12.4.21

Tuhkarokkoviruksia ei ole olemassa!

Harva asia pystyy enää yllättämään minut. Koronapandemian aikana sosiaalinen media näytti pursuavan mitä erikoisemmista salaliittoteorioista. Siinä samalla henkiinherätyksen koki HIV/AIDS-denialismista tuttu virusdenialismi. Kaikki aikuiset ihmiset eivät nimittäin usko, että viruksia on olemassa.

Kaipaan niitä aikoja, joilloin somessani pyöri väitteitä Rockefellerin patentoimista viruksista. Nyt ei edes uskota viruksiin. Toisaalta on helppo ymmärtää miksi tällainen denialismi uppoaa lukijoihin. Virukset ovat liian pieniä nähtäväksi mikroskoopeilla. Eikä niitä voi kasvattaa viljelmissä yhtä helposti kuin bakteereja. Virusten käsittely vaatii erikoistaitoja ja -välineitä. On helpompaa havaita virusten aiheuttamia muutoksia soluissa kuin itse viruksia. Vasta-aineet, virusten proteiinit, tautioireet ja muut biokemialliset aktiivisuudet luovat sen kokonaisuuden joilla lääketieteessä tutkitaan viruksia.

Kaikkiin noihin virusdenialismi vastaa yksittäisten siivujen kieltämisellä. Kokonaisuutta ei saa ottaa huomioon, sillä se kumoaisi denialismin. Esim. virusten aiheuttamat vasta-aineet kyllä myönnetään havaituiksi. Niiden aiheuttajaksi kuitenkin ehdotetaan mm. rokotteiden sisältämiä myrkkyjä. Jolloin jätetään vastaamatta miksi vasta-aineita havaittiin ennen rokotekampanjoiden aloittamista. Silloin siirrytään äkkiä vain toiseen aiheeseen, ja toivotaan, ettei kukaan huomannut aiheen vaihtamista.

Toinen taktiikka denialismin puolustamisessa on yksinkertaisesti vain olla välittämättä omien väitteiden johdonmukaisuudesta. Esim. HIV-denialismissa voidaan väittää, ettei virusta ole olemassa. Mutta jätetään ihmettelemättä miksi nimenomaan AIDSia vastaan kehitetyt antiretroviraaliset hoidot saivat taudin kuolleisuuden jyrkkään laskuun. Hoidon ei nimittäin pitäisi ollenkaan vaikuttaa, jos viruksia ei ole olemassa. Antiretroviraaleja hoitoja edeltävien hoitojen huonot tulokset kyllä kelpasivat denialisteille todisteeksi denialismin puolesta.

Somessa näkyvä nimi on HIV/AIDS denialismin parissa marinoitunut tohtori Stefan Lanka. Hän on ihan avoimesti puhunut, ettei HI-virusta ole olemassa. Eikä muitakaan viruksia. Lanka ei hyväksy niitä tuhansia erilaisia eristettyjä viruksia viruksiksi, koska ne on eristetty ja sekvensoitu tavoilla joita hän ei hyväksy. 

Tuoreimmissa käänteissä toistellaan Lankan hurjaa palkintoa. Lanka lupasi 100 000 euroa sille, joka pystyy todistamaan tuhkarokkoviruksen olevan olemassa. Lanka suojeli palkontorahojaan määrittelemällä hyvin tarkasti miten hän haluaa todistamisen sujuvan. Todistaminen pitäisi tapahtua pelkästään yhdellä tieteellisellä julkaistulla artikkelilla, joka sisältää viruspartikkelin koon mittaamisen sekä viruksen eristämisen että tuhkarokkotautiin yhteyden osoittamisen.

Tällaiset haasteet ovat suosittua PR-tempauksia aina silloin, kun halutaan välttää tieteellisen materiaalin käsittelyä. Juurit tällaisella kikkailulla saadaan luotua illuusio siitä, että haasteen teema on jollakin tapaa mahdotonta tiedemaailmalle. Muistat varmasti, platonisesti rakas lukijani, kuinka monta haastetta kreationistit ovat väsänneet evoluutioteorian todistamisesta vuosikymmenien vieriessä.

MitäVittua-nettisivu nosti Lankan haasteen jälleen pinnalle. Siinä Vesa-Ilkka Laurio esittää tapahtumista kerrassaan erikoisen version:

Vuonna 2011 saksalainen meri- ja molekyylibiologi Stefan Lanka, joka työssään oli joutunut tekemisiin virusopin kanssa, aloitti ns. tuhkarokkovirusoikeudenkäynnin, koska hän halusi estää tuhkarokkorokotusten säätämisen pakollisiksi.

Oikeusjuttu päättyi vuoden 2017 alussa, kun Saksan korkein oikeus vahvisti Stuttgartin hovioikeuden asiassa antaman tuomion eikä syyttäjä vienyt asiaa enää Saksan  perustuslakituomioistuimeen. Stefan Lanka voitti tämän oikeudenkäynnin, koska oikeus – asettamaansa asiantuntijaa kuultuaan – totesi, ettei yksikään niistä kuudesta julkaisusta, joihin syyttäjä vetosi todisteina virusten olemassaolosta, sisällä näyttöä mistään viruksesta.


Teksti on kovin erikoista luettavaa minun silmissäni. Se saa Lankan näyttämään tutkijalta, joka onnistui oikeudessa todistamaan ettei tuhkarokkoviruksia ole olemassa. Voitto oikeudessa oli kuolinisku virusten faktuaalisuudelle!

Vai oliko?

Mitä oikein tapahtui?

2011 Lanka julkaisi haasteensa tuhkarokkoviruksen koon mittauksesta ja eristämisestä. Virus olisi eristettävä, kuvattava, mitattava ja osoitettava taudin aiheuttajaksi. Näin olisi vihdoinkin todistettu, että kyseinen virus on totta! Haasteen voittaja saisi 100 000 euroa.

2012 Siihen vastasi David Bardens. Hän lähetti Lankalle kuusi tutkimuspaperia. Ne olivat:

  1. Enders JF, Peebles TC. Propagation in tissue cultures of cytopathogenic agents from patients with measles. Proc Soc Exp Biol Med. 1954 Jun;86(2):277–286.
  2. Bech V, Magnus Pv. Studies on measles virus in monkey kidney tissue cultures. Acta Pathol Microbiol Scand. 1959; 42(1): 75–85
  3. Horikami SM, Moyer SA. Structure, Transcription, and Replication of Measles Virus. Curr Top Microbiol Immunol. 1995; 191: 35–50.
  4. Nakai M, Imagawa DT. Electron microscopy of measels virus replication. J Virol. 1969 Feb; 3(2): 187–97.
  5. Lund GA, Tyrell, DL, Bradley RD, Scraba DG. The molecular length of measles virus RNA and the structural organization of measles nucleocapsids. J Gen Virol. 1984 Sep;65 (Pt 9):1535–42.
  6. Daikoku E, Morita C, Kohno T, Sano K. Analysis of Morphology and Infectivity of Measles Virus Particles. Bulletin of the Osaka Medical College. 2007; 53(2): 107–14.

 Valitettavasti Bardens ei lukenut haasteen sääntöjä tarkasti. Lanka pyysi todistamiseen vain yhtä tutkimuspaperia. Kuusi eri artikkelia ei täyttänyt haasteen ehtoja. Hän ei suostunut maksamaan 100 000 euron palkkiosummaa. Näitä kuutta tutkimuspaperia ei tarvitse käydä läpi täällä. Eikä niden sisällöllä olekaan mitään väliä, kuten myöhemmin huomaamme. Yksi niistä ei edes ole tutkimuspaperi vaan yhteenvetoartikkeli monista eri tutkimuksista. Anyways.

 Bardens haastoi Lankan oikeuteen. Ensimmäinen päätös oli Bardensin puolella. Lankan pitäisi maksaa palkkiosumma. Lanka valitti päätöksestä. Käsittelyä jatkettiin oikeudessa. Mukaan otettiin tuomarin päätöksellä asiantuntijaksi virologi ja professori Andreas Podbielsky. Arvioinnin jälkeen päätettiin Bardensin esittämien papereiden todistavan, että tuhkarokkovirus on totta. Ei mikään yllätys.

2015 Lanka valitti oikeuden päätöksestä vielä viimeisen kerran. Stuttgartin hovioikeus käsitteli uudelleen ensimmäisen oikeuden päätöksen.

2016 Uusi päätös oli Lankan puolella, joten hänen ei tarvinnutkaan maksaa palkkiosummaa. Kuusi eri tutkimuspaperia kertoivat kyllä tuhkarokkoviruksista. Ne eivät kuitenkaan täyttäneet Lankan haasteen ehtoa vain yhdestä tutkimuspaperista. Asiantuntijana käytetty Podbielsky totesi Lankan voittaneen vain lakiteknisellä väännöllä, sillä kuusi tutkimuspaperia ovat kokonaisuutena enemmän kuin tarpeeksi osoittamaan tuhkarokkovirusten todellisuuden. Podbielsky sanoi myös, että Bardens olisi voinut käyttää muita tutkimuspapereita tämän osoittamiseen. Bardens joutui maksamaan koko oikeuskäsittelyn laskut.

Oikeuden päätös on tarpeellista luettavaa. Se on onneksi netissä kaikkien luettavissa.

Die Beweiswürdigung des Landgerichts dahingehend, dass aufgrund des eingeholten Sachverständigengutachtens bewiesen sei, dass die vom Kläger vorgelegten Publikationen in ihrer Gesamtheit den Nachweis für die Existenz und die Erregereigenschaft des Masernvirus belegten und auch die Bestimmung des Durchmessers in der vom Beklagten verlangten Form gelungen sei, ist im Ergebnis nicht zu beanstanden.

 Siinä hovioikeus kertoo, että ensimmäisessä oikeudenkäynnissä käytetyt  asiantuntilausunnot sekä Bardensin lähettämät tutkimuspaperit riittävät tuhkarokkoviruksen havaitsemiseksi ja patogeenisyyden osoittamiseksi. Oikeus ei hylännyt näitä papereita. Sen sijaan oikeus päätti, että Lankan haaste pyysi vain yhtä tutkimuspaperia, jossa olisi kaikki nämä asiat. Bardens ei esittänyt sellaista.

Nach dem klaren und eindeutigen Wortlaut ist hiernach eine Publikation vorzulegen, in der der Nachweis nach diesen Vorgaben zu erfüllen ist.

Oikeus alleviivasi olennaisen kohdan. Haaste pyytää yhtä tutkimuspaperia. Ja tuon yhden tutkimuspaperin on täytettävä Lankan asettamat ehdot. Näin ei tapahtunut, joten Lankan haastetta ei voitettu. Tai tarkemmin kirjoitettuna, oikeis määritteli Lankan haasteen 100 000 euroa palkonnoksi. Laki oli selkeä. Palkintojen kohdalla palkinnonjakajalla on kaikki oikeus määritellä millä kriteereillä palkinnon voittaa.

Tämän takia hovioikeus ilmoitti päätöksensä koskevan pelkästään Lankan haasteen laillisuutta. Eikä sitä onko tuhkarokkoviruksia olemassa. Ja tuonkin kohdalla oikeus totesi viruksen olevan olemassa.

Lankan haaste ei liity siihen onko viruksia olemassa vai ei. Näitä asioita ei todistella oikeussaleissa tai lakimiesten papereissa. Ne käsitellään tieteellisissä julkaisuissa. Juuri siksi virusdenialistit turvautuvatkin Lankan kaltaisiin PR-tempauksiin.

4 comments:

Anonymous said...

Heippa.

Olisiko sinun mahdollista vielä hieman avata tarkemmin mitä mieltä olet siitä kun sanotaan, että virusta eri ole eristetty siten kun se pitäisi tehdä jotta voitaisiin olla varmoja siitä, että tutkimuksissa todetun tarttumisen ja haitat soluille aiheuttaa nimenomaan viruspartikkeli, eikä jokin muu siinä seoksessa, mikä koeasetelmassa tuotetaan “virus isolation” nimeä kantavassa toimenpiteessä ja millä tartuttaminen todennetaan.

Mm. Cowan ja Kaufmanhan siis väittävät näin.

Aina kun on tehty tätä “viruksen eristämistä” kokeissa, on tehty seuraavaa. Otettu näyte ihmiseltä esim. nenästä/räästä, lisätty siihen antibiootteja (tappamaan bakteereja ilmeisesti), lisätty myös ns. vero soluja (näitä saa lukea esim. covid19 tutkimuksissa käytettävän) apinan munuaissoluja (tai fetal calf serumia), ja sitten tämä seos lisäksi näännytetään ravinnon puutteeseen koska ei anneta sille mitään ravintoa. Sen jälkeen tämä seos tartuttaa siis soluja jotka reagoivat negatiivisesti.

Voiko tästä mielestäsi vetää johtopäätöksen, että tässä seoksessa nimenomaan viruspartikkeli on se, mikä aiheuttaa vahinkoa näissä uusissa soluissa? Oletko löytänyt tutkimuksen, missä todistetaan tieteellisesti (ei vain olettamalla) että juuri viruspartikkeli tässä seoksessa tappaa/tartuttaa tautia? Luulisin että et, koska viruspartikkelia ei voida eristää muusta materiaalista, sitä ei ole siis ymmärtääkseni mahdollista tehdä.

Mutta kysymys mihin en ole löytänyt mistään vastausta kuuluu: Jos eristämistä tällä tavalla ei voi tehdä, niin miten voimme olla oikeasti 100% varmoja, että tuon seoksen juuri tämä viruspartikkeli saa aikaan negatiiviset muutokset soluissa? Eikä esim. antibiootit, muut alkuperäisen isännän räästä tulleet materiaalit, solujen näännyttäminen tai esim. nämä vero-solut tai joku siinä mukana ollut materiaali, mitä seokseen lisätään? Jos emme siis tyydy olettamaan yhtään mitään, vaan haluamme todistaa asian täysin vedenpitävästi.

/Jaana

Anonymous said...

Lanka työstää tällä hetkellä tutkimusta siitä mitä tapahtuu seokselle, jos se saadaan aikaan tekemällä aivan kuten kaikissa “viruksen eristämistä” väittävissä yllä kuvatun laisia toimenpiteitä tehneissä tutkimuksissa on tehty, mutta ILMAN sitä itse räkää tai muuta, missä oletetaan viruspartikkelin olevan. Eli muuten täysin sama koe, mutta ilman sitä osaa minkä oletetaan muutokset aiheuttavan.

Hän on julkaissut alustavia tuloksiaan (tiedän, että vasta alustavia, mutta kiinnostavaa mikäli pitää paikkaansa), missä hän havaitsi, että seos aiheutti aivan samanlaiset tulokset kokeessa lisättiin sinne sitten sitä viruspartikkelia sisältävä osa tai ei. Eikö tällainen tutkimustulos, jos läpäisee seulat, ole aika merkittävä? Sehän osoittaisi, että seoksessa jokin muu kuin se virus aiheuttaa muutokset.

Tässä videolla Kaufman käy läpi tätä tutkimusta ja näitä sen tuloksia. Kohdasta 27:00 alkaen hän kertoo miten eristys pitäisi tehdä, miten se näissä kaikissa kokeissa aiemmin virheellisesti tehdään, mitä Lanka teki ja mitä nämä alustavat tulokset osoittivat.
https://youtu.be/j93b1beNTz8?t=1617

Tässä toisella mielestäni selkeällä ja harvinaisen hyvällä videolla käydään läpi myös näitä Lankan samoja uusia tutkimustuloksia, mutta myös ensin selitetään selkästi, paremmin kuin mitä minä, mutta kattavasti se mikä tässä teoriassa siis virusdenialisteja mietityttää. 22min.
https://www.bitchute.com/video/jw3D3fexbCij/

Mutta tosiaan tiedän, että nämä ovat alustavia tuloksia ja mielenkiinto varmasti herää aivan eri tavalla sitten, jos/kun tämä tutkimus julkaistaan ja vertaisarvioidaan. Kiinnostaisi kuitenkin uteliaana ihmisenä kuulla spekulointia jo nyt.

/Jaana

Anonymous said...

Lankan oikeudenkäynnistä muuten, oletko lukenut artikkelia "Dismantling the virus theory: The “measles virus” as an example" (linkki lopussa)? Jos et ole etkä jaksa niin ei se mitään, mutta mielelläni kuulisin jos olet perehtynyt myös näihin Lankan perusteisiin omille toimilleen ja mitä mieltä niistä olet.

Tässä kirjoituksessaan Lanka kertoo miksi ei itse hyväksynyt näitä hänelle esitettyjä tutkimuksia. 4-sivuinen kirjoitus missä nämä asiat kuvataan sivulta 3 alkaen. Tässä listaan nyt ihan lyhyesti vain näiden tutkimusten heikkoudet (numerointi ei sama kuin sinulla, luettelen vain tässä järjestyksessä missä ovat tässä dokumentissa):

1) “In that experiment, Enders et al. cut down dramatically on the nutrient solution and added cell-destroying antibiotics to the cell culture before introducing the allegedly infected fluid. The subsequent dying of the cells was then misinterpreted as presence and also isolation of the measles virus.”

2) The second paper presented by the claimant in the measles trial was published in 19594 and, for the reasons presented above, the authors concluded that the technique introduced by Enders was not appropriate for the isolation of a virus. This rebuttal is not only NOT being discussed by all the other researchers, but it is being ignored.

3, 4, 6) In the third paper, the authors photographed typical cellular particles inside the cells and misinterpreted these as measles virus. They did not isolate any virus. For unexplained reasons, they failed to determine and describe the biochemical structure of what they were presenting as a virus in a separate experiment. In the short description of the methods used, one can read that the authors did not apply the standard isolation technique for viruses, i.e. the density gradient centrifugation. They simply centrifuged fragments of dead cells at the bottom of a test tube and then, without describing their biochemical structure, they misinterpreted the cellular debris as viruses. From the way the experiments were performed, one can only conclude that cellular particles were misinterpreted as viruses. We find the same situation in the fourth and the sixth publication put forward by the claimant as proof of the existence of a measles virus.

5) The fifth publication is a review describing the consensus process as to which nucleic acid molecules from the dead cells would represent the socalled genome of the measles virus. The result is that dozens of researchers teams work with short pieces of cell-specific molecules, after which -following a given model – they put all the pieces together on paper. However, this jigsaw puzzle made of so many pieces was never scientifically proven to exist as a whole and was never isolated from a virus, for a measles virus has never been seen, neither in humans nor in a test tube.

Lisäksi hän kirjoittaa, että:

“The easiest thing for anyone to notice is that in all these publications, as well as in all other publications on the “measles virus” and other pathogenic viruses, no control experiments were ever performed. No researchers used the density gradient centrifugation technique; instead, they only centrifuged cellular debris at the bottom of a test tube. This technique, used to collect all the particles from a fluid, is called pelletising. From a logical and scientific perspective, it can be said that in all publications on so-called “pathogenic viruses”, the researchers demonstrated in fact only particles and characteristics of cells.”

Lähde siis tämä Lankan kirjoittama dokumentti.
https://wissenschafftplus.de/uploads/article/Dismantling-the-Virus-Theory.pdf

/Jaana

maailmanHistoriaonSalaliittojenHistoria said...

Kiitos näistä kommenteista! Erittäin mielenkiintoisia tietolähteitä, joita ei nopealla perus googletuksella löytynyt. Varmaan #cancelkulttuuri ja #woke #extinctionrebellion ja #blm iskenyt google hakuun ;-) ps. ekaa kertaa tässä blogissa. Meh... aika pintapuolista ränttiä. Kirjoittaja vaikuttaa olevan vähän väsynyt omaan huumoriinsa. :-P