27.1.24

Maastopalot Kanadassa ja folioprikaatin hysteria

Viime vuoden kesän aikana näimme dramaattisia kuvia maastopaloista ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Varsin villiksi liekit yltyivät Kanadassa. Savut levisivät eteläisen naapurin puolelle. New Yorkin taivas muuttui maailmanlopun tunnelmiin sopivan punaiseksi. Uutislähetysten kommenteissa ilmeni kuitenkin äärimmäistä epäilyä. Kaikki eivät nimittäin nielleet metsäpaloja normaaliksi paloiksi. Varsinkaan kun uutisissa toisteltiin ilmastonmuutoksen lisänneet metsäpalojen riskiä. Pitkemmät kuivat kaudet, sadekausien muutokset ja laajojen maastoalueiden haasteet palokuntien toiminnalle takaisivat entistä pahempia paloja. 

Nämä selitykset laajoille paloalueille eivät uponneet kaikkiin. Sosiaalisen median  oidoimmissa kulmissa tiedettiin, että oikeasti näitä paloja sytyttävät tahallaan salaisen maailmanhallituksen agentit. Joko avaruuslasereilla tai liekkejä sylkevillä helikoptereilla. Näistä jälkimmäinen olikin ihan videoilla taltioitu. Tällä toiminnalla kun pyritään ohjaamaan tulipalojen leviämistä hallituilla paloilla.




Selittely ei tietenkään tepsinyt folioprikaatin karkeisiin veteraaneihin. He tiesivät, etteivät ennätysmäiset maastopalot liity mitenkään ilmastonmuutokseen tai eivät ole ihmisten tahallaan sytyttämiä. Ja mikäpä olisi parempi tapa todistaa, etteivät palot ole ilmastonmuutokseen liittyviä kuin sytyttää niitä itse.

Näin teki kanadalainen Brian Paré. Hän julisti kesän savuamisen johtuvan hallituksen omista toimista. Hän myös aivan sattumalta liikkui juuri niillä alueilla juuri sillä hetkellä, kun maastopaloja syttyi. Poliisit huomasivat Brianin kirjoittelut ja läsnäolon maastopalojen vierellä.  Käsirautoja kaivettiin esiin, kun Brianin sytyttämiä maastopaloja oli kertynyt 14 kappaletta.

Pidätyksen jälkeen Brian kertoi miksi oli leikkinnyt tulitikuilla metsässä. Hän väitti vain halunneensa tietää, ovatko metsät kuivia vai eivät. Brian tunnusti tekonsa oikeudessa viime viikolla.

Ehkä tunnustus tuli kuitenkin maailmanhallituksen painostuksen ansiosta?

Se että yksi mies kerkiää sytyttämään 14 maastopaloa ei tietenkään vielä tee merkittävää jälkeä Kanadan maastopalotilastoihin. Vuonna 2023 maastopaloja oli, hieman laskentatavasta riippuen, 6551 kappaletta. Yhteensä liekkejä vaelsi yli 18 miljoonan hehtaarin alueella. Provinssien välillä oli eroja, mutta yleensä maastopalon aiheuttajaksi jäi n. puolet ei-ihmisestä liittyviä syitä. Yleisimpänä salamointi. Ihmiset aiheuttavat valtavasti paloja, koska nuotioiden sytyttäminen ei onnistui kaikilta ongelmitta. Eivätkä kaikki tiedä minne tupakoita pitäisi heittää tai minne se pussillinen vanhoja paristoja kannattaa jättää.

Tuhansista ihmisten aiheuttamista paloista huolimatta tätä Brianin saamaa tuomiota tuhopoltoista alettiin levittämään ilmastonmuutosdenialismi ryhmissä. Tässä vain yksi esimerkki. Teksteissä painotetaan, että Brian itse sytytti metsiä liekkeihin, eikä ilmastonmuutos. Ja tottahan se on! Tulitikkuja raapi aikuinen mies, eikä Al Goren loitsima eteerinen ilmaston avatar. Joten ilmastonmuutos ei liity maastopalojen yleisyyteen. MOT.

16.1.24

Infosota: Bellingcatin käyttö feikkivideoissa

 Tänään internettiin ilmestyi uusi video. Siinä kerrotaan arvostetun BBC uutiskanavan uutisesta, jossa mainitaan tutkivan journalismin Bellingcatin tutkimuksesta. Videolla väitetään Bellingcatin löytäneen 1,2 miljardin dollarin edestä PR-rahoitusta brittiläisille firmoille. BBC:n logoa käytetään, mutta kyseistä uutista ei löydy BBC:n oikeista uutisista. Video on sepitettä alusta loppuun asti.



Keksityssä tarinassa väitetää, että firmat tekivät tällä rahalla väärennettyjä videoita. Videoissa esiteltiin keksittyjä Ukrainan armeijan voittoja rintamalla. Ehkä tämä on epätoivoinen yritys saada venäläisten tappiovideot kyseenalaisiksi.


 Tällainen tekaistu video jossa hyväksikäytetään BBC:n mainetta ei ole mitenkään uusi juttu. Mutta se on vähintään toinen kerta, kun näen miten samanlaisissa feikkivideoissa käytetään Bellingcatia nimeä. Mikä onkin ironista, kun muistan miten monta kertaa venäläismieliset sometilit ovat haukkuneet pystyyn Bellingcatia. Milloin sitä syytetään CIA:n käsikassaraksi tai NATO:n peiteorganisaatioksi, joka yrittää mustamaalata Venäjää. Eivätkä nämä syyttelijät kykene osoittamaan Ukrainaan liittyvistä artikkeleista virheitä. Nyt nimi kuitenkin kelpaa tiedonvälityksen auktoriteetiksi.

Selkeästi nämä videoita tekevät tahot ovat ymmärtäneet miten arvostettu nimi Bellingcat on internetissä. Miksi muuten he käyttäisivät sitä BBC:n yhteydessä tällä tavalla. 

Ole tarkkana. Älä lankea feikkivideoihin.

12.1.24

Infosota: Denverin pormestari

Pietarin trollitehtaalla tehdään pitkää päivää. Denverin pormestari Mike Johnston päätyi disinformaation täytteeksi. Yhdysvaltojen antama aseellinen ja taloudellinen tuki Ukrainalle ovat kiivaan keskustelun kohteena. Sitä yritetään sekoittaa levittämällä valtavasti valheita aseavun tehottomuudesta, arvosta ja hyödystä. Yhtenä keinona on myös valehdella siitä kuinka suuri tuki Ukrainalle annettavalle avustukselle oikeasti on. Tätä varten pitää tyrkyttää materiaalia, jossa Ukraina saadaan näyttämään mahdollisimman huonolta kansalta ja valtiolta.

 Mikä olisi parempi tapa kuin väittää amerikkalaisten poliitikkojen olevan kyllästyneitä ukrainalaisiin. Varsinkin demokraattipuolueen jäsenten. Ja siksi sosiaaliseen mediaan ilmestyy tällaisia tekaistuja tarinoita.


Propagandan epäonneksi jokainen utelias voi itse tarkistaa onko sellaista uutista koskaan tehty Denver7 kanavan uutisissa. Denver7 oma Youtube, Facebook, Twitter tai kotisivu eivät sisällä levitetyn kuvan kaltaista tarinaa.

Yksinkertaisesti siitä syystä, että koko tarina keksittyä potaskaa.

Mutta eihän sitä ole edes tarkoitettu taitavasti tehdyksi propagandaksi. Riittää kun yksi sadasta kuvan nähneistä jakaa sen eteenpäin omille seuraajilleen. Potaska jatkaa nopeaa leviämistään. Varsinkin Twitterin kaltaisella alustalla, jossa botit ja hyödyllisen idiootit jakavat suurella innolla kaikki omaan agendaan sopivat kamat eteenpäin.

Mike Johnstonista keksitään ehkä uusia tarinoita. Hyvin varmasti hän ei ole ainoa, josta tehdään samanlaista pajunköyttä. Varsinkin kun Yhdysvaltojen kongressissa väännetään kättä tämän vuoden avustuspaketeista.

6.1.24

Saatanalliset joululaulujen säkeet Iowassa

 Joulun kiireet jäivät edellisen kalenterini sivuille. Kaiken härdellin keskellä minulta jäi huomaamatta äärimmäisen tärkeä aihe. Yhdysvaltojen maaperällä hyökättiin räikeän avoimesti uskontoa kohtaan. Ja vielä joulurauhan aikana! Skandaali tapahtui Iowan osavaltion pääkaupungissa. Des Moinesin hallinnollisissa rakennuksissa on ihan laillisesti esillä uskonnollisia esittelyjä. Varsinkin jouluna, kun Jeesus-lapsi lepää seimessä ja ympärillä on kolme sijoituskonsulttia sekä pyhä neitsyenä pysynyt äiti. Ihan normaalia ja tavallista uskonnollista menoa, jota tasapuolisuuden nimessä sallitaan pidettävän hallintorakennuksen aulassa. Jouluseimi on jokavuotinen perinne rakennuksessa.

Mutta kaikki eivät ole yhtä avomielisiä ja suvaitse uskontoja. Yhä uudelleen ahdasmielisyys ja viha nousee pinnalle. Näin pääsi käymään joulukalenterin 14 luukun aukaisun yhteydessä. Iowan osavaltiossa oli ihmisiä, jotka eivät millään kestäneet uskontoa esiteltävän hallintorakennuksen sisällä. Nämä fanaatikot hyökkäsivät eteisessä pidettävän esittelyn kimppuun. Patsas vandalisoitiin. Syylliseksi ilmoittautui oma-aloitteisesti rikoksen suorittanut poliittisesti aktiivinen Michael Cassidy.

Onneksi pian selvisi, että hyökkäys olikin täysin perusteltu ja oikein. Vandalisoinnin kohteena ei ollut Cassidyn oman uskonnon patsas, vaan toisen uskonnon patsas. Cassidy on kristitty. Rikottu patsas oli Iowan saatanallisen temppelin pystyttämä. Kyseessä oli Baphometin patsas.

Koko episodi laittoi sanan- ja uskonnonvapauden rajapyykin linkoamisvaiheeseen. Ennen vandalisointia paikalla oli kristittyjä protestoimassa saatanallista sanomaa. Kyltit menisivät vihapuheesta, jos ne kohdistuisivat oikeisiin ihmisiin.


Onneksi kyseessä on kuitenkin vain mielikuvitushahmo, joten protestoijat eivät syyllisty viharikoksiin. On kuitenkin hauska katsella mitä kaikkea ihmiskunnan oletetussa sivistysvaltiossa tapahtuu vielä kalenterimme kolmannen vuosituhannen aikana.

1.1.24

Virusdenialismin alkeet osa 4: Stefan Lankan bluffaus

Suuria tunteita herättänyt Virusdenialismin alkeet -sarja jatkuu. Ensimmäisessä osassa katselimme virusdenialismin alkuhistoriaa. Toisessa osassa oli vuorossa psykiatri Andres Kaufmanin väärinkäsitysten läpikäyntiä. Kolmannessa osassa tarkastelimme mosaiikkivirusta, jota virusdenialistien mielestä ei ole olemassa. Tarkkaavaisimmat fanit huomasivat ensimmäisen osan lopussa lupauksen siitä, että kolmannessa osassa käsittelisin Stefan Lankan juttuja. Mutta enpäs tehnyt mitään sellaista sarjani kolmannessa osassa! Olen valehteleva puoskari!

Syyni tälle Lanka-puutokselle tulee Lankan omien juttujen epämääräisyydestä tuolloin vuonna 2021. Blogini kommenteissa suositeltiin perehtymään Lankan mullistavaan selontekoon siitä miten koronavirusta ei ole oikeasti eristetty missään. Nimimerkki Jaana suositteli myös Lankaa kesällä 2021 Tuhkarokkovirusta ei ole olemassa bloggaukseni kommenteissa. Ja miksipä en olisi syöksynyt sen selaamiseen, mutta sen esteenä oli vain yksi pieni juttu. Lanka ei ollu saanut sitä valmiiksi. Kreationistien kanssa nettiräyhätessäni opin, ettei kannata tuhlata aikaansa keskeneräisiin juttuihin. Käytät parisen iltaa niiden debunkkaamiseen, ja vastaukseksi saat vain, että minun kannattaa odottaa projektin valmistautumista eikä hyökätä heikompaa ja keskeneräistä argumenttia vastaan.

Lankan puheet olivatkin erittäin houkuttelevaa kamaa. Jos miehen puheissa olisi edes 25 % perää, niin modernin lääketieteen poikkitieteellisellä kentällä olisi valtavasti pelkkää teeskentelyyn ja valheisiin perustuvaa koulutusta, tutkimusta ja vertaisarvioituja julkaisuja. Yliopistoissa opetettaisiin kandeista professoreihin asti täysin virheellistä kamaa taudeista, patologiasta, hoitomuodoista ja vaikka kuinka monesta muusta aiheesta, jos viruksia ei olisikaan olemassa. Kyseessä olisi systemaattisesti suurempi huijaus kuin litteän Maan salaaminen ihmiskunnalta.

Kokeilin muistaa etsiä tätä materiaalia parin kuukauden välein, jos Lanka olisi saanut paperinsa julkaistuksi jossain. Helmikuussa 2021 Lanka aloitti Projekti Immanuelin. Siinä luvattiin että tulossa on tärkeitä julkaisuja. Vuosi vaihtui vuoteen 2022. Jolloin sitä ei vielä julkaistu missään.  Sitten vuosi vaihtui vuoteen 2023. Eikä Lanka vieläkään julkaissut paperiaan missään. Ja nyt vuosi vaihtui vuoteen 2024.

Eikä Lanka ole vieläkään julkaissut sitä.


 Virusdenialistit selittämässä miten Stefan Lanka on kumonnut virologian perusteet

Sillävälin hän on kyllä samaan aikaan ollut useissa striimeissä, videoilla ja luennoilla puhumassa siitä miten hän onnistui kumoamaan modernin virologian. Tavalla joka tekee virusten geenisekvenssoinnin ja muut teknologiset höpötykset aivan turhiksi, koska viruksia ei ole olemassa. Esim. kaikki se valtava kansainvälinen tutkimustyö SARS-CoV-2 viruksen epidemiologian taustalla onkin aivan turhaa toiveajattelua, jos Lankalta kysytään.

Stefan Lankan epäonneksi moni muukin on odottanut hänen julkaisevan tämän tiedemaailmaa romuiksi ravisuttavan tutkimuspaperinsa. Jopa hänen kanssaan samaamieltä olevien kannattajien suunnalta on ihmetelty mikä miehen projektissa kestää näin pitkään.

Mikä sitten on se Lankan esittämä dramaattinen väite virologian suuresta huijauksesta?

Koska mitään viruksia ei ole olemassa, eivät PCR-laitteiden (tai muiden vastaavien tekniikoiden) tuottamat sekvenssit virusten perimästä ole oikeasti peräisin viruksista. Sen sijaan ne "sukupuut" viruksille ovat vain tyhjästä keksittyjä sekvenssejä. Esim. Perimästä pääteltävät virusten proteiinikuorten rakenteet ovat vain toiveajattelua. Ihmisen perimässä oli valmiina kaikki nämä sekvenssit, joita viruksiin uskovat tutkijat sitten järjestelevät luodessaan tyhjästä näitä olettamiaan viruksia. Virusten sekvenssointi on Lankan maailmassa pelkkää tyhjästä luotua teeskentelyä. Jokaisesta näytteestä pystytään kuulemma järjestämään ihan minkä tahansa viruksen sekvenssit. 

Logiikka on sama kuin sanoisi, että voit kirjoittaa minkä tahansa kirjan käyttämällä saamaa aakkosta, joten kirjoja ei ole olemassa. Oikeastihan Lankan argumentti on hieman monimutkaisempi, jotta kuuntelija ei heti hoksaa tätä. Hän on väittänyt, että tutkijat rakentavat HIV, SARS-CoV-2 ja muut virukset mistä tahansa satunnaisesta solusta otetusta RNA-näytteestä. Koska soluissa ei oikeasti ollut viruksia, niin ne virusten geenisekvenssit rakennetaan alunperin mielivaltaisesti. Kun virologit ovat keksineet tämän tyhjästä rakennetun sekvenssin, niin he sopivat keskenään sen olevan juuri jonkin tietyn keksityn viruksen sekvenssi. Jolloin kaikki muut tutkijat rakentavat tätä viruksen sekvenssiä näytteistään tietopankeista saamiensa ohjeiden mukaisesti. Ne Stefan Lankan kaltaiset valppaat ja rehelliset tutkijat, joita ei ole aivopesty tällä virologian huijaksella, kykenevät tuottamaan soluista otetuista RNA-näytteistä ihan mitä haluaisivat. 

Jos virusten sekvenssin ovat keksittyjä, niin kuka tahansa kykenee laatimaan vastaavat virusten sekvenssit mistä tahansa näytteestä.

Lanka onkin julistanut koko maailmalle 7 ways to prove that viruses do not exist puheissaan: "Heti kun saan haltuuni alkuperäisen sekvenssidatan, jolla tuotettiin HIV, aion tuottaa teille koronaviruksen. Varmasti! Ja tämä tulee olemaan virologian kokeellinen kumoaminen." Tuo 14 minuutin pituinen video on kai ihan kuuntelemisen arvoinen, jos haluat tietää miten paljon Lanka uskoo itseensä ja siihen että on keksinyt vallankumouksellisen tavan tutkia RNA-näytteitä.

Eli kokeillaan selvittää kumpi on oikeassa. Stefan Lanka vai vuosikymmeniä virusten sekvenssointia tehnyt kansainvälinen tutkijayhteisö.

Ensin kannattaa katsoa tämä video, jossa selitetään sekvensoinnin perusteet ja periaatteet.


Yksinkertaistettua homma toimii näin: sinulla on monta kappaletta samaa kirjaa (koska virusnäytteitä monistetaan). Kaikki kirjat heitetään silppuriin. Tästä silppurijätteestä (miljoonia RNA-pätkiä) aletaan kokoamaan kokonaisia lauseita, sivuja ja kappaleita, kunnes saadaan yksi selkeä kirja. Ihminen voisi tehdä tämän työn käsin, mutta tietokone tekee saman paljon nopeammin.

Hoksottimilla varustetut kuuntelijat huomasivat heti, ettei Lanka edes tarvitse mitään alkuperäisiä näytteitä. Jos hänen puheissaan olisi jotain perää, niin Lanka voisi tehdä tuon samanlaisen "keksityn koronaviruksen" sekvenssin mistä tahansa näytteestä. Koirasta, kultakalasta, kaktuksesta tai virusnäyteestä. Myös sinä, rakas lukija, varmasti heti keksit millaisella testillä Lankan väitteen paikkansapitävyys voitaisiin testata PCR-laitteilla. Myös varmasti hoksasit heti, että jos Lankan väite HIV ja SARS-CoV-2 virusten sekvenssien löytämisestä samasta näytteetteestä pitäisi paikkansa, niin onnistuisimme löytämään näiden virusten ns. virallisista RNA-sekvensseistä jo nyt identtisiä pätkiä.

Tämä on se suuri kolmivaiheinen kontrollikoe, jota Lanka on mainostanut tekevänsä. Nyt useamman vuoden ajan. Eikä Lanka näytä millään kykenevän tekemään sitä suurta paljastusta, jota uhkasi tekevänsä.

Vielä vuosi sitten Lankaa mainostettiin virusdenialisten parissa tällä tavalla:


Tuossa Virus, it's time to go videossaan Lanka kertoo 28 minuutin kohdalla, että kontrollikokeen toisen vaiheen tulokset julkaistaan kuuden tai kahden viikon aikana. Kolmannen vaiheen tuloksia ei ole vielä julkaistu Lankan nimellä.

Onko vuosi 2024 se vuosi jolloin Lanka vihdoinkin paljastaa tuloksensa? Tai edes kertoo millaista metodologiaa hän käyttää kontrollikokeessaan rakentaessaan samasta näytteestä minkä tahansa haluamansa viruksen sekvenssit?

Tätä jännittävää odotusta kannattaa jatkaa Frank Visserin mainiolla Integral World sivulla. Näemmä Stefan Lankan fanien parissa ihmetellään nykyään miksi Lanka ei julkaise mitään. Onneksi Frank Visser kokoaa sivuilleen kaikki hajanaiset vihjeet siitä mitä Lanka on tehnyt.