27.12.19

Antti Heikkilän viimeiset vit-eikun virheet vuodelle 2019

Koko kansan ortopedi Antti Heikkilä päätti lopettaa vuoden huitomalla villisti ympärilleen. Osansa ortopedin huomiosta saivat Tomi Kokko ja sitä ennen Reijo Laatikainen.

Tomi Kokko on puhunut ketogeenisestä ruokavaliosta. Antti Heikkilä on puhunut ketogeenisestä ruokavaliosta. Heikkilän maailmassa vain yksi voi olla voittaja, joten tietenkin hän lähti rynnimään sarvet ojossa Kokon suuntaan. Itse kiista ruokavaliosta ei kiinnosta minua. En itse valvo syömisiäni samalla tavalla kuin dieeteissä liikkuvat porukat.

Mutta se tärkein asia! Kommenteissa Heikkilä nimittäin näpyttelee seuraajilleen nähtäväksi seuraavanlaisia lauseita:

Sekä:




Luit aivan oikein! Universumissa on tapahtunut pieni päivitys. Heikkilä on vihdoinkin avoimesti sitä mieltä, että virheellinen tieto on oikaisemisen arvoista. HIENOA! Aikaisemmin Heikkilä oli äärimmäisen ärrimurrimaisesti sitä mieltä, ettei hänen Lääkkeetön elämä -kirjassaan ollut virheitä. Pitkän väännön jälkeen uusin julkaisu kirjasta olikin siivottu versio. Melkein puolet kriitikoiden löytämistä virheistä oli pyyhitty pois. Se osoitti, että Heikkilä on henkisesti kykenevä tiedostamaan virheitään. Hän ei vaan saa julkisesti osoittaa olevansa sellainen mies. Heikkilän imago ei salli sellaista näkökulmaa. Siksi hän ei vieläkään kerro julkisuudessa sitä asiaa minkä kaikki muut tietävät: kirja sisälsi asiavirheitä.

Aikaisemmin joulukuussa Heikkilän kohteena oli ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen. Hän sai kokea Heikkilän epärehelliset puheet.

Antti Heikkilä levittää 8.12. päivätyssä Facebook-päivityksessään hölyn pölyä minusta. Hän väittää minun hehkuttavan aspiriinia lääkkeenä syövän ehkäisyssä , ja kertoo näin tapahtuvan MTV:n videolla.
"...Samoihin aikoihin toinen metastaasi, MTV3 esitti ohjelman, missä yksityisen syöpäklinikan omistaja ja ravitsemusterapeutti hehkuttivat aspiriinia lääkkeenä etenkin suolistosyöpää vastaan. Käsittämätön juttu, sillä krooninen, vähäinenkin aspiriinin syönti aiheuttaa 50–60 % suolistoverenvuotoja, jotka voivat johtaa kuolemaan."
Kyseisen ravitsemusterapeutti videolla olen minä.
Kun Heikkilän linkkiä (alla ensimmäisessä viestissä linkki) klikkaa pääsee videoon, jossa puhun lääkärin kanssa syövän ja ravinnon yhteyksistä (katso itse). Sanallakaan en mainitse aspiriinia. Eikä mainitse lääkärikään.
Videon yhteydessä oleva Duodecimin tutkimusuutinen ei liity meihin mitenkään, minua ei ole haastateltu uutiseen, eikä näkemyksiäni mitenkään lainattu. Sen sijaan MTV:n tapa sirotella vanhoja aiheeseen kuulumattomia TV-videoita uusien uutisten joukkoon saattaa luoda väärän mielikuvan; otsikon alla on meidän video, jolla ei siis ole mitään tekemistä aspiriinin kanssa. Soisin kyllä MTV:n lopettavan tällaisen summittaisen otsikoiden ja videoiden yhdistelyn.


Heikkilä ei vaan ymmärtänyt lukemaansa ja kuulemaansa. Todennäköisesti hän erehtyi luulemaan videolla pyörivän tutkimusuutisen olevan Laatikaiseen liittyvää. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Heikkilän päättelykyky on jäänyt vajaaksi.

Heikkilän virhe osoitettiin hänelle useassa eri kommentissa. Joitain viesteistä poistettiin samantien. Laatikaisen kommentti lähti tietenkin ensimmäisenä. Heikkilän alkuperäinen virhe jäi muuttumattomana esille.

Sillä Heikkilä ei voi julkisesti osoittaa tehneensä virheitä. Eikä missään nimessä pyytää anteeksi Laatikaiselta.

Heikkilän meno tuntuu vain yltyvän. Mitä kaikkea vuosi 2020 tuokaan meille Heikkilä-faneille? Saamieni tietojen mukaan luvassa on lisää draamaa. Mutta siitä lisää sitten kun uutinen tulee ajankohtaiseksi.

12.12.19

Al-Holin ongelma

Al-Holin leirin naiset ja lapset herättävät suuria tunteita Suomessa asti. Tiedämme, että leirillä on vankina myös Suomesta islamilaisen kalifaatin tukijoiksi lähteneitä. Kalifaatin romahdettua he jäivät vangeiksi ja pakolaisleirille siirretyiksi. Miehet pidetään erillään vahvemmin vartioidulla leirillä. Se ei estä kalifaatin naisia pitämässä kuria naisten leirillä. He ovat murhanneet muita naisia, jos nämä on tuomittu toimivan islamia vastaan. Tai yrittäneen päästä eroon kalifaatin periaatteista. Radikalisaation eri asteista se lievempi kärsii kovempien painostuksesta. Jihadisti ei epäröi tappaa liian maltilliseksi tuomittua muslimia. Entinen kalifaatti on jäänyt eloon minikalifaattina al-Holin sisällä.

Lapset saa ja pitää hakea Suomeen. Tässä on helppo olla samaa mieltä mm. Saku Timosen kanssa. Lapset ovat tilanteen uhreja. Heitä on jo aivopesty julistamaan vääräuskoisten kuolemaa. Syyllisiä lasten ahdinkoon ovat islamistit itse. Leirillä kärsivien lasten äidit ovat tietenkin aivan toisenlainen tarina. Heihin ei pidä suhtautua tilanteen uhreina. He ansaitsevat tutkintavankeuden. Tässä olen täysin samaa mieltä naisia haastatelleen lääkäri Nemam Ghafouri kanssa. Turvallisuusselvitysten jälkeen entisinä terroristeina/terrorismin tukijoina he saisivat asua Suomessa. Asiaan kuuluvan valvonnan alaisena vapaana tai vankilassa.

 Daeshin tappion seurauksena naiset ovat ymmärrettävistä syistä vakuuttamassa, etteivät osallistuneet rikoksiin. He olivat vain kotiäitejä. Anelevat puheet Suomeen paluusta eivät kuitenkaan ole johdonmukaisia. Ylen uutisessa anonyymi nainen sanoi mm. näin:

– Elät Yhdysvaltojen alaisuudessa, etkä voi vaikuttaa heidän politiikkaansa. Meidän tilanne on vastaava. Meitä rangaistaan siitä, että elimme islamilaisen valtion alaisuudessa. Miten me olisimme voineet vaikuttaa islamilaisen valtion toimintaan.

Erona on tietenkin se, että Isis-terroristien tekemät teloitukset olivat kaikkien tiedossa, kun naiset pakkasivat laukkunsa ja lähtivät Suomesta Syyriaa kohti. Niitä leviteltiin Isis-järjestön julkaisemissa propaganda videoissa ja lehdissä. Juuri näillä materiaaleilla yritettiin houkutella Euroopassa asuvia radikaali muslimeita auttamaan Isistä Syyriassa. Päätös lähteä Suomesta tukemaan kalifaattia on aivan eri kuin muuttaa johonkin länsimaiseen valtioon.

Kalifaatin aikana suoritetuista karmeuksista on lähes mahdotonta saada enää todisteita, joten Suomessa tapahtuvat oikeudenkäynnit eivät tuottaisi tuloksia.

Suomen Suojelupoliisi on tietoinen naisten vaarallisuudesta:

Viestintäasiantuntija Minna Passi kertoo Supon pitävän todennäköisenä, että Isis-äitien paluu lisäisi Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa. Äidit saattavat jatkaa terroristista toimintaa ja verkostoitua keskenään toimiakseen Suomen jihadistisissa piireissä.
Supon mukaan naisten kotiinpaluutoiveet eivät perustune aitoon vapaaehtoisuuteen, vaan siihen, että Isis on menettänyt voimansa ja naiset ovat joutuneet al-Holin leirille.
– Naiset ovat viettäneet konfliktialueella pitkän ajan. He ovat matkustaneet alueelle vapaaehtoisesti tarkoituksenaan oleskella alueella pysyvästi. He ovat matkustaneet alueelle tietoisin Isil-järjestön toiminnan luonteesta ja osa on ilmaissut myös medialle antamissaan haastatteluissa hyväksyvänsä ”sharia-tuomioistuinten” langettamat julmat tuomiot, Passi kirjoittaa IL:lle.

Ei pidä unohtaa, että kalifaattiin matkustaneet naiset tiesivät mitä siellä tapahtuu. Syyriaan ei lähdetty parempien koulujen tai päiväkotien toivossa. Sota-alueelle ei matkustettu, jotta pääsisi eksoottiseen lomakohteeseen. Kalifaatiin ei kävelty vain hyvästä säästä nauttimisen takia.

 On naisten älykkyyttä loukkaavaa väittää, etteivät he muka kyenneet tiedostamaan mitä varten kalifaatti perustettiin. He olivat joko ympäristöstään ja maailmasta täysin tiedostamattomia typeryksiä tai tiesivät mitä Isis tekee. Absoluuttinen sharian noudattaminen, sen järjettömine rangaistuksineen, oli heidän mielestään tavoiteltava ja hyvä asia. He ihan oikeasti uskovat uskonnon määräämään kuolemanrangaistukseen. Homot on heitettävät alas talojen katoilta. Kalifaattia vastaan taistelleet on teloitettava. Islamin hylänneet on tapettava. Kaikki nämä nähdään moraalisesti hyvinä tekoina. Näin he vieläkin vastaavat haastatteluissa al-Holin leiriltä.

 He matkustivat Euroopasta kalifaatin rajojen sisälle, jotta pääsisivät nauttimaan näistä opeista. Se oli hijrah, eli muutto "oikeaoppisten maalle". Hijrahin ansiosta he pääsivät elämään puhtaampaa elämää. Sellainen elämä oli mahdotonta Euroopassa. Euroopassa heidän lapsensa altistuisivat maallistuneille kouluille.

7.12.19

Samoa VS Rokotepeloittelijat

Samoan tuhkarokkoepidemia jatkuu. Tänään kuolleita epidemian alkamiesta on kertynyt yhteensä 63 kappaletta. Enimmäkseen lapsia. Saarelle kauan sitten saapuneet rokotepeloittelijat eivät ole lähteneet pois. He saavat tuhkarokon leviämisestä sekä sen vastaisesta  Rokotteita vastustavista ääniä on yksi herrasmies jo laitettu käsirautoihin. Herra Tamasese oli kirjoitellut rokotteita vastaan ja suositellut papaija-lehti uutetta tuhkarokon oireisiin. Hän oli kuvaillut uusinta rokotuskampanjaa kaikkien aikojen isoimmaksi rikokseksi samoalaisia kohtaan. Tamasese oli kertonut kampanjasta mm. näin: "I'll be here to mop up your mess. Enjoy your killing spree."

Tietenkin Tamasesen pidättäminen todistaa rokotepeloittelijoille, että hän on vainottu ja sensuroitu totuuden puhuja. Sellaisen totuuden joka on sekoitettu väkevään annokseen potaskaa. Faktan sekoittaminen potaskaan on hyvä keino levittää valheita. Niitä on vaikeampi havaita tuollaisissa komboissa. Juuri tuolla taktiikalla huuhaa leviää tehokkaasti sosiaalisessa mediassa.

Näitä esimerkkejä nousee kuin sieniä vanhoihin sukkiini. Esittelen vain yhden tapauksen. Tänään näin miten rokotevastaisissa piireissä jaettiin tällaista tekstiä sekä Samoan kriisiin liittyvää kuvaa:

"UNISEF toimitti Samoalle 115000 tuhkarokkorokoteannosta. Yllättäen tuhkarokkokuolleisuus nousi tämän jälkeen noin kaksinkertaiseksi 28.11.2019 mennessä eli 42 tapaukseen. Kuolleisuus vain nopeasti lisääntyy samalla kun rokotekampanjaa kiirehditään. Nyt jo yli 60 tapausta."




Siinä esitetään aivan oikein, että Samoaan lähetettiin lokakuussa rokotteita. Ja myöhemmin marraskuun 15. päivä Samoa julisti hätätilan tuhkarokon takia. OMG! Kronologia on totta! ROKOTTEET AIHEUTTIVAT EPIDEMIAN!

Se mitä kuva jättää kertomatta on, että ennen lokakuuta Samoalla oli jo yhä paheneva tuhkarokkojen esiintyminen. Ensimmäiset havaitut tapaukset olivat rokottamattomia.
"The director pointed out none of the seven confirmed measles cases in Samoa had been immunised, and he urged parents to get protect their children with two doses of MMR."

Lokakuun 16. päivä tilanne jouduttiin julistamaan epidemiaksi. Siihen oli syy miksi UNICEF lähetti niitä rokotteita lokakuussa. Rokotuskampanjan vielä lähtiessä käyntiin ei tietenkään vielä oltu keritty rokottaaan kaikkia. Siksi hätätila julistettiin marraskuussa.

Syyskuun aikana Samoalla tiedettiin, että ongelma tulisi vain pahentumaan.

Syyskuun aikana myös WHO ilmaisi huolestumisen tuhkarokon leviämisestä alueella.

MEASLES RISK TO PACIFIC ISLAND COUNTRIES AND AREAS
In Pacific Island countries and areas (not inclusive of Australia, New Zealand or Papua New Guinea), the last recorded outbreak occurred in 2014 and the region is now in the measles elimination phase. A single laboratory confirmed case of measles therefore constitutes an outbreak in a Pacific Island country or area.
Given the recent large-scale measles outbreaks in neighbouring nations and the significant population movements between these countries and the Pacific, there is an increased risk of the virus being imported to the Pacific.
Vaccination is the best protection against vaccine-preventable diseases. For measles, at least 95% immunization coverage is needed to achieve ‘herd immunity’, which helps protect communities by slowing or stopping the spread of the virus because the large majority of people are immune. Achieving and sustaining herd immunity reduces the risk of large outbreaks and also protects individuals who can’t be vaccinated, including young infants, pregnant women and people with certain medical conditions. Despite significant efforts, some Pacific island countries and areas have not reached the 95% immunization coverage target for measles, making them more vulnerable to outbreaks.

Samoin unohdetaan kertoa, että rokotteita lähetettiin muillekin saarille.

 Mutta nämä faktat eivät sovi rokotepeloittelijan repertuaariin, joten ne pidetään piilossa. Ja potaska leviää kuin virus.

4.12.19

Samoa VS Tuhkarokko

Samoan saaren 200 000 asukasta ovat peloissaan. Tuhkarokko leviää kiihtyvällä tahdilla. Marraskuun 15. päivä saari julisti hätätilan. Pakollisten rokotteiden antaminen alkoi. Valtava ja kiireellinen rokotuskampanja laittoi myös Samoan hallinnon kahdeksi päiväksi kiinni, jotta kaikki mahdolliset kädet pääsevät osallistuaan siihen. Kouluja on suljettu. Lapsia kielletään osallistumasta suuriin yleisötapahtumiin.

 Sairastuneista on nykyisen epidemian aikana kuollut 60 ihmistä. Nämä luvut ovat 3.12.2019 päiväykseltä. Toistaiseksi yhteensä 4052 varmistettua tuhkarokkoon sairastumista. Niistä 171 tapausta viimeisen 24 tunnin sisällä. Alla oleva tuorein tilasto on Samoan hallinnon julkaisema.


Epidemian alkusyy on yllättävän helppo jäljittää. Ongelmat alkoivat kahden hoitajan virheestä viime vuonna. Virhe tapahtui rokotteen valmistelussa terveyskeskuksessa. MPR-rokotteeseen sekoitettiin veden sijasta vanhentuneeseen lihasrentouttajaa. Kaksi vauvaa ehti kuolla, ennen karmean virheen huomaamista.

Hoitajat saivat syytteet ja viiden vuoden pituiset vankeustuomiot. Siinä samalla Samoan ulkopuolella toisteltiin näiden hoitajien virhettä todisteena rokotteiden vaaroista. Myös täällä Suomessa oli some-ryhmiä, joissa nostettiin toistuvasti esiin ensimmäisiä uutisia noiden kahden vauvan kuolemasta.

Tämä tapahtuma sai samoalaiset välttämään rokotteita, sillä moni yhdisti kahden vauvan kuoleman rokotteisiin. Samoan saarelle saapuivat myös rokotepeloittelijoiden isoja nimiä. Niistä merkittävimpänä itse Robert F. Kennedy jr, joka alkoi valistamaan saaren asukkaita rokotteiden vaaroista. Hän ei epäröinyt syyttää kahden vauvan kuolemasta rokotteita, odottamatta mikä oikeasti oli tragedian syy. Viranomaisten aloittamaa rokotuskampanjaa verrattiin natsi-Saksan aikaiseen menoon.

 Vastahakoisuus rokotuttaa lapsiaan oli ymmärrettävä, mutta samoin sen seuraamukset oli ennustettavissa. MPR-rokotteen rokotekattavuus romahti. Pian lapsista vain 31 % oli rokotettuja.

Ja näin pääsimme takaisin tähän päivään.

Tuhkarokon paluukiertue ottaa vauhtia myös muualla maailmassa:

[WHO]:n mukaan Euroopan 48 maassa on havaittu lähes 90 000 tuhkarokkotartuntaa kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa. Luku on kaksinkertainen verrattuna viime vuoteen.

Merkittävin muuttunut tekijä on ollut rokotteiden suosion lasku. Viemäröinti on pysynyt samana. Saippuaa on saatavilla samalla tavalla. Hygienia on vieläkin yhtä seksikästä kuin ennen rokotteiden suosion alamäkeä.

Aivan kuin rokotteet olisivat toimineet tuhkarokkoepidemioiden vastavoimana. Kerrassaan hämmentävää.