehellisesti antaessaan hoitoa mainittuihin tauteihin ja oireisiin. Singh on erimieltä; "Vaihtoehtoterapeutit jotka tarjoavat hoitoja ilman tukevaa, järkevää näyttöä, ovat harhaisia eivätkä tarkoituksella epärehellisiä." Singh oli myös alunperin määritellyt mitä hän tarkoittaa sanalla alkuperäisessä Guardian-lehden artikkelissa.

I can confidently label these treatments as bogus because I have co-authored a book about alternative medicine with the world's first professor of complementary medicine, Edzard Ernst. He learned chiropractic techniques himself and used them as a doctor. This is when he began to see the need for some critical evaluation. Among other projects, he examined the evidence from 70 trials exploring the benefits of chiropractic therapy in conditions unrelated to the back. He found no evidence to suggest that chiropractors could treat any such conditions.


Selitys ei vakuuttanut tuomaria. Itse asiassa ei edes ole varmaa onko tuomari lukenut kyseistä Guardian-artikkelia kokonaisuudessaan. Singhin vaihtoehdot olivat joko valittaa päätöksestä ja päätyä mahdollisesti entistä rankempien kulujen maksajaksi. Tai sitten hyväksyä päätös ja sopia BCA:n kassa, sillä siinä tapauksessa Guardian-lehti oli lupautunut maksamaan kaikki kulut Singhin puolesta.

Simon Singh todisti omaavansa munaa. Hän valittaa päätöksestä, joten asia ei ole vielä puitu loppuun. Vaakalaudalla on niin sananvapaus kuin se miten vaihtoehtohoitoja vai edes kritisoida tieteelliseltä kantilta Britanniassa.

BTW, BCA:n sivuilla on osio nimeltään "Facts and Figures", mutta siellä on kovin rajoitettu määrä tietoa. Onneksi sivustolla on Reseach-osio, mutta sinne listatut tutkimukset keskittyvät selkäkipuihin. Simon Singh kirjoitti astmasta, korvatulehduksista ja koliikista. Jos näihin liittyvää kiropraktiikkatutkimusta on olemassa, niin varmasti BCA on laittanut ne näkyvästi esille oikeudenkäyntiin liittyviin dokumentteihin. Jatkan etsimistä.

Singhin kannalta asia on erittäin vaikea, sillä Englannin oikeudessa herjaus on kuuluisan rajoittava syyte. Todistustaakka on käännetty. Puolustus joutuu koville. Herjaussyytteen nostanut voi vain istua oikeudessa, kun väitetyn herjauksen esittänyt joutuu perustelemaan miksi ei ole herjannut, vaan todennut faktan. Eli hän joutuu perustelemaan miksi nuo kiropraktiikkaan liittyvät väittämät eivät ole tieteellisesti totta. Plus psykologiset analyysit syyttäjän mahdollisista motiiveista. Oikeudenkäynnistä tulee pakostakin pitkä, joka taas tarkoittaa pitkää laskua. Toistaiseksi oikeudenkäyntikuluja on kertynyt 100´000 puntaa.

Tuomarin bogus-määritelmän takia Singh joutuu perustelemaan oikeudessa, että BCA on tietoisesti epärehellinen mainostaessaan kiropraktiikkaa mainittuihin oireisiin. Vaikka Singh ei alunperin edes ollut sitä mieltä. Käytännössä voitto on mahdoton temppu jopa Matlockille.

Tänä vuonna selviää kuinka englanninkieliset kolumnistit ja bloggarit voivat kirjoittaa vaihtoehtohoidoista.

Kiropraktikoiden kannalta asiasta noussut melu on täydellinen pr-katastrofi. Lehtien otsikoissa "kiropraktikot hiljentävät kriitikot" ja muuta vähemmän mairittelevaa. Tiedemiehet ja skeptikot selaavat läpi kaikki kiropraktikoiden mainokset, esitteet ja verkkosivut. Britanniassa kiropraktikot ovat kirjoilla General Chiropractic Councilin rekisterissä. Rekisteri on tuonut heille auktoriteettiä, sillä heidät nähdään osana virallista terveydenhuoltoa. Vihdoinkin sitä voidaan käyttää myös vastuun kantamiseen. Kun mainoksista tai sivuilta löytyy pseudotieteellinen väittämä, niin siitä laitetaan valitus mainontaa valvovalle järjestölle (Advertising Standards Authority) sekä kiropraktikoiden liitolle. Valituksia on tehty jo satoja. General Chiropractic Council on velvollinen tarkistamaan kaikki valitukset. Toistaiseksi yksi kiropraktikko on määrätty unohtamaan "tohtori" nimikkeensä ja lopettamaan vauvojen koliikkihoidot.

Tiedeyhteisö ei anna anteeksi.
Tiedeyhteisö ei unohda.

7.6.09

Kiropraktiikan haitat

Kiropraktiikkaa mainostetaan luonnollisella terveydenhuollolla.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kiropraktiikka on tehokkaampaa ja turvallisempaa kuin kiropraktisen hoidon sijasta usein käytetyt tulehduskipulääkkeet. Kiropraktikot ovat toistuvasti menestyneet hyvin myös potilastyytyväisyystutkimuksissa.

Kiropraktikon suorittamana hoito on kivutonta ja sopii kaikenikäisille.

Nykyaikainen kiropraktiikka pohjautuu laajaan perustieteelliseen ja kliiniseen tutkimustyöhön. Sen harjoittajat ovat oman erikoisalansa huippuammattilaisia.


Kiropraktiikan myyntivalttina pidetään tietenkin myös turvallisuutta:

Onko kiropraktiikka turvallista?
Ehdottomasti. Kiropraktiikka on täysin turvallista. Tämä johtuu konservatiivisesta ja luonnollisesta lähestymistavasta, jossa vältetään lääkkeitä ja kirurgisia toimenpiteitä. Osoitus turvallisuudesta on kiropraktikoiden maksamat vakuutusmaksut. Ne ovat murto-osa esim. lääkäreiden vastaavista vakuutuksista.


Myös kiropraktiikka - kuten niin moni täydentävä hoitomuoto - perustuu kehon oman parannuskyvyn tehostamiseen:


Auttaako kiropraktiikka kaikkiin terveysongelmiin?
Ei. Totuus on, että kiropraktikko ei hoida itse oiretta, vaan poistaa hermostollisia häiriöitä, jotta keho voi parantaa itse itsensä. Tästä syystä on havaittu, että hermoston paremmasta toiminnasta on hyötyä monenlaisissa terveydellisissä ongelmissa. Kiropraktiikka ei siis rajoitu pelkästään selkäkivun lievittämiseen.


Keho saadaan kuntoon korjaamalla subluksaatiot, joiden lääketieteellinen havaitsemisen kanssa on vähän niin ja näin. Subluksaatio tarkoittaa nivelen muuttunutta rakennetta. Tämän takia hermoradassa on häiriöitä. Kiropraktiikan hoito on adjustaatiota, manipulaatiota. Kun nivelet poksahtavat paikallaan, palaa samalla hermojen toiminta. Ja sen myötä kokonaisuus alkaa taas toimimaan. Adjustoimalla nostetaan toimintakykyä ja hyvinvointia parhaalle mahdolliselle tasolle. Kiropraktiikkaa annetaan lapsille ja vanhuksille. Onhan se täysin turvallista.

Paitsi silloin kun sillä on haittavaikutuksia.

Enimmäkseen kiropraktikot rajoittavat hoitomahdolllisuudet vain selkäkivun poistamiseen tai helpottamiseen. Mutta vuonna 2004 brittiläinen tutkimus selvitti mitä kaikkea muuta löytyy listalta. Melkein puolet kiropraktikoista väitti, että astma, ruoansulatushäiriöt, koliikki, kuukautiskivut, urheiluvammat ja migreeni lähtevät niveliä manipuloimalla. Astman kohdalla on tehty vertailuja kiropraktiikan ja simuloidun kiropraktiikan välillä. Tulos: kiropraktiikasta ei ollut havaittavaa hyötyä.

Mitä tiukempi kontrolli sitä pienempi hyöty kiropraktiikasta on saatu. Kiropraktiikan tutkiminen on yllättävän vähäistä ottaen huomioon sen levinneisyyden. Tutkimuksia tehdään Yhdysvaltojen ulkopuolella, vaikka kiropraktiikka keksittiin yhdysvaltalaisen magneeteilla parantaneen miehen toimesta vuonna 1895.

Tunnetuimmat haittavaikukset sijoittuvat niskaan. Niskan vääntely voi aiheuttaa halvaantumista tai verisuonten repeämistä. Harvoin jopa mietoa kuolemista. Naiset ovat alttiimpia haittavaikutuksille.

Melko tuore analyysi erilaisista tutkimuksista on tuonut samanlaista tietoa kuin edelliset analyysit. Tällä kertaa laittettiin enemmän painoarvoa kiropraktiikan turvallisuudelle. Löydettiin vain yksi sokkokoe(random-controlled trial), jossa päädyttiin kiropraktiikan kannalta epäedulliseen johtopäätökseen:

Given the possible higher risk of adverse reactions and lack of demonstrated effectiveness of manipulation over mobilization, chiropractors should consider a conservative approach for applying manipulation to their patients, especially those with severe neck pain.


Kun kyselylomakkeet ovat kiropraktioiden täyttämiä, niin sivuoireita raportoidaan vähemmän. Kun potilaat täyttävät lomakkeet, niin sivuoireita raportoidaan enemmän.

Kun niskan vääntely on aiheuttanut pahoinvointia, niin sen voi selittää "myrkkyjen poistumiselle." Huom. vain huuhaa-maailmaan uppoutuneet kiropraktikot käyttävät tuota selitystä. Kun vääntelyn jälkeen kokee vielä kipua, niin se on paranemisprosessin alkua. Kiropraktiikassa ilmiöstä käytetään termiä "retracing." Paras puolustus on se ettei anna kiropraktikon koskea potilasta hartioita korkeammalta. Kiropraktiikan haittavaikutusten laajuus ei ole tarkassa tiedossa, sillä manipulaatioiden seuraamuksia ei ole seurattu. Seuraamuksille ei ole omaa seurantajärjestelmää, eli komplikaatioista ei raportoida.

Tietenkin voidaan vertailla tulehduskipulääkkeitä kiropraktiikkaan. Tulehduskipulääkkeet aiheuttavat vuosittain paljon enemmän haittavaikutuksia. Mutta ratkaiseva ero on siinä, että tulehduskipulääkkeiden toimimiselle on vahvaa tieteellistä näyttöä.

Mutta kaiken kaikkiaan kiropraktiikka on turvallista. Kunhan muistetaan pysyä erossa niskasta. Ja liikuntaa pidetään tärkeämpänä kuin manipulaatiota.