Showing posts with label MH17. Show all posts
Showing posts with label MH17. Show all posts

19.7.25

MH17: BUK-salaliittoteorioiden viimeinen lerpahdus

 11 vuotta sitten venäläinen BUK-ilmatorjuntaohjus tuhosi Malaysia Airlinesin lento 17 matkustajakoneen Ukrainan taivaalla. Muistelin tapahtumaa myös viime vuonna. Sen jälkeen on tapahtunut jänniä käänteitä tuhon tutkinnassa. YK:n ilmailujärjestö ICAO kävi läpi turman todisteet. ICAO totesi Venäjän olevan vastuussa 298 ihmisen kuolemaan. Tuota ennen olemme saaneet nauttia Kansainvälisen rikostutkinnan (JIT) päätöksestä ja tutkinnasta. Todisteiden perusteella syyllisiä ovat venäläiset Igor Girkin (Strelkov), Sergei Dubinski ja Oleg Pulatov sekä ukrainalainen Leonid Hartshenko. Eläköön he elämänsä jäljellä olevat päivät häpeässä. Kuolkoon tyhjinä. (Expanse viittaus!)

 Yritin selata läpi netistä miten tänä vuonna Venäjää puolustelevat tahot yrittävät viedä huomioita pois MH17 tuhon syyllisistä. Pienenä iloisena yllätyksenä pääsin toteamaan, että näkyvimmät äänipäät eivät enää vaivaudu vetoamaan tuntemattomaan ukrainalaiseen torjuntahävittäjään tai matkustajakoneeseen pakattuihin piilotettuihin räjähteisiin. Kukaan järkevältä pintapuolisesti vaikuttava kommentaattori ei enää viitannut edellämainittuihin salaliittoteorioihin. Niille ei koskaan kertynyt todisteita, joten argumentit jätettiin keräämään pölyä. Torjuntahävittäjän ohjukset eivät ole tarpeeksi tehokkaita aiheuttamaan sellaisia jälkiä joita lentokoneen jäänteistä löytyi. Lentokoneen sisällä tapahtunut räjähdys ei olisi tehnyt sellaista jälkeä, jota raunioista löytyi. Kaikkein eniten argumenttien katoamiseen taisi vaikuttaa se, että ne olivat niin helposti todistettavissa venäläisten tekemiksi väärennöksiksi. Jos näet jonkun vielä viljelevän tuollaisia väitteitä, niin huomauta heille etteivät he koskaan ikinä missään kykene esittämään väitteilleen todisteita. Lakimieheni suosituksen takia joudun jättämään väliin sen kehoituksen, jota oikeasti haluaisin sinun tekevän tuollaisille väitteiden levittäjille.

Sen sijaan noissa piireissä myönnetään avoimesti, että matkustajakoneen tuhosi BUK-ilmatorjuntajärjestelmän maasta-ilmaan ohjus. Se mitä he eivät millään suostu myöntämään on kuka ohjuksen ampui ja mistä se lähti kohti matkustajakonetta. Tämä on se viimeinen juoksuhauta, jossa informaatiosotaa käydään MH17 salaliittoteorioiden kohdalla. Se myös selittää miksi aiheesta ei enää tehdä aloituksia ja räyhäyskinasteluja eri palstoilla. Venäjän tuottamaa potaskaa levittävät tahot ovat oppineet edeltävinä vuosina miten helposti heidän argumenttinsa tuhoutuvat areenalla.

Venäjän virallinen tiedottaja Peskov väitti sitkeästi vielä syyskuussa 2016, ettei Itä-Ukrainassa voinut olla venäläisten käyttämiä ohjusjärjestelmiä, koska Itä-Ukrainassa ei ollut sotimassa venäläisiä joukkoja tai asejärjestelmiä. Joten Venäjää ei saanut syyttää turmasta. Peskovin omin sanoin:

"We've been ruling out the fact that any Russian weapons were shipped to Ukraine, any Russian army members, any Russian troops were inside Ukraine. And we're still ruling out that possibility."

Luonnollisesti Peskov oli täysin väärässä. Vuoden 2022 avoimen isomman invaasion jälkeen useampi venäläinen taho on myöntänyt, että he olivat sotimassa Ukrainassa 2014 lähtien. Kuten silloiset valokuvat ja videot olivat jo todistaneet. Myös valokuvat ja videot Venäjältä Ukrainaan tuoduista BUK-ohjusjärjestelmistä olivat yleisesti tiedossa, joten oli käytännössä turhaa enää teeskennellä, ettei niitä oltu tuotu Itä-Ukrainaan Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatista. Bellingcatin ansiosta tietoisuus nimenomaan lento 17 turman laukaisseesta Venäjältä tuodusta ja Venäjälle palanneesta BUK-ohjusjärjestelmästä onkin niin laajalle levinnyttä.


 

MH17-denialismin viimeinen linjaus onkin väittää, että lentokoneen tuhonnut ohjus laukaistiin jostain muualta kuin mistä valokuva- ja silminnäkijätodisteet sen osoittivat laukaistun. He vastentahtoisesti myöntävät, että BUK-ohjuksia oli kyllä tuotu Venäjältä Ukrainaan. Mutta denialistit väittävät lento 17 tuhonneen BUK-ohjuksen tulleen ukrainalaisten hallitsemalta alueelta, joten tuhosta ei sovi syyttää venäläisiä.

BUK-ohjuksia valmistavan Almaz-Antey firman esitelmä lokakuussa 2015 lento 17 tuhosta sisälsi paljon väitteitä, joihin vielä jaksetaan vedota. Esitelmä kestää yli tunnin ja katseltavissa täällä. Perusidea on helppo selittää. Almaz-Antey väittää, ettei koneen tuhonnut ohjus voinut tulla siitä kulmasta josta turmatutkinta, Belgian kuninkaallinen sotilasakatemia ja Netherlands Aerospace Centre saivat laskelmistaan ohjuksen lentoradaksi. Almaz-Anteyn mukaan ohjuksen lentoradan alkupiste olikin jossain Zaroshchensken eteläpuolella. Eikä Pervomaiskyin pelloilta, kuten todisteet näyttivät osoittavan. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Almaz-Anteyn esitelmään vetoavilla onkin yksi harmillisen sitkeä este tiellään. Zaroshchensken alueelta ei löytynyt jälkiä BUK-ilmatorjuntalavetin liikkeistä. Ei telaketjujen jälkiä maasta. Ei ohjuksen laukaisun polttamaa maata. Eikä sieltä taltioitu ohjuksen jättämää vanaa. Mutta kaikki tällaiset todisteet löytyivät Pervomaiskyin alueelta, joka ei tuolloin ollut ukrainalaisten hallitsemaa aluetta. Venäläisillä oli kädessään teoreettinen vastalause, mutta se ei sopinut tuon päivän havaintoihin. Siksi harva MH17-denialisti näyttää soveltavan Almaz-Anteyn esitelmää vastalauseissaan. Pienenä puutteena venäläisten kannalta oli myös se, että Zaroshchensken alue ei ollut turmapäivänä ukrainalaisten hallitsema. Separatistien välisissä siepatuissa puheluissa he puhuivat alueesta heidän alueenaan.

Almaz-Anteyn sanomaa heikensi huomattavasti myös heidän väitteidensä paikkansapitämättömyys, kun he väittivät lento 17 jäämistä löydettyjen ohjuksen sarjanumeroiden perusteella, ettei Venäjällä voinut olla niin vanhaa ohjusta. Venäjän armeija ei kuulemma enää tuolloin käyttänyt ohjuksen vanhempaa versiota. Jolloin Almaz-Anteyn esitelmöitsijät nöyryytettiin ripeästi valokuvilla, joissa Venäjän BUK-ohjusjärjestelmissä oli kuin olikin kiinni ohjuksen vanhempaa versiota. Vanhan 9M38M1 ja uuden 9M317 BUK-ohjuksen vakaimet ovat selkeästi erikokoisia, joten tunnistaminen on helppoa.

Lisäksi Venäjän puolustusministeriö sortui jälleen räikeään väärennökseen. Venäjän into syyttää Ukrainaa aiheutti huolimattomuutta, kun puolustusministeriö lähetti JIT-tutkinnalle todisteeksi satelliittikuvia Ukrainan armeijan A-1428 yksikön tukikohdasta lähellä Zaroshchensken kylää. Juuri se alue josta Almaz-Antey väitti ohjuksen lähteneen kohti matkustajakonetta!

Heinäkuun 14. päivä otetussa satelliittikuvassa ukrainalaiset BUK-lavetit ovat vielä A-1428 tukikohdan pihalla. Mutta heinäkuun 17. päivä otetussa satelliikuvassa BUK-lavetti on poistunut pihalta juuri silloin, kun lento 17 ammuttiin alas! 18. heinäkuuta päivätty satelliittikuva pellolta Zaroshchensken alueelta näyttää selkeästi, että siellä on pari armeijan ajoneuvoa päivystämässä. Ohjuksen laukaisupaikka kuvattiin!

 UKRAINAN ARMEIJA JÄI KIINNI RYSÄN PÄÄLTÄ!


 Tarvitsen pienen huikan "ruunan kusta" jatkaakseni tätä.

Venäjän puolustusministeriön harmiksi nettiväki osasi heti ihmetellä mistä he olivat saaneet 17. ja 18. heinäkuuta otetut satelliittikuvat. Nimittäin tuona päivänä ja vielä parina sen jälkeen Itä-Ukrainassa oli niin paksu pilvipeite, ettei satelliittikuvia oltu otettu. Vasta 21. heinäkuuta oli mahdollista tarkastella satelliittikuvia.  Pilviongelma sai väen heti etsimään vikoja Venäjän antamista satelliittikuvista. Eikä kukaan yllättynyt, kun selvisi "17. heinäkuuta" päiväyksellä merkatun kuvan olevan huomattavasti vanhempi kuva. Bellingcatin työllä selvisi, että A-1428 tukikohdan maasto oli siinä selkeästi erilainen verrattuna 14. heinäkuuta otettuun satelliittikuvaan. Lisäksi Venäjä ei lähettänyt JIT-tutkinnalle alkuperäistä korkean resoluution tiedostoa kuvista, vaan pienemmän resoluution Adobella käsitellyn kopion. Ehkä vain harmillinen vahinko sattunut kuvat lähettäneelle virkailijalle?

JIT pyysi myös Bellingcatista täysin riippumattomasti Euroopan avaruusjärjestö ESA:a vertailemaan parhaimmilla mahdollisilla ja luotettavasti ajoitetuilla satelliittikuvilla venäläisten esittelemät alueet noilta päiviltä.

The investigation team asked the European Space Agency (ESA) to investigate satellite images of these locations. The results were added to the case file. ESA supplied a satellite photo taken on 17 July 2014 of the base northwest of Donetsk. This photo does not match the one provided by the Russians. The difference between the two photos is clear: the Buk TELAR which the Russian Federation claims is missing from the photo of 17 July 2014 is still in the same place on ESA’s satellite photo.

Follow-up investigation confirmed that this is not due to a difference in the time when the photos were taken. The photos from the Russian Federation plainly differ from other satellite images from July 2014. The research collective Bellingcat conducted its own analysis of this. The investigation team was made aware of this analysis and subsequently examined the satellite photos in the light of its own source material. The conclusion of that analysis is that the photos could not have been taken on the dates mentioned at the Russian press conference. The Russian photos show, for example, trees and bushes around the base which, as can be seen in other satellite photos, were removed prior to 2 July 2014.

JIT-tutkijat selvittivät paikallisia haastattelemalla myös, että Venäjän mainitsema ukrainalainen tukikohta ei enää edes ollut ukrainalaisten hallinnassa heinäkuun puolestavälistä lähtien 2014. Tukikohdassa oli kyllä BUK-ohjusjärjestelmiä kaksi kappaletta, kuten Venäjän puolustusministeriö oli väittänyt olevan 14. heinäkuuta olevassa kuvassa. Mutta ne olivat ruostuneita ja hylättyjä. JIT-raportti sisältää näistä hylätyistä BUK:eista kivoja lähikuvia.

JIT-raportissa kerrotaan myös miten Venäjän puolustusministeriö lopulta vuosien jälkeen reagoi, kun se oli jäänyt kiinni vilpistä.

Since 15 October 2015 we had therefore repeatedly asked the Russian authorities to provide the underlying image files for the satellite photos shown by the Ministry of Defence on 21 July 2014. These would allow experts to further investigate the date and content of the photos. For years these repeated requests remained unanswered. One week before the opening of the trial in March 2020 we received a reply. According to the Russian authorities, the satellite photos of the area south of Zaroshchenske were not retained because on the satellite image of 17 July 2014 there was up to 90% cloud cover and on the image of 18 July 2014 more than 90% cloud cover. The Russian authorities stated that satellite images are not retained if there is more than 60% cloud cover. They did not comment on the photos shown of the base in Donetsk. 

Oho! Myönsivät, ettei heillä edes voinut olla satelliittikuvia noilta mainitsemiltaan päiviltä ja sitten teeskentelevät, etteivät tehneet mitään väärää esittäessään sellaisia tekaistuja satelliittikuvia.

 

 

Rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu.

 No, rapatessa roiskuu, jne. Ehkä Venäjän puolustusministeriössä oli vaan jekkuileva tunnelma noina päivinä.

Joten mistä se BUK-ohjus sitten oikeasti laukaistiin ja millä perusteella tiedämme sen alueen sijainnin? 

Ukraine@War blogi, nykyään tunnetaan nimellä Putin@War, osasi geopaikantaa yhdestä valokuvasta näkyneen BUK-ohjuksen jättämän vanan. Ohjusvana oli jossain Snizhne kylän eteläpuolella. Hän laski arvion linjasta, jonka varrella ohjusvanan alkupisteen oli oltava. Kuinkas sattuikaan! 21. heinäkuuta 2014 otetussa satelliittikuvassa kyseisellä linjalla olevan pellon kohdalla on nähtävissä tulipalon jäljet. Paikalle saapunut toimittaja Roland Oliphant otti kuvia lähempää. Ohjuslaukaisun sytyttämä maasto oli juuri sillä linjalla, jonka Ukraine@War oli laskenut geopaikannuksellaan.


Venäläisen BUK-ohjusjärjestelmän reissu tuon kylän lähelle oli havaittu avoimista lähteistä. Samalla tavalla oli jäljitettävissä saman BUK:in paluureissu Venäjälle.

Malaysia Airlinesin lento 17 tuhoutumisen hetkellä 17. heinäkuuta 2014 alueella ja BUK-ohjuksen kantomatkan sisällä oli vain Venäjältä tuotu BUK. 

19.7.24

Kymmenen vuotta myöhemmin: MH17

 Malaysia Airlinesin lento MH17 turmasta on vierähtänyt kymmenen vuotta. Matkustajakone nousi Amsterdamista 17. heinäkuuta 2014. Reittilento ammuttiin alas Donetskin kohdalla Ukrainassa. 283 matkustajaa ja 15 miehistön jäsentä kuolivat. 

Venäjän aseistamat separatistit kerkisivät kehumaan, että ampuivat alas Ukrainan Antonov-koneen. Lentokoneen raunioille saapuneet separatistit huomasivat pian koneen olleen matkustajakone.


 

Nämä ovat faktoja. Jos seurasit turman uutisiointia ja kommentointia, niin varmasti näit... ja näet vieläkin, syytöksiä Ukrainan armeijaa kohtaan MH17 lennon alas ampumisesta. Onneksi olkoon. Olet törmännyt idiootteihin. Hyödyllisiin tai toisenlaisiin. Vartiopaikalla-blogi kirjoitti kertauksena kotimaisista MH17-propagandakampanjan osallistujista. Hyvää tekstiä josta on hauska bongata tuttuja nimiä.

MH17 turmaan liittyvä misinformaatiokampanja oli valtava ja pitkäkestoinen. Tuon taipaleen aikana jaksoin käydä läpi vain murto-osan kaikesta esitetystä huuhaasta. EU vs Disinfo sivusto julkaisi äskettäin lyhyen yhteenvedon Venäjän yrityksistä hämmentää aiheeseen liittyvää keskustelua.

MH17 lentoon liittyviä kompasteluja ei tehty pelkästään tavallisen nettikansan parissa. Jopa se kuuluisa "valtamedia" meni mokaamaan, kun BBC:n dokumenttisarja kertoi MH17 turmasta vuonna 2016. Täällä Suomessa Iltalehti meni aluksi väittämään, että BBC muka väitti Ukrainalaisen hävittäjän ampuneen alas matkustajakoneen. Oikeasti BBC:n ohjelmassa käsiteltiin salaliittoteoriaa tuollaisesta väitteestä ja todettiin se potaskaksi.

Pian alkoi ilmestyä tekaistuja kuvia ja muita väärennöksiä, joilla pyrittiin vierittämään syyllisyyttä Venäjän BUK-ohjuksen harteilta Ukrainan puolelle. Yksi tällaisista väärennöksistä oli hassun hauska satelliittikuva. Kuvaa leviteltiin mm. Janus Putkosen kaltaisen Putin-fanin suunnalta.

Tekaistiinpa myös useita videoita, joissa käytettiin Flaming Cliffs 2 videopelistä napattuja kohtauksia todisteina Ukrainan syyllisyydestä. Pelistä tehtailtiin todisteita satelliittikuvista, joissa näkyi Ukrainan oma BUK-ilmatorjuntajärjestelmä. Kymmenen vuotta myöhemmin olen iloinen huomatessani, että väärennösvideoita levittävät kanavat on poistettu netistä. Väärennökset olivat niin tökerön huonosti tehtyjä.


 Jokainen voi tekaista omat satelliittikuvansa kunhan löytää oikean pelin

 

Korkea-arvoisin MH17-potaskan levittäjä oli Venäjän puolustusministeriö. Ministeriön tiedotustilaisuudessa väitettiin tutkatietojen perusteella, että alueella oli Ukrainan Suhoi Su-25 hävittäjä. Jostain hämmentävästä syytä johtuen kyseinen "Su-25" käyttäytyi tutkassa aivan kuin putoava romu. 

Kun yritykset syyttää ukrainalaisia ohjuksia ja hävittäjiä epäonnistuivat jouduttiin sanomaa muuttamaan. Ehkä MH17 tuhoutuikin aivan muista syistä, mutta vielä Venäjästä riippumattomista syistä!

Lentokoneen raunioista löydetyt passit leikattuine kansineen esiteltiin todisteina lavastuksesta. Tehtiin syytöksiä matkustajakoneen sisällä räjähtäneestä pommista. Tai matkustajien olleen valmiiksi kuolleita. Tai matkustajien joukossa olleet AIDS-tutkijat olivat salamurhan kohteita. Tai oikeasti MH17 lentokone olikin vaihdettu toiseen lentokoneeseen! Tai ettei MH17 koskaan edes noussut ilmaan Amsterdamista.

Valtava läjäys keskenään ristiriitaisia väitteitä olivat esimerkki neuvostoliittolaisen informaatiovaikuttamisen suosimasta ns. firehose of falsehood taktiikasta. Totuutta yritetään peitellä sotkemalla siihen liittyvä keskustelu harhautuksilla ja turhalla älämölöllä. Onneksi nykyisessä keskustelussa kovin harva osallistuja edes tietää tai osaa toistella niitä syytöksiä joita toisteltiin Venäjän suunnalta.


Kremlin narratiivin aikajana

25.4.16

BBC ei väitä MH17 ammutun alas ukrainalaishävittäjillä

BBC:n kohtuullisen suosittu Conspiracy Files ohjelma kertoo ja kertaa suosittujen salaliittoteorioiden sisältöä. Ohjelmistossa ovat olleet prinsessa Dianan kuolemasta liikkuneet huhut, WTC-tornien romahtamisesta syntyneet epäselvyydet sekä 7/7 päivän terrori-iskujen tuottamat teorisoinnit. Uusin tuleva jakso kertoo MH17-lennon kohtalosta.

Jakson nimi kertoo mitä ohjelmassa aiotaan tarkastella: Who Shot Down MH17?

Joudumme odottamaan vielä useamman päivän ajan ensi-iltaa. Se ei kuitenkaan hillinnyt lööpistöä, joka alkoi esittämään tiettyjä väittämiä jakson sisällöstä. Täällä Suomessa pahiten itsensä nolasi ja faktat jätti tarkastamatta Iltalehti otsikolla:


BBC:n dokumentti väittää:

Ukrainalaishävittäjä ampui MH17:n alas

Malesiaan matkalla ollut matkustajakone ammuttiin alas Ukrainassa pari vuotta sitten. Nyt BBC väittää, että koneen ampui alas ukrainalainen taistelukone.


Väittääkö dokumentti noin? Olisin todella yllättänyt, sillä siinä tapauksessa Conspiracy Files poikkeaa formaatistaan. Aikaisemmin jaksoissa on kerrottu minkälaisia salaliittoteorioita kiertää eri tapahtumista. Sitten on kerrottu selityksiä salaliittoteorioissa esitetyille väitteille ja vihjailuille. Vinkki tästä löytyy ihan ohjelman nimestä: Salaliittotiedostot. 

Suosittelen katsomaan läpi vaikkapa Conspiracy Files: 7/7 jakson.



Ohjelma käsittelee salaliittoteorioita, joten tietenkin MH17-turmaan keskittyvä jakso kertoo mm. salaliittoteorian Ukrainan hävittäjäkoneista. BBC onkin joutunut oikomaan lööpistön ennakoivia virheellisiä tulkintoja Conspiracy Files ohjelmasta.

But the BBC said the documentary actually proves this theory, which has been widely rejected by experts, to be wrong. It said “misleading” media coverage had led to a distorted view of the upcoming film, which they say objectively examines all theories regarding MH17.

Ja The Guardian lehdelle BBC kommentoi kohua näin:

 However, the BBC said the views were merely some of a number of theories put forward in the documentary, which also presented evidence from experts saying that Ukrainian fighter jets could not have flown at the altitude needed to fire on MH17.

Iltalehti poimi tulkintansa tietenkin brittilehdistön huomiohakuisuudesta. Daily Mail, Sunday Express
 ja muut vastaavat fish&chips kääreet kertoivat ohjelman väittävän hävittäjäkoneen ampuneen alas matkustajakoneen. Luonnollisesti tämä tulkinta (Jopa BBC uskaltaa vihdoinkin paljastaa totuuden!) kiertää parhaillaan venäjämielisillä foorumeilla ja perinteisillä salaliittoteorioiden keskustelupalstoilla.

Jos jostain Conspiracy Files esittää jotain uutta MH17-materiaalia, niin tietenkin palaan aiheen pariin.

17.7.15

MH17 ja separatistien video

Virallinen tutkintaraportti MH17:n tuhosta ei ole vieläkään ilmestynyt. Tietovuotoja raportin sisällöstä on jo ollut. Niitä tärkeämpänä ajankuluna toimii News Corp Australian haltuun saama video. Se on ukrainalaisten separatistien kuvaama 17 minuuttia pitkä materiaali heti Malaysia Airlinesin lentokoneen savuavilta raunioilta. He saapuivat ensimmäisenä paikalle.

Tapahtumat ja puheet antavat runsaasti tukea sille väittämällä, että separatistit ampuivat MH17 -lennon alas vahingossa.

Sotilaiden keskenäinen keskustelu tekee selväksi, että he olivat etsimässä alas ampumaansa lentokonetta. Puheissa mainitaan kuitenkin Suhoi hävittäjä. Miehet ovat yllättyneitä löytäessään matkustajakoneen jäännökset. He epäilevät hävittäjäkoneen raunioiden olevan jossain muualla. Puheen perusteella he luulevat hävittäjän ampuneen alas matkustajakoneen. Tosin separatistit eivät sitten koskaan esitelleet alas ampumaansa hävittäjäkonetta, vaikka jopa Venäjän propagandakoneisto levitti juoruja Su-25 hävittäjästä. Separatistit eivät ampuneet alas tuona päivänä hävittäjää. Joten luontevin selitys olisi se, että he ampuivat vahingossa alas matkustajakoneen.

Todennäköisin lähde matkustajakoneen alas ampuneelle on BUK-ohjuslavetti. Tällaisen hyvän ehdokkaan jäljittäminen on luettavissa Bellingcat-sivustolla. Siellä seurataan ohjuslavettia kuljettaneen rekan matkaa Ukrainassa Donetskin alueella.

15.11.14

MH17 ja väärennetty satelliittikuva

Lento MH17:n turmaan liittyy useita epäselvyyksiä. Selvyyden saamista hankaloitetaan levittämällä väärennöksiä. Milloin mukamas videokuvana lentokoneen alasampumisesta.

Tuoreimpana väärennöksenä on Venäjän suunnalta ilmestynyt kuva. 15.10.2014 ОБЩЕСТВЕННЫЙ КОНТРОЛЬ ВЛАСТИ-keskustelupalstalle ilmestyneessä viestissä se esitetään ihan aitona satelliittikuvana. Sen väitetään alunperin olleen tietovuoto venäläisille WikiLeaksin edustajille. Kuva päätyi jopa 1TV.RU:n sivulle.

Kuvassa on nähtävissä juuri oikealla hetkellä ja yllättävän tarkkana MH17:n turman syyllinen. Hävittäjäkone on juuri laukaissut ohjuksen kohti matkustajakonetta! Annetaan Verkkomedian kuvailla tilannetta:

Venäjän armeijan valvontatutkat ja niistä heinäkuussa annettu päätelmä viestitti, että yhden tutkapisteen hävitessä (eteläinen) toinen havainto (pohjoinen) oli puolestaan vahvistunut, jota pidettiin tuolloin mahdollisena toisena sotilaskoneena. Näin ollen tietoisuus Boeing-koneen joutumisesta tulituksen kohteeksi sekä pohjois- että eteläpuolelta (oikealta ja vasemmalta sivulta) sai nyt todisteita tuekseen. En sulkisi pois mahdollisuutta, että operaatioon osallistui MIG-29 eteläpuolelta ja kaksi Su-25 -hävittäjää sen pohjoispuolelta. 
Nähdäkseni nyt esitetyt todistemateriaalit ovat varsin uskottavia. Molemmat materiaalit on lähteistetty korkea-arvoisiin asiantuntijalähteisiin, nimeltä mainittuihin henkilöihin, ja niiden julkaisut ovat tapahtuneet tunnetuista medialähteistä. Ajoituskaan ei liene sattumaa, koska lauantaina alkava G20-kokous on juurikin se kansainvälinen foorumi, jossa Ukrainan tapahtumista on syytä keskustella kaikella vakavuudella.

Tässä vielä se kuva, jonka Janus Putkonenkin ottaa totena (Toistaiseksi).



Tämä jos mikä olisi se kuuluisa "savuava ase". Ellei se sattuisi olemaan väärennös. Yksi tapa todeta kuva tekaistuksi on selvittää mistä sen tausta, eli pilvet, tiet, kaupungit ja muut maisemat ovat peräisin. Jälleen kerran kriittinen vinkki tuli eteeni Metabunkin keskustelupalstalla. SergeiL kertoo mistä kuva on koostettu. Tausta on napattu satelliittikuvasta, mutta se kuva on vuodelta 2012. Tismalleen samanlainen pilvi samalla kohtaa kertoo, ettei lentokoneita sisältävä kuva voi olla vuodelta 2014. Alkuperäistä kuvaa pääsee jokainen tarkistamaan Google Earth -ohjelmalla.

Alkuperäisen kuvan löysi Legostin nimimerkillä varustettu henkilö.  Hän julkaisi vertailun twitterissä. Näyttäisi olevan identtinen pilvi, samalla paikalla, mutta mukamas eri vuosina. Ei taida olla mahdollista oikeassa maailmassa.

Tein vertailun myös itse ja säästän teiltä aikaa. Selailin Google Earthia oikeille koordinaateille. Ja sieltähän löytyy sama pilvi samalla kohdalla, kun klikkaa satelliittikuvia taaksepäin aikajanalla 28.8.2012 kohdalle. Vertailin sitä tuohon korkean resoluution väärennökseen. Väärennetty kuva on iso tiedosto. 1,6 megatavun kokoinen kuva päätyi kovalevylleni. Sama pilvi on samalla kohtaa kartalla. Väitteet kuvan feikkauksesta ovat totta


Näkymä Google Earthin vanhemmasta kuvasta

5.11.14

MH17 ja Vastaamattomat kysymykset

Tänään(kin) olen laiskalla tuulella. Päädyn suosittelemaan Skeptikko-lehdessä (3 - 2014) piileskelevää kirjoitustani:

MH17 ja Vastaamattomat kysymykset(pdf)

Se on katsaus joihinkin turmaan liittyviin epäselvyyksiin. Kuten siihen näkyikö tutkassa lento MH17:n perässä hävittäjäkone.

Skeptikko-lehden sivuilla on julkaistu aina pari artikkelia uusimmista lehdistä. Useimpia vanhempia lehtiä voi selata kokonaisina. Nautinnollisia ja epäilyksiä nostattavia lukuhetkiä.

3.8.14

MH17: Väärennetyn videon yllättävä evoluutio

Muistatko sen tietokonepelin grafiikoista rakennetun satelliittivideon? Viime viikonloppuna (27.7.2014) Youtubeen ladatussa videossa väitettiin olevan venäläisen satelliitin kuvaa ukrainalaisten joukkojen BUK-ohjuksen laukaisusta. Kiova ampui alas MH17 lennon!



Maasto on kuitenkin simuloitu Flaming Cliffs 2 lentopelin tehtäväeditorilla. Väärennös paljastui melko nopeasti. Joku voisi toistaa väitettä joskus myöhemmin. Olihan se kuitenkin kerinnyt olemaan monen silmissä vakuutta todista ukrainalaisten syyllisyydestä. Oletin, että pian tämä video katoaisi some-sodan taistelukentiltä, sillä väärennös on niin helposti todettavissa väärennökseksi.

Oletin väärin. Tänään kuuntelin tylsyyttä vastaan taistellessani DAHBOO77::n kanavaa.



Ihmeiden aika ei ole ohi. Nyt tismalleen samaa videota käytetään todistamaan, että ukrainalaiset ovat väärentäneet satelliittikuviaan Flaming Cliffs 2 lentosimulaattorin grafiikoilla.

29.7.2014 Youtubeen ladatun videon otsikossa satelliitti on vaihtunut USA:n omistamaksi:

Russia: U.S. satellite recorded the shooting, "Grad" with Russia. ATO, Donetsk, Lugansk



Täytyy vain todeta, että tuo on erittäin hieno manööveri videoita tehtailevilta tahoilta. Syylliseksi väärennökseen saatiin käännettyä Kiovan kätyrit. Ennustan, että alkuperäisen videon väite venäläisestä satelliitista vain päivitetään salaliittofoorumeilla tähän uuteen versioon. Videoiden valmistaminen ja niiden käyttö on nopeaa internetin aikakautena. Tämän takia kaikkien pitäisi olla tarkkana siitä mitä väitteitä nielaisevat.

Kritiikkiä olisi voitu esittää niihin satelliittikuviin, joita Ukraina oikeasti käytti. Ukraina käytti kuvia, joiden päiväykset ja muut ajankohdat eivät täsmää. Sää oli 17.7. pilvinen kuvatulla alueella, mutta tätä ei näy Ukrainan esittämissä kuvissa. Kaikki osapuolet käyvät informaatiosotaa.

31.7.14

MH17: Viisumi-selitys ja Väärennetty satelliittivideo

MH17-lennon käänteet ovat hieman rauhoittuneet netissä. Jäljellä on kuitenkin iso kasa salaliittoteorisointia, virheellistä uutisointia puolin ja toisin, sekä pelkkiä väärennöksiä.

Matkustajien tavaroista löydettävät passit herättivät epäilyksiä. Kameroille esitettyjen passien kunto oli joidenkin mielestä aivan liian hyvä. Kulmakarvat nousivat myös joidenkin passien kansissa näkyvien reikien ja leikkauksien takia.


Kansiin tehdyt leikkaukset ja reiät tarkoittavat, että passi on vanhentunut. Eli turman lavastaneet tahot eivät edes vaivautuneet kaivamaan rekvisiitaksi oikeita passeja, naureskeltiin usean keskusteluketjun sisällä. Todellakin, pinossa on vanhoiksi menneitä passeja. Eihän matkustajilla edes saisi olla sellaisia käytössään. Matkalla pitäisi olla voimassa oleva passi. Virallinen selitys ei toimi!

Selitys löytyy kuitenkin eri maiden viisumikäytännöistä, kiitos Metabunk-keskustelupalstan. Vanhentuneet passit lentokoneen raunioissa eivät ole mitenkään erikoinen ilmiö. MH17 oli lento Euroopasta Malesiaan. Jatkolentojen takia joillakin matkustajilla oli varmasti vielä dokumentteja toisiin maihin. Matkan kestosta riippuen matkustaja tarvitsee viisumin Malesiassa.

One of the most frequent questions asked of Consular Section Malaysia is “Can I still use a valid visa in an expired passport?” The answer is, in most cases, ‘Yes.’ The expiry date for your visa is printed on the visa page in your passport. You may continue to use your valid visa when travelling on your new passport provided that the visa was not damaged when your old passport was cancelled, that your new passport has the same nationality, name, and date of birth as the one in which the visa was issued and that your purpose of travel is the same. It is important to remember that you must carry both your old and new passports with you when travelling. If, however, the visa is damaged in any way, then that visa is no longer valid and cannot be used for travel to the U.S.  If the front cover of your expired passport is clipped but the page with the visa is undamaged, you can still use the previously issued visa.

Suomeksi: Viisumit voidaan printata passien sivuille. Joskus viisumin päiväykset kestävät pitempään kuin sen passin johon ne on painettu. Näissä tapauksissa matkustajan täytyy kantaa uutta passia SEKÄ vanhaa passia, joka sisältää voimassa olevan viisumin. Vanha passi on tietenkin merkitty kanteen vanhaksi.


Toisena aiheena on video BUK-ohjuksen laukaisusta.



Siinä väitetään venäläisen satelliitin taltioineen ukrainalaisten BUK-ohjuksen, joka tuhosi MH17-lennon. VeteransToday-sivusto muistutti kyseisten joukkojen olevan israelilaisten johtamia. Mustavalkoinen video olisi infrapunakuvaa. Paikan tunnistaminen ei onnistunut ainakaan separatistien hallitsemien alueiden kartoista, joten ukrainalaisten syyllisyys näytti selvältä.

Kunnes GodLikeProductions-keskustelupalstalla nimimerkki Anonymous Coward huomautti videon maaston yhtäläisyyksistä Modern Air Combat-Flaming Cliffs-DCS pelin grafiikoihin. Samaa videon karttaa löytyy lentosimulaattorista. Joku on editoinut simulaattorilla ohjuslaukaisun, taltioinut sen yläpuolelta ja muuttanut videon mustavalkoiseksi, hieman resoluutiota tarkoituksella huonontaen.

Katso Metabunk-palstalla hyvät vertailevat kuvat pelin grafiikoista.

26.7.14

MH17: MH370 oli MH17!

Malaysia Airlines on kärsinyt lyhyessä ajassa isoja tappioita. Ensin he menettivät MH370 lennon valtameren päällä maaliskuussa. Sitten MH17 tuhoutui Ukrainassa. Konetyyppi oli molemmissa sama Boeing 777. Kadonneen matkustajakoneen rekisteritunnus oli 9M-MRO. Lento MH17:n tuhossa menetetyn matkustajakoneen rekisteritunnus oli 9M-MRD.

Asiassa ei sinällään ollut mitään epäselvyyttä, kunnes Youtube-etsivät selailivat Ukrainan turmapaikan valokuvia. Olisko maaliskuussa kadonnut 9M-MRO tehnyt paluun Ukrainassa? Eikö 9M-MRD lentokone oikeasti tuhoutunut 17. päivä?



MH17:n romuista havaittiin pala kylkeä. Siinä on Malaysian lippu, yksi ikkuna ja toinen suljettu ikkuna. Tarkkaavainen Professor Doom1 ja moni muukin huomasivat eron MH17 ja MH370 lentokoneiden välillä. MH370:n kyljessä oli levyllä suljettu ikkuna lipun alla. Toisessa oli läpinäkyvä ikkuna. Eli MH17 raunioissa käytettiin MH370:n osia!




Kuvat eivät valehtele. Valitettavasti tarina muuttuu erilaiseksi jos otamme huomioon kaikki kuvat noista koneista. Lentokoneista on otettu jatkuvasti kuvia pitkin niiden uraa, sillä konebongarit ja lentoyhtiön pr-väki tarvitsevat jatkuvasti täytettä kokoelmiinsa.

Kesällä 2012 otetussa kuvassa MH17 9M-MRD:n kyljessä komeilee juuri sellainen suljettu ikkuna joka on nähtävissä MH17:n rauniossa tänään. Planespottersiin helmikuussa ladatusta kuvassa 9M-MRD:n kyljessä on tuollainen suljettu ikkuna lipun alla. Voit selata kuvia eri vuosilta Planespottersin sivulla. Ennen vuotta 2005 otetuissa kuvissa saman lentokoneen kyljessä oli läpinäkyvä ikkuna tuolla kohtaa. Nähtävästi ikkunaa muuteltiin 2007, kun 9M-MRD:tä päivitettiin. Muutokset on kuitenkin tehty ennen MH370 lennon katoamista.

Joten jos olet väittämässä 9M-MRD lentokonetta maaliskuussa kadonneeksi 9M-MRO lentokoneeksi, mene nurkkaan häpeämään. Ja läpsi itseäsi poskille. Ja tukista itseäsi. Tuhma!

Debunkkaus suoritettiin MetaBunk.orgin mainiolla keskustelupalstalla.

25.7.14

MH17: Ukrainan Su-25 alueella?

Venäjän puolustusministeriö järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden, jossa esiteltiin venäläisten tutkatietoja MH17-lennon kohtalosta. Kyseisen tiedotustilaisuuden jälkeen moni piti selviönä, että alueella oli lentänyt Suhoi Su-25 sotakone.



2:45 kohdalla näytetään ilmatilan tilanne. Isolla ruudulla komeilee neljä matkustajakonetta ja yksi hävittäjä.



Venäläiset eivät väitä havaitun kohteen olevan Suhoi Su-25 maataistelukone. He sanovat sen olevan mahdollista. Kohteen ja MH17:n välillä olisi ollut etäisyyttä kolmesta viiteen kilometriä. He kyselevät miksi Ukrainalainen taistelukone lensi niin lähellä ja samansuuntaisesti Boeing 777-koneen kanssa. Su-25:n ja Boeing 777:n läheisyyttä havainnollistetaan tutkakuvalla.

Tästä pysäytetystä kuvasta päästään tutkakuvaan alueesta. Siinä nähdään kolmen matkustajakoneen lentoa.

Koneet ovat:

SIA351, Singapore Airlines Kööpenhaminasta Singaporeen
SQ 3416, Air India Delhistä Birminghamiin

MAS17, MH17 / Malaysia Airlines Amsterdamista Kuala Lumpuriin





MH17-lennon tiedoista ruudulla on luettavissa koneen nopeus (yli 900 km/h) ja korkeus (33 000 jalkaa). Tutkakuvassa ei ole nähtävissä ylimääräistä hävittäjäkonetta.

10:10 kohdalla voimme nähdä ja selostaja kuvailee miten lentokoneen nopeus alkoi äkisti vähentyä. Tutkakuvassa ei ole nähtävissä ylimääräistä hävittäjäkonetta.

10:35 lentokoneen nopeus on jo puolittunut 443 kilometriin tunnissa. Suunta on muuttunut pois alkuperäiseltä kurssilta. Tutkakuvassa ei ole nähtävissä ylimääräistä hävittäjäkonetta.

11:00 Lento MH17 katosi ruudulta ja sen tilalla on uusi merkintä, joka jatkoa samalla kurssilla pohjoiseen. Sen nopeudeksi ilmoitetaan 282 kilometriä, mutta korkeudesta ei ole tietoja. Kohteen nopeus hidastuu lopulta n. 200 km/h paikkeille ennen katoamistaan. Kohde ei liiku kartalla, joten sen kuvaillaan kiertävän MH17:n raunioita.

Juontaja selittää ettei kohde lähetä sekundaarisia tietoja itsestään lentoliikenteen valvojille. Sen kuvaillaan (aivan oikein) olevan ominaista sotilaskoneille.

Mutta venäläiset eivät mainitse realistista vaihtoehtoa kyseiselle mysteerikohteelle. Se voisi myös olla tuhoutuneen MH17:n  jämät matkalla maahan. Matkustajakoneen lähettimet ovat tuhoutuneet, joten korkeustietoja ei enää vastaanoteta lentoliikenteen radioasemilla. Siksi korkeustiedot katoavat kohteesta. Tuhoutuneen matkustajakoneen jämät eivät lähettäisi lisätietoja, aivan kuten sotilaskone ei lähettäisi.

 Mutta tuon lyhyen tutkahavainnon perusteella kohde mainitaan mahdollisesti Ukrainan Su-25 hävittäjäkoneeksi. Kohteen korkeudesta ei saatu tietoja, mutta venäläiset kertovan kohteen nousseen rajusti kohti MH17 lentoa. Tämä päättely perustuu siihen, että Venäjän rajalla olevat tutka-asemat (jotka seuraava matkustajakoneiden lentoliikenneettä) eivät havaitse alle 5000 metrin korkeudessa lentäviä koneita. Siksi kohde tuli näkyviin ruudulle niin yllättäen. Se lensi ns. tutkan alla.

Koska kohteesta ei ole saatavissa korkeuslukemia jäävät vaihtoehdot näiden kahden välille:

hävittäjä joka lentää todella hitaasti (hieman yli 200 km/h) entisen MH17:n kohdalla

VS

 matkustajakoneen putoavat jämät.

Oma ongelmansa on se, pystyisikö yksi Suhoi Su-25 edes ampumaan alas Boeing 777 konetta. Ehkä tämän ongelman takia venäläiset eivät suoraan väitä Su-25 hävittäjän ampuneen konetta, ainoastaan epäilyttävästi lentäneen alueella.

23.7.14

MH17: Peruttu lento ja "Carlosin" twiittaus

Tänään aloitamme helpolla aiheella ja päädymme hieman monimutkaisempaan.

Lento MH17 ei koskaan lähtenytkään lentokentältä, sillä se ilmoitettiin perutuksi lennoksi!

Tämä väittämä levisi keskusteluissa, kun joku tarkasti FlightRadar24.comin sivulta lento MH17:n tietoja. Siellä lukee selvästi, että kyseinen lento on peruttu, Canceled. Eli oliko Ukrainan taivaalla edes oikea matkustajakone? Tällaista ihmettelyä tapahtui mm. tutun Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin sivulla.

Mutta jos kerta MH17 lento ei olekaan noussut ilmaan, niin mikähän pirun suihkukone sinne sitten on noussut edes ilmaan, että maalasiko Ukrainan hallinto vartavasten jonkun toisen suihkukoneen näyttämään Malesian airlinesin suihkukoneelta.

Myös Verkkomedia vaivautui ihmettelemään samaa:

Lento MH 17 ei edes noussut kohti määränpäätään? 
Tämä hämmentävä tieto levisi melko tuoreeltaan sen jälkeen kun lennon MH17 kerrottiin tuhoutuneen torstaina. Asia liittyy myös Malesian Airlinesin toisen Boeing 777 -koneen katoamiseen toisaalla reilut neljä kuukautta sitten, 8.3.2014. Mikä voikaan olla näiden lentojen yhteys toisiinsa: onko sellaista? Kun katsomme kysymyksiä eteenpäin, mahdollisuudet tähän kasvavat eri tietojen yhdistyessä teorioiksi.
Tieto lennon MH 17 peruuntumisesta löytyy edelleen Flightradar24.com sivustolta.

Vastaus on kuitenkin yksinkertainen ja selkeä. FlightRadar24.com sivusto ei sisällä vaihtoehtoja Shot down, Abducted by Aliens, tai Crashed, joten lento MH17:n kohdalle laitettiin tietenkin Canceled. Konehan ei saapunut perille asti. Salaliittoteorioitsijoiden ongelmaksi nousee se, että minne ne matkustajat sitten katosivat?

Sitten monimutkaisemman kohdan pariin, joka on ristiriidassa edeltävän salaliittoteorian kanssa. Jos lento MH17 ei koskaan noussut lentokentältä, niin mitä voimme päätellä seuraavasta?

Nimimerkki Carlos kuvaili Ukrainan ampuneen alas matkustajakoneen!

Omien sanojensa mukaan Carlos oli tuona kohtalokkaana päivänä töissä Borispolin lentokentällä lennonjohtotornissa. Espanjalaiseksi mieheksi itseään kuvaileva Carlos kuuli ja seurasi sivusta, kun paikalle saapuneet sotilaat valtasivat tornin. Lento MH17 oli ammuttu alas. Ilmatila joutui armeijan hallintaan. Carlos kuvaili Kiovan olevan vastuussa iskusta. Ukrainan hävittäjät saattoivat matkustajakonetta ennen sen katoamista. Mahdollisesti armeija halusi nousta teollaan Ukrainan presidenttiä vastaan. Tornissa olevat sotilaskomentajat varmistivat, että ohjus oli ammuttu Ukrainan toimesta.

Carlos kuvaili tapahtumia Twitterissä. Sittemmin poistettu tarina lennonjohtotornin tapahtumista keräsi huomiota Venäjän puolella. Russia 24 ja moni uutissivusto käytti Carlosin twiittauksia lähteenä uutisissaan.

Carlosia haastateltiin Russia Today-kanavan espanjankielisellä asemalla. Mies on poistunut Ukrainasta turvaan Espanjaan. Hän oli aikaisemmin lähteenä rajuille väitteille Maidan-mielenosoitusten aikana, kunViktor Janukovytš erotettiin. Oikeistolaiset olivat uhanneet häntä ja miehen perhettä, joten he olivat muuttaneet Kiovasta Espanjaan huhtikuussa. Carlos jopa väitti Twitterissä joutuneensa häädetyksi maasta, sillä häntä epäiltiin vakoilijaksi.

Hetkinen? Sen jälkeen Carlos kuitenkin tuli takaisin Ukrainaan työskentelemään lennonjohtotehtäviin?

Carlosin tarinan taustoja alettiin penkomaan. Monet uskovat miehen kertomukseen. Siitäkin huolimatta, etteivät muut miehen mainitsemat ulkomaalaiset työntekijät (joiden henkilöllisyyksiä ei tiedetä) lennonjohtotornista avaa suitaan MH17:n turmasta. The Spain Report-lehden Matthew Bennet tiedusteli Espanjan lähetystöstä Kiovassa olisivatko he kuulleet mitään Carlosista. Eivät olleet.

Full reply from Spanish embassy to The Spain Report via e-mail on the existence of "Carlos, @spainbuca, the Spanish air traffic controller" in Ukraine:
"This is not the first time we have been asked about him. This "Carlos" was also active during the Maidán revolution in Ukraine.
We have no knowledge of "Carlos" having been in Ukraine. There is no record of his passing through the Consulate, and no one from the (relatively small) Spanish colony knows him.
The airport where he supposedly worked for several years told us at the time that all of their air traffic controllers are Ukranian, and that in any case they have never employed any Spaniard for that or any other task.
Furthermore, the last information he was posting before the airline tragedy was of the same sort. He was saying, for example, that he lived in Kiev and had been threatened by radical extreme-right elements. No Spaniard or national of another country—to my knowledge—has ever been threatened in this country."

Todellakin, Ukrainan viralliset määräykset ovat ksenofobisia, sillä lennonjohtotehtäviin ei oteta ei-ukrainalaisia. Sama rajoitus koskee jopa alan koulutusta Ukrainassa.

Jos sotilaat oikeasti valtasivat tornin, niin miksi he antoivat Carlosin (ja varmasti muiden työntekijöiden) seurata miten he surmasivat MH17:n matkustajat? Jos he ovat valmiita murhaamaan koneellisen siviilejä, niin miksei Carlosia teloitettu?

 Myös Carlosin twiittaus ministereistä on ongelmallinen:

13:29 - 17.7.2014: "Sisäministeri tiesi mitä hävittäjät tekivät alueella, mutta ei puolustusministeri"

Miten Carlos tiesi kesken tapahtumien lennonjohtotornistaan mitä sisäministeri ja puolustusministeri ajattelivat asiasta? Joko tornissa oli arvovaltaista porukkaa, tai mies keksi kaiken päästään.

Mies on siis aikaisemmin häädetty maasta vakoilijana (jos uskomme Carlosin versiota), mutta on myöhemmin palannut töihin lentokentälle, jonne ei Ukrainan sääntöjen mukaan pitäisi ottaa töihin ulkomaalaisia.

Epäjohdonmukaisuudet johtivat lopulta siihen, että jopa RT:n pienessä uutisessa mainitaan Carlosin Twitter-tilin olleen huijaus. Mutta myöhemmin samaa Carlos-tarinaa kuitenkin toistetaan toisissa RT:n uutisissa. Verkkomedia vetoaa Carlosin aitouteen näin:

On vahvistettu, että kyseinen henkilö on toiminut lennonjohdon tehtävissä 17.7. Borisbolissa. Tietojen mukaan sekä espanjalainen lennonjohtaja "Carlos" (@spainbuca) että muut ulkomaalaiset lennonjohtajat saivat määräyksen keskeyttää tehtävänsä välittömästi malesialaiskoneen tuhouduttua. Lisäksi Ukrainan viranomaiset ottivat lennonvalvonnan tutkanauhoitteet haltuunsa lennonjohdolta tragedian jälkeen.

Kyseisessä ETN:n  uutisessa kuitenkin tehdään selväksi, että heidän lähteenään ovat pelkästään Carlosin väitteet ja Twitter-viestit. Kehä kiertää ympyrää. Uutisessa ei ole itsenäistä varmistusta miehen kertomuksen paikkansa pitävyydestä. Se mainitaan oikein erikseen uutisen lopussa:

ETN statement: The information in this article is not independently confirmed and based on the statement of one airline controller and other tweets received.
Joten uskaltaisin väittää Carlosin kirjoitelleen potaskaa.

22.7.14

MH17: AIDS-tutkijat ja Epäilyttävä lentoreitti

Katastrofin ylittäessä kansainvälisen uutiskynnyksen tapahtuu automaattisesti seuraavaa: ensimmäiset tiedot ovat hätäisiä, lähes aina varmentamatta jääneitä kiireen takia, ja niitä tullaan korjaamaan lisätiedon lipuessa laiturille. Se on name ofthe game kuten sanotaan, sillä kunnianhimoiset journalistit haluavat saada sen skuupin jolla luoda uraansa. Se että ensimmäisen päivän uutisia korjataan seuraavana päivänä ei ole poikkeuksellista. Tämä periaate on kuitenkin hukassa salaliittoteorisoinnin maailmassa. Oikeastaan sen ignoroiminen on hyvän salaliittoteorian elinehto. Virheellisten uutisten korjaaminen tulkitaan valtaeliitin pyrkimykseksi peitellä totuutta.

Tästä pääsemme lento MH17 matkustajien joukossa olleisiin AIDS-tutkijoihin. Ensimmäisissä uutisissa heidän määränsä oli hurja, sillä lopullisena matkakohteena oli kansainvälinen AIDS-konferenssi Australiassa. Hätäisimmässä tiedotuksessa MH17:n kyydissä oli peräti 108 AIDS-tutkijaa, eli menetys oli todella tuntuva AIDS-tutkimuksen kannalta.

Sittemmin kuitenkin AIDS-konferenssi tiedotti, että oikeasti koneessa oli vain kuusi relevanttia osallistujaa. Eivätkä kaikki heistä olleet tutkijoita. Näiden kuuden lisäksi koneessa oli heidän perheenjäseniä. Lukumäärän päivitys oli liian myöhäistä, sillä netin jännillä palstoilla oli keritty rakentamaan salaliittoteoriaa tuohon suurempaan tutkijamäärään perustuen. En tiedä mistä ensimmäisissä uutissa mainittu 108 kappaletta tuli. Ehkä niin monella matkustajalla oli jatkoyhteys Australiaan Kuala Lumpurista.

Annetaan yksi esimerkki tästä salaliittoteoriasta kotimaisen Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin kautta:

Mutta nyt kun sitten mennään tuoreimpiin tietoihin tämän Malaysian airlinesin turmakoneesta, niin kyydissä oli peräti 108 AIDS-tutkijaa, joista kaikki tietenkin kuolivat, kun kone ammuttiin alas.
Oliko se siis sattumaa, että juuri se suihkukone ammuttiin alas, jossa oli kyydissä 108 AIDS-tutkijaa. Jolloin turmakone eksyi normaalilta lentoreitiltään useiden satojen kilometrien päähän Itä-Ukrainan ilmatilaan. Jossa jo kolme päivää aiemmin ilmatila oli suljettu kaikilta kaupallisilta lentoyhtiöiltä.

Tutkijat olisi siis ohjattu samaan koneeseen joukkosurmaa varten. Joukossa olisi voinut olla niitä tutkijoita, jotka olisivat paljastaneet totuuden AIDS:ista. Kyseinen virus kun onkin ihmisten luoma ase, tjsp.

Mutta arvuuttavin kysymys kuuluu. Oliko Itä-Ukrainassa alas ammutulla Malaysian Airlinesin lennolla NH17 näitä AIDS-tutkijoita, joilla oli tarkoitus tuoda todisteet pöydälle siitä, että AIDS on ihmisen luoma virus/tauti ? 
Tähän kysymykseen kun vielä vastaus löytyy aikanaan, niin päästään mahdollisesti vielä tämän kyseisen reittilentokoneen  alasampumisen AIDS-tutkijoiden murhamotiivien jäljille.

Olen melko vahvasti skeptinen sen suhteen, että kukaan vaivautuu räjäyttämään kokonaisen matkustajakoneen, jotta joku AIDS-tutkija saadaan pois pelistä. Salainen valtaeliitti kykenee tuhoamaan lentokoneita satoine matkustajineen, mutta ei jostain syystä kykene salamurhaamaan vuoden aikana jotain noista kuudesta henkilöstä?

Malaysia Airlinesin julkistamasta matkustajalistasta jokainen internetetsivä voi tarkistaa oli koneessa yli sata AIDS-tutkijaa vai ei. Mm. Havaintoja uudesta maailmanjärjestystä -blogi ei reagoinut hyvin tähän muutokseen tutkijamäärässä.

Niin nyt Helsingin-Sanomat sekä muu valtamedia muutti kertomustaan täysin ja nyt koneessa oli enää 6 AIDS-tutkijaa.

Jos on vähänkään seurannut korruptoitunutta valtamediaa ja sen propagandanlevitys taktiikkaa, niin yleensä aina ensimmäinen uutisointi on oikea. Jonka jälkeen sitten aletaan syöttämään disinformaatiota suurella voimalla.

Eli nyt valheessa on mukana kansainvälinen AIDS-konferenssi, maailman tiedotusvälineet ja Malaysia Airlines. Ei hassumpi salaliitto. Toivottavasti valtava määrä salaliittolaisia ei johda tietovuotoon.

Sitten lento MH17 käyttämään lentoreittiin. Kuten tiedämme käytti matkustajakone reittiä, joka meni suoraan Itä-Ukrainan kriisipesäkkeen ylitse. Tämä nähdään jälkiviisauden avulla erittäin huonoksi reitiksi.

Salaliittoteorioinnissa ihmetellään kurssimuutosta, joka vei koneen suoraan Itä-Ukrainan ylitse.


Sattumaako? Selvästikin matkustajakone ohjattiin tarkoituksella kohti tuhoaan.

Mutta, mutta, mutta! Malaysia Airlines käytti samaa ilmakäytävää muilla matkustajakoneillaan. Myös Lufthansan, Aeroflotin ja monen muun lentoyhtiön koneet lensivät Donetskin yli. Toisaalta esim. British Airways kiersi kokonaan Ukrainan. Samana päivänä MH17:n lähellä lensi mm. Virgin Atlantic yhtiön matkustajakone.

Miksi matkustajakoneita sitten vaelteli kriisialueen päällä? Alueella ei ollut lentokieltoa. International Civil Aviation Authority, eli kansainvälinen lentotoimintojen kattojärjestö, oli kyllä suositellut käyttämään muita reittejä. Kieltoja ei kuitenkaan ladeltu. Pari kuukautta sitten Yhdysvaltojen liittovaltion lentoliikenteen viranomaiset suosittelivat kotimaisia lentoyhtiöitään välttämään Ukrainan ja Venäjän välisiä kiista-alueita. Erikseen mainittiin Krimin niemimaa. MH17:n reitti ei kulkenut viranomaisten mainitsemien alueiden ylitse.

Suosituksiin sisältyi minimikorkeuden noudattaminen kriisialueilla. Tuo korkeus oli  9 754 metriä. Silloin yksittäisen henkilön käyttämä olalta laukaista ilmatorjuntaohjus (huom. yleisten mallien) ei ylttäisi kohteeseensa. Itä-Ukrainan ylitse sai lentää, kunhan noudatti tätä minimikorkeutta. MH17 lensi 10 058 metrin korkeudella. Lentokoneille annettavat kurssit ja korkeudet vaihtelevat päivittäin sään ja muun liikenteen mukaan.


BBC News kokosi Planefinder.net sivuston tiedoista kartan, joka havainnollista miten vilkasta Ukrainan taivaalla oli 48 tuntia ennen tuhoa.



Itä-Ukrainan ylitse lentäminen oli vakiokäytäntö, kunnes MH17 ammuttiin alas. Rajoitukset ja määräykset olisivat voineet olla tiukempia, jos tieto separatistien ilmatorjuntajärjestelmien kyvystä olisi levinnyt aikaisemmin. Ukrainan ilmatilaa suosittiin Eurooppa-Aasia reiteillä sen takia, että Venäjä veloittaa ilmatilansa käyttämisestä isompaa summaa. Lentoyhtiöt haluavat säästää rahojaan.

"One thing is certain though: Overflight fees have long been a point of contention. European airlines are forced to pay Russia a total of €300 million each year for overflight rights in Siberia. The EU considers the practice illegal and has pushed for its elimination. Russia has agreed, at least in principle, to drop fees by 2012. But nothing has been signed yet, despite the fact that the Europeans made this an official precondition for Russian membership of the World Trade Organization."

MH17: Siistit passit ja Youtuben aikaleimat

Ukrainassa alas ammutun Boeing 777 matkustajakoneen kohtalo tuotti ison pinon salaliittoteorioita. Milloin syyllisiä ovat Kiovan natsifasistit, Naton kätyrit tai itse Putin kävi ampumassa malesialaiskoneen palasiksi kiväärillään. Ukraina syyttää tietenkin separatisteja. Separatistit syyttävät ukrainalaisia. Länsimaissa ylilyönnin näkyvät selkeimmin Britannian lehdistön lööpeissä, joissa itse Putin on kehystetty turman pääarkkitehdiksi. Sellaisesta ei kuitenkaan ole kertynyt todistusaineistoa. Enimmillään voidaan puhua siitä, että Venäjä on tekemässä työtä separatisteille antamansa aseavun laadun pimittämisessä.

Todennäköisin ja samalla tylsin selitys on se, että separatisteilla oli käytössään olalta ammuttavaa ohjusta parempi asejärjestelmä. Mahdollisesti BUK. He ovat ampuneet alas useamman ukrainalaisen sotilaskoneen viime kuukausina. Mahdollisesti parempia asejärjestelmiä saatiin Donetskin lähellä sijaitsevasta Ukrainan armeijan tukikohdasta, jonka he valtasivat kesäkuussa. Tai mahdollisesti Venäjältä saatuna veljesapuna. Anyways, separatistit luulivat ampuvansa vihollisen rahtikonetta. Alas tulikin matkustajakone. Separatistit eivät ampuneet siviilejä tarkoituksella. Monet valtiot ovat syyllistyneet samaan virheeseen, vaikka heillä on ollut käytössään koulutettu armeija.  Ja siitä separatistien alkoi vastuunpakoilu ja selittely. Selittely johti lopulta koomisuuteen asti, kun vihjailtiin ettei koneessa edes ollut eläviä vaan kuolleita. 


"Ei me ammuttu alas sitä konetta. Ja vaikka oltaiski, niin ei me tapettu siinä ketään."

Sitten salaliittoteorisoinnin pariin. Bloggauksiani ilmestyy yksi per arkipäivä. Materiaalista ei tule olemaan pulaa.

LifeNews näytti videota passeista, joita oli kerätty kasaan turmapaikalla.







Luonnollisesti tämä herätti epäluuloja, sillä lentokone oli ympärillä savuavana rauniona. Miten passit olisivat muka voineet selvitä? Eli passit oli tuotu paikalle jälkeenpäin! Tekaistuja todisteita!

Tuollainen ajattelemattomuustapa ei vaan ota huomioon sitä, että kameran eteen ei tuotu niitä passeja jotka paloivat tuhkaksi. Turmapaikan valokuvista voidaan myös todeta, etteivät kaikki matkustajat palaneet. Joillakin vaatteet ovat ehjinä. Toisilla eivät olleet. En linkkaa kuvia kuolleista tänne, mutta jokainen voi halutessaan etsiä ne hetkessä katseltavakseen. 

Matkatavaroista mm. löytyi puhtaita ja palamattomia kangaskasseja tekstillä "I LOVE AMSTERDAM". Sarjakuvalehtiä ja pokkareita lojui myös ehjänä ruumideen vierestä. Passeja ei mielestäni säilytetä lennon aikana kädessä vaan kasseissa tai takkien povitaskuissa. Jos vaatteet pysyivät ehjänä, niin pysyivät myös passit.

Ihmettelen kovasti eikö ihmiskunta muuten uskoisi lennolla kuolleen ihmisiä, ellei kameralle esiteltäisi passeja. Malaysia Air on julkaissut lennon matkustajalistan, joten nettistalkkaajat voivat jäljittää heidän surevia sukulaisiaan. Ja ehkä syyttää heitä näyttelijöiksi.

Samoin passeista selvinneistä henkilöllisyyksistä rakennettiin omaa teoriaansa. Joku etsi paria nimeä Facebookista. Kuinkas ollakaan joidenkin profiileista näkyi pelkästään samana päivänä ladattu profiilikuva! Epäilyttävää. Mutta ei selitä miksi muilla lennolla olleilla ihmisillä oli aktiivisemmat profiilit. Selitys taitaakin olla se, että eri ihmiset ovat asettaneet eri asetukset profiilinsa julkisuusasetuksiin. Jotkut sallivat pelkästään kavereidensa näkevän mitä hän kirjoittaa ja lataa Facebookkiin. Jotkut haluavat kaikkien nettikäyttäjien näkevän kaikki. Vaihtoehtoja on runsaasti, mutta nykyisen tiedon valossa lennolla oikeasti kuoli oikeita ihmisiä eikä valeprofiileja.


Enkä ymmärrä miksi luoda valeprofiileja Facebookkiin, jos malesialaiskoneessa kuitenkin oli varmennettavissa olevia uhreja. Eikä toistaiseksi edes ole esitetty näyttöä siitä, että ne pari samana päivänä päivitettyä profiilikuvaa tarkoittaisivat kyseisten profiilien olevan tekaistuja.

Epäselvyyksiä liittyy myös ns. tunnustusnauhoihin. Ukrainan tiedustelu oli taltioinut separatistien välisiä kommunikaatioita. Niistä on kuultavissa seuraavanlainen vuoropuhelu:



Lyhyesti: Separatistit puhuvat pudottaneensa koneen. Saapuessaan koneen rauniolle he tajuavat ampuneensa siviilikoneen. Vaikuttaisi selvältä jutulta. Separatistit erehtyivät kohteestaan. MUTTA! Verkkomedia selittää mikä näissä kaapatuissa puheluissa on epäilyttävää. Kun kyseisen videon lataa koneelleen ja tarkastelee videotiedoston tietoja voi nähdä epäilyttäviä päivämääriä.


Tutkiva journalisti Paul Joseph Watson on tuonut julki, että kyseinen laajasti esitelty videonauha on valmistettu ja julkaistu jo ennen lentokoneen tuhoutumista! Siis sen minkä väitetään kerrotun 17.7. torstaina tapahtuneesta matkustajakoneen alasampumisesta, on ladattu nettiin jo 16.7. keskiviikkona.
Infowarsin esittelemät faktat ovat kiistattomia ja herättävätkin luonnollisesti vakavan kysymyksen siitä, että tämä ennakkoon valmistettu "tunnustusnauha" vain paljastaa sen, että joku jossain tiesi jo hyvän aikaa ennakkoon, että Malesian Airlines MH17 tullaan ampumaan alas seuraavana päivänä Itä-Ukrainan yläpuolella ja syylliseksi tapahtuneeseen esitetään Donetskin aluejoukot.
 Lisäksi aluejoukot ovat kertoneet jo toisaalla, että videolla käydyt keskustelut ovat mahdottomia, koska esitellyt henkilöt ovat olleet palveluspaikoissaan aivan toisaalla torstaina 17.7. eikä heillä ole nauhojen sisältöjen mukaisia fyysisiä mahdollisuuksia vaihtaa sellaisia tietoja, joita väitetään vaihdetun.
Youtubesta saatavat aikaleimat eivät valitettavasti ole luotettavia.  Lyhyt vastaus on se, että Youtube muuttaa palvelimelleen ladatun videon tietoja. Aikaleimat muuttuvat, sillä Youtube merkitsee latauksen alkamisen Kalifornian osavaltiossa sijaitsevan palvelimensa mukaan. Aikavyöhykkeiden erojan takia päiväykset voivat näyttää hassuilta. Siksi on tarjolla useita esimerkkejä videoista joissa puhutaan tapahtumista niitä edeltävänä päivänä. Esim. Syyriassa viime vuonna. Päiväyksien muuttumiset palvelimelle ladattaessa on ihan kaikkien testattavissa. Videota ei voi julistaa väärennökseksi pelkän videotiedoston päiväyksen perusteella.

Viimeinen selitys aluejoukon sijainneista voi ehkä pitää paikkaansa. Tai ehkä olla yritys pestä kädet sotkusta.

21.7.14

Viikon teema: MH17 salaliittoteorisointi

Aihe on esillä lähes kaikkialla. Ukrainassa alas ammuttu MH17 on tuottanut valtoimenaan salaliittoteorioita. En ottanut näihin vielä sen enempää kirjoitusnäpyttelyä, sillä odotan pahimpien foliohöyryjen haihtumista. Sitten on kokoonpanon ja mahdollisten vastausten aika. Sitä tuotosta odotellessa vain yksi esimerkki siitä miten helposti väärä tieto leviää ja lähdekritiikin käyttö on nyt jos koskaan tärkeää.

Havaintoja uudesta maailmajärjestyksestä -blogissa kerrotaan tuoreesta videosta, jossa näytetäään MH17:n syöksyminen moottori tulessa.

Internettiin ilmestyi muutama päivä sitten Itä-Ukrainalaisen amatöörikuvaajan kuvaama video, jossa näkyy kuinka suihkukone putoaa ammuttuna alas taivaalta.



Videon alussa kuitenkin taustalta kuuluu hävittäjän ääni, sillä suihkukoneen moottorit eivät pidä niin kovaa meteliä, että äänivallit rikkoontuisivat.



Näin ollen nämä kaikki Sionsti-eliitin kontrolloiman lehdistön väitteet Itä-Ukrainan maasta ammutuista ohjuksista eivät voi millään pitää paikkaansa.

Valitettavasti väite on potaskaa. Vain 17 sekuntia kestävän googlauksen jälkeen löysin alkuperäisen videon Youtubesta. Videolla ei ole MH17. Kyseinen video on oikeasti Ukrainalaisen Antonov An-26 koneen syöksyä kohti tuhoonsa. Video on alunperin ladattu nettiin 6. kesäkuuta.



Muista olla tarkkana ja valppaana. Salaliittoteorisointia voi olla lähipiirissäsi.

Päivitys: Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi poisti kirjoituksensa.