Paperimyllyt eli tieteellisen julkaisemisen alamäki

 Pseudojulkaisut, nuo tiedemaailman ongelmajätteet, eivät ole kadonneet minnekään. Arvostettujen tiedejulkaisujen varjossa on leegio teeskentelijöitä. Nämä pseudojulkaisut näyttävät ensimulkaisulta ihan oikeilta akateemisilta tahoilta, joissa olisi tehty vertaisarvioitua pohdintaa niissä julkaistujen papereiden tasosta. Oikeasti ne vain rahastavat julkaisuihin papereitaan lähettäviltä ihmisiltä. Usein vieläpä täysin yhteisymmärryksessä tehdyn vilunkipelin tahdissa. Papereita kirjoittanut tutkija tietää, ettei hänen paperinsa ole pätevää tiedettä, mutta haluaa sen edes jonkinlaisen julkaisun sivuille. Papereita julkaiseva taho tietää, ettei se julkaise pätevää tiedettä, mutta papereita lähettävät tutkijat maksavat heille niistä.

Epäluotettaviksi lasketut julkaisut pyritään pitämään ajantasalla Cabellsin listalla. Sieltä hikihatussa papereitaan kirjoittanut oikea tutkija voi tarkistaa millaiseen julkaisuun hän postittaa papereitaan.

Pseudojulkaisujen monimuotoiseen maailmaan kuuluvat myös ns. paperimyllyt. Paperimylly tienaa rahaa tuottamalla ja myymällä tekaistuja tutkimuspapereita. Tekaistut tutkimuspaperit lähetetään vertaisarvioitavaksi melko päteviin tieteellisiin lehtiin. Papereita lähetetään niin laajasti, että jotkut niistä pääsevät läpi arvioinnista. Varsinkin avointen tiedejulkaisujen yleistymisen jälkeen. Eikä ole poikkeuksellista, että paperimylly myös tekaisisi vertaisarvioita tekevän "tutkijan" joka hyväksyy papereita eri julkaisuille. Jokaisella paperimyllyllä on omat metodinsa. Kaikkia paperimyllyjä ei ole edes tunnistettu. Akateemisen vääristelyn keinoja on monia, sano mummo kun tieteellisellä lehdellä pöytää pyyhki.

Tekoälyn avustuksella on entistä helpompaa kirjoittaa valtava määrä tällaisia oikeilta tutkimuspapereilta näyttäviä papereita. ChatGPT:n ilmestymisen jälkeen paperimyllyt pääsivät pyörimään valtavalla vauhdilla. Emme tiedä kuinka monta paperia paperimyllyt suoltavat. Paperimyllyjen toiminnan kannalta on olennaista, että siihen osallistuvien henkilöiden identiteetit pidetään salassa. Emme tiedä kuinka monta julkaistua paperia on alunperin lähtenyt paperimyllyjen suunnalta. Tiedämme sen, että niitä on valtavasti liikenteessä. European Network for Academic Integrityn webinaari aiheesta on valaiseva.

Miksi joku tilaisia ja käyttäisi paperimyllyjen palveluja? Niillä saa itselleen melko vaikuttavalta näyttävän listan julkaistuja papereita. Mitä pitempi lista sitä helpompi on saada toiset luulemaan, että olet aktiivisempi tutkija kuin oikeasti olet. Mikä onkin kriittistä jos kotimaasi tarjoaa bonusrahoitusta, työpaikkoja tai muita etuja julkaistun paperimääräsi mukaan. Silloin pieni kymppitonnin sijoitus uransa edistämiseen kepulikonstein on melko houkutteleva. Esim. minä voisin maksaa paperimyllylle siitä, että saisin kansainvälisiin tieteellisiin lehtiin nimeni osana pintapuolisesti oikeilta näyttäviin tutkimuksiin. Kyllä sitten kelpaisi leveillä kavereille baarissa. Jos kävisin baareissa. Ja jos minulla olisi kavereita.

Julkaisujen reagoiminen valtavaan myllytykseen on hidasta. Viime vuosina useampi julkaisuja omistava yhtiö on ilmoittanut julkaisujen lopettamisesta. Syynä niissä julkaistujen tekaistujen papereiden valtava määrä. Tuorein ja tunnetuin tapaus on Wiley kustantajan päätös lopettaa 19 tieteellistä julkaisua. Egyptiläisen Hindawi julkaisijan alaisuudessa oli erilaisissa julkaisussa päästetty läpi peräti 11 300 tekaistua paperia. Hindawilla oli omistuksessaan 250 tieteellistä lehteä. Wiley osti ne vuonna 2021. Wileyn perustelussa lehtien lopettamiselle ei suoraan myönnetty, että se johtuisi paperimyllyistä. Hindawin omassa ilmoituksessa kuitenkin annettiin ymmärtää, että sen lehdissä on ongelmia nimenomaan julkaisuprosessin manipuloinnissa.

Paperimyllyjen toiminta on myös sellaista joita tiedemaailmaa vihaavat tahot mielellään osoittelevat. Juuri ne tahot jotka eivät tykkää esim. ilmastonmuutoksesta tai rokotteista. Kuka voisi uskoa tutkijoita jos tieteelliset lehdet ovat pullollaan tekaistuja tutkimuspapereita?

Sota pseudojulkaisuja vastaan

Pseudojulkaisujen uhka tasokkaalle tieteelle ei ole loppunut. Yksinkertaistettuna kyse on seuraavanlaisesta kuviosta: Tutkijat saavat höpönpömppö-tasoisia papereitaan julkaistua, kunhan maksavat sopivan summan epämääräisen julkaisun pyörittäjälle. Pseudojulkaisu haluaa vain rahat pois epätoivoisilta tutkijoilta. Julkaisu ei välitä paperin tasosta. Vertaisarviointi on joko olematonta tai näennäistä, ehkä parhaimmillaan harrastustoimintana tehtyä. Tutkijat saavat roskapaperinsa edes pintapuolisesti hyvältä näyttävän julkaisun sivuille. Tällaisia pseudojulkaisuja tuntuu putkahtavan nettiin ympäri maailmaa, kun vähemmän tunnettujen valtioiden lainsäädäntö ei osaa vielä ottaa kantaa julkaisujen toimintaperiaatteisiin.

Yksi parhaista varoittavista listoista oli Coloradon yliopiston kirjastossa työskentelevän Jeffrey Beallin lista, jonne olen linkannut blogistani parisen kertaa. Listalle on kertynyt n. 10 000 julkaisun nimet. Se on paljon työtä pienillä resursseilla. Siksi lista onkin mahdollisten ja todennäköisten pseudojulkaisujen lista. Lopullinen varmistus ja tarkistus epäillyn pseudojulkaisun tasosta on aina jäänyt lukijalle.

Pseudojulkaisut palkkaavat myös ketä tahansa kulissiksi julkaisujensa asiantuntijaryhmiin, hallituksiin ja muihin virkoihin. Värväystä tehdään aggressiivisesti, jotta julkaisu saa vakuuttavammalta näyttävät nimet julkaisun toimittajien joukkoon. Kilpailijoiden taakse jättäminen edellyttää entistä parempaa naamiointia. Siksi tutkijoiden sähköposteihin spämmätään mainoksia pseudojulkaisun riveihin liittymisestä.

Testimielessä pieni puolalaisten tutkijoiden ryhmä loihti tyhjästä tutkija Anna O. Szustin. Oszust on puolaksi "huijaus". Keinotekoinen Szust lähetti hakemuksen 360 julkaisuun. Nämä julkaisut oli eritelty kolmeen ryhmään. Tasokkaan Journal Citation Reportsin indeksin luettelossa olevia julkaisuja, Directory of Open Access Journal listalla olevia julkaisuja, sekä viimeisenä Beallin listalla olevia julkaisuja. JCR:n listalla olevat julkaisut eivät hyväksyneet Anna Szustia kertaakaan. DOAJ:n listalla 4 % hyväksyi Szustin. Pahamaisella Beallin listalla hyväksyntä tapahtui joka kolmannen julkaisun kohdalla. Näistä 14 julkaisua nimitti Szustin yhden sähköpostilla tehdyn hakemuksen perusteella suoraan päätöimittajaksi. Vaikka puolalainen tutkijaryhmä julkaisi tuloksensa, niin Szustin nimi kuitenkin jäi 11 julkaisun sivuille.

It is difficult to predict the future editorial career of Anna O. Szust. Although journals that accepted our fraud were informed that Szust “kindly withdraws her application”, her name still appears on the editorial boards listed by at least 11 journals' websites. In fact, she is listed as an editor of at least one journal to which we did not apply. She is also listed as management staff, a member of conference organizing committees, and ironically, a member of the Advisory Board of the Journals Open Access Indexing Agency whose mission it is to “increase the visibility and ease of use of open access scientific and scholarly journals”.

Lopulta Jeffrey Beall poisti sivustonsa viime vuoden tammikuussa. Mitään virallista syytä hän ei antanut. Yliopiston edustajan mukaan kyseessä oli henkilökohtainen päätös. Listasta tehtiin välittömästi kopiot eri verkkosivuille, mutta alkuperäiset ongelmat jäävät. Kun on kerran päätynyt listalle, niin sieltä poistuminen on vaikeaa. Vaikka julkaisu olisi parantanut tapojaan. Samoin Beallin perustelut listalle lisäämisestä eivät olleet koskaan julkisia.

Tämän takia maailma tarvitsee uutta ja suuremmilla resursseilla varustettua vastaavaa varoituslistaa pseudojulkaisuista. Onneksi sellaisia on olemassa. Ja ne ovat kehittymässä entistä paremmiksi.

Nature -julkaisu ei ole tunnettu tuollaisista epäeettisistä vilunkipeleistä, joten voimme melko varmasti luottaa siihen miten lehti uutisoi Beallin listan jatkajasta. Nettiin nimittäin ilmestyi Stop Predatory Journals sivusto. Se toimii anonyymin yhteisön voimin, sillä he tietävät millaisen painostuksen ja lakimiehillä uhkailun kohteeksi Beall joutui.

Lisäksi perustettiin maksullinen Cabell's international lista, joka seuraa tarkasti pseudojulkaisuja. Listan taso pitäisi olla sieltä luotettavimmasta päästä. Kriteerejä listalle pääsemiselle on peräti 65 kappaletta, ja ne ovat kaikki näkyvillä Cabellin sivulla. Selkeä tarve tällaiselle laadukkaalle listalle on kaikilla niillä oppilaitoksilla, jotka haluavat tarkistaa tutkijoiden CV:ssä lueteltuja papereita.

Pahus, Jim. Olen pseudojulkaisu, en tieteellinen julkaisu

Pseudojulkaisut ovat sitkeä piikki akateemisen maailman vasemmassa pakarassa. Nämä julkaisut rahastavat päästämällä arvioinnista läpi ala-arvoista kuraa. Jos mitään arviointia edes tehdään niille lähetetyille tutkimuspapereille. Julkaisu veloittaa käsittelymaksun. Hinta liikkuu yleensä sadoissa euroissa. Tämän maksamalla epätoivoinen tutkija voi saada paperilleen edes yhden julkaisun, jonka perusteella hän voi sanoa asian olevan tutkittua tietoa.

Pseudojulkasujen nimet matkivat tietenkin oikeiden tieteellisten julkaisujen nimiä. International Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on aito ja pätevä julkaisu, mutta Global Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on pseudojulkaisu. Niiden arvovalta on erittäin helppo sekoittaa keskenään, jos kiinnittää huomiota pelkkään nimeen. Näin pätevä vertaisarvointi asetetaan huomaamatta samalle linjalle puhtaan rahastuksen kanssa. Kuinka usein tällaista tarkistusta edes muistaa tehdä, jos edes vaivautuu tarkistamaan viitteistä missä mikin linkattu tutkimus on julkaistu? Tarkistus kannattaa tehdä Beall's List sivustolla.

Tuore uutinen Space.com sivustolla kertoo biologin (joka haluaa pysyä nimettömänä) tekemästä jäynätestistä. Star Trek: Voyager sarjan huonoimpaan jaksoon perustuva trollauspaperi sisälsi jakson juonta sekä Star Trek universuminen keksittyä teknosanastoa osana tutkimusta. En voi suositella tuota jaksoa numero 32 minkäänlaisena katsojakokemuksena. Useat sarjan faneista teeskentelevät, ettei sitä koskaan lähetetty. Paperin kirjoittajiksi nimettiin USS Voyagerin miehistön jäseniä. Paperin lopussa toivotaan lisätutkimusta poimuajon terveysvaikutuksiin, kun poimunopeus on 10. 

Biologin jekkupaperi lähetettiin kymmeneen tunnettuun tai epäiltyyn pseudojulkaisuun. Vain yksi näistä huomautti, että Starfeel Academy ei näyttäisi olevan oikea akateeminen laitos. Viisi julkaisua ei vastannut mitään biologille. Neljän julkaisun kohdalla paperi otettiin arvioitavaksi, eli sitä ei suoraan tunnistettu populaarikulttuuriin perustuvaksi leikiksi. Lopulta oli maksettava julkaisusta. Yksi pseudojulkaisuista vaati 749 dollarin maksua. Biologi tinkasi. Hän sai maksun loppusummaksi vain 50 dollaria. Halutessaan hän olisi voinut maksaa lopuille kolmesta pseudojulkaisuista, mutta tyytyi yhteen.

Sittemmin tuo maksun saanut American Research Journal of Biosciences poisti paperin sivultaan.

Julkaise pitkään ja menesty, sanoi Spock.

WDDTY eli MLEKS on täällä ja minä olen vihainen

WDDTY eli What Doctors Won't Tell You on varmaankin tuttu nimi monelle skeptikolle. Alunperin WDDTY oli vain verkkosivu ja sähköpostissa levitetty uutiskirje.  Kunnes joku hoksasi, että aikakausilehden muotoon paketoituna joku voisi maksaa siitä. WDDTY on jo niittänyt pahaa mainetta maailmalla. Siellä se tunnetaan pelkoja ja paniikkia lietsovasta otteestaan. Lääkkeet, lääkärit ja lääketeollisuus tappavat ihmisiä. Turvallisempi vaihtoehto olisi luontaislääkintä, homeopatia tai energiahoidot. Pintaa koristellaan ihan oikeilla uutisilla, jotka on poimittu lääketieteellisissä lehdissä julkaistuista tutkimuksista. Eli lehti sisältää ihan oikeaakin tutkimustietoa. Sisältö on ollut kauttaaltaan johdonmukaisesti rokotteista varoittava, lääkkeiden haittovaikutuksista pauhaava ja huuhaahoitoja kehuva. Mainoslauseessa käytettiin tekstiä: discover treatments that are safer and more effective.
 
Lehdessä referoitiin ahkerasti mm. British Medical Journalin uutisia, joten BMJ vaivautui ottamaan kantaa WDDTY:n sisältöön.WDDTY nostaa esiin oikeita huolenaiheita, mutta samalla ne ovat ihan samoja asioita, joita voimme lukea tiede- ja sanomalehdistä sekä nähdä television uutisissa. Mm. BBC:n terveysuutiset toimivat lehden Ajankohtaista -osion raaka-aineeksi. Jos tarkoituksena on kertoa asioita, joita lääkärit eivät kerro lukijoilleen, niin miksi lähteenä on aina itse lääketutkimusta tekevät tutkijat? Muutenkin lehdessä ei ole mitään jymypaljastuksia, sillä samat uutiset ovat luettavissa ympäri nettiä ja muita lehtiä.

WDDTY lehti sai myös oman kritiikkisivuston, jossa käydään läpi eri artikkeleiden virheitä.

Lehti saapui tällä viikolla Suomeen nimellä Mitä lääkärit eivät kerro sinulle nimellä. Ostin sen vastentahtoisesti itselleni, kun tsäppäilin Nääsvillen kuumia katuja. MLEKS löytyi nimittäin Stockmannin lehtihyllystä.

Todellakin. MLEKS sisältää oikeita uutisia lääketieteen käänteistä. Esim. mammografian liioitellut hyödyt esitetään selkeästi, mutta aivan samat asian minä luin aikaisemmin Nature-tiedelehdestä. Probleemat pulpahtavat pinnalle, kun luin lehteä pidemmälle.

Tarkistin seuraavaksi minkälainen julkaisija ja toimitus lehdellä on. Huomasin heti tekstiä, joka sai minut hirnahtamaan. Työntekijöiden nimien alle on laitettu ns. pientä printtiä.

"Vaikka lehden artikkelit kirjoitetaan suurta huolellisuutta noudattaen, julkaisijat eivät ole vastuussa vahingoista tai menetyksistä, joita on saattanut aiheutua tässä lehdessä mainittujen hoitotapojen, suositusten tai muun tiedon perusteella. Ennen minkäänlaisten hoitojen aloittamista suosittelemme käymään pätevän lääkärin puheilla."

Hyvä että tuollaista vastuuvapautusta on laitettu lehteen. Nimittäin heti ensimmäinen numero sisältää vastuuttomia ja vaarallisia neuvoja. Skippaan toistaiseksi kaiken muun lehden sisällöstä, sillä mielestäni tämä esimerkki havainnollistaa miksi MLEKS on terveydelle haitallinen kokoelma kirjaimia. Sivulla 28 alkaa Turvallisuuteen ei tarvita rokotuspassia artikkeli matkarokotteista, jonka on kirjoittanut Lynne McTaggart.

Hyppään tässäkin kriittiseen asiaan. McTaggart suosittelee matkustajille homeopaattisia rokotteita. Kyllä. Luit oikein. Sitä suositellaan käytettävän koleran, hepatiitin, malarian, keltakuumeen kuin lavantaudin kohdalla. Jokaisen taudin kohdalla on lopussa "Miten suojautua rokotusten sijaan" kohta, jossa suositellaan kokeilemaan homeopaattista vaihtoehtoa. Ja sivulla 30 on tällainen palkki:

Minulla on kotimaisen homeopaatin sähköposti siitä miten juuri tuollainen homeopaattisten rokotteiden suosittelu on vastuutonta. Hän jopa käyttää termiä "mahdollisesti tappava neuvo". Asian vakavuus on tiedossa ainakin kotimaisten homeopaattien parissa. Kyseinen Homeopatiakeskus 10M:n homeopaatti ei itse käytä eikä suosittele noita homeopaattisia rokotteita.

Ja sitten sellaista vaarallista paskaa - PASKAA -  printataan Mitä lääkärit eivät kerro sinulle lehdessä. Tämä oli näillä näkymin ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun käytän rahaa lehden hankkimiseen. Katsotaan miten tilanne kehittyy. S-ryhmän marketkaupan valikoimajohtaja Ville Vahla kerkisi ilmoittamaan twitterissä, että MLEKS vedetään pois myynnistä.

"Prosessissamme kävi vahinko. Lehtipiste vetää lehden myynnistä S-ryhmän pisteistä."

Jotain hyvää siis mahtui tähän päivään. Ehkä emme joudu Suomessa lukemaan sitä McTaggartin kirjoitusta, jossa homeopatialla peitotaan syöpä.

Kiitos, S-ryhmä!

Suklaamuroja pseudojulkaisuissa

Pseudojulkaisujen ahneessa maailmassa tapahtuu jälleen. Nämä tieteen maineella ratsastavat parasiitit nappaavat sivuilleen mitä tahansa, kunhan siitä maksetaan. pseudojulkaisulle. Esimerkkejä olemattomasta vertaisarvioinneista saadaan jatkuvasti. Pseudojulkaisut lähettävät mainosspämmiä palveluistaan kaikiile potentiaalisille näkyvyyttä haluaville. Lääkärit, tutkijat ja opiskelijat saavat poistella näitä "Julkaisemme paperisi" sähköposteja päivittäin.

Puhdasta höttöä julkaistaan virallisilta kuulostavien pseudojulkaisujen kataloogeissa. Joskus joku erehtyy luulemaan niitä päteviksi tieteellisiksi julkaisuiksi. International Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on aito ja pätevä julkaisu, mutta Global Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on feikki. Niiden arvovalta on erittäin helppo sekoittaa keskenään, jos kiinnittää huomiota pelkkään nimeen. Ja näin potaska saa itselleen tieteellistä auktoriteettia. Onneksi aina välillä eri julkaisujen laatua ja julkaisukynnystä testataan.

Tuorein niistä liittyy Cuckoo for Cocoa Puffs? paperiin, jossa perehdytään kaakaouutteen rooliin aamiaismurojen seassa. Harvardin Mark Shrime tuotti satunnaisella sanageneraattorilla sitä itteään paperin muodossa. Sen kirjoittajiksi Shrime merkitsi kunnianarvoisat nimet: Pinkerton A. LeBrain ja Orson Welles. Sitten hän lähetti sen vastauksena saamiinsa mainosspämmeihin. 37 julkaisua otti sen vastaan. Kukaan joka oikeasti luki paperia ei erehtyisi luulemaan sitä oikeaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt seitsemäntoista julkaisun kohdalla. Ne jotka eivät ole vielä julkkaisseet tekisivät kunhan Shrime maksaisi ensin 500 dollarin suuruisen "käsittelymaksun". Paperin julkaisseet julkaisut eivät vastaa toimittajien puheluihin. Erään julkaisun osoitu on stripclubissa. Siellä on varmasti kuuma meno vertaisarvioinnin kanssa.

Jos et ole varma onko lukemasi paperi pätevässä julkaisussa vai ei, niin tarkista löytyykö julkaisun nimi tältä Scholarly Open Access-sivun listalta. Se luettelee huijauksiksi paljastuneita julkaisuja.

Avoimien julkaisujen kompastuskivet

Avoin julkaiseminen on tullut jäädäkseen. Tutkimustiedon laajempi ja nopeampi saatavuus jopa tavallisen pulliaisen luettavana on erittäin hyvä asia. Avoimen julkaisun hyödyt hautaavat alleen haitat. Tarjolla on monipuolista ja tasokasta tieteellistä kirjallisuutta. Samalla tarjolla on arvotonta kuraa, joka on pelkästään julkaisumaksuilla pyörivää huijausta. Tutkijoille mainostetaan mahdollisuutta saada tutkimukselle julkisuutta, kunhan siitä maksetaan. Julkaisuun päätyykin täysin [eufemismi]höttötason potaskaa[/eufemismi], jolle ei tehdä minkäänlaista vertaisarviointia. Joillain pseudojulkaisuilla on pelkät dollarinkuvat silmissään. Joillakin on mielessään pelkän poliittisen agendan yksipuolinen ajaminen. Nämä pseudojulkaisut ovat suuri haaste tieteen luotettavuudelle. Huoli siitä, että nämä haittapuolet kaivautuvat esiin hyötyjen alta on oikea.

Avoin julkaisu on lopulta yhtä hyvää kuin siihen käytetty vertaisarviointi. Vox.comissa Joseph Stromberg kertoo minkälaista kamaa pääsi kahteen tieteelliseen julkaisuus (tai ainakin tieteellisinä julkaisuna esiintyviin julkaisuihin). Fuzzy, Homogeneous Configurations niminen paperi ei sisältänyt mitään mainitsemisen arvoista. Se oli täytetty tekstigeneraattorilla pullolleen tekniseltä vaikuttavaa sanaseinää. Kokonaisuus maustettiin parilla yksinkertaisella kaavakuvalla. Loppuun satunnaisia viitteitä. Tärkeänä vinkkinä paperin juksu-juonteesta oli kirjoittajien nimet: Margaret Simpson, Kim Jong Fun ja Edna Krabappel.

  Journal of Computational Intelligence and Electronic Systems ja Aperito Journal of Nanoscience Technology eivät tehneet paperille mitään vertaisarviointia. Simpsons-hahmojen tuotos ilmestyi julkaisujen sivuille ilman huomautuksia. Toinen niistä sentään teeskenteli tekevänsä jotain viivyttelemällä julkaisua. Se antoi vaikutelman vertaisarvioinnin tekemisestä. Lasku julkaisuista näille "tutkijoille" olisi satoja dollareita, mutta niitä ei näissä testitapauksissa makseta. Jotkut maksavat summat mielellään, sillä muuten he eivät saisi papereitaan mihinkään esille. Strombergin testi ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun pseudojulkaisu julkaisee tyhjää sananhelinää. Mitä enemmän he puskevat papereita sivuilleen, sitä enemmän he saavat rahaa. Motivaatio laadun korvaamisesta määrällä on selkeä. Laadulla ei ole heille mitään väliä.

Jäljelle jäävät ne laadukkaat avoimet julkaisut. Esim. PLOS ONE vaivautuu tarkistamaan onko paperissa mitään järkeä. Avoimiin julkaisuihin turvautuvien tutkijoiden täytyy oppia erottelemaan jyvät akanoista.

Nature (515, 27 marraskuuta) sisältää useamman sivun verran huolestumista samasta aiheesta. Martijn Arns kirjoittaa avoimien julkaisujen yleistymisen ongelmista. Laadukas vertaisarviointi vaatii tutkijoita. Mutta tutkijoiden määrä ei nouse avoimien julkaisujen määrän tahdissa. Vuodessa tutkijoiden määrä lisääntyy maailmanlaajuisestai parilla prosentilla. Papereita avoimiin julkaisuihin tuotetaan kuitenkin - arvioista riippuen - vähintään tuplasti kasvavalla tahdilla. Mitä enemmän julkaisuja, sitä enemmän julkaistavaksi tyrkyllä olevia papereita, mutta niitä arvioivia henkilöitä ei vaan löydy tarpeeksi. Ongelma koskee myös niitä laadukkaita tutkimuksia. Lähitulevaisuudessa on edessä selkeitä ongelmia, jos papereiden määrää ei saada hallintaan.

Jotkut avoimet julkaisut käyttävät arviointia siitä laitetaanko papereita vertaisarviointiin. Jotkut laittavat kaikki paperit automaattisesti vertaisarviointiin. Vaakakupeissa painaa monta asiaa. Ne tutkimukset joissa saatiin negatiivisia tuloksia ovat yhtä merkittäviä kuin ne joissa saatiin positiivisia. Mutta ihmisten psykologia laittaa meidän suosimaan positiivisia tuloksia. Siksi julkaisuihin päätyy helpommin näitä positiivisia tuloksia ilmoittavia papereita. Tällöin alan kirjallisuuteen tehty katsaus antaa helposti vääristyneen kuvan, jos negatiiviset tulokset puuttuvat. Ratkaisuna pitäisi käyttää siis laajempaa julkaisuperiaatetta. Se tuo rasituksensa vertaisarvioijille. Tällöin arvioinnissa kiinnitetään huomiota tutkimuksen metodeihin ja tilastoihin. Jos ne ovat kunnossa pääsee paperi perille ast. Tutkimuksen arvo uutena tietona ei huolestuta arvioijia. Eikä tutkimuksen tarve jonkin alan relevanttina työnä. Ne ovat perinteisten tieteellisten julkaisujen kriteerejä arviointiin pääsemiseksi.

Lisääntynyt paine papereiden määrässä tuottaa ongelmia oikeiden asiantuntijoiden löytämisessä. Heitä ei ole tarpeeksi. Arvioijalla voi olla pätevyyttä tilastojen ja tutkimusmenetelmän tarkastelussa, mutta ei tietoa kokonaisuuden hahmottamisessa. Tällöin paperien epärehellinen kirjoittaja voi siteerata alansa tutkijoita, mutta arvioija ei tiedä onko sitaateilla yhteyttä itse tutkimukseen. Tällainen keinottelu jarruttaa tieteen etenemistä.

Martijn Arns ehdottaa hybridimallia vertaisarvioinnin laadun takaamiseksi. Joitain papereita ei arvioitaisi ollenkaan ennen julkaisua, vaan vasta julkaisun jälkeen. Jotkut paperit kun kiinnostavat pelkästään tutkijoita (ne nolla- ja negatiiviset- tai kokeita toistavat tutkimukset). Ne arvioitaisiin tarvittaessa. Näin arvioijia vapautuisi niiden uusien ja yhteiskunnan kannalta tärkeiden papereiden lukemiseen. Näissä tapauksissa vertaisarviointi ennen julkaisua olisi tarpeen. Se takaisi, etteivät kaikenmaailman ihmelääkkeet ja muut villit väittämät päädy julkaistuiksi. Siis sen useammin kuin nykyisellä menolla.